Lukekaapa Kimin haastattelu Iltalehdestä.

Kimi tyytyväinen kisaansa ja toteaa Citroenin olevan voittaja-auto.
Kilpailukykyisellä kalustolla ajaminen onkin ollut aina Kimille ajamisen ehto. Ensiaikoja formuloissa ehkä mukaan lukematta.
Citroen on mukavasti nousussa myös siviiliautopuolella. Uusia malleja ja koneita esitellään tiiviiseen tahtiin, asiakkaat ovat tutkitusti tyytyväisiä ja premium- mallisto Ds kasvaa. Koeajoraporteissa pääsääntöisesti myönteistä palautetta.
Ei ihme, että myynti näyttää positiivisia lukuja.
Aiemmin HIEMAN muutoin loistavaa kokonaisuutta häirinneet pikkuviat jäänevät historiaan.
Katse rohkeasti tulevaisuuteen!

Vanhoja tilastoja ei tarvitse tuijotella.
12158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ILTALEHDESTÄ !!!!!!! . se lehti kuuluu samaan kategoriaan reservaatissa jaettavan metron kanssa. kelpaa lähinnä kuivikkeeksi ja paremman puutteessa persepyyhkeeksi. taso molemmissa on suunnattu lähinnä hiekkalaatikolle joille ei asia ole oleellinen vaan kivat kuvat ja muu huuhaa.

Äänestä
  • myös iltpäivälehdessä olevaan haastatteluun voi luottaa. Blogit , kolumnit jne.ovatkin sitten hieman eri asia.
    Omasta mielestäsi varmaan Kimi ei ole sanonut, että ralli oli hieno kokemus ja Citroen on voittaja- auto?

    Äänestä

  • Olet ansainnut lehdistökriitikoitten tämän vuotisen PARAS ÖRVÄILIJÄ ensimmäisen palkintosijan, palkintona pyyhekumi.

    Äänestä

  • åsmå kirjoitti:

    myös iltpäivälehdessä olevaan haastatteluun voi luottaa. Blogit , kolumnit jne.ovatkin sitten hieman eri asia.
    Omasta mielestäsi varmaan Kimi ei ole sanonut, että ralli oli hieno kokemus ja Citroen on voittaja- auto?

    päätät mitä Kimi sanoo ?

    Äänestä

  • sinäkös kirjoitti:

    päätät mitä Kimi sanoo ?

    Jos jossakin mediassa, kuten Iltalehdessä, WHATCARISSA, STARTISSA, Suomen taloustutkimuksessa, tai vastaavassa annetaan Citroenista positiivista palautetta, asetetaan nämä myönteiset kommentit täällä arvottomaan asemaan.

    Vain ne testit ja tutkimukset, joissa Citroen on menestynyt huonosti ovat täällä totta.

    Oletteko huomanneet, että viime aikoina yhä useammalta taholta on tullut Citroenille positiivisia arvioita!

    Myyntikin nousussa.

    Äänestä

  • Löytyy myös MTV3.fi:stä.

    Äänestä

Älä valehtele. Itse juttelin Kimin kanssa ja hän sanoi näin. Ei tuollaisella sohlolla tiellä pysy kaikilla sitä on pitänyt alkaa ajamaan. Kaikki on niin ranskalaista että pahaa tekee. Näin puhui Kimi kuin mies miehelle.

Äänestä
  • niin uskotaan sitten.Tarjositko tojosi avaimia Kimille voitollisen uran jatkamiseksi?

    Äänestä

  • Kimin sanomiset voi lukea Kimin omalta kotisivulta jossa hän kirjoittaa näin: "Auto on vahva. Se on voittaja-auto.

    http://www.kimiraikkonen.com/

    Äänestä

ensi kaudeksi takaisin formuloihin. Lähes varma tieto. Red Bull tarvitsee kuskia ja maksaa viulut. Kyllästyi kun ei citikka mene kuin metsähallituksen puolelle kisasta toiseen. Tämä rallihomma oli vain epäonnistunut kokeilu.

Äänestä
  • Edellisessä rallissa Jordaniassa Kimi ei ajanut metsään, vaan se toinen suomalaisista Ford- kuskeista.

    Et, sitten tainnut jaksaa lukea Kimin mielipidettä asiasta.

    Äänestä

  • Kun Red Bull:kin käyttää renaultin konetta, eli voittaja-tallissa pysyy, hyvä Kimi. Ei sille kelpaa mitkään toilootan reuhkat, vaikka toyotan F1 talli yrittikin kosia Kimiä sinne aiemmin. Sanoi ettei toyota ole vaihtoehto hänen kriteereissään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


åsmå kirjoitti:

Kimi tyytyväinen kisaansa ja toteaa Citroenin olevan voittaja-auto.
Kilpailukykyisellä kalustolla ajaminen onkin ollut aina Kimille ajamisen ehto. Ensiaikoja formuloissa ehkä mukaan lukematta.
Citroen on mukavasti nousussa myös siviiliautopuolella. Uusia malleja ja koneita esitellään tiiviiseen tahtiin, asiakkaat ovat tutkitusti tyytyväisiä ja premium- mallisto Ds kasvaa. Koeajoraporteissa pääsääntöisesti myönteistä palautetta.
Ei ihme, että myynti näyttää positiivisia lukuja.
Aiemmin HIEMAN muutoin loistavaa kokonaisuutta häirinneet pikkuviat jäänevät historiaan.
Katse rohkeasti tulevaisuuteen!

Vanhoja tilastoja ei tarvitse tuijotella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu