täällä kertoo sen, millaisia ihmisiä oikeasti olette.
Salaa ja nimettömänä on monen mielestä turvallista haukkua toisia. Veikkaan, että omalla nimellä kirjoitettuna useimpien jutut siistityisivät.
Osaatteko, pahimmat haukkujat, selittää vihaviestintäänne?
Salaa ja nimettömänä on monen mielestä turvallista haukkua toisia. Veikkaan, että omalla nimellä kirjoitettuna useimpien jutut siistityisivät.
Osaatteko, pahimmat haukkujat, selittää vihaviestintäänne?
Vastaukset 19
Vanhimmat
sitä mieltä, että ihmisten pitäisi osata käyttäytyä siivosti oli sitten Uskossa tai ei. Nyt täytyy silittää slipoveri ja samettihousuni. Pistänpä Pet Shop Boysin soimaan taustalle siihen asti kun raamattupiirin miehet tulevat.
Pukeudutko peilisi edessä useita kertoja päivässä vain pelkän kauniin kankaan tai vaatteiden itsensä takia? Sinulla riittää knalleja ja hattuja, ja saattaapa sieltä kaapista löytyä pari hamettakin?
Ei kai nyt omalla nimellä tarvitse? Riittää kun on rekisteröity nimimerkki. Suurin osa palstalla kirjoittavista ateisteista (ellei jopa kaikki) kirjoittaa rekatulla nimimerkillä tai vakionimimerkillä. Suurin osa on puskista huutelevia multinikkiuskiksia. Todisteet löytyy kun viitsit selata tämän palstan kommentteja.
Puskista ei ole tullut tämän paikan juttujen mukaan esille mitään muuta kuin se itsensä paljastelija, joka vielä kiitti katselijaa katsomisesta...!
No näytä esimerkkiä, hauku nyt ateisteja lisää, tällä kertaa omalla nimellä.
Kiesus sanoi, että uskova ei saa pelätä vainoa ja lisäksi, että jeesustelua ei saa hävetä.
Ei teidän kristittyjen tarvitse minun takiani omalla nimellänne kirjoittaa, riittää että uskallatte vaikka kiesuksen nimissä rekisteröidä nimimerkkinne.
Vai häpeättekö uskoanne?
Jeesus näkee, että häpeätte!
"riittää että uskallatte vaikka kiesuksen nimissä rekisteröidä nimimerkkinne."
kiesus1
kiesus2
kiesus3
kiesus4
kiesus5
kiesus6
jne
Vaah vaah!
Ei tässä paikassa edes ole ehkä kuin muutama ohimenevä uskovainen, mutta kyllä täällä heitä silloin tällöin käy. Miksi kuvittelet että he tulisivat tänne sinua haukkumaan? Eivät he sellaisen takia tänne tule, vaan he tulevat oikaisemaan valheita, joita täällä törkeästi kristinuskosta kirjoitetaan!
Oletko tutustunut Raamattu foorumiin?
Kaikkein riitasimmat ovat uskovaisten omat palstat,nyt hopi hopi tarkastamaan.
Minusta useammaaltakin ihmiseltä ja useammassakin ketjussa on jo kysytty, että mitä nämä valheet ovat, mutta minun silmiini ei ole vielä vastausta näkynyt.
Onko joku muu huomannut?
henkilöstä, joka on "terrorisoinut" Raamattupalstaa jo pitkään, sotkien muiden kirjoitukset,
mutta myönnän, palsta on mieletön, enkä minäkään siellä enää käy, mutta oikeastaanhan
tälläkin palstalla riidat tulevat samoista syistä eli ollaan erimieltä, kun siinäkin voitaisiin olla
toisin, jos jokainen osaisi tuoda mielipiteensä esille eli otettaisiin huomioon, että toinenkin
osapuoli on ihminen ja yritettäisiin olla hienotunteisempia ja jätettäisiin se yleinen asenne
toisinajattelevia kohtaan sivuun.
Missä on 2 ihmistä jo siinä on 2 mielipidettä. Tottakai pitää olla oma mielipide, jo hedelmällisen keskustelunkin vuoksi! Ottakaamme esimerkkiä eduskunnan täysistunnosta, siellä vasta mielipiteet lentää!
Niitten varmaan piti ne kirjottaa, mutta sitten puhelin soi, tuli anoppi kylää, joku toi tonnin ovelle.....jne, ja asia pääsi unohtumaan.
Hiljasta on ollut...
http://www.lmlyp.com/pics/albums/userpics/normal_jesus.jpg
mutta ketä täällä oikein odotellaan ?
En ymmärtänyt myöskään kenelle aloitus oli tarkoitettu ?
No pitääkö sitä leikistä suuttua. ;)
Tuo on tosin käytössä tasan silloin kun minua aletaan avaustolkulla henk. koht. solvata. En jaksa alkaa jänkätä vammaisten kanssa vaan paljon mukavampaa on hoitaa asia niin, että minua pilkkaamaan tarkoitettu ketju muuttuu myös jumalanpilkaksi.
Eli tässäkin tapauksessa hihhuli saa sitä mitä tilaa ja kavereilleen myös. :D
Eipä täällä ole omalla nimellään kirjoitelleita juuri näkynyt, ateistit käyttävät rekisteröityä nikkiä ja vajakit eivät mitään.
No, eipä ole omanikaan rekisteröity, eli oma mokani jos joku nikilläni kirjoittaa...