Helluntailaiset koetaan uhkaavina, kun he pitävät fanaattisesti kiinni siitä raamatustaan, kun he eivät tunnusta tämän ajan sivistyksen ja tieteen merkitystä. Helluntailaisia pidetään muinaisjäänteinä, jotka raahaavat mukanaan menneiden aikojen opetuksia, kulttuuria ja uskonnollisia tapoja. He väittävät että raamattu on virheetön, eivätkä he ota vastaan tämän ajan teologisten tutkimuksien tarjoamaa tieteellisesti todistettua tietoa ja uusimpia näkemyksiä ja kehittyneimpiä teorioita, joiden takana ovat tämän ajan viisaimmat ajattelijat, parhaiten koulutetut teologit ja alansa huippututkijat.
Useimmat luterilaiset ja tuo helluntailainen uudistusliike; helluntaikirkko, ovat mukautuneet tämän ajan hengen mukaan, avartuneet mieleltään hyväksymään laajemman uskovien yhteyden, vapautuneet toimimaan ekumeenisessa yhteydessä ylitse kaikkien seurakunta- ja oppirajojen. Tämän ajan kristillisyys nostaa esille ihmisen kyvyt ja rajattomat mahdollisuudet, kehityksen ja tieteellisen sivistyksen saavuttaman vallan ylitse kaiken luomakunnan.
Mutta nuo paikallansa jurruttavat helluntailaiset, ovat kuin likainen vaate, yhteiskristillisten helluntailaisten ja luterilaisten ja kaikkien muidenkin suuntien tämän ajan hengen mukaisessa uudistuksessa osallisina olevien uskovien ihmisten silmissä. Helluntailaiset tuovat pahaa epäsopua ja katkeraa riitaa, tämän ajan uudistuneessa kristillisyydessä mukana olevien keskuuteen. Vaikka helluntailaisille on esitetty vaatimus sopeutua ja mukautua vallalla olevaan yhteiseen uskonnolliseen kehitykseen, he silti itsepäisesti vetoavat koko ajan raamattuun ja vanhoihin perinteisiinsä, tahtoen kulkea edelleen sitä vanhaa tietänsä. Heille on annettu mahdollisuus omaksua uskonnollisen tv- ja radio-aseman kautta tämä vallitseva aikaa seuraava uudistunut kristillisyys, mutta silti iso joukko helluntailaisia, varsinkin vanhempi sukupolvi, kulkee uhmakkaasti ja itsepäisesti yhä edelleen toiseen suuntaan, kuin kaikki muut. Tämän ajan uudistunut kristillisyys on miltei saavuttanut tämän maailman hyväksynnän ja päässyt rauhaan heidän kanssaan, mutta vain äärimmäisten fanaatikkojen ja helluntailaisten taholta tuleva menneisyyden näkemyksien mukainen julistus ja toiminta, estää täydellisen yhteisymmärryksen.
Useimmat luterilaiset ja tuo helluntailainen uudistusliike; helluntaikirkko, ovat mukautuneet tämän ajan hengen mukaan, avartuneet mieleltään hyväksymään laajemman uskovien yhteyden, vapautuneet toimimaan ekumeenisessa yhteydessä ylitse kaikkien seurakunta- ja oppirajojen. Tämän ajan kristillisyys nostaa esille ihmisen kyvyt ja rajattomat mahdollisuudet, kehityksen ja tieteellisen sivistyksen saavuttaman vallan ylitse kaiken luomakunnan.
Mutta nuo paikallansa jurruttavat helluntailaiset, ovat kuin likainen vaate, yhteiskristillisten helluntailaisten ja luterilaisten ja kaikkien muidenkin suuntien tämän ajan hengen mukaisessa uudistuksessa osallisina olevien uskovien ihmisten silmissä. Helluntailaiset tuovat pahaa epäsopua ja katkeraa riitaa, tämän ajan uudistuneessa kristillisyydessä mukana olevien keskuuteen. Vaikka helluntailaisille on esitetty vaatimus sopeutua ja mukautua vallalla olevaan yhteiseen uskonnolliseen kehitykseen, he silti itsepäisesti vetoavat koko ajan raamattuun ja vanhoihin perinteisiinsä, tahtoen kulkea edelleen sitä vanhaa tietänsä. Heille on annettu mahdollisuus omaksua uskonnollisen tv- ja radio-aseman kautta tämä vallitseva aikaa seuraava uudistunut kristillisyys, mutta silti iso joukko helluntailaisia, varsinkin vanhempi sukupolvi, kulkee uhmakkaasti ja itsepäisesti yhä edelleen toiseen suuntaan, kuin kaikki muut. Tämän ajan uudistunut kristillisyys on miltei saavuttanut tämän maailman hyväksynnän ja päässyt rauhaan heidän kanssaan, mutta vain äärimmäisten fanaatikkojen ja helluntailaisten taholta tuleva menneisyyden näkemyksien mukainen julistus ja toiminta, estää täydellisen yhteisymmärryksen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niin?
vai onko tuo mahdollisuus ?
tätä kirjoitusta, mutta yritätkö sanoa, että on väärin pitää kiinni raamatusta ?
Syytäkö helluntailaisia sen vuoksi ?
"Useimmat luterilaiset ja tuo helluntailainen uudistusliike; helluntaikirkko, ovat mukautuneet tämän ajan hengen mukaan"
Siis tämän ajan henki, pikku esimerkki sulle siitä:
ajelen taksia, viime yönä tuli hotelli marskin tolpalta kyytiin nuori (18-22v?) tyttö...
Oli tosi hilpeällä tuulella, "meno päällä", eka kysymys mulle oli: "miltä mä näytän?" ...vastasin kauniilta, ei se riittänyt sille.... tuntu haluavan jotenkin erillaista vastausta, sitten alkoi selittämään että sitä panettaa hirveästi ja haluaa munaa... Ja kyseli mielipidettä siihen, jos miespuolinen kaveri laittaa tekstarissa osoitteensa ja ovikoodinsa, niin eikös se silloin halua seksiä?? edelleen vastasin maltillisesti että ehkä, en tiedä kyseistä miestä...
ja juttu jatku, tyttö valitti panetustansa ja sanoi että me naiset olemme nykyään niinkuin miehet ennen, pakko saada "sitä"... jne lopulta ennenkuin se lähti ulos autosta niin edelleen kyseli niitä ulkonäkö/seksihommia.... siihen sitten vihdoin sanoin että mun on vähän vaikea vastailla noihin, kun itse olen ollut 3 vuotta selibaatissa.... no siihen se kysyi että miksi? no, vastasin koska rakastan exääni (eli lapseni äitiä joka jätti mut)... no siihen sekin vastasi että niin minäkin...
Siinä sulle "ajan henki".
Jos mä rakastan toista, vaikka olisinkin erossa hänestä, niin en silloin mene sänkyyn vieraiden kanssa... mutta tämän ajan eksyneet ihmiset niin tekevät...
Toiseksi on selkeät merkit ilmassa että meitä uskovia aletaan vierastaa todella pahasti, koska emme ole maailman hengen vietävinä, niin ero meidän ja muiden välillä kasvaa.... ja se on silminnähtävä, siihen ei tarvitse sanoja että joku kohta näkee että toi mies on uskossa.... ja sitten varmaan alkaa pilkat ja selän takana puhumiset...
Suomella olisi vielä mahdollisuus tehdä kokonaisena kansana parannus... mutta alkaa itsellä ainakin toivo jo hiipumaan... sairasta seksiä ja väkivaltaa... siihen se Sodomankin lopulta kaatui.
Ja taasen jotkut uskovat ryhmä syyttävät helluntalaisia siitä että eivät ole opillisia eivätkä panosta Raamatun opiskekuun, vaan ovat pinnallisia, katsovat vain siihen miten hienolta kuulostaa ylistyslaulu, miten iloisia ja vapautuneita ihmisiä siinä laulaa, miten rennosti sekä vitsikkäästi pastorit saarnaavat ja miten rennosti seurakunta elehtii kokouksessa.
Jotkut pitävät sitä jopa maallisena kun näytetään niin iloisilta, jopa iloisemmilta kuin jumalattomalt mörököllit joille tulee kuitenkins siinä ihanassa syntielämässä vastoinkäymisiä.
Mutta asioita voidaan katsoa monelta kannalta ja vielä keksiä omasta päästä lisää sitä mitä ei ole olemassakaan.
"Toiseksi on selkeät merkit ilmassa että meitä uskovia aletaan vierastaa todella pahasti, koska emme ole maailman hengen vietävinä, niin ero meidän ja muiden välillä kasvaa.... ja se on silminnähtävä, siihen ei tarvitse sanoja että joku kohta näkee että toi mies on uskossa.... ja sitten varmaan alkaa pilkat ja selän takana puhumiset..."
Olen samaa mieltä, mitä tuossa yllä kirjoittelit "järkipäässä34v".
Eikä tähän erottautumisen kokemiseen tarvitse edes mainita, että on uskossa ja uskoo Jeesukseen, vaikka näin olisikin. Pelkästään se, että Raamatun Sana on päässyt vaikuttamaan sinussa/minussa niin, että elät toisella tavalla saa sinut näyttämään ja kuulostamaan oudolta kuin valtaosa ihmisistä:
- et maksa pahaa vielä pahemmalla, et haudo kostotoimenpiteitä eli unohtelet sinuun kohdistetut ikävät asiat
- et etsikään kaikessa omaa etua, et käräjöi kaikesta mahdollisesta, vaan pystyt ajattelemaan, että eihän tuo nyt niin kauhean suurta vahinkoa minulle tuottanut kuitenkaan
- et halua osallistua työpaikkojen ja naapuruston jne. juoruiluun. Kun joku alkaa jotain sättimään, et sano mitään tai tuot esiin hyviä asioita ihmisistä.
- unohdat asenteen "minä, minä ensin" ja annat tilaa myös toisille alkaen sieltä kaupan jonoista, sinne perinnönjakoihin
Tässä vain tällaisia pikkuesimerkkejä, miten Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä niin, että hän toimii täysin erilailla kuin mihin tämän maailmanajan henki ihmisiä yllyttää. Ero on tosiaan suuri ja vain suurenee.
Niin. Teitä änkyrauskovia aletaan todellakin vierastaa entistä enemmän mitä tiukemmin pidätte vanhoista Raamatun opeista kiinni ja mitä fundamentalistisempaan suuntaan menette. Helluntailainen uskontulkinta on koko ajan menossa tiukempaan ja tiukempaan suuntaan, eräänlaista kristillistä talebanismia siis. Ero teidän ja koko muun maailman välillä todella kasvaa huikealla koko ajan eksponentiaalisesti kiihtyvällä vauhdilla kun muu maailma menee eteepäin ja te menette taaksepäin.
Helluntailaisuudesta jää lopulta änkyrämuodossaan jäljelle vain terrorismiin turvautuva pienen ääriryhmän muodostama jämä, jonka ainoa saavutus on enää kuolleiden lukumäärä terrori-iskuissa. Itsepä suuntanne valitsette. Suosittelisin kuitenkin hylkäämään Raamatun ja sen fundamentalistisen tulkinnan kokonaan. Sopeutukaa elämään maallistuvan kirkon mukana nykyajan elämää yhdessä meidän kaikkien muiden siviilien kanssa.
Suomi ei tee minkäänlaista "parannusta" eli käännä kelloa 2000 vuotta taaksepäin. Siitä voit sinäkin olla täysin varma.
Seksuaalisuus on jokaisen TASAN oma asia, johon teillä uskovaisilla ei ole kertakaikkiaan mitään oikeutta puuttua millään lailla, vaikka olisittem iten talebaneja tahansa. Piste. Tästä ei tarvitse edes keskustella.
Parempi olisi että helluntailaisuus sammuisi kokonaan.
Tuo pieni helluntailainen vähemmistö, vähenee yhä pienemmäksi ryhmäksi sen tähden, että se yhä vain pitää kiinni raamatun opetuksista, eikä tahdo kulkea laveampaa tietä yhdessä kaikkien muiden mukana.
Koska tuo ryhmä on ottanut ohjeeksensa raamatun, varsinkin Uuden Testamentin edustaman kristillisyyden, se ei suinkaan voi olla mikään väkivaltaa harjoittava ryhmä, vaan tuo ryhmä on itse, uskomattomien ihmisten ja uudistuneiden uskovien vihan ja pilkan kohde.
Ai, seksuaalisuus on ihan jokaisen oma asia. Joo, on se ihan siihen asti, kun yhteiskunta ei joudu kustantamaan minunkin veromarkoillani ateistipaappojen kasvattaman, leväperäisesti elävän jälkikasvun sukupuolitautien hoitoa. Viimeisimmät tilastothan kertovat karua kieltä tästä, mikä on tulos kun asenne on tämä "On aivan minun asiani kuinka monessa seksisuhteessa haluan olla elämäni aikana ja miten.".
Helluntalaisten vapautuneisuus sekä heidän seuramenojensa vapaamuotoisuus joillekin uskovillekin kuin punainen vaate, että ei sitä noin iloinen eikä vapautunut pitäisi olla kirkossa, vaan naama punaisena tuijottaa edessäolevan niskaa ei ilmeillä mitään eikä varsinkaan heilua mitään.
Eikä tietenkään helluntalaisuus ole mikään kireepipoisten usko vaikka tietysti jos pipoa kiristää vielä enemmän, niin voi senkin kokea ahdistavana sekä jäykkänä vaikkei varmaan ole kyllä silloin käsitystä siitä että mitä sen sitten muka pitäisi olla.
Ei seksuaallisuuden suhteen saa olla rasisti, kyllä kaikki pitää maksaa mitä koituu tuli se sitten ei toivotusta raskaudesta tai sitten jonkin raiskaamisesta.
Mutta ei seksuaalisuus ole oma asia, jo vähän yli päivähoito iän sitä ihminen alkaa kuulla sitä mitä on sekä haistattelua. Vaikkei olisi helluntalaisia lähelläkään. Siis jostain muusta syystä ne omat traumat johtuvat kuin siitä miten helluntalaiset asiaan suhtautuvat.
Ateistit kasvattavat lapsensa vastuulliseen seksuaalisuuteen toisin kuin uskovaiset, joille seksi on jo sellaisenaan peto ja hirviö ja tabu ja epäpyhä likainen asia. Uskovaisten lapset niitä sukupuolitauteja hankivat ja levittävät kun eivät osaa käyttää ehkäisyä. Vapaa seksuaalisuus ei ole yhtä kuin vastuuton seksuaalisuus.
Nimimerkki väännäin:lle: helluntailaisuus kehittyy terrorismin suuntaan pienentyessään ja tarketuessaan yhä tiukemmin Raamattuun jonka kaikki muut hylkäävät satukirjana. Kun helluntailaisten sana ei enää mene perille puhumalla helluntailaiset vievät sanan perille lentämällä matkustajakoneilla päin seiniä ihan kuten Al-Qaida nykyisin tekee. Helluntailaisuudessa on kaikki potentiaali kehittyä täydeksi terrorismiorganisaatioksi.
Ai ne pissikset jotka heiluvat humalassa kaupungilla antaen siellä tai joutuen antumaan vähän kelle sattuu, ovatkin helluntalaisten lapsia. Sekä ne kaikki runkkarit jotka vaanivat näitä pissiksiä. Ne ovatkin helluntalaisuuden kasvatuksen tulosta kun heille ei ole kerrottu vastuullisesta seksistä vaan humalassa antaudutaan kelle tahansa sekä osa ihmisistä kyttää näitä ja niidenkin täytyy olla helluntalaisten lapsia joille ei ole kerrottu ettei humalaisia pissiksiä saa yrittää hyväksikäyttää.
Aloittajan viesti oli kuvaava juuri sopivan provoidussa muodossa.
Palstan kireät helluntailaiset käsittävät uskon pari kertaa viikossa tapahtuviin rukokouksokouksiin ja loppuajan oikean hellarin tulisi tehdä käännytystyötä.
Tätäkö elämä on? Tätäkö uskon sisältö on?
Kärjistys toi heti esille elämän ongelmia eli maallisia asioita, epäkohtia. Aloitusviesti tuotti tulosta.
Tämä elämä on ainakin todellista ja se on elettävä. Ongelmia on ollut ihmisten kesken jo kauan ennen uskontojen keksimistä. Uskonnot eivät ole niitä poistaneet. Ateistit eivät niitä hokkuspokkuksella voi poistaa.
Jokaisen kansalaisen tulisi olla aktiivinen yhteiskuntaihminen ja pyrkiä kaikilla toimenpiteillä edistämään sellaisia ratkaisuja, jotka edistäisivät ihmisten aineellista ja henkistä hyvinvointia. Enempää ei voi tehdä.
Seksuaalisuuden kieltämisellä, homojen tuomitsemisella, perheiden hajoittamisen metodilla, kansanmurhien hyväksymisellä, toisuskovien parjaamisella, todellisen tiedon kieltämisellä ei ongelmiin voida puuttua.
Raamatun sanoma on enimmäkseen kurjuuden filosofiaa. Kansan tulisi elää kerjäämällä ja sen seurauksena kaikenlaisen epäilyttävän moraalin varassa. Sitten saapuisivat kiihkouskovaiset paikalle tuomaan pelastuksen sanomaa, mutta joka ei muuttaisi maallista elämää mitenkään.
On olemassa raamatun moraali ja luonnollinen käsitys moraalista. Raamatun moraali perustuu antiikin orjayhteiskunnan käsityksiin. "Palauta karannut orja isännälleen". Raamatusta voi löytää luonnollisen moraalin yleiskäsityksiä ja niitä pitäisi tuoda esille.
Kiihkouskovat jotenkin karttavat hyviä yleiskäsityksiä, luonnollisen moraalin perusteita. Heille moraali on etupäässä kärsivän Kristuksen patsaan edessä nyökyttelyä.