Novelli

”Mitä?” kysyin. Luulin, että Aaronilla oli jokin hätä. Hän lähestyi minua, ja aloin joutua pakokauhun valtaan. Halusin peruuttaa, mutten pystynyt liikkumaan. Jalkani olivat jumittuneet paikoilleen, ne tuntuivat painavilta kuin lyijy. Hän oli yhä lähempänä ja lähempänä… kunnes oli melkein kiinni minussa. Hän katsoi taukoamatta silmiini ja hänen kasvonsa olivat lähellä omiani, yhä vain lähempänä. Hän otti kasvoni käsiinsä ja katseli räpäyttämättä silmiään minua. Hän painoi varovaisesti huulensa omiani vasten ja suuteli varovaisesti. Hänen huulensa tuntuivat pehmeiltä omiani vasten ja vaikka tämä tuntui hyvältä, se tuntui samalla kamalan väärältä. Irrottauduin nopeasti hänestä ja työnsin hänet kauemmas minusta.
”Ootko sä hullu!” minä sanoin huusin. ”Ootko sä homo vai? Mä en ainakaan oo!”
”Sori”, Aaron sanoi ja katsoi jonnekin alas. ”Se vaan… se vaan tapahtu.”
Olin inhottava mäntti, vihasin itseäni. Silti tein niin kuin tein. Mulkaisin häntä mahdollisimman inhoten ja lähdin paikalta. Vaihdoin nopeasti vaatteet pukukopissa ja marssin tieheni.
”Sori!” Aaron huusi perääni, ja vaikka halusin sanoa hänelle jotain, en voinut.
Nyt tekisin selväksi Aaronille, etten ollut todellakaan mikään hintti. Minä näyttäisin hänelle, mitä mieltä olin hänen kaltaisistaan ihmisistä ja pitäisin huolen, että kaikki saisivat tietää hänen homoudestaan. Kaikki meidän koulussa saisivat tietää. Nolaisin hänet ja samalla osoittaisin, etten missään nimessä pitänyt hänestä. Voi että vihasin itseäni! En kuitenkaan harkinnut ollenkaan, tekisin sen varmasti, kertoisin kaikille, että Aaron oli hintti ja hän oli yrittänyt iskeä minua, Jesseä.

”Oikeestikko? Ai se yritti pussata sua? Hyi vittu! Tosi etovaa”, minun ystäväni, Jere sanoi. ”Mitä sä sit sanoit sille?”
”No mä sanoin sille, et onks se ihan hullu ja etten mä oo homo”, minä selostin ja vihasin samalla itseäni.
Aaron saapui silloin koulun ovista. Minä, Jere, Santeri ja Mikael katsoimme häntä ja naureskelimme ilkeästi.
”Vitun hintti!” Santeri huudahti hänelle ja me kaikki nauroimme. Aaron katsoi minua täysin ilmeettömänä, mutta aistin hänen vihansa ja pettymyksensä.
Tuntui sietämättömän hirveältä, että minä satutin häntä. En halunnut vihastuttaa Aaronia, halusin yhä olla hänen kanssaan, tuntea uudelleen hänen huuliensa tunnun, mutta se ei ollut mahdollista. Nyt kaikki oli liian myöhäistä, Aaron vihaisi minua koko loppu elämänsä ja minä joutuisin teeskentelemään inhoa häntä kohtaan.
”Uu, kato, se kattoo sua nyt!” Jere sanoi pilkallisesti.
Aaron käänsi nopeasti katseensa maahan ja käveli tiehensä. Hän ei näyttänyt ollenkaan pelokkaalta, kuten yleensä kiusatut olivat, hän käveli ylpeästi, ryhdikkäänä ja yhtä komeana kuin aina, paitsi ettei hän suonut minulle enää niitä henkeäsalpaavia katseita. Siinä samassa halusin korvata tekoni. Minua kadutti liikaa ja halusin olla liikaa Aaronin seurassa. Minun oli pakko perua sanani.
Rupesin nauramaan (tekonaurua) ja ystäväni katsoivat minua huvittuneina. Aaronkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua siniset silmät lasisina. ”Ette kai te oikeesti uskonu mua? Mä kusetin teitä, ei se oikeesti oo homo! Te menitte ihan täydestä!” minä hohotin. Ensin kaikki kolme poikaa katsoivat minua epäuskoisina ja sitten Jere purskahti nauruun muut mukana.
”Ei hitto, mä ihan oikeesti uskoin!” Jere nauroi.
”Nyt joudutaan vähän selittelemään tolle Aaronille, miks me huudeltiin sille”, Mikael sanoi.
”Joo, mä voin hoitaa sen. Menkää te vaan tunnille”, minä sanoin ja lähdin kulkemaan Aaronia kohti.

(kohta tulee jatkoo)

helenaou kirjoitti:

”Mitä?” kysyin. Luulin, että Aaronilla oli jokin hätä. Hän lähestyi minua, ja aloin joutua pakokauhun valtaan. Halusin peruuttaa, mutten pystynyt liikkumaan. Jalkani olivat jumittuneet paikoilleen, ne tuntuivat painavilta kuin lyijy. Hän oli yhä lähempänä ja lähempänä… kunnes oli melkein kiinni minussa. Hän katsoi taukoamatta silmiini ja hänen kasvonsa olivat lähellä omiani, yhä vain lähempänä. Hän otti kasvoni käsiinsä ja katseli räpäyttämättä silmiään minua. Hän painoi varovaisesti huulensa omiani vasten ja suuteli varovaisesti. Hänen huulensa tuntuivat pehmeiltä omiani vasten ja vaikka tämä tuntui hyvältä, se tuntui samalla kamalan väärältä. Irrottauduin nopeasti hänestä ja työnsin hänet kauemmas minusta.
”Ootko sä hullu!” minä sanoin huusin. ”Ootko sä homo vai? Mä en ainakaan oo!”
”Sori”, Aaron sanoi ja katsoi jonnekin alas. ”Se vaan… se vaan tapahtu.”
Olin inhottava mäntti, vihasin itseäni. Silti tein niin kuin tein. Mulkaisin häntä mahdollisimman inhoten ja lähdin paikalta. Vaihdoin nopeasti vaatteet pukukopissa ja marssin tieheni.
”Sori!” Aaron huusi perääni, ja vaikka halusin sanoa hänelle jotain, en voinut.
Nyt tekisin selväksi Aaronille, etten ollut todellakaan mikään hintti. Minä näyttäisin hänelle, mitä mieltä olin hänen kaltaisistaan ihmisistä ja pitäisin huolen, että kaikki saisivat tietää hänen homoudestaan. Kaikki meidän koulussa saisivat tietää. Nolaisin hänet ja samalla osoittaisin, etten missään nimessä pitänyt hänestä. Voi että vihasin itseäni! En kuitenkaan harkinnut ollenkaan, tekisin sen varmasti, kertoisin kaikille, että Aaron oli hintti ja hän oli yrittänyt iskeä minua, Jesseä.

”Oikeestikko? Ai se yritti pussata sua? Hyi vittu! Tosi etovaa”, minun ystäväni, Jere sanoi. ”Mitä sä sit sanoit sille?”
”No mä sanoin sille, et onks se ihan hullu ja etten mä oo homo”, minä selostin ja vihasin samalla itseäni.
Aaron saapui silloin koulun ovista. Minä, Jere, Santeri ja Mikael katsoimme häntä ja naureskelimme ilkeästi.
”Vitun hintti!” Santeri huudahti hänelle ja me kaikki nauroimme. Aaron katsoi minua täysin ilmeettömänä, mutta aistin hänen vihansa ja pettymyksensä.
Tuntui sietämättömän hirveältä, että minä satutin häntä. En halunnut vihastuttaa Aaronia, halusin yhä olla hänen kanssaan, tuntea uudelleen hänen huuliensa tunnun, mutta se ei ollut mahdollista. Nyt kaikki oli liian myöhäistä, Aaron vihaisi minua koko loppu elämänsä ja minä joutuisin teeskentelemään inhoa häntä kohtaan.
”Uu, kato, se kattoo sua nyt!” Jere sanoi pilkallisesti.
Aaron käänsi nopeasti katseensa maahan ja käveli tiehensä. Hän ei näyttänyt ollenkaan pelokkaalta, kuten yleensä kiusatut olivat, hän käveli ylpeästi, ryhdikkäänä ja yhtä komeana kuin aina, paitsi ettei hän suonut minulle enää niitä henkeäsalpaavia katseita. Siinä samassa halusin korvata tekoni. Minua kadutti liikaa ja halusin olla liikaa Aaronin seurassa. Minun oli pakko perua sanani.
Rupesin nauramaan (tekonaurua) ja ystäväni katsoivat minua huvittuneina. Aaronkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua siniset silmät lasisina. ”Ette kai te oikeesti uskonu mua? Mä kusetin teitä, ei se oikeesti oo homo! Te menitte ihan täydestä!” minä hohotin. Ensin kaikki kolme poikaa katsoivat minua epäuskoisina ja sitten Jere purskahti nauruun muut mukana.
”Ei hitto, mä ihan oikeesti uskoin!” Jere nauroi.
”Nyt joudutaan vähän selittelemään tolle Aaronille, miks me huudeltiin sille”, Mikael sanoi.
”Joo, mä voin hoitaa sen. Menkää te vaan tunnille”, minä sanoin ja lähdin kulkemaan Aaronia kohti.

(kohta tulee jatkoo)

Lue lisää

Aaron odotti kärsivällisesti, enkä tiennyt, miten hän reagoisi. Minä odotin hänen huutavan, mököttävän tai osoittavan jollain tavalla vihaa, mutta sitä hän ei tehnyt. Hän tervehti minua kohteliaasti, ja se tuntui jostain syystä pahalta. Olisin mieluummin kuunnellut hänen huutoaan, kuin tuota katkeraa, mutta kohteliasta puhetta.
”Hei, sori toi äskeinen”, minä sanoin.
”Ei se mitään. Semmosta se vaan on, ei mua hyväksytä tällaisena kun mä oon. Sun reaktios oli ihan ymmärrettävä”, Aaron sanoi.
”En oikeesti tarkoittanu, anna anteeks.”
Tunsin suunnatonta katumusta. En pystynyt enää kohtamaan hänen sinisiä, pettyneitä silmiään. Hänen surunsa siirtyi minuun ja halusin halata häntä lohduttavasti. En halunnut minun rakkaani olevan niin onneton. Käteni rupesivat työntymään Aaronia kohti hitaasti. ”Ei, älä halaa sitä, älä halaa sitä”, hoin itselleni päässäni, mutta liian myöhäistä. Käteni olivat kietoutuneet hänen ympärilleen ja puristivat häntä itseäni vasten.
Käytävillä ei ollut enää ketään, mutta tunsin itseni silti hermostuneeksi. Vetäydyin irti Aaronista ja katsoin hänen kasvojaan. Tajusin harkitsevani hänen suutelemistaan. ”Ei!” parahdin pääni sisällä. Sain hallittua juuri ja juuri itseni ja peräännyin kaiken varalle vielä kauemmaksi Aaronista. Tuo poika herätti minussa vastustamattomia haluja.
”Ei se haittaa ollenkaan”, Aaron sanoi.
”Lintsataaks?”
”Häh?”
”Lintsataan! Mä en jaksa olla koulussa, tehään jotain muuta.” Katsoin Aaronin kasvoa ja hänen kasvonsa kirkastuivat heti, kun hän oli ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Olin helpottunut, ettei hän näyttänyt niin surulliselta kuin oli hetki sitten näyttänyt.
Me kävelimme ulkona ja keskustelimme arkisista asioista. Olin tahallani kiinni hänessä, käsivartemme hipoivat toisiaan. Aaronkin taisi huomata sen, hän katsoi minua jotenkin huvittuneena. Halusin saada koko ajan verukkeen koskettaa häntä. Minä jopa kamppasin hänet ja väitin sitä vahingoksi ja sain syyn auttaa hänet pystyyn. Ja kun kerran olin tarttunut hänen käteensä, en voinut päästää irti. Tartuin hänen toiseenkin käteen täristen jännityksestä, kiihtymyksestä ja pelosta. Minua pelotti suunnattomasti minun ajatukseni, jotka liittyivät Aaroniin ja hänen viehättävään ulkonäköönsä.
”Sattuks sua?” kysyin.
”Ei”, Aaron sanoi.
Katsoin hänen huuliaan ja en edes yrittänyt estellä itseäni; suutelin häntä varovaisesti. Irrottauduin katsomaan hänen reaktiotaan. Aaron asetti yhden kätensä kaulalleni ja suuteli minua. Sen jälkeen asetin molemmat käteni hänen lantioilleen, kuljetin niitä hänen selkäänsä pitkin suudellessani häntä. Aaronin suuteli tuntui maailman ihanimmalta ja oikeimmalta asialta. Mikään ei vertanut vertoja Aaronille. Kaikki ne tytöt, joiden kanssa olin säätänyt, olivat tuntuneet erilaisilta. Aaron oli ainoa, jonka suudelma tuntui täydelliseltä.
Yhtäkkiä tunsin tönäisyn. Käännyin katsomaan ja näin isäni, joka näytti olevan suunniltaan raivosta. Hän katsoi minua halveksuen ja koko kehoni tuntui muuttuneen kylmäksi. Vatsani muljahteli ikävästi ja rupesin voimaan pahoin. Miten kaikki pystyinkään menemään niin pahasti pieleen? Olin luullut tätä elämäni parhaimmaksi päiväksi, mutta sitä se ei todellakaan tullut olemaan.

(jatkoo?)

helenaou kirjoitti:

Aaron odotti kärsivällisesti, enkä tiennyt, miten hän reagoisi. Minä odotin hänen huutavan, mököttävän tai osoittavan jollain tavalla vihaa, mutta sitä hän ei tehnyt. Hän tervehti minua kohteliaasti, ja se tuntui jostain syystä pahalta. Olisin mieluummin kuunnellut hänen huutoaan, kuin tuota katkeraa, mutta kohteliasta puhetta.
”Hei, sori toi äskeinen”, minä sanoin.
”Ei se mitään. Semmosta se vaan on, ei mua hyväksytä tällaisena kun mä oon. Sun reaktios oli ihan ymmärrettävä”, Aaron sanoi.
”En oikeesti tarkoittanu, anna anteeks.”
Tunsin suunnatonta katumusta. En pystynyt enää kohtamaan hänen sinisiä, pettyneitä silmiään. Hänen surunsa siirtyi minuun ja halusin halata häntä lohduttavasti. En halunnut minun rakkaani olevan niin onneton. Käteni rupesivat työntymään Aaronia kohti hitaasti. ”Ei, älä halaa sitä, älä halaa sitä”, hoin itselleni päässäni, mutta liian myöhäistä. Käteni olivat kietoutuneet hänen ympärilleen ja puristivat häntä itseäni vasten.
Käytävillä ei ollut enää ketään, mutta tunsin itseni silti hermostuneeksi. Vetäydyin irti Aaronista ja katsoin hänen kasvojaan. Tajusin harkitsevani hänen suutelemistaan. ”Ei!” parahdin pääni sisällä. Sain hallittua juuri ja juuri itseni ja peräännyin kaiken varalle vielä kauemmaksi Aaronista. Tuo poika herätti minussa vastustamattomia haluja.
”Ei se haittaa ollenkaan”, Aaron sanoi.
”Lintsataaks?”
”Häh?”
”Lintsataan! Mä en jaksa olla koulussa, tehään jotain muuta.” Katsoin Aaronin kasvoa ja hänen kasvonsa kirkastuivat heti, kun hän oli ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Olin helpottunut, ettei hän näyttänyt niin surulliselta kuin oli hetki sitten näyttänyt.
Me kävelimme ulkona ja keskustelimme arkisista asioista. Olin tahallani kiinni hänessä, käsivartemme hipoivat toisiaan. Aaronkin taisi huomata sen, hän katsoi minua jotenkin huvittuneena. Halusin saada koko ajan verukkeen koskettaa häntä. Minä jopa kamppasin hänet ja väitin sitä vahingoksi ja sain syyn auttaa hänet pystyyn. Ja kun kerran olin tarttunut hänen käteensä, en voinut päästää irti. Tartuin hänen toiseenkin käteen täristen jännityksestä, kiihtymyksestä ja pelosta. Minua pelotti suunnattomasti minun ajatukseni, jotka liittyivät Aaroniin ja hänen viehättävään ulkonäköönsä.
”Sattuks sua?” kysyin.
”Ei”, Aaron sanoi.
Katsoin hänen huuliaan ja en edes yrittänyt estellä itseäni; suutelin häntä varovaisesti. Irrottauduin katsomaan hänen reaktiotaan. Aaron asetti yhden kätensä kaulalleni ja suuteli minua. Sen jälkeen asetin molemmat käteni hänen lantioilleen, kuljetin niitä hänen selkäänsä pitkin suudellessani häntä. Aaronin suuteli tuntui maailman ihanimmalta ja oikeimmalta asialta. Mikään ei vertanut vertoja Aaronille. Kaikki ne tytöt, joiden kanssa olin säätänyt, olivat tuntuneet erilaisilta. Aaron oli ainoa, jonka suudelma tuntui täydelliseltä.
Yhtäkkiä tunsin tönäisyn. Käännyin katsomaan ja näin isäni, joka näytti olevan suunniltaan raivosta. Hän katsoi minua halveksuen ja koko kehoni tuntui muuttuneen kylmäksi. Vatsani muljahteli ikävästi ja rupesin voimaan pahoin. Miten kaikki pystyinkään menemään niin pahasti pieleen? Olin luullut tätä elämäni parhaimmaksi päiväksi, mutta sitä se ei todellakaan tullut olemaan.

(jatkoo?)

Lue lisää

Tässä vähän jatkoa. Kunhan huvikseni kirjoittelin jotain... joten sori tää tönkköinen teksti..
___________________________
”Mitä HELVETTI SÄ TEET?” isäni karjui. ”Senkin inhottava pikku saasta!” Hän tönäisi minua uudelleen. ”Mä sanoin, mitä sä teet?”
”Mä vaan… mä vaan”, minä änkytin.
”Oot saastanen”, hän karjaisi. ”Sä et oo mun poika. Miten sä voit tehä tän mulle? Miten sä voit tehä tän sun isälles? Sun ei ois kuulunut syntyy. Kuule, mä jotenkin arvasin, ettei sussa oo kaikki kohdallaan! Nyt tuut kotiin, pakkaat tavaras ja häivyt.”
Vilkaisin Aaronia. Isäni lähti marssimaan ja vetäisi minut kauluksestani mukaansa. Aaron lähti peräämme, mutta isä kääntyi katsomaan häneen murhaavasti.
”Sä pilasit mun pojan, etkä todellakaan oo tervetullut meille. Häivy, ennen ku joudun tekemään sulle mitään”, hän tiuskaisi.
Aaron ei kuitenkaan välittänyt, hän juoksi meidän perässämme, eikä isäni enää kiinnittänyt häneen huomiota. Hän tönäisi minut sisälle ja paukautti oven perässään.
”Pakkaa tavaras”, hän käski.
Jalat ja kädet täristen rupesin pakkaamaan tärkeimpiä tavaroitani. En ehtinyt pakata läheskään kaikki tavaroita, kun isä potkaisi minua ja käski kiirehtiä. Äitini ei ollut vielä kotona, tavallaan se oli vain suuri helpotus. En halunnut nähdä hänen pettyneitä kasvojaan. En halunnut nähdä äitini surua, hänen kyyneleisiä silmiään.
”Nyt painut täältä homostelemaan muualle ja muista, ettet sä oo enää mun poika”, isä sanoi, työnsi minut ovesta ulos ja paiskasi oven kiinni.
Aaron katsoi minua pahoillaan. En tiennyt mitä sanoa, mitä tehdä ja mitä tulevaisuus toisi mukanaan. Sillä hetkellä tunsin pelkkää kauhua ja jouduin pidättelemään kyyneleitä. Minua hävetti, itketti, suututti ja pelotti ja se oli taatusti elämäni hirvein päivä. En pystynyt enää nielemään kyyneleitäni, vaan ne purkautuivat minusta ja nyyhkytin hiljaa onnettomana. Aaron katseli minua ujosti ja viittoi minut luokseen. Heittäydyin hänen syliinsä ja nyyhkytin hiljaa. Kuulin isäni paiskovan tavaroita sisällä ja karjuvan raivosta.
”Lähdetään äkkiä”, Aaron sanoi.
Hän auttoi minua kantamaan tavarani ja me lähdimme yhdessä pois. Aaron ei puhunut ollenkaan, me vain kävelimme kantaen kahta reppua, jotka olivat täynnä tavaroitani. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tekisin tulevaisuudessa.
”Kai sä tajuut, ettei tää voi jatkuu näin?” minä sanoin.
”Mitä sä tarkotat?”
”Et mä en voi olla enää sun kaa. Mä en haluu, et mun kaveritkin saa tietää tästä.”
Olin surullinen, että tämän piti mennä näin. Mutta asia vain oli niin, etten voinut itsekään hyväksyä homoja saati sitten itseäni. Yrittäisin löytää paikan, missä elää ja yrittäisin vain unohtaa Aaronin. Onneksi en sentään ehtinyt tutustua häneen kunnolla, enkä tulisikaan.
Olin järjestänyt perheelleni kamalan pettymyksen, ja olin pahoillani siitä. Kunpa voisin perua tapahtuneen, kunpa tämä kaikki olisi vain pahaa unta. Aaronin ilmestyminen elämääni oli ollut huono asia, minun ei olisi pitänyt mennä puhumaan hänelle. En voinut kuitenkaan syyttää Aaronia, itsehän minä tämän olin aiheuttanut.

(jatkoo tulee ehkä jos ketään kiinnostaa ja jaksan kirjoittaa)