Marja Tiura sopii KEPUun

Marja Tiuran toimintaa tarkastellessa ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että Tiura sopii KEPUun mainiosti. KEPUssa näillä meriiteillä pääsisi ministeriksi:

Kesällä 2008 paljastui, että Tiura oli saanut pääasiassa Nova Groupin rahoittamalta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä (KMS) tukea 20 000 euroa.

Nova Group kustansi myös Tiuralle paluulipun lomamatkalta Thaimaasta Suomeen. Lisäksi Nova Group maksoi kansanedustajan vaali-ilmoittelua. Nova-yhtiöiden vieraana hän oli muun muassa Pori Jazzeilla ja Savonlinnan oopperajuhlilla.

Tiura istui myös Anna Tapion koulua hallinnoivan säätiön johdossa, kun koulu sai Nova Groupin tytäryhtiöltä Nova Kiinteistökehitykseltä tammikuussa 2008 pesukoneita 21 000 euron arvosta. Samaan aikaan Nova Kiinteistökehitys kilpaili koulun peruskorjausurakasta.

Nova Groupin Arto Merisalo on väittänyt Tiuran hankkineen KMS-tukija Toivo Sukarin Masku-kalustetalosta huonekaluja, jotka sovittiin maksettaviksi Nova Groupin kautta.

8

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietäjä iänikuinen

      ...kaikki kokkareet ovat tyypillisiä kepulaisia.

    • melko varmaa

      Todennakoisesti Marja Tiuralla on kepulaiset vanhemmat.

      • pili-kalle

        Tiura näyttää kepulaiseen tapaan imeneen valheen ja petoksen jo äidinmaidossa.


    • Transit_mies

      Tuo kaikki ylläoleva on jo ollut poliisitutkinnassa ja on parhaillaan syyttäjällä syyteharkinnassa.

      Asiaan kannattaa palata, kun tiedämme jotain lisää.

      • Usko Toivo

        Myös Matti Vanhasen asiat ovat poliisitutkinnassa. Vakka kantensa valitsee.


      • wsxedc
        Usko Toivo kirjoitti:

        Myös Matti Vanhasen asiat ovat poliisitutkinnassa. Vakka kantensa valitsee.

        Matti Vanhanen kertoi eduskunnassa, että hän keskusteli Marja Tiuran kanssa suoraan hallitusneuvottelujen yhteydessä. Vanhanen puhui Tiuran kanssa sopivasta tapaamisajankohdasta. Hän sopi Tiuran kanssa suoraan päivästä, jona he voisivat tavata. Kellonajasta ei sovittu. Joitakin aikoja myöhemmin Tiura perui henkilökohtaisesti Vanhaselle tapaamisen. Itse asiasta he eivät ehtineet keskustella. Vanhasella oli tapaamisajankohdasta keskusteltaessa selvillä, että Tiura oli mahdollisesti loikkaamassa.

        Aiemmin Sössö ei kertomansa mukaan tiennyt mitään koko asiasta...


      • Vanhanen valehtelee
        wsxedc kirjoitti:

        Matti Vanhanen kertoi eduskunnassa, että hän keskusteli Marja Tiuran kanssa suoraan hallitusneuvottelujen yhteydessä. Vanhanen puhui Tiuran kanssa sopivasta tapaamisajankohdasta. Hän sopi Tiuran kanssa suoraan päivästä, jona he voisivat tavata. Kellonajasta ei sovittu. Joitakin aikoja myöhemmin Tiura perui henkilökohtaisesti Vanhaselle tapaamisen. Itse asiasta he eivät ehtineet keskustella. Vanhasella oli tapaamisajankohdasta keskusteltaessa selvillä, että Tiura oli mahdollisesti loikkaamassa.

        Aiemmin Sössö ei kertomansa mukaan tiennyt mitään koko asiasta...

        tapansa mukaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      584
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      218
      512
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe