Lähdin pääsiäislomalle jo suhteellisen aikaisin, joten näkemättä jäi joitakin kirjoituksiasi joihin haluaisin vastata tässä.
"meissä on se ero, että olen AINA seisonut omilla jaloillani. Ja pidän muuten tarkasti huolen siitä, että itsenäisyyteni säilyy."
Mitä hyötyä olisi täydellisestä itsenäisyydestä mikäli et voisi toteuttaa toiveitasi? Jokainen meistä on jollakin tavalla riippuvainen toisesta, "no man is an island" kuten sanotaan.
"Minä olen minä vain näin. Kärsisin, jos joutuisin peilaamaan maailmaa mieheni kautta. Tai elämään mökkielämää lapsilauman kanssa."
En ole koskaan ollut viemässä oikeuttasi elää haluamaasi elämää. Sinä puolestasi olet ollut haukkumassa täällä meitä naisia, jotka ovat valinneet toisin. Kotiäidilläkin voi olla oma elämä, nunnatkin kokevat tekevänsä tärkeää työtä Jumalalle, vapaaehtoiset omalle kutsumukselleen, mikseivät myös kotiäidit saisi tuntea samaa kutsumusta? Joillekin miehille ja naisille "mökkielämä lapsilauman kanssa" on parasta mitä he voisivat pyytää.
"Olen hyvä äiti pojalleni ja erinomainen vaimo miehelle, vain näin. Näin he saavat minusta eniten. Heidän tehtävänsä ei ole tehdä minua onnelliseksi, vaan se on oma tehtäväni."
Samoin kun sinä tunnet tyytyväisyyttä työhösi, voi kotiäitikin tuntea tyytyväisyyttä omaan työhönsä. Kotityökin on työtä, siihen ei vain kuulu kellokortti. Varmasti oletkin hyvä äiti lapsellesi ja erinomainen vaimo miehellesi, mutta kaikki naiset eivät olisi sinun tilanteessasi. Itse en koe samaa tyytyväisyyttä työelämässä kuin hoitaessani vaikka kotiani. Kaikki naiset eivät halua sinun elämääsi, aivan kuin sinä et halua kaikkien muidenkaan naisten elämää.
"Kysyisin muuten mitä haittaa siitä on lapselle? Jotenkin vaikeampaa kestää kuin kirpparivaatteet?"
Noh, kirpparivaatteiden vuoksi aiheutat vähemmän saastuttamista, mutta se on aivan eri asia.. ;-) Asioiden järjestelemisessä ei ole mitään vikaa, mutta pitää miettiä sitäkin että kaikki naiset eivät ole valmiita valmistelemaan asioitansa vuosi kausia jolloin he olisivat voineet jo elää unelmiaan. Naisenkaan hedelmällisyys ei kestä ikuisesti ja on naisia joilla on jo perinnöllisesti vaikeuksia saada lapsia. Miltä näistä naisista tuntuisi jättää lastenhankinta kolmenkymmenen kieppeille jolloin heidän muutenkin alhaiset mahdollisuudet olisivat alentuneet entistäkin enemmän?
"Minä ihmettelin sitä (ihmettelen edelleen), miksi nainen yhtään tulevaa ajattelematta antautuu täydellisesti miehen vietäväksi? Mikä autuus on itse jättää oma elämä elämättä?"
Mikä oma elämä? Elätkö itse elämääsi ainoastaan virkahuoneessasi? Etkö pysty kokemaan tunteita ja nautintoja sen ulkopuolella? Elämää on joka paikassa, on kotona, on puistoissa, kirjastoissa ja jokien varsilla. Ei sitä tarvitse lähteä etsimään kauempaa.
"Siinäkin sekoittuu kaksi asiaa. Kysehän ei ole siitä, että asioitten on mentävä kuten haluan, vaan siitä, että hallitsen tilanteen, kävi miten kävi."
Ei ole mahdollista hallita elämäänsä täydellisesti. Aina voi tulla sairaus, kuolema tai joku muu onnettomuus. Meteoriitti voisi pudota talosi päälle ja tappaa koko perheesi. Hyvin epätodennäköistä, mutta sekin on mahdollista tutkijoiden mukaan.
"Minulla on ollut tuuria. Olen syntynyt rikkaaseen perheeseen. Olen edelleen vauras ihminen ja saanut nauttia elämäni antoisista puolista yllin kyllin. Se nousee toisille päähän. Onnistuminen on tehnyt minut nöyräksi elämälle."
Olen itsekin syntynyt suhteellisen rikkaaseen perheeseen. Avustusta en kuitenkaan ota perheeltäni enkä toivokaan voivani olla enää rikas, jos se merkitsee kunnollisen perhe-elämän puuttumista kuten vanhemmilleni. Mieluummin olen köyhä ja rakkaitteni ympäröimä kuin rikas ja yksin.
"Samaa luokkaa oli oma alkupalkkanikin (-89), kuin miehelläsi nyt. Joten eipä ainakaan tässä suhteessa ole eroa miesten ja naisten välillä. "
Jos nainen valmistuu TKK:sta kuten mieheni, ei mitään eroa synnykään. Jos nainen valmistuu sosiaali- tai kasvatusalalta, kuten minä, on ero aika suuri. Oma alkupalkkani maisterin tutkinnon jälkeen olisi 1700 euroa kuussa verrattuna mieheni 2925 euroa/kk. Siinä tilanteessa kannattaa jo miettiä kumman olisi parempi jäädä kotiin..

Vastaukset 30
Vanhimmat
meissä on toinenkin eroavaisuus. Sinä et ymmärrä mitä minä sinulle yritän sanoa. Siis ihan oikeesti, meillä ei ole kummallakaan mitään annettavaa toisillemme. Kun joskus olet vanhempi nainen, ymmärrät mitä takoitan.
Vastaan nyt kuitenkin näihin väittämiisi, vaikka se täysin hukkaan heitettyä aikaa onkin.
Marialle
Kirjoittanut: Anuliina, 12.4.2004 klo 16.48
Lähdin pääsiäislomalle jo suhteellisen aikaisin, joten näkemättä jäi joitakin kirjoituksiasi joihin haluaisin vastata tässä.
"meissä on se ero, että olen AINA seisonut omilla jaloillani. Ja pidän muuten tarkasti huolen siitä, että itsenäisyyteni säilyy."
Mitä hyötyä olisi täydellisestä itsenäisyydestä mikäli et voisi toteuttaa toiveitasi? Jokainen meistä on jollakin tavalla riippuvainen toisesta, "no man is an island" kuten sanotaan.
"meissä on toinenkin eroavaisuus. Sinä et ymmärrä mitä minä sinulle yritän sanoa. Siis ihan oikeesti, meillä ei ole kummallakaan mitään annettavaa toisillemme. Kun joskus olet vanhempi nainen, ymmärrät mitä takoitan."
Kyllä, meissä on eroavaisuuksia. Sinä korostat ikäsi tuomaa kokemusta, mutta et tiedä mitään omista kokemuksistani. Minä olen yrittänyt keskustella täällä asiallisesti kanssasi tuoden esille ajatuksia (joiden perään itse kysyin aiemmassa kirjoituksessasi) joiden vuoksi monet naiset valitsevat suhteellisen pienet tulot. Kun olen vastannut näihin, olet mennyt henkilökohtaisuuksiin. Itse en ole missään vaiheessa tehnyt samoin sinulle. Ihmettelen miksi ylipäätänsä tulet keskustelupalstalle mikäli et ole valmis kuulemaan eroavaisuuksia mielipiteissä ja vastaamaan niihin kohteliaasti.
"Vastaan nyt kuitenkin näihin väittämiisi, vaikka se täysin hukkaan heitettyä aikaa onkin."
Samalta tuntuu nyt minustakin...
"
Varmaa on, ettet ole ollut kotiäiti, etkä uraputkessa elävä äiti. Minä olen ollut kumpaakin.
Nyt jos puhutaankin jostain muista kokemuksista, nimeä ne, en voi muuten tietää, olenko kokenut enemmän vai vähemmän...mutta mainituissa minä olen edellä sinua.
Lapsensaannista; onko sinulle jo sanottu ettei raskaus ala normaalisti vai kuvitteletko/maalaatko piruja seinille vain? Jos nainen on terve ja kaikki toimii häiriöttä ei suvun menneisyys välttämättä tarkoita yhtä kuin sinun tulevaisuutesi...
Se, että minä olen saanut lapseni "helpolla", ei kyllä tarkoita sitäkään, että se sinulle tai muille olisi yhtään sen vaikeampaa. Älä ylidramatisoi!
Niin, olen elänyt minäkin onnellisesti, vaikka meteori tappaisi huomenna. Minusta jää tänne paljon muutakin kädenjälkeä kuin perheeni ja kotini ja kuutiomäärin toteutumattomia unelmia.
Minut tunnetaan muunakin kuin kotiäitinä.
Loppuosaan vastaan näin:
Se on _se_ unelma, jota minulla ei koskaan ollut; olla viiden lapsen äiti. Halusin olla yhden pienen pojan äiti ja olen.
En tiedä mitä minulta haluat. Tuskin voin antaa sitä sinulle, koska vaikuttaa, ettet oikein itsekään tiedä, mistä kenkä puristaa.
