Rakkauden voima on ääretön. Se on myönteinen pitkämielisyyden, lempeyden ja ilon voima. KaIkki se peittää, uskoo, toivoo ja kärsii. Ei mikään voi kukistaa ja lannistaa rakkautta.
Rakkaus ei kadehti, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä. Paavali sanoo rakkauden ohjaavan itsehillinnän käyttäytymistä.
Itsetehostusviettiä haavoittaa toisten menestys, minä keskeisyys panee ihmisen kerskaamaan, liioittemaan, pöyhkeilemään ja suurentelemaan. Itsetehostus vietti etsii kaikesta vain omaansa, mutta ellei sitä huomata ja kiitetä, se katkeroituu. Se kantaa salaisesti tai julkisesti kaunaa kaikkia vastaan, jotka ovat sen kunniaa jollakin tavalla luokanneet, ja sopivan hetken tullen kaikki vanha ryöppyää esille.
Mutta rakkaus antaa itsehillintää. Se valaisee kirkkaudellaan sydämmen syvyydet, paljastaa väärät vaikkuttimet ja johtaa ei vain väärien tekojen vaan väärien ajatusten ja vaikuttimien hylkäämiseen.
Pyhä Henki puhdistaa ihmisen sisäiseti, hän on ainoa voima, joka vaikuttaa alitajunnan salattuihin voimiin ja pitää ne kurissa, siksi Paavali sanoo Hengen hallinan, johdon ja vallan ainoana ratkaisuna uuteen elämään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Näinhän se on, että:
"Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa: Vaan; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä:
- Jumalan vaikuttama rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa, koska Jumalan vaikuttama rakkaus elää anteeksiantamuksessa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä:
- Jumalan vaikuttama rakkaus ei iloitse vääryydestä eli synnistä sekä valheesta, eikä Jumalan rakkaus tue eikä puolusta millään lailla valhetta ja syntiä. Jumalan vaikuttama rakkaus ei myöskään tue ihmisten keksimiä uskonnollisia perinnäissääntöjä, jotka ovat Kristuksen sanojen mukaan turhaa Jumalan palvelemista.
Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
- Jumalan vaikuttama rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Jumalan vaikuttamassa rakkaudessa rakkaus on rakkautta totuuteen. Tämä rakkaus totuuteen on uskovan elämän tärkeimpiä asioita, sillä uskovan elämä tukee kaikissa tilanteissa rakkautta totuuteen."
Onko adventisteilla nuo luetellut ominaisuudet?
Ainoastaan Jeesus on rakkaus, joten ne, joissa Jeesus "asuu" Pyhän Hengen kautta, voivat hivenen "peilata" oikeata rakkautta, joka on ainoastaan Jumalan ominaisuus.
Muuten kaikki ihmisen pyrkimykset ovat vain itsekeskeisyyttä ja itsekorotusta ja vain halua näyttää ollevansa parempi, kuin muut lähimmäiset.
ja jokainen joka katuu syntejään ja pyytää niitä anteeksi Kristuksessa saa Jumalan armosta syntinsä anteeksi ja syntyy uudesti ja silloin hän on uusi luomus, kaikki vanha on kadonnut ja uusi on sijaan tullut. Mutta ei tätä asiaa voi yksikään uudestisyntymätön käsittää.
Kaikki vaan muuttuu niin täysin kun Jumala näyttää synnin synniksi. Ei ihmiset pelastu kuppikunneittain, eikä jokainen adventisti, helluntalainen tai lutterin herätysliikeläinen ole uudestisyntynyt, vaikka sanoo uskossa olevansa. Vain Jumala näkee sydämeen ja Jumala pelastaa, kenet pelastaa, eikä hän katso henkilöön, eikä kupikuntaan, vaan siihen että kadutko sydämestäsi syntejäsi, niitä anteeksi anoen Jeesuksen nimessä.