Katolisen kirkon auttavaan puhelimeen tulvii soittoja Saksassa
Torstai 8.4.2010 klo 19.01
Saksassa katolisen kirkon pedofiliavyyhdin vuoksi perustettu auttava puhelin on hukkua soittoihin.
Ensimmäisen viikon aikana katolisen kirkon perustamalle kuumalle linjalle tuli yli 13 000 soittoyritystä. 2 600 soittajaa pääsi läpi.
Puhelimeen vastaa 11 neuvojaa.
- Emme odottaneet näin paljon soittoja, kertoo Trierin hiippakunnan edustaja Stephan Kronenburg.
- Monet ovat soittaneet sanoakseen, että ovat kiitollisia siitä (linjasta), Kronenburg kuvasi.
Hänen mukaansa useimmat soittajista ovat olleet joko seksuaalisen hyväksikäytön uhreja tai heidän omaisiaan.
Puhelinpalvelun johtaja Adreas Zimmer puolestaan kertoi, että moni soittajista puhui nyt ensi kertaa hyväksikäytöstä.
Puhelimessa antavat neuvoja psykologit ja sosiaalityöntekijät. Tarvittaessa soittajat ohjataan saamaan jatkoapua muualta.
Puhelimen lisäksi neuvoja voi kysyä netissä. Näihin tiedusteluihin vastaa seitsemän työntekijää.
STT-REUTERS

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lapsivaimo kuoli - sukupuolielimet repesivät
Torstai 8.4.2010 klo 12.27
Pakkonaitettu 13-vuotias jemeniläistyttö kuoli vain viisi päivää häiden jälkeen sukuelinten repeämisen ja verenvuodon takia.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Ilham Mahdi al-Assi kuoli viime perjantaina al-Thawran sairaalassa Hajjan maakunnassa Jemenissä. Tyttö oli vihitty avioliittoon maanantaina.
Ilhamin kuolema on taas jälleen yksi räikeä esimerkki lapsiavioliittojen seurauksista.
Viime syyskuussa 12-vuotias jemeniläistyttö kuoli synnytykseen. Jemenissä on hyväksytty laki, jonka mukaan tytön pitäisi olla vähintään 17-vuotias naimisiin mennessään. Lakia ei ole kuitenkaan pantu vielä täytäntöön vanhoillisten vastustuksen vuoksi.
IL
nälkään ja pasaiseen juomaveteen.. Ala nyt Seuraavaksi Ajamaan Näitä Oikeita Ongelmia... vai oletko jotenkin Enemmän Sairas Rasisti.. PS. halme lääsi lämmittelemään Niille seuduille, missä asuu Harlemin jengi black-Power hame nähty kulli pystyssä ja perseenpäällä oli Jeesus-teipillä teipaatu Only Exsit Tattoo piiloon..
että katolinen kirkko kieltää kortongit ja muslimit toteuttaa seksiä esiaaviollisissa suhteissa vuohen kanssa - jos äiti ei anna?
:D