Käsittämätöntä

Kuppauksen suunnittelua leipä firmoilla esim. kuusankoskella. Yrittävät saada työläiset tekemään yötyöt samalla palkalla kuin päivälläkin.Nyt selvisi lakon tausta minulle on ruvettava poikotoimaan kyseisiä leipomoita.Varmaan sielläkin uhkaillaan virolaisilla ja romanian romaneilla,ja kaiken maailman karvakäsillä. että jono on ovella työtä kyttäämässä.Eli jos ei niillä ehdoilla, maita niin ja niin poispäin.Millä se leipomon työntekijä elää on se jo naurettavaa jos täytyy tilata sopasta aika, että pystyy saamaan elantonsa.
8121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämän osaa kaikki:

KAURARUUDUT


6 dl vettä (maitoa)
5 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
5 dl kaurahiutaleita
2 rkl pellavansiemeniä
2 rkl sokeria (hunajaa)
2½ tl merisuola
50 g voisulaa
½ pkt hiivaa (tai 2 tl kuivahiivaa)

- Lämmitä vesi (maito) n. 42 asteiseksi.
- Lisää nesteeseen sokeri, suola, vehnäjauhot ja hiiva.
- Sekoita. Vaivaa vähän sitkon kehittämiseksi.
- Jätä turpoamaan noin 10 minuutiksi.
- Lisää kaurahiutaleet, ruisjauho ja pellavansiemenet.
- Sekoita. Lisää vielä jäähtynyt voisula.
- Pyöräytä sekaisin ja levitä löysähkö taikina puulastalla leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi levyksi.
- Tee taikinapyörällä/veitsellä taikinaan haluamasi kokoiset palajaot.
- Nostata leipää leivinliinan alla 30-45 minuuttia.
- Paista leipä uunissa: 200 astetta, noin 12-15 minuuttia.

Äänestä
  • on ihan muualla, tämä on mamujen haukkumispalsta

    Äänestä

Tänä päivänä jo pelkästään suomalaisia työttömiä on satoja tuhansia ja aina osa heistä on valmis myymään työpanoksensa halvemmalla koska ovat epätoivoisia. Sitten kun tosiaan esimerkiksi Virosta löytyy tekijöitä jotka tulevat innolla työhön sillä palkka moninkertainen virolaiseen tasoon verrattuna ja siellähän työttömyys Suomeakin pahempi ongelma. Työnantajien on hyvä nyt kiristää koska ovat täysin niskan päällä. Mitä tulee tuohon boikotointiin niin eihän sekään paranna duunarin asemaa tippaakaan. Firma korkeintaan kaatuu ja duunari työtön sen jälkeen.

Äänestä
  • on siis annettava työpaikka virolaisille ja mentävä itse kortistoon sitäkö tarkoitit? koska niillä on työn tarves. siellä on 100000 työtöntä suomessa 4000000 työtöntä voi olla enemmänkin kun lasketaan kaikki jotka ovat kursseilla ja työharjoittelussa oppisopimuksilla virolaisten töistä ei jää suomeen kun laskut hehän tuovat kumpriat ja protit tullessaan virosta. (eli kalapurkit ) ETTÄ SILLEEN.

    Äänestä

Se on ajan henki. Suomalaisia ajetaan ulos työpaikoiltaan, ulkolaisia huudetaan sisään kiljuvalla kiihkolla. Elämisen kalleus on suomessa sitä luokkaa, että peruspalkkaa pitää saada ja satojen tuhansien ihmisten peruspalkka peustuu vuorolisiin 20 %:sti. Viikonloppulisät viikonloppukorkoineen ovat luonnollinen osa palkan korotusta.

Kuka nyt viikonloppuisin tekee normaalituntipalkalla töitä. Siihen nämä nykyajan oikeistokiskurit tahtovat monessa paikkaa ajaa suomalaiset. Sotaa tässä rakennellaan ilmeisesti. Ulkomaalaisia haalitaan, puhutaan nykyään jopa työperusteisesta maahanmuutosta, kun satoja tuhansia suomalaisia on vailla työtä+nuo kymmenet tuhannet mamulit omista maailmoistaan omine tapoineen.

Niin heidänhän ei tarvitse suomessa tehdä välttämättä töitäkään, niin pärjäävät. Sehän luki jopa Egyptissä saakka kun puhuttiin suomesta joka on muslimien taivas. Asiat on heille hoidettu niin leppoisiksi.

Tämä kansa ja tämä maa tarvitsee oikeita johtajia !

Äänestä
  • perkele olet kehtaat sika kirjoittaa olet varmaan kovassa huumehöyryssä tai umpikännissä.kenties sos. pummikin vielä.häpeä!

    Äänestä

  • paakaripoika kirjoitti:

    perkele olet kehtaat sika kirjoittaa olet varmaan kovassa huumehöyryssä tai umpikännissä.kenties sos. pummikin vielä.häpeä!

    kyllä leipurit palkan ovat ansainneet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leivän syöjä kirjoitti:

Kuppauksen suunnittelua leipä firmoilla esim. kuusankoskella. Yrittävät saada työläiset tekemään yötyöt samalla palkalla kuin päivälläkin.Nyt selvisi lakon tausta minulle on ruvettava poikotoimaan kyseisiä leipomoita.Varmaan sielläkin uhkaillaan virolaisilla ja romanian romaneilla,ja kaiken maailman karvakäsillä. että jono on ovella työtä kyttäämässä.Eli jos ei niillä ehdoilla, maita niin ja niin poispäin.Millä se leipomon työntekijä elää on se jo naurettavaa jos täytyy tilata sopasta aika, että pystyy saamaan elantonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu