Mannerheim oli

parahaimmillaan Vapaussodassa. Hän loi hajanaisista suojeluskunnista, värvätyistä, asevelvollisista, jääkäreistä sekä ruotsalaisista vapaaehtoisista sotajoukon, joka löi vastustajan säälittä. Saksalaisten apu lyhensi sotaa, mutta punaisten pääjoukot oli tuhottu jo heidän tullessaan.
55456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

oli kansalaissodassa parhaimmillaan mikä ei suinkaan tarkoita, että hän silloinkaan olisi ollut kovin kummoinen. Jos huomioitaisiin vaikka jatkosodan ajoilta puhtaasti Mannerheimin sotilaalliset kyvyt, niin ne viittaavat riittävään pätevyyteen täydennyspataljoonan komentajaksi Takahikiälle.

Äänestä
  • sodassaan. Hän oli rintama-ansioista saanut ylennyksen everstiksi ja sitten maailmansodasssa kenraaliluutnantiksi. Hän oli suurvalta-armeijassa taistellut toisia suurvaltoja vastaan armeijakunnan ja lyhyen aikaa myös armeijan komentajana. Hän oli aktiivinen ja rohkea luonteeltaan.

    Suomalaisista tsaarin kenraaleista M:lla oli ylivoimaiset kyvyt ja kokemus Vapaussodan ylipäälliköksi. Jo hänen pelkkä valintansa merkitsi suurta mahdollisuutta sodan voittamiseksi.

    Mannerheim oivalsi, että oli lyhyen aikaa puolustauduttava,luotava operaatiokykyinen armeija ja sillä lyötävä vastustajan päävoimat ensin Tampereen ja sitten Viipurin suunnassa. Tämä selkeä strategia osoitti hänen pätevyytensa sodanjohtajana.

    Äänestä

  • oli kolmannessa kirjoitti:

    sodassaan. Hän oli rintama-ansioista saanut ylennyksen everstiksi ja sitten maailmansodasssa kenraaliluutnantiksi. Hän oli suurvalta-armeijassa taistellut toisia suurvaltoja vastaan armeijakunnan ja lyhyen aikaa myös armeijan komentajana. Hän oli aktiivinen ja rohkea luonteeltaan.

    Suomalaisista tsaarin kenraaleista M:lla oli ylivoimaiset kyvyt ja kokemus Vapaussodan ylipäälliköksi. Jo hänen pelkkä valintansa merkitsi suurta mahdollisuutta sodan voittamiseksi.

    Mannerheim oivalsi, että oli lyhyen aikaa puolustauduttava,luotava operaatiokykyinen armeija ja sillä lyötävä vastustajan päävoimat ensin Tampereen ja sitten Viipurin suunnassa. Tämä selkeä strategia osoitti hänen pätevyytensa sodanjohtajana.

    järjestänyt rahoituksen kyetäkseen etenemään hoviurallaan/ ansioillaan. Kansalaissodassa hän osoitti äärimmäisiä taipumuksia pienimuotoiseen taktiseen näpertelyyn ja joka pätevöittikin hänet jatkosodassa johtamaan komppania tai korkeimmillaan pataljoonatason operaatioita.

    Tsaarin Venäjällä todella pätevät etenivät Paasikoulun ja Yleisesikunta-akatemian kautta joihinka Mannerheimillakin olisi ollut syntyperänsä puolesta mahdollisuus, mutta valitettavasti kyvyt puuttuivat.

    Äänestä

  • "reittä myöten" kirjoitti:

    edes kumota.

    M. taisteli kolmea suurvalta-armeijaa vastaan. Hänellä oli rintamakomentajakokemus, jota kellään toisella suomalaisella ei ole koskaan ollut eikä tule. Sotakorkeakoulut eivät sellaista oppia anna. Paashikouluista nyt puhumattakaan.

    Kyvyt todellakin olisivat riittäneet. M. oli Haminan Kadettikoulussa ja Nikolajevin ratsuväkikoulussa kurssinsa kärkeä.

    Äänestä

  • ei tarvitse kirjoitti:

    ajasta Haminan kadettikoulussa juontaa legendaarinen RUK:n maitojuna.

    Äänestä

  • Mannerheimin kirjoitti:

    ajasta Haminan kadettikoulussa juontaa legendaarinen RUK:n maitojuna.

    järjesti itse itselleen tympäännyttyään laitokseen perin juurin.

    Äänestä

  • Haminasta M. kirjoitti:

    Tympääntyikö poikien reisien juuriin?

    ongelma kaikissa oppilaitoksissa. Kun oppilaan älyllinen kapasiteetti ei riitä opetuksen seuraamiseen ja omaksumiseen, niin se kompensoidaan häiriköimällä.

    Äänestä

  • ikiaikainen kirjoitti:

    ongelma kaikissa oppilaitoksissa. Kun oppilaan älyllinen kapasiteetti ei riitä opetuksen seuraamiseen ja omaksumiseen, niin se kompensoidaan häiriköimällä.

    opiskeluun aivan tarpeeksi. Hän oli yleensä luokkansa paras. Hän alkoi häiriköidä kyllästyttyään yksioikoiseen kurinpitoon. Lisäksi hän ei ylipäätään viihtynyt Haminassa.

    Äänestä

  • ei tarvitse kirjoitti:

    edes kumota.

    M. taisteli kolmea suurvalta-armeijaa vastaan. Hänellä oli rintamakomentajakokemus, jota kellään toisella suomalaisella ei ole koskaan ollut eikä tule. Sotakorkeakoulut eivät sellaista oppia anna. Paashikouluista nyt puhumattakaan.

    Kyvyt todellakin olisivat riittäneet. M. oli Haminan Kadettikoulussa ja Nikolajevin ratsuväkikoulussa kurssinsa kärkeä.

    tallivääpelit etenivät sodan oloissa kapteeniksi ja komppanianpäälliköiksi, niin totta ihmeessä Mannerheimin pitkäaikainen kokemus keisarillisen ratsutallin päävääpelin tehtävistä pätevöitti hänet Suomen armeijan ylipäälliköksi. Eihän siihen kaivata mitään yleisesikunta-akatemiaa.

    ”Carl Gustaf Emil Mannerheim (Haminan kadettikoulu, Nikolain ratsuväkikoulu, Chevalier-kaarti, keisarillinen Ratsutalli jne.)”

    http://www.eskoff.net/suomsoti.htm

    Äänestä

  • HRR:n kirjoitti:

    Mannerheim palveli everstiluutnanttina Japanin sodasssa kunnostautuen ja saaden ylennyksen everstiksi. Hän toimi vuoden rakuunarykmentin komentajan apulaisena. Aasian matkan jälkeen M. oli Ulaanirykmentin komentajana sekä Kaartin Ratsuväkiprikaatin komentajana viisi vuotta.Hän kunnostautui joukkojen kouluttajana.

    Maailmansodassa hämn toimi ratsuväkiprikaatin, ratsuväkidivisioonan ja ratsuväkiarmeijakunnan komentajana saaden ylennyksen kebnraaliluutnantiksi ja useita kunniamerkkejä. Hän kunnostautui usein.Lyhyen aikaa hän toimi 6,5 divisioonaa käsittävän ryhmän komentajana.

    Minusta tuossa on hieman enemmän kuin tallivääpelin tehtävät. Hänellä oli erittäin monipuolinen ja etenevä komentajan ura rauhan ja sodan aikana.

    Äänestä

  • dfaffafafadfa kirjoitti:

    Tympääntyikö poikien reisien juuriin?

