kun on kysymys Suomen ruotsalaisista? Tilastollisesti ahvenanmaalaiset lasketaan yhteen Suomen ruotsalaisten kanssa mikä on päin persettä väärin sillä Ahvenanmaalla on itsemääräämisoikeus ja kaiken lisäksi he eivät haluakaan kuulua Suomeen.
On ihan väärin, että ne noin 27000 ahvenanmaalaista lasketaan mukaan Suomen ruotsalaiseen vähemmistöön. Ilman ahvenia Suomen ruotsalaisten määrä laskee noin 250000 henkeen ja prosenttiosuus se myötä.
Suomenkielisiltä puuttuvat kaikki ihmisoikeudet Ahvenanmaalla jolloin vastavuoroisuuden nimissä ahvenilta pitäisi jopa kieltää kiintomaalle tulo kyseisiin syihin perustuen.
Miksi ahvenanmaalaiset sekoitetaan
11
280
Vastaukset
- Kivennapa takaisin
Kun Ahvenanmaalaiset inhoavat suomen kieltä ja suomalaisia, eikä suomalaisilla ole mitään oikeuksia Ahvenanmaalla (esim. maanosto ym. oikeudet) voisimme vaihtaa Ahvenanmaan asukkaineen Venäjän kanssa Karjalaan. Kaikki olisivat tyytyväisiä: Suomi pääsisi taloudellisesta taakasta, Ahvenanmaalaiset olisivat ylpeinä rinta rottingilla osana maailman suurinta valtiota, ja Venäjä saisi tarvitsemaansa lisäkokemusta kansallisten vähemmistöjensä esimerkillisestä kohtelusta. Että eikun neuvottelut käyntiin !
- ålänningen
förtstås helst svenska eftersom det är vårt modersmål :D
Så vad är det egentligen som är verkliga problemet ??- ålänningen
thatsit kirjoitti:
Son fan har svarva' !
din svenska är verkligen dålig, jag skäms för din skull :(
- kohta tulee
Kaikki saatanan hurrit ne täälä ulisee saatana!
- ålänningen
kohta tulee kirjoitti:
Kaikki saatanan hurrit ne täälä ulisee saatana!
vulgärt språk, fy skäms!
Har du inget folkvett? - rautaako?
ålänningen kirjoitti:
vulgärt språk, fy skäms!
Har du inget folkvett?"Kongo" on Suomelle kallis ja turha luoto, jonne tukilossi kärrää apurahoja eikä mitään saada vastineeksi. Voitaisiin vaihtaa ihan hyvin Karjalan ikimetsiin.
rautaako? kirjoitti:
"Kongo" on Suomelle kallis ja turha luoto, jonne tukilossi kärrää apurahoja eikä mitään saada vastineeksi. Voitaisiin vaihtaa ihan hyvin Karjalan ikimetsiin.
Miksiköhän Suomen poliitikot Vanhasen johdolla kieltäytyvät edes keskustelemasta mahdollisuudesta, että Ahvenanmaa saisi oman verotusoikeuden eikä mantereen tarvitsisi jakaa "avustusta" tänne? Olisikohan siksi, että tietävät häviävänsa siina kaupassa?
- nyynääs
ahvennainen kirjoitti:
Miksiköhän Suomen poliitikot Vanhasen johdolla kieltäytyvät edes keskustelemasta mahdollisuudesta, että Ahvenanmaa saisi oman verotusoikeuden eikä mantereen tarvitsisi jakaa "avustusta" tänne? Olisikohan siksi, että tietävät häviävänsa siina kaupassa?
Kun katsoo Ahvenenmaan toutuja, niin se niiden oma verotussysteemi olisi lienee sellainen, että ruotsinkielisillä kaksi prosenttia ja suomenkielisillä 95%. Lisäksi koittaisivat kiristää taas ulosliputuksilla ym. tukia Suomen valtiolta.
- aniaffena
on ruotsi äidinkielenä mutta suomenkielisilläkin on oikeuksia joten ainoa ongelma on siinä, että Oolanti kuuluu sentään Suomen valtioon jolloin oikeudetkin pitäisi tulla kuin manulle illallinen.
nyynääs kirjoitti:
Kun katsoo Ahvenenmaan toutuja, niin se niiden oma verotussysteemi olisi lienee sellainen, että ruotsinkielisillä kaksi prosenttia ja suomenkielisillä 95%. Lisäksi koittaisivat kiristää taas ulosliputuksilla ym. tukia Suomen valtiolta.
Tarkoittaisi sitä, että Ahvenanmaalla asuvien verot käytettäisiin ahvenanmaalaisten hyväksi. Nythän me rahoitamme mantereen köyhiä alueita.
Ps Itse olen suomenkileinen ahvenanmaalainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981683- 551103
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4371076- 1701013
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671