Onko kolussasi kaiki hyvin Kysyy lapsi ?

Meidän kokemus on se, että rehtori luo johtajana oman koulunsa työilmapiirin, kuten esimiehet tekevät kaikilla työpaikoilla. Jos rehtori on aidosti lapsista välittävä, heitä ymmärtävä, haluaa ottaa yksittäistilanteissa lapsen yksilölliset tarpeet huomioon, niin hän on lasten kannalta kullan arvoinen aarre. Hänen asenteensa heijastuu muidenkin opettajien asenteisiin ja koko koulun yleiseen työilmapiiriin.

Onneksi meidän kokemus on voittopuolisesti hyvistä ja ymmärtävistä rehtoreista, mutta viime syksynä kouluun tullut uusi tapaus on kaikkea muuta kuin lapsia ymmärtävä. Hän opettaa ala-asteella englantia ja aika pian jo syksyllä alettiin kuulla, miten lapset eivät pidä rehtorista, häntä suorastaan pelätään. Kun itse tapasin hänet ensimmäisen kerran, oli heti alkuvaikutelma teeskennellyn ystävällisestä ihmisestä. Sitä hän on lapsillekin niin kauan kun muita aikuisia on paikalla, mutta kun heitä ei ole, rehtori on tosi ilkeä ja suorastaan julma lapsille. Puhuisin jopa henkisestä väkivallasta, eikä hänen ilkeilyltään tunnu säästyvän kukaan.

Muut opettajat vain ilahtuvat, jos lapsi on innostunut aineesta ja tekee vaikka eteenpäin kotitehtäviä. Mutta rehtori saattaa jopa luokan priimukselle tiuskia, että "ei nyt noin tyhmä saa olla, että tekee yksinään, sinähän voit oppia siinä jotain väärin, pitäisi sen verran järkeä olla, ettei tee tyhmyyksiä". Yhden oppilaan vanhemmat valitti, että koetilanne oli ollut niin levoton, että seuraavaan kokeeseen heidän lapsensa pitää siirtää koulun muihin tiloihin, jossa on rauhallista, niin rehtori vei oppilaan ala-aulaan tekemään kokeen, joka oli sillä hetkellä täynnä häliseviä pieniä lapsia. Ei ollut muuta tilaa kuulema, kun luokka ei kelvannut. Olisi kertonut sen asiallisesti vanhemmille ja antanut lapsen olla luokassa edelleen paremman puutteessa. Lapsi tietysti epäonnistui kokeessa, ja rehtori pääsi sanomaan, että turha valittaa luokan metelistä koetilanteessa, koska lapsi ei osaa opetettuja asioita luokan ulkopuolellakaan.

Ennen koulussa on puututtu kiusaamiseen, mutta ei enää, rehtori kyllä valehtelee vanhemmille, että järjestyssääntöjä rikkoville oppilaille on muka rangaistukset käytössä, mutta se ei pidä paikkaansa. Esimerkkejä voisi kertoa vaikka kuinka paljon pienestä ja suuremmasta kiusanteosta oppilaille, mutta olkoon. Paljon on kuitenkin kiinni rehtorista, millainen työympäristö koulu on niin oppilaille kuin opettajillekin. Huono rehtori voi olla samanlainen diktaattori ja yksinvaltias mielettömine päätöksineen ja periaatteineen kuin huono sosiaalityöntekijäkin.
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapsen kasalaisoikeuden turvaaminen
Omaaan kotiin ja koulurauhaan sokeilta tehtäväntoimenkuvilta viranomaisilta!
Orkanisaattio henkinen väkivalta !
Muista aina kolme iitä ihminen ihminen ja ihminen
Ihmisen suojelu on toisen ihmisen varassa "Katse peiliin "Olet arvokas ihminen !
Kristilliset perusarvot, kanusteina "arvot kannustavat sitoutumaan
Kansalaisoikeudella ja perustuslailla
Tehkää selkeitä reklaameja [email protected] ja esim. [email protected] [email protected]
Info palauttet ja kehitämis ideasi
ONKO KANSANTALOUS POHJATON
"Tilintarkastaja "Salainen asikirja "Lain Musta - aukko
Elämä ei olutkaan tarua
Onnellisuus ei tulutkaan kulutamisesta Mikään ei tunnu miltään !
Löydä terve Uusi malli :
Lapsen oikeuden päivä 20.11.2010 joka päivä 365 pv.Suojelija = ?
Miki annat kansantalouden terveysmäärärahat romahtaa.
"Hallinollinen ""Tilintarkastaja "
ONKO HALINTO HURMIO KRIISISSÄ
HENKISEN TYÖSUOJELUN TUTKIMUS JA KARTOITUS OLISI PAIKALLAAN RUTIUTUNEILLE JA SOKEUTUNEILLE :
Henkisessä "virkahurmiosta Henkisestä Tehtävä sokeudesta !
Henkisesti nostettava vaikka tukasta .
Perheille kodeile ja lapsille !"Asiakas on Ihminen "
Tehtäväntoimenkuvan tekijä on" ihminen "
Poista Henkinen "orkanisattio väkivalta"
"Sokeaa " V I R K A A " olisi kuultava työterveyslääkärin ja ylilääkärin johdolla kirjalisesti ja suullisesti
Kartoitettava Miksi kansa ei saa oikeuksia "Suuri on pientä ? Pieni on suurta !
Minne ehtyy terveysmäärärahat ? Ehtyykö kansantalous ja sos turva = ?
"Salainenasikirja tuklkintaoikeudella Virallinnen kavalus-oikeus Totuus on iankaikkinen "
"Salainen asiakirja oikeuttaa varojen käytön Lain musta-Aukko "Salainen tilintarkastaja = ?
Avan kuin 200 lintuvonkaajaa "Tornissa vonkaa euroja ja kansa on senttiä
Onko terveysmäärärahat tarkoitettu pelattavaksi "Kuin Lapsi uhri lotto "
M i s s ä - o n - o m a n t u n n o n - k u i s k i n t a
Sosiaali ammattitaidollisesti Kuin" sisälis-sota "Sosiaali vastaan kansa "
Kansa ajautetaan "Asenteellalla Kohtaamisen taito
Yksisuuntaisella virka asenteella ,ahdistusten kautta kansa poistuu "itsepoistumisiin ? ITSEMURHA"
Joka ei kuningaskunnalaissa ole sallitua !Kuningankunta minimoinut Itsemurhat !
"L A I T O S Y H T E I S K U N A S S A - E I - V A S T U U N - K AN T A J I A
Mikään ei tunnu miltään
L A T I S T I S T U S T E N -M A N K E L I -T E K E E -T U H O A -
Mitä on kadonnut " tunteet ja tarpeet" Sekä terve elämä"
Oivallus yhdessä tekeminen Henkisesti ja fyysisesti paras on edessä
"Puhukaa ja avautukaa "lapsen luovaan tilaan " Avaa sydän "elämä"
Alkoiko Malli Hölmölä ?
Politiikka on vallan väline!
Usko on tietoon tulemista ! Ymärtämiseen !
Nyt haetaan kateutta Kenen pusiin saadaan
Ja valoa Säkillä Kuka on valovoimaisin !
Löydä terveet perusarvot Arvot takaa Terveen elämän sitoutumisen!
Minä uskon omantunnon vienoon kuiskintaan !
Olet arvokas ihminen olet tärkein lenki nyt on sinun vuorosi jatkaa !

Äänestä
  • SALASSAPITO JA AMMATILLINEN VALEHTELU ?
    Sivistysvaltio Sivistyksessä/Hölmölässä!/Anna heile anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevä
    UUDET VAALIT JA UUDET TILALLE !
    Salassapito ammatiliset rikokset Polittisen valtaplikiytymän Hallinnnassa
    Martyyri luomu-usko
    Sekä sivilisaattio sota = ? Vastaan Junantuomat "Sivistyskansat!
    LASTEN HUOSTAANOTOILLA TEHTAILU 17 rapakuntaa kaikilla sama politinen nimittäjä Martyyri luomu usko lisääntymisen kautta
    Sekä viestintä siskot veljet ja ystävät Toimintavalta :"uutispimeto !
    Poliitikkojen työnkuvaan kuuluu jatkuva valehtelu. Tämä todettiin suoraan Ykkösen aamu-tv:ssä tänään, vaikka onhan se tiedetty epävirallisesti muutenkin. &&&&&&&&&& joutui eroamaan pääministerin virastaan aikanaan liian rehellisyytensä takia. Nykyinen pääministeri olisi joutunut eroamaan myös, jos ei olisi valehdellut niin taitavasti, että todellista tietoa on saatu vain tipottain.

    Aamu-tv:ssä käsiteltiin suoraan myös sitä, miten poliisi vuotaa kuin seula. Vuotoa on tapahtunut nyt lehdistön suuntaan, mm. Helsingin Sanomat julkaisee tänä aamuna poliisin esitutkintamateriaalia, jonka julkaiseminen on salassapitorikos. Siis vaalirahoituksen järjestäminen ei ole rikos, mutta poliitikkojemme valehtelu on ainakin tullut todistetuksi missä tahansa asioissa mennen tullen ja moneen kertaan. Eikä ole ihailemista poliisin moraalissakaan.

    Mutta kaiken tämän valehtelun, kieroilun, rikollisuuden ja salailun yläpuolella on yksi suuri salaisuus, jota ei rikota vahingossakaan. Niitä on lastensuojelun rahoituskytkennät, poliitikkojen osallistuminen rikolliseen lapsikauppaan ja sen tukemiseen, lehdistön lahjusten ottaminen tietojensa julkaisematta jättämisestä, sekä siinäkin vielä ylitse kaiken: lastensuojelun salaiset kansiot, joilla peitellään viranomaisten rikoksia lapsia kohtaan.
    17 rapakuntaloudet tulotettiin terveysmäärärahoin
    Salaisella asikirjalla laitostamalla sivistynyt työtätekevän kansan osan lapset HUOSTAAN
    Huostaanotoilla 17 sosiaalin poilittinen "Mielivalta ja ylivalta
    Viatomilla lapsilla ja huotaaan otoilla maksatetaan Kuntatoudet Tasapainoon
    Normaali -sivistyskansalaisten
    "UHRI-LAPSILLA MAKSATETAAN JA SIELUNLAASTAREILLA
    SEKÄ MARTYYRI USKON KOULUISSA SISÄINEN RISTIRIITA
    Sivistys kansan häpeä Polittinen Sisällissota
    Nyt on kamera valvonnat ja telken pöntön Korvainväli Kamera puuttuu
    Sekä jokaisela itsekäällä on korvaiväli rautalankaa joka pirahta joskus kaksi kierosta "positioon "myöteisyyteen
    Huomatua kateuden pyörähtä kolme kierosta takisin .
    "Itsekyys on henkinen itsemurha jolla voidaan tuhota itsemme ja kokokansa !
    Sekä henkisesti hukkuneet vastarannan kiisket löytyy kosken yläniskalta
    Katse pelisi !Olet arvokas ihminen nyt on sinun vuoro jatkaa Olet tärkein lenki sinusta luodaan kuva
    Näe tervesti kristiliset perus arvot olet arvokas ihminen
    Lapsi on mitarisi Kysy lapsetasi onko kaikki hyvin
    Lapsen tarpeet on sukupolvesi "turva ja pelastus "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyy lapsi ? kirjoitti:

Meidän kokemus on se, että rehtori luo johtajana oman koulunsa työilmapiirin, kuten esimiehet tekevät kaikilla työpaikoilla. Jos rehtori on aidosti lapsista välittävä, heitä ymmärtävä, haluaa ottaa yksittäistilanteissa lapsen yksilölliset tarpeet huomioon, niin hän on lasten kannalta kullan arvoinen aarre. Hänen asenteensa heijastuu muidenkin opettajien asenteisiin ja koko koulun yleiseen työilmapiiriin.

Onneksi meidän kokemus on voittopuolisesti hyvistä ja ymmärtävistä rehtoreista, mutta viime syksynä kouluun tullut uusi tapaus on kaikkea muuta kuin lapsia ymmärtävä. Hän opettaa ala-asteella englantia ja aika pian jo syksyllä alettiin kuulla, miten lapset eivät pidä rehtorista, häntä suorastaan pelätään. Kun itse tapasin hänet ensimmäisen kerran, oli heti alkuvaikutelma teeskennellyn ystävällisestä ihmisestä. Sitä hän on lapsillekin niin kauan kun muita aikuisia on paikalla, mutta kun heitä ei ole, rehtori on tosi ilkeä ja suorastaan julma lapsille. Puhuisin jopa henkisestä väkivallasta, eikä hänen ilkeilyltään tunnu säästyvän kukaan.

Muut opettajat vain ilahtuvat, jos lapsi on innostunut aineesta ja tekee vaikka eteenpäin kotitehtäviä. Mutta rehtori saattaa jopa luokan priimukselle tiuskia, että "ei nyt noin tyhmä saa olla, että tekee yksinään, sinähän voit oppia siinä jotain väärin, pitäisi sen verran järkeä olla, ettei tee tyhmyyksiä". Yhden oppilaan vanhemmat valitti, että koetilanne oli ollut niin levoton, että seuraavaan kokeeseen heidän lapsensa pitää siirtää koulun muihin tiloihin, jossa on rauhallista, niin rehtori vei oppilaan ala-aulaan tekemään kokeen, joka oli sillä hetkellä täynnä häliseviä pieniä lapsia. Ei ollut muuta tilaa kuulema, kun luokka ei kelvannut. Olisi kertonut sen asiallisesti vanhemmille ja antanut lapsen olla luokassa edelleen paremman puutteessa. Lapsi tietysti epäonnistui kokeessa, ja rehtori pääsi sanomaan, että turha valittaa luokan metelistä koetilanteessa, koska lapsi ei osaa opetettuja asioita luokan ulkopuolellakaan.

Ennen koulussa on puututtu kiusaamiseen, mutta ei enää, rehtori kyllä valehtelee vanhemmille, että järjestyssääntöjä rikkoville oppilaille on muka rangaistukset käytössä, mutta se ei pidä paikkaansa. Esimerkkejä voisi kertoa vaikka kuinka paljon pienestä ja suuremmasta kiusanteosta oppilaille, mutta olkoon. Paljon on kuitenkin kiinni rehtorista, millainen työympäristö koulu on niin oppilaille kuin opettajillekin. Huono rehtori voi olla samanlainen diktaattori ja yksinvaltias mielettömine päätöksineen ja periaatteineen kuin huono sosiaalityöntekijäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu