Oikea Herätys mikä se on ?
Lainasin Hyvän textin joka kertoo meille paljon ! Eräs meidän palstalainen oli kirjoittanut näin --->
Heräys on kova paikka, silloin ihminen putoaa kuin kuoppaan jossa ei pohjaa ole, helvetti ja kuolema pelottaa.
Vasta silloin tulee todellinen tarve saada Jumalalta armoa. Nyt sinä elät armonvarkaana, kevyesti, iloiten synnistä. Jumala johdattakoon sinut synnin tuntoon, - katumiseen ja parannukseen, siunausta.
Ja Raamatussa voidaan lukea että Jaakob näki viimeisiä aikojen Herätyxet joka on tulossa --->
Jaak 5
5 Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä.
6 Vanhurskaan te olette tuominneet ja tappaneet; hän ei vastusta teitä.
7 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
8 Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.
Uskon että on monet joka herkuttelee juuri nyt,, ja on tappaneet moneen Herätyxen joka on ollut tulossa moneenlaisissa hengellisyyden sirkuxess laittomuudessa ja vääryyden hengessä,,, mutta silti!!!!!!!!!!!!!!
Olkaa kärsivällisiä ja pitkämielisiä perixiantamattomia odotellessa kestävinä rukouxessa !!!!!! Uskokaa mitä kirjoitettu ON !!!! Koska peltomies saa sadon ajallaan ja se Herran Herätys on ihan ovella nyt Suomessa !!!!!!
Näin On Herra mulle näyttänyt unessa. Uni oli valtava ja siinä se Herätyxen aallot otti meidät valtaan ja vei meidät mennessä niinkuin Niagara putoxen vesimassat ja me saimme varoa ettemme kolhineet meidät niitten kivipatsaiden vastaan, joka oli pystyssä vedessä,, missä vesi virtasi niitten ohi,, voimalla joka olis luullut murskavan niitä !! Mutta ei...
Oi mikä siunattu Herätys joka on tulossa !!! Kiitos Herralle !! Jatketaan Rukous ! Työmies ja nainen on ansainnut palkkansa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
salaperäinen kirjoittaja ilman nikkiä jonka mainostin edellisessä ja aloituxessa,,,,,, löytyy tuossa http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8979884/43516915
Mixiäksää? Olet saanut jo paljon pahaa aikaan.
noin percele kertoi myöskin kun nä sielut oli tullut uskoon jolle minä julistin evankeliumia... En oikein usko sinua eikä percele niin usko nyt että tarvitset Herätystä ja oikea Herätys eikä mikään lässyn lässyn herätys ...