Suomen

"EEC-vetoomus oli Suomen vapaakauppasopimusta EEC:n (suomeksi Euroopan yhteisö eli EY) kanssa vastaan kohdistettu Helsingin sanomissa 19. syyskuuta 1973 otsikolla EEC-vapaakauppasopimus torjuttava julkaistu ilmoitus. Vetoomus kohdistettiin "tasavallan presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle". Sen teksti vastusti sopimusta EY:n kanssa ja vaati, että Neuvostoliiton ja SEV-järjestön kanssa lisättäisiin yhteistyötä ja kauppaa.[1] Vetoomuksen allekirjoittaneet noin 500 julkisuuden henkilöä anti-EEC-toimikunnan puheenjohtajan Hannu Vesan johdolla myös jättivät adressinsa tasavallan presidentti Urho Kekkoselle tuntia ennen EEC-sopimuksen allekirjoittamista 5. lokakuuta 1973 ja kehottivat vielä kerran harkitsemaan sopimuksen torjumista. Kekkonen valitteli, ettei voinut ottaa kansalaisjärjestöä aiemmin, ennen presidentin esittelyä 3. lokakuuta, mutta totesi myös, ettei tapaaminen olisi muuttanut päätöstä. Adressin ojensi Yrjö Tirri.[2]

SDP:n puolueneuvosto äänesti EEC-sopimuksen hyväksymisestä 19.9.1973. Päätös ei syntynyt ilman kritiikkiä. Esimerkiksi kansanedustaja Erkki Tuomioja näki torjumisen antavan paremmat mahdollisuudet puolustaa ja korottaa työväen elinehtoja.[3] Kansanedustaja Tellervo M. Koivisto taas sai kirjallisen varoituksen puolueeltaan SDP:ltä EEC:n vastustamisesta. Hän kiisti huhut puolueesta loikkaamisesta sanomalla: "Ei se, että vastustan EEC:tä, tee minusta kommunistia."[4]

Anti-EEC-toimikunta järjesti eri puolilla Suomea mielenosoituksia sopimusta vastaan. Järjestäjien mukaan 8000 ja poliisin mukaan 6000 ihmistä osoitti mieltään Helsingissä eduskuntatalon edessä 20. syyskuuta. Mielenosoituksessa puhuivat muun muassa Hannu Vesa (sd.), SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ja Ilkka Taipale (sd.). Samana päivänä Turussa Kupittaan jalkapallokentällä osoitti mieltään 2000 ja Tampereella Keskustorilla 3000 ihmistä. Myös työpaikoilla tapahtui mielenosoitusseisauksia.[5] Ojentaessaan presidentille adressia, anti-EEC-toimikuntalaiset lupasivat järjestää uuden mielenosoituksen 9. lokakuuta[2]. Helsingissä mieltä osoitti 5000. Helsingin Sanomien mukaan vasemmistolaisten lisäksi tilaisuudessa puhui Skyp:n Olavi Tupamäki. Muista puhujista Taisto Sinisalon mielestä sopimus oli vakava loukkaus Suomen ja Neuvostoliiton välistä YYA-sopimusta vastaan. Alun perin mukana puhumassa piti olla myös LNL:n edustajat, joka ilmoitti vastustavansa EEC:tä, mutta se ei halunnut osallistua mielenosoitukseen, koska sen mielestä he eivät voineet hyväksyä tilaisuuden tunnusta, joka oli LNL:n mukaan "suunnattu ulkopoliittista johtoa vastaan ja asettaa Suomen kauppajärjestelyt ja yya-sopimuksen vastakkain".[6]

[muokkaa] Allekirjoittajia
Vetoomuksen allekirjoitti noin 500 suomalaista, joiden joukossa oli poliitikkoja, toimittajia ja kulttuurihenkilöitä sekä tuntemattomampia henkilöitä. Helsingin Sanomien uutisen mukaan allekirjoittajat olivat julkisuuden henkilöitä.[2] Markku Jokisipilän mukaan useat heistä ovat tai ovat olleet korkea-arvoisia poliitikoita tai arvostettuja kulttuurihenkilöitä[7]. (Kaikki allekirjoittajat[8].)

Rauno Setälä
Taisto Harra
Eija-Elina Bergholm
Ukri Merikanto
Hannu Vuorio
Jorma Hentilä
Aimo Haapanen
Liisa Paatso
Pertti Melasniemi
Matti Ruohola
Pekka Lehto
Kari Franck
Matti Ijäs
Jussi Raittinen
Päivi Paunu
Ilja Saastamoinen
Reino Laine
Hasse Walli
Harri Saksala
Armas Lahoniitty
Olavi Tupamäki
Juha Virkkunen
Pekka Gronow
Inkeri Airola
Paavo Aitio
Ele Alenius
Ahti Fredriksson
Ritva Aro
Mirjam Tuominen
Kuuno Honkonen
Anna-Liisa Tiekso
Anna-Liisa Hyvönen
Anna-Liisa Jokinen
Pertti Hynynen
Tarja Halonen
Taisto Sinisalo
Raimo Väyrynen
Antero Jyränki
Kalevi Kivistö
Pirkko Työläjärvi
Ilkka Taipale
Erkki Tuomioja
Tellervo Koivisto
Ilmari Kosonen
Aarne Saarinen
Jacob Söderman
Kaarina Suonio
Elina Salo
Rea Mauranen
Marianne Laxen
Kari Rydman
Erkki Liikanen
Kaj Chydenius
Asko Sarkola
Kristiina Halkola
Pekka Milonoff
Tom Wentzel
Kiti Luostarinen
Peter von Bagh
Eino S. Repo
Esko Seppänen
Sven Grönvall
Ingmar Svedberg
Claes Andersson
Gösta Ågren
Eila Pennanen
Hannu Salama
Väinö Kirstinä
Aulikki Oksanen
Arvo Turtiainen
Alpo Ruuth
Eino Säisä
Pentti Saarikoski
Erno Paasilinna
Asko Martinheimo
Jussi Kylätasku
Matti Rossi
Pentti Saaritsa
Ralf Nordgren
Kaarlo Isotalo
Mauritz Nylund
Kari Vaijärvi
Reino Paasilinna
Reijo Käkelä
S. Albert Kivinen
Teppo Parikka
0217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

"tasavalat"II kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu