sotimisesta

Erään ystäväni blogista sotimisen hehkuttajille tekstiä:

"Sotia on perusteltu, sillä että se olisi Jumalan tahto. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, ettei Jumala halua sotaa, vaan rauhaa. Jumala ei koskaan ole ristiriidassa itsensä kanssa, joten voisiko Hän käskeä tekemään jotain, mikä on vastoin Hänen sanaansa, Raamattua. Kannattaa miettiä kahteen kertaan, onko Jumalasi Raamatun Jumala vai paha henkivalta. Jumala haluaa eheyttää meidät, ja kokevan meidän suurimman rakkauden. Saatana haluaa tuhota ihmisen totaalisesti"
660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

noin. Jumala on Rauhan Jumala. Jeesus on Rauhanruhtinas.


Fariseukset eivät sitä ole koskaan käsittäneet.

Äänestä
  • ei tarvitse osallistua sotiin. Saa vain ohittaa sotivien ja Jumalan seurakuntaa hajoittavien viestit:).

    Äänestä

Ja silti tätä olematonta Jumalaa seuraavat kristityt ovat itse asiassa saaneet aikaan maapallon historian karmeimmat ja verisimmät kansanmurhat, tuhoisimmat sodat ja eniten kuolemaa verrattuna mihin tahansa muuhun uskontokuntaan. Tässä nyt muutama esimerkki noin maistiaisiksi:

-kristityt aiheuttivat kymmenien miljoonien alkuperäisasukkaiden kuoleman Amerikan mantereella sekä suoranaisesti sotimalla että levittämällä tietoisesti tauteja intiaanien keskuuteen

-kristityt aiheuttivat alkuperäiskansojen suunnilleen täydellisen tuhon Intiassa ja saivat aikaan vinoutuneen kastilaitoksen, joka ei ollut Hindujen oma keksintö, nämä kärsivät kastisysteemistä ja äärimmäisestä köyhyydestä edelleen.

-Kristityt ovat tuhonneet alkuperäiskulttuureita olemattomiin kaikkialla Tyynen Valtameren saarilla, Afrikassa ja Oseaniassa yleensäkin.

-Kristityt ovat vastuussa I ja II maailmansodan tapahtumista. Adolf Hitler katsoi jatkavansa Jeesuksen keskenjäänyttä työtä, Saksan kirkko taputti innoissaan Hitlerille ja hyväksyi juutalaisten joukkotuhon hiljaisesti. Miljoona eurooppalaiset kuolivat näissä sodissa - turhaan.

-Kristityt ovat vastuussa 10-15 miljoonan ihmisen kuolemasta noitavainojen aikana. Inkvisitio saattoi syyttää kereettiläisyydestä ihan ketä tahansa, tuomio oli aina kuolema, tunnustitpa tai et.

Jä esimerkkejä löytyy. Mutta ainakin kerran kristityille on maksettu potut pottuina. Little big hornin taistelussa alkuperäiskansat liittyivät yhteen kahden väkevän animistipäällikön johtamana. Kenraali Custerin johtama 7. ratsuväkirykmentti (268 miestä) teurastettiin hetkessä, Custer kristittyine joukkoineen otti turpaan oikein kunnolla. Tämä oli tosin viimeinen taistelu intiaaneille, joiden sota kristittyjä vastaan oli jo käytännössä ohi ja hävitty.

Äänestä
  • Jumala on ristiriidassa itsensä kanssa. Ei voi mitään.

    Viides käsky: Älä tapa

    5. Moos. 7: 1 - 2: Tapa kaikki luvatun maan alkuperäisasukkaat.

    Ilm. 6. luku: Jumala aloittaa sodan ihmiskuntaa vastaan ja tappaa ylivoimaisella armeijallaan valtavasti maan asukkaita.

    Ensin on tappamiskielto. Sitten ihmistä käsketään tappamaan hänen nimissään. Viimeiseksi Jumala itse johtaa henkiarmeijaa ja tappaa ihmiskuntaa joukkomitassa.
    Jumala on kumonnut raamatun sanoin itsensä. Tappamisihannointia löytyy sadoista raamatunkohdista.

    Äänestä

on Jeesuksen lähetyskäskyssä ja sen mukaan kristityt onkin toimineet.

Äänestä

---

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hengen miekka kirjoitti:

Erään ystäväni blogista sotimisen hehkuttajille tekstiä:

"Sotia on perusteltu, sillä että se olisi Jumalan tahto. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, ettei Jumala halua sotaa, vaan rauhaa. Jumala ei koskaan ole ristiriidassa itsensä kanssa, joten voisiko Hän käskeä tekemään jotain, mikä on vastoin Hänen sanaansa, Raamattua. Kannattaa miettiä kahteen kertaan, onko Jumalasi Raamatun Jumala vai paha henkivalta. Jumala haluaa eheyttää meidät, ja kokevan meidän suurimman rakkauden. Saatana haluaa tuhota ihmisen totaalisesti"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu