Niinkuin otsikosta näkyy, niin jättäkää hyvät viisaat ihmiset äänestämättä ainakin Sekoomus-kokoomusta, kieroja kepulaisia ja saamattomia sossuja ja tietenkin ruattalaisia ! Nämä edellä mainitut ovat jo pullistelleet kannatuksellaan liian kauan ja annetaan muille oikeasti mahdollisuus !!
ÄÄNESTÄ MITÄ ÄÄNESTÄT, MUTTA ÄLÄ KOLMEA SUURINTA
kaaleppi 2
3109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Äänestää pitää ehdottomasti, mutat ei yhtäkäänb hallituspuoluetta eikä muitakaan suin päin vaan puolueohjelmaan kirjoitettujen argumenttejien perusteella. Kaikki puhe pitää panna in ja out saman tien ja uskoa vain puolueen hallitusohjelmaan ja siihenkin 100% varauksella.
Suurin osa on puheista täyttä kusetusta, ainakin sen yritystä.
pakkoruotsittaja kielipuolueeta
Ennen vaaleja pitää selvittää, minkälaisia asioita puolue, jota äänestät ajaa säätäessään lakeja, päättäessään verorahojen käytöstä ja keräämisestä jne.
Nykyisessä eduskunnassa, joka päättää budjetista ja käyttää lainsäädäntövaltaa on seuraava puoluejakauma:
- SDP 45 kansanedustajaa
- Kok 51 kansanedustajaa (Meri-Kukka Forsiuksen loikattua)
- RKP 9 kansanedustajaa
- Kepu 51 kansanedsutajaa
- Vas. 17 kansanedustajaa
- PS 5 kansanedustajaa
- KD 7 kansanedustajaa
- Vihr. 15 kansanedustajaa
- Muut 1 kansanedustaja
Yhteensä 200 kansanedustajaa, joista vasemmistopuolueilla on 62 kansanedustajaa ja oikeistopuolueilla on 138 kansanedustajaa.
Kahdella päähallituspuolueella kokoomuksella ja kepulla on yhteensä 102 kansanedustajaa eli yksinkertainen enemmistö.
Kokoomuksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton (työnantajajärjestö) EK:n tavoitteet ovat monelta osin yhteneväiset - kuten veropolitiikan ja maahanmuuttopolitiikan (Suomen kuvalehti).
Kepun (entinen maalaisliitto) ja MTK:n (maataloustuottajien keskusjärjestö) tavoitteet ovat taas yhteneväiset monelta osin, esim. maa- ja metsätalouden tukemisen jne. Niinpä Suomen maa- ja metsätaloustukiaiset ovat vuosittain 2,8 miljardia euroa verottomana.
Suomen päähallituspuolue on agraaripuolue, mitä on myös ulkomaisissa lehdissä ihmtelty. Eihän Suomessa maataloudesta elä enää kovinkaan moni, miksi niin moni äänestää 2,1 miljardin euron vuosittaisten maataloustukiaisten puolesta?
Hallitus on ottanut lisää ulkomaan velkaa elvyttääkseen lamaa. Lamantappotalkoot eivät onnistu, kun ulkomaan velalla maksetaan rikkaiden 0-veroja tai verohuojennuksia.
Työnantajien kela-maksut poistettiin tämän vuoden alusta, ja näin saatiin miljardin euron lovi sosiaaliturvaan. Miljardi lisää ulkomaan velkaa työnantajille.
Valtion verotulot ovat tänä vuonna noin viidenneksen eli noin kahdeksan miljardia euroa pienemmät kuin vuoden 2009 budjetistta.
Siitä huolimatta EK ja Katainen vaativat yhtiöveron poistamista, mikä vähentää 400 miljoonaa euroa verotuloja.
Suomessa on pienet palkat ja paljon pätkätyöläisiä. Koko valtion verokertymästä palkansaajat maksavat yli 50 %. Työttömiä Suomessa on yli 300.000.
Viime vuonna 39.000 ihmisen palkkatulot eivät riittäneet elinkustannuksiin. Asumistuen saajista neljännes käy työssä.
Hallitus ei ole halunnut korjata perusturvaa. Toimeentulotukea pitäisi nostaa noin 10 eurolla per päivä, jotta leipäjonot poistuisivat, mikä maksaisi noin 400 miljoonaa euroa vuodessa. Köyhyyttä hallitus ei halua poistaa, mutta huolehtii siitä, että rikkaat rikastuvat myös laman aikana.
Maataloustukiaisista ei ole tingitty laman aikana. Maa- ja metsätalousministerin budjetti on tänä vuonna 2,83 miljardia euroa.
Työ- ja elinkeinoministeriön budjetti nousee tänä vuonna +57,5 % viime vuodesta.
Yritysten innovaatio ja kansainvälistyminen maksaa verorahoista 787,28 miljoonaa euroa - ilman työllistämisvastinetta. Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet maksavat 560.75 miljoonaa euroa. Kuinka monta työllistetään 560 miljoonalla eurolla? Siinä ministeri Pekkarinen jakelee 800.000 euron tukiaisia "suomi-soffille", vaalirahoittajillee, muistamatta kenelle on jaellut verorahoja...
Sosiaaliturvasta hallitus haluaa sen sijaan tinkiä. Sosiaali- ja terveysministeriön budjetti pienenee -24,9 % eli 11,33 miljardiin euroon.
Hallituksen politiikan epäonnistuminen johtuu siitä, että omien intressiryhmien etuja on kasvatettu myös laman aikana. Sen sijaan pienituloisten ostovoimasta ei ole huolehdittu lainkaan. Päinvastoin se on entisestään heikentynyt, joten kotimarkkinat eivät vedä. Leipäjonoissa jonottavat eivät osta suomalaisia tuotteita.
Ensi vuoden alusta Katainen nostaa kiinteistöveroa, arvonlisäveroa ja energiaveroa, mikä vaikeuttaa entisestään pienituloisten heikkoa asemaa. Ruuan hinta ja asumisen hinta nousee.
Suomessa osinkomiljonäärit viettävät laman aikana osinkokarnevaaleja - ja maksavat vain vähän veroa.
49 suurinta pörssiyhtiötä maksaa osinkoja 7,5 miljardia euroa. Viime lamavuonna maksoivat 6,6 miljardia euroa. Osinkotulot ovat matalasti verotettuja tai ei lainkaan verotettuja.
Kokoomuksen ja kepun veronkannon peruste ei ole veronmaksukykyyn perustuva oikeudenmukaisuus.
Kepu ehdottaa, että myös rikkailta pitäisi periä veroja "talvisodan hengen mukaan" seuraavat viisi vuotta.
Kokoomuksen mielestä rikkaita ei kannata verottaa, koska näitä on liian vähän verotettavaksi.
Tänä vuonna hallitus ottaa ulkomaan velkaa lisää noin 400 %. Velan maksun aika tulee vasti. Korkoineen.
Maksatetaanko ulkomaan velka pieni- ja keskituloisilta leikkaamalla, vai laajennetaanko veropohjaa siten, että myös rikkaat joutuvat veroja maksamaan - riippuu seuraavien kansanedustajien vaalien tuloksesta.
Ennen vaaleja kokoomus ja kepu eivät leikkauksia tee. Leikkausten aika tulee vaalien jälkeen. Nykyinen hallitus on tehnyt valtavat tulonsiirrot omille intressiryhmilleen - ei se omiltaan halua vaalien jälkeen leikata.
Se pitäisi äänestäjien muistaa.