    Vuonna 1918 Lahdessa on vaarini oli kävelemässä pihalla ja räkimässä lintuja niin kuului huutoa talosta yhtäkkiä! No sinnepä se nuorena ja vetreänä juoksi vaarini ja löysi kolme suomalaista punikkia raiskaamssa Suomineitoa. Noh, vaarini sitten sanoi pettureille "nyt loppu nää pelit" otti vauhtia molautti nyrkillä lähintä punaista naamaan niin, että kuului rusahdus...suomineito juoksi äkkiä huutaen pakoon.

    Kun vaarini kääntyi ja valmistui antamaan opetuksen lopuille punikeille, niin voi! komerosta tuli kolme POLITRUKKIA pyssyt tanassa ja sanoivat "suemi poike kesi ylos" ja vaarini joutui antautumaan! kamalaa.
    Sen jälkeen vaarin silmissä pimeni ja herätessään löysi itsensä tolppaan köytettynä
    pihamaalta...siinä seisoivat kolme punikkia ja politrukit naureskellen huumesätkät (moraalittomia kun ovat) suusta roikkuen.

    Vaarini kirosi ja huusi niin hemmetisti, mutta eihän se auttanut...siinäpä tuikkasivat
    vaarini tuleen ja katselivat kun avuttoman vangin jalat alkoivat palaa! Onneksi vaarillani oli kannukset,
    joilla sai nopeasti katkaistua köydet notkeilla liikkeillä! siinäpä olikin punaroistoilla ilmeet näkemisen arvoiset, kun tulijalkainen suomalainen MIES katseli häijysti mokomaa punaista roskasakkia!

    Ennen kuin politrukit ehtivät saada pistoolitkoteloista, niin vaarini jalat olivat töissä...ensimmäinen
    punaroska ei ehtinyt edes tajuta kun liekehtivä kierrepotku irrotti miehen (punapelkurin) saastaiset kasvot muusta vartalosta ...kaksi muuta potkua ja suomalaiset punaiset makasivat kuolleina maassaa...tai kuolevina....he eivät enään koskaan yrittäisi häpäistä suomineitoa!

    Jäljellä olevat kaksi politrukkia nostivat kätensä ylös ja itkien nuo saastat mölysivät "itisutaa finske poike",
    mutta vaarini ei aikonut vankeja ottaa. Uusi kierrepotku iskeytyi hirvittävällä voimalla toisen pelkurin naamaan ja sekuntia myöhemmin toinen jalka toisti liikkeen! uskokaa tai älkää mutta miehen pää irtosi täydellisesti.

    Viimeinen punikki politrukki oli joku "isoherra" ja vaarini ei päästänyt miestä niin helpolla...
    hän nosti treenatun vartalonsa avulla liekehtivän tolpan maasta ja lävistä punaryssän sillä....ja oi!
    Hän näkisi että tolppa olikin lipputanko missä siniristilippu liehui!

    Ryssä valahti mahallen pientareelle niin, että tolppa oli pystyssä ja lippumme liehui! Se nostatti kyyneleet vaarini silmiin... hän polvistui lipun eteen ja sanoi "Oikeus voitti ja tämä pitäjä on kohta puhdas punaisesta saastasta", sen jälkeen hän marssi valkoisten luokse ja taisteli kunniakkaaseen loppuun asti.

    Äänestä

  • kapasiteettia kirjoitti:

    opiskeluun aivan tarpeeksi. Hän oli yleensä luokkansa paras. Hän alkoi häiriköidä kyllästyttyään yksioikoiseen kurinpitoon. Lisäksi hän ei ylipäätään viihtynyt Haminassa.

    käsite. Saatuaan potkut kyvyttömyyden vuoksi Haminan kadettikoulusta hän suoritti kapitulanttikoulua vastaavan Nikolain ratsuväkikoulun. Opiskelut sotatieteissä rajoittuivat edellisiin ja sitä seurannut muodollinen yleneminen johtui yksinomaan vaimon rahoista ja aatelisesta syntyperästä.

    Kaiketi tuosta aliupseeritasoisesta koulutuksesta johtuen Mannerheim keskittyi jatkosodassa mieluiten komppanian ja enimmillään pataljoonatasoisiin operaatioihin.

    Katso Mikko Karjalaisen Ajatuksista operaatioiksi.

    Äänestä

  • suhteellinen kirjoitti:

    Mannerheim järjesti itse itselleen potkut Haminasta. Hän oli koko ajan kurssinsa kärkeä opinnoissa.

    Nikolajevin ratsuväkikoulu vastasi kadettikoulutusta. Se oli korkeatasoinen ja avasi tien parhaisiin rykmentteihin.

    Mannerheim palveli vapaaehtoisena everstiluutnanttina Japanin sodasssa kunnostautuen ja saaden ylennyksen everstiksi. Hän toimi vuoden rakuunarykmentin komentajan apulaisena. Aasian matkan jälkeen M. oli Ulaanirykmentin komentajana sekä Kaartin Ratsuväkiprikaatin komentajana viisi vuotta.Hän kunnostautui joukkojen kouluttajana.

    Maailmansodassa hämn toimi ratsuväkiprikaatin, ratsuväkidivisioonan ja ratsuväkiarmeijakunnan komentajana saaden ylennyksen kebnraaliluutnantiksi ja useita kunniamerkkejä. Hän kunnostautui usein.Lyhyen aikaa hän toimi 6,5 divisioonaa käsittävän ryhmän komentajana. Hänen joukko-osasto- ja rintamakokemuksensa on ainutlaatuinen suomalaiselle upseerille. Se korvasi ylemmät sotilasopinnot.

    M. siis taisteli kahdessa sodassa kolmea suurvalta-armeijaa vastaan Venäjän riveissä.

    Vapaussodassa M. toimi ylipäällikkönä itse luomassaan armeijassa, joka lopuksi käsitti noin
    60 000 miestä jakautuen rintamiin, ryhmiin ja rykmentteihin.

    Talvi- ja Jatkosdissa M. toimi ylipäällikkönä määrittäen tehtävät alaisilleen sotatoimiyhtymille. Armeijan vahvuus Talvisodassa oli keskimäärin 350 000 miestä ja Jatkosodasn alkaessa 475 000.

    Toisitko esimerkkejä M:n toimista pataljoona- ja komppaniatasolla? Onko Mikko Karjalainen tunnettukin sotatidon tutkija?

    Mannerheimin ura lähti nousuun vasta avioeron jälkeen hänen osallistuttuaan Japanin sotaan ja tehtyään kuuluisan ratsastuksensa. Hän kunnostautui sekä Kauko-Idässä että 1. MS:ssa nimenomaan kenttäkomentajana. Hänellä oli myös suuri kokemus rauhan ajan joukko-osastojen ja yhtymänkin komentajana.

    Et näy tietävän M:n elämästä yhtään mitään? Eikö näitä asioita lainkaan käsitellä stallarien kirjoituskursseilla?

    Äänestä

  • Onpa taas pötyä kirjoitti:

    Mannerheim palveli everstiluutnanttina Japanin sodasssa kunnostautuen ja saaden ylennyksen everstiksi. Hän toimi vuoden rakuunarykmentin komentajan apulaisena. Aasian matkan jälkeen M. oli Ulaanirykmentin komentajana sekä Kaartin Ratsuväkiprikaatin komentajana viisi vuotta.Hän kunnostautui joukkojen kouluttajana.

    Maailmansodassa hämn toimi ratsuväkiprikaatin, ratsuväkidivisioonan ja ratsuväkiarmeijakunnan komentajana saaden ylennyksen kebnraaliluutnantiksi ja useita kunniamerkkejä. Hän kunnostautui usein.Lyhyen aikaa hän toimi 6,5 divisioonaa käsittävän ryhmän komentajana.

