nisäkasvain..

jep..meillä ell suositteli leikkaustajuuri syystä että jos pah.laat.niin parempi leikata kun koirani oli todella elämäsä kunnossa silloin.pahanlaatuisuuden sitten saimme patologilta tietää. tuntuu olevan aikasta yleisiä nämä kasvaimet.

nellikkä kirjoitti:

jep..meillä ell suositteli leikkaustajuuri syystä että jos pah.laat.niin parempi leikata kun koirani oli todella elämäsä kunnossa silloin.pahanlaatuisuuden sitten saimme patologilta tietää. tuntuu olevan aikasta yleisiä nämä kasvaimet.

Lue lisää

Hei!
Mulla on aivan vastaava kokemus ja peräti 2 kertaa.... =( Tosin rakkaiden koirien kuolemasta on jo aikaa, mutta molemmille nartuille tuli nisäkasvaimia. Toisen kasvaimet huomattiin vasta aika myöhään (koirat oli silloin olleet jonkin aikaa hoidossa muualla ja patit ehti kasvaa hirveän isoiksi, eli ei ees ehditty leikkauttaa), syöpä oli levinnyt keuhkoihin ja koiralla tosi vaikea hengittää. Eka kerralla eläinlääkärillä todettiin, että lopetus on ainoa oikea teko. Koira oli 12 -vuotias. Se oli kova paikka, itkin valtoimenaan kun päivystävältä eläinlääkäriltä lähdimme. Toinen koira eli 14 -vuotiaaksi, siltä leikattiin pahalaatuinen nisäkasvain toukokuussa. Syyskuussa huomasin yksi perjantai, että se hengittää vaivalloisesti eikä halua liikkua. Se oli sellainen de ja vu, että kun mentiin eläinlääkäriin (lauantaina), olin ihan varma, että sinne jää. No, ottivat sitten kuvia, sai nesteenpoistolääkettä, mutta eihän se auttanut. Seuraava aika saatiin tiistaiaamulle, mutta maanantai-iltana jouduin soittamaan eläinlääkärille (sama päivystäjä kun lopetti aiemmin nuoremman koiran), en voinut jättää sitä koiraa enää kärsimään yhdeksi yöksi. Sen hengitys oli käynyt niin vaikeaksi, että pelkäsin että se tukehtuu yöllä kuoliaaksi. Vanhemman lopetus oli surullinen tapahtuma, mutta toisaalta helpotus, koska tiesin, että sen tuskat hävisivät samalla. Kamalaa, itkettää vieläkin, kun kirjoitan tätä, vaikka siitä on 1 1/2 vuotta aikaa jo. =(

Tuntui kyllä todella oudolta, että molemmat koirat kokivat aivan samanlaisen lopun. Jopa viimeisin piikin antanut lääkäri oli sama (ja kaupunki jossa asun on kuitenkin niitä isompia Suomessa). Molemmat ovat nyt tuhkana ja haudattuna mökille mielipaikoilleen. Mieleeni on jäänyt kaihertamaan, ja edelleen näen sen välillä silmissäni, kun tämä vanhempi koira oli sohvalla. Istuin sen viereen ja se nojasi päänsä rintaani ja katsoi minua. Sen hengitys pihisi. Säntäsin saman tien puhelimeen soittamaan eläinlääkäriä itku kurkussa ja koira lähti sohvalta. Joku pitää varmaan ihan hölmönä, mutta olen surenut sitäkin jälkeenpäin, että miksi en jäänyt siihen edes hetkeksi hänen kanssaan. Olisi sen puhelinsoiton ehtinyt. Se oli viimeinen kerta kun se nojasi minuun. =(

Se on niin surullista... Joten syvä osanottoni Sinulle. Koita jaksaa.

täällä x 2 kirjoitti:

Hei!
Mulla on aivan vastaava kokemus ja peräti 2 kertaa.... =( Tosin rakkaiden koirien kuolemasta on jo aikaa, mutta molemmille nartuille tuli nisäkasvaimia. Toisen kasvaimet huomattiin vasta aika myöhään (koirat oli silloin olleet jonkin aikaa hoidossa muualla ja patit ehti kasvaa hirveän isoiksi, eli ei ees ehditty leikkauttaa), syöpä oli levinnyt keuhkoihin ja koiralla tosi vaikea hengittää. Eka kerralla eläinlääkärillä todettiin, että lopetus on ainoa oikea teko. Koira oli 12 -vuotias. Se oli kova paikka, itkin valtoimenaan kun päivystävältä eläinlääkäriltä lähdimme. Toinen koira eli 14 -vuotiaaksi, siltä leikattiin pahalaatuinen nisäkasvain toukokuussa. Syyskuussa huomasin yksi perjantai, että se hengittää vaivalloisesti eikä halua liikkua. Se oli sellainen de ja vu, että kun mentiin eläinlääkäriin (lauantaina), olin ihan varma, että sinne jää. No, ottivat sitten kuvia, sai nesteenpoistolääkettä, mutta eihän se auttanut. Seuraava aika saatiin tiistaiaamulle, mutta maanantai-iltana jouduin soittamaan eläinlääkärille (sama päivystäjä kun lopetti aiemmin nuoremman koiran), en voinut jättää sitä koiraa enää kärsimään yhdeksi yöksi. Sen hengitys oli käynyt niin vaikeaksi, että pelkäsin että se tukehtuu yöllä kuoliaaksi. Vanhemman lopetus oli surullinen tapahtuma, mutta toisaalta helpotus, koska tiesin, että sen tuskat hävisivät samalla. Kamalaa, itkettää vieläkin, kun kirjoitan tätä, vaikka siitä on 1 1/2 vuotta aikaa jo. =(

Tuntui kyllä todella oudolta, että molemmat koirat kokivat aivan samanlaisen lopun. Jopa viimeisin piikin antanut lääkäri oli sama (ja kaupunki jossa asun on kuitenkin niitä isompia Suomessa). Molemmat ovat nyt tuhkana ja haudattuna mökille mielipaikoilleen. Mieleeni on jäänyt kaihertamaan, ja edelleen näen sen välillä silmissäni, kun tämä vanhempi koira oli sohvalla. Istuin sen viereen ja se nojasi päänsä rintaani ja katsoi minua. Sen hengitys pihisi. Säntäsin saman tien puhelimeen soittamaan eläinlääkäriä itku kurkussa ja koira lähti sohvalta. Joku pitää varmaan ihan hölmönä, mutta olen surenut sitäkin jälkeenpäin, että miksi en jäänyt siihen edes hetkeksi hänen kanssaan. Olisi sen puhelinsoiton ehtinyt. Se oli viimeinen kerta kun se nojasi minuun. =(

Se on niin surullista... Joten syvä osanottoni Sinulle. Koita jaksaa.

Lue lisää

kiito,on lohdullista ja äärettömän surullista että samoja kokenut löytyy...päivät on niin epätodellisia menee eteenpäin kuin unessa ,sellanen sokki tää kurja kokemus on.itsekin silloin kiireellä päivystykseen soitin ja vauhdilla mentiinkin,halusin silloin vielä toivoa että kotia tulisimme,perillä sitten elll ilmeestä jomelkein tiesin,pahasti on asiat.miettiny olen itekin et miksi moinen kiire oli silloin,mutta ehkä sitä niin kovasti vain halusi pelastaa toisen..ettei pahinta edes ajuatellu