Rukousta sen puolesta että kaikki jotka minua ovat kiusanneet millään verukkeella joutuvat siitä vastuuseen.
Samoin pyydän että kaikilta minusta levitetyiltä ilkeämilisiltä huhuilta ja väitteiltä leikataan siivet.
Ja niiden levittelijät joutuvat vastuuseen.Samoin kuin ne jotka ovat uhkailleet omaisiani.Ja pyydän että oma elämäni saa jatkua normaaliin tapaan kuten se oli ennen näiden tapahtumien käynnistymistä.
Tähän pyydän nöyrästi esirukousta.
Samoin pyydän että kaikilta minusta levitetyiltä ilkeämilisiltä huhuilta ja väitteiltä leikataan siivet.
Ja niiden levittelijät joutuvat vastuuseen.Samoin kuin ne jotka ovat uhkailleet omaisiani.Ja pyydän että oma elämäni saa jatkua normaaliin tapaan kuten se oli ennen näiden tapahtumien käynnistymistä.
Tähän pyydän nöyrästi esirukousta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että kaikki kiusaajasi joutuvat helvettiin kärisemään.
saada ketään rangaistuksi hengellisessä mielessä. Voi pyytää ettei röyhkeys mene överiksi.
Kuitenkin uhrin osa on olla vanhurskas. Pyydä lahjaksi kärsivällisyyttä, että Jumala lahjoittaisi mielenmuutoksen sinua kiusanneille ihmisille. Tämä on se, joka hämmentää väkivaltaista ihmistä kaikkein eniten, että hänen ponnistelunsa tehdään tyhjäksi.
On typerää kuvitellakaan että kaikkien kanssa voisi tulla toimeen. Itsensä kanssa on tärkeää olla sovinnossa.
Lihan mieli on kosto, lopulta se tekee ihmisen hulluksi, koska mikään ei riitä. Havaitsin: yli kävelleet ihmiset ovat kovin pieniä. Jos kaiken näkisi edeltä, ymmärtäisi Raamattua "Heitä kiukku".
Kun jaksat odottaa, huomaat voittaneesi.
Sinun kannattaisi kääntyä Aku-Ankan puoleen. Aku-Ankka on ainoa kuka voi auttaa sinua.
Rukoile Aku-Ankkaa, se on pelastuksemme.
kuule :) ,
Sinulle tekisi hyvää painaa mieleesi käsky: "rakasta vihollistasi"
ymmärrän, kuinka vaikea ilanteesi mahtaa olla, ja minä rukoilen SINUN puolesta,
mutta älä sinä rukoile kenellekään pahaa, ymmärrä toiveidesi seuraukset!
muista, sinun täytyy rukoilla niiden raukka-kiusaajien puolesta, jotka ovat elämässään joutuneet siihen tilaan,
kiusaaminen on heille ihan yhtä kova haaste kun sinulle kiusattuna oleminen, toivon että ymmärrät... tarkoitan, että Jumala antaa haasteita, joista ihmisten täytyy selvitä ja samalla pysyä uskossa. sinä olet pysynyt uskossa, mutta olet menettänyt kaikista tärkeimmän: rakkauden.
KOSKA siinähän koko jutussa on kyse, ja jos, niinkuin sinä ylhäällä teit, eli toivoit kaikkea muuta kuin rakkautta kiusaajillesi, niin silloinhan sinä eroat jumalasta. ja kaikki mikä erottaa jumalasta on syntiä :)
eli siis, toivon ja rukoilen sinun puolestasi, sen teen, mutta vielä enemmän rukoilen niiden raukkojen puolesta, joita odottaa kenties hankala elämä edessä. Sanon siis suoraan, että säälin heitä,
muista ensikerralla kun sinua kiusataan, että jumala eikä kristus jätä sinua koskaan, he ovat vierelläsi, ja he ovat tukenasi, he kulkevat sinun mukanasi, vaikket sitä itse tajuisikaan.
kaikella on tarkoituksensa. ELi unohda tuo katkera ja syntinen ajatustapa, ja rukoile kiusaajiesi puolesta. He tarvitsevat enemmän rukousta kuin sinä, sinähän olet heitä miljoona kertaa voimakkaampi, kun jaksat kaiken sen, mitä he sinun niskaasi syöttävät.
kannattaa kokeilla rukoushelmiä =) niistä saat itsellesi hyvän olon. Googlaa: rukoushelmet, veikkaisin, että erämaanhelmi auttaisi sinua tähän hätään :=)
eli vielä kerran: rukoile heidän pelastuksen puolesta, niin itse olet pelastunut!