Siitä "asiallisuudesta ja kohteliaisuudesta" tällä palstalla kirjoittamastasi voimme olla montaa mieltä.
Mutta kuten sanoin, en ole niin huonolla itsetunnolla varustettu, että juttusi minua minnekään kaatavat. En vaadi sinulta selvityksiä yhtään mihinkään. Puhu mitä tahdot, piikittele minkä ehdit. Tämä ei ole elämä minulle. Eikä sinun mielipiteesi minusta vaikuta mihinkään minulle tärkeään. Olen sinut itseni kanssa, opettele sinäkin, se on ihana taito...
Outoa puhetta vain feminismipalstalla, nuorelta naiselta, joka haluaa olla riippuvainen miehestä ja yhteiskunnasta.
Olen aiemminkin täällä sanonut, että itsensä huijaamisesta ei seuraa mitään hyvää.
etten ole sanonut sinua harvinaislaatuisen kypsäksi nuoreksi naiseksi, joka on selvästi kokenut paljon?
Minulla on tässä rinnallani juuri nyt naapurin rouva ja hän on nuorisopsykologi. Hän sanoi, että kyse voi kohdallasi olla tästä: Hyväksynnän puutteesta. Hän lueskeli noita kirjoituksiasi hetki sitten.
Voihan sitä tietenkin hakea täältä, mutta aika outo paikka on...
Minun mielestäni et kuitenkaan ole harvinaislaatuisen kypsä, enkä kokemuksestakaan mene sanomaan mitään. Ainakaan näistä, joista nyt puhuimme, sinä olet alatavastaajan asemassa, minä olen jo ikänikin puolesta kokeneempi.
Mutta niinhän se toisaalta on, koska tiedät, ettet iässä pärjää, on pakko tarttua ainoaan vaihtoehtoon; kokemukseen, jota ei kyllä ammatti-ihmisenkään silmissä tue tekstisi.
nuorisopsykologi sanoi myös, että sanoit olevasi se joka haluaa neuvoja antaa kahden välisessä keskustelussa. Minä taas niitä en kaipaa.
Katkeruus ja kauna, Anuliina, tappaa ihmistä sisältä päin. Joten yritä selvitä siitä.
Olet muuten itsekin äärimmäisen huonosti ottanut vastaan arvostelun omasta kirjoituksestasi. Mainittakoon, että itse otit omat juttusi esille, en minä.
Älä masennu, kyllä me muut ymmärrämme ajatuksesi. Sinä keskustelet ihanan rauhallisesti. Elämisen arvot ja tiet onneen ovat erilaisia moniarvoisessa maailmassa, ei ole vain yhtä oikeaa tietä.
Mutta sellaisen henkilön kanssa, jolla on patologinen tarve olla voittaja, on mahdotonta keskustella. On vain yksi oikea mielipide, voittajan. Voittaja ei edes halua ymmärtää muita, hän haluaa vain voittaa. Ivaava halveksunta ja henkilön häpäisy ovat perinteiset keinot. Voittaja jättää jälkeensä mieluummin tuhkat, kuin kukkivn maan, jos hetkenkään epäilee panssariaan horjutettavan.
Lopeta jo tuo bluffaaminen!
sinulta kysytty jotain? Puututko nyt kahden ihmisen väliseen keskusteluun omine mielipiteinesi, joita ei sinulta kukaan ole kaivannut?
Eikö arkkimandriitta ole vielä tarpeeksi opastanut sinua naisena olon saloihin?
Olipa vuodatus. Itsesäälin orjat.
Sanottava niinkuin entinen emäntä presidentti Kekkoselle: "Siinä toinen tohelo".
Keskustelun jatkamisessa ei ole enää mitään mieltä. Halusin vain vastata kirjoitukseesi johon en pystynyt aikaisemmin. Tämä keskustelu on pettymys ja tiedän että nyt on mahdotonta keskustella asiallisesti kanssasi ilman että menisit henkilökohtaisuuksiin. Jo se että näytit kirjoitukseni jollekin nuorisopsykologille vain todistaakseni että en ole mielestäsi kypsä aikuinen ihminen kertoo jo jotakin. Aikuinen kypsä ihminen joka on varma ajatuksissaan ei mielestäni toimisi näin. En kuitenkaan välitä mitä naapurisi on sinulle kertonut, sillä hän ei tunne minua henkilökohtaisesti kuten et sinäkään. En kaipaa sinun enkä hänenkään hyväksyntää omalle valinnalleni, ainoastaan olisin halunnut keskustella siitä emmekö me kotiäidiksi haluavat ansaitse yhteiskunnan tukea ja emmekö teekin tärkeää työtä. Minusta tämä kuuluu erittäin vahvasti juuri feminismin alle. Feminismi tukee myös kotiäitiyttä mikäli naista ei sorreta tai painosteta siihen vaan se on naisen oma valinta. Onneksi on joitakin muitakin tällä keskustelupalstalla, jotka ovat kanssani asiasta samaa mieltä kuten vaikkapa proffa.
Kaikkea hyvää sinulle elämässäsi. Onnea ja menestystä.
ku Hertallekin. Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön...
Kyllä ämmät on...ei päästy vielä alkuun ja jo huudetaan äitiä apuun!
Eihän tommosten kanssa voi olla tasa-arvonen ku on väkisin yli!
kuinka moni muu lukee parasta aikaa näitä henkesi tuotoksia...heh heh. Et kai tyttöraasu kuvitellu että Maria vaan näkee?
Täähän ON internetti!
Myöhästyit muuten, Maria häipyi jo...
>>ku Hertallekin. Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön...
Kyllä ämmät on...ei päästy vielä alkuun ja jo huudetaan äitiä apuun!
Eihän tommosten kanssa voi olla tasa-arvonen ku on väkisin yli! >>
Kuka tässä on äitiä huutanut apuun? Kuka ei ole "kestänyt leikkiä"? Kuinka tämä kestämättömyys on käynyt ilmi tässä keskustelussa? Sinä olet kyllä väkistenkin ali etkä yli. Vaikea tavoitella tasa-arvoa tuollaisten kanssa... 33 -vuotias itseään Mieheksi kutsuva, ja yrittää kiusata 21 -vuotiasta.. nurkkaan häpeämään joutaisit.
Marian kanssa. Mielestäni juttusi kuuluvat lähinnä teiniäitien palstalle.
Tämähän on jo teinipoikien palsta. Eikö kelpaa, herra MIES? Ilman MIEHEN mielipidettä me naiset olemme tuuliajolla, mitä?
onkin teinipoika. No, parransänkihän sillä jo oli, ylä ja alahuulissa.
Koska oman nimeni alle, MINULLE ainoastaan osoitettuun kirjoitukseen haluavat KAIKKI muut vastata, jatkakaa keskenänne.
paskahommiin pitää tarttua reippaasti.
sun on paskahommiin tarttua reippaasti sähän olet sitä sisustasi myöten!
Lisää sitä mitä tilaat, kiitos.
Alkaako tämä kaikki sinusta tuntua jo tylsältä?
sun puolesta. Tylsempää ämmää en tällä palstalla tiedä!
Pakkoko on kirjottaa suoraan jollekin nimellä, asiaa, josta tollokin näkee että se on toisella perspuolikkaalla kirjotettu!
sä taidat olla se toinen perspuolikas, joka nyt alko haukkoon henkee, kun eka uppos jo.
Mä en ala härnäämään, jos en kestä leikkiä loppuun, suosittelen sulle samaa...
Jos mielestäsi ole palstan tylsin ämmä, tiedän olevani oikealla tiellä.
sen sijaan ei ole mulle MITÄÄN merkitystä...
No miksi sitten luet niitä ja vastailetkin? Ja jätä ikäsi mainitsematta nimimerkissäsi, ei ole nimittäin hyvää mainosta sinulle...
niin päin, että Hertta vastasi ensin Mies33:lle, joka vastasi minulle...Miksi sinä muuten luit hänen tekstinsä ja vastailet, vaikka ei sinulta mitään kysyttykään?
Puhut toisaalla kieroutuneista, ehkä määritelmä kuitenkin natsaa parhaiten itseesi.
Se on tietysti kurja paikka, kun koskaan ei saa mitään ja mihinkään ei pääse ja joutuu siinä sivussa vielä olemaan nainen. Ymmärrän sinun ankean maailmankuvasi. Mutta olet siihen itse eniten syypää.
Mistä muuten tiedät, että se on hänen ikänsä? Ettei vaan ole syntymävuosi...
Kuten joku jo totesi, tämä palsta ei ole yksityistä kirjeenvaihtoa varten vaan julkinen foorum. Vaihtakaa s-postiosoitteenne jos haluatte keskustella yksityisesti.
Minulla ei ole ongelmaa sukupuoleni kanssa. Itse vaikutat jokseenkin katkeralta/pahansisuiselta ihmiseltä.
Mies 33:n tilanne ei parane sillä että tuo luku onkin hänen syntymävuotensa ;D... ihmisen olisi tarkoitus kasvaa henkisestikin iän myötä. Kun mennään yli kolmen kympin ei juttujen enää pitäisi olla teinipoikien tasoa.
Se on pelipaitani nummero...
No kuinkas vanha sitten olet?