    Minusta tuossa on hieman enemmän kuin tallivääpelin tehtävät. Hänellä oli erittäin monipuolinen ja etenevä komentajan ura rauhan ja sodan aikana.

    Sillä oli suuri merkitys sekä v. 1918 että toisessa maailmansodassa. Kuten muutkin ensimmäisen maailmansodan parhaat venäläiskenraalit, Mannerheim ei ollut kulutustaistelujen vaan liikkuvan sodankäynnin mies. Vaikea sanoa, mitä Mannerheim olisi saanut aikaan paremmilla joukoilla ensimmäisessä maailmansodassa, Suomen sisällissodassa, talvisodassa ja jatkosodassa.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    niillä joukoilla, mitkä on käytössä. Mannerheimin saavutukset joukkojen tasoon nähden olivat aivan erinomaiset. Vastassa oli v. 1918 lukuunottamatta aina sotilaallinen suurvalta suurempine resursseineen.

    M. ei tosin ollut mikäämn erityinen organisaation ja operaatiotaidon kehittäjä. Hän ei myöskään osannut/halunnut antaa siihen valtuuksia alaisilleen. Suomen armeijaa olisi voitu kehittää 1941-44 asemasodan aikana huomattavasti enemmän kuin tapahtui.

    Äänestä

  • huipennus kirjoitti:

    Mannerheim järjesti itse itselleen potkut Haminasta. Hän oli koko ajan kurssinsa kärkeä opinnoissa.

    Nikolajevin ratsuväkikoulu vastasi kadettikoulutusta. Se oli korkeatasoinen ja avasi tien parhaisiin rykmentteihin.

    Mannerheim palveli vapaaehtoisena everstiluutnanttina Japanin sodasssa kunnostautuen ja saaden ylennyksen everstiksi. Hän toimi vuoden rakuunarykmentin komentajan apulaisena. Aasian matkan jälkeen M. oli Ulaanirykmentin komentajana sekä Kaartin Ratsuväkiprikaatin komentajana viisi vuotta.Hän kunnostautui joukkojen kouluttajana.

    Maailmansodassa hämn toimi ratsuväkiprikaatin, ratsuväkidivisioonan ja ratsuväkiarmeijakunnan komentajana saaden ylennyksen kebnraaliluutnantiksi ja useita kunniamerkkejä. Hän kunnostautui usein.Lyhyen aikaa hän toimi 6,5 divisioonaa käsittävän ryhmän komentajana. Hänen joukko-osasto- ja rintamakokemuksensa on ainutlaatuinen suomalaiselle upseerille. Se korvasi ylemmät sotilasopinnot.

    M. siis taisteli kahdessa sodassa kolmea suurvalta-armeijaa vastaan Venäjän riveissä.

    Vapaussodassa M. toimi ylipäällikkönä itse luomassaan armeijassa, joka lopuksi käsitti noin
    60 000 miestä jakautuen rintamiin, ryhmiin ja rykmentteihin.

    Talvi- ja Jatkosdissa M. toimi ylipäällikkönä määrittäen tehtävät alaisilleen sotatoimiyhtymille. Armeijan vahvuus Talvisodassa oli keskimäärin 350 000 miestä ja Jatkosodasn alkaessa 475 000.

    Toisitko esimerkkejä M:n toimista pataljoona- ja komppaniatasolla? Onko Mikko Karjalainen tunnettukin sotatidon tutkija?

    Operaatio
    Barbarossassa
    Adolf Hitler toimi ylipäällikkönä määrittäen tehtävät alaisilleen sotatoimiyhtymille

    ”Talvi- ja Jatkosdissa M. toimi ylipäällikkönä määrittäen tehtävät alaisilleen sotatoimiyhtymille”

    Ps. Kuten sanottua, niin Mikko Karjalaisen kirjoittama Päämajan operatiivisen osaston historiikki (Ajatuksista operaatioiksi) ei tekisi sinullekaan pahaa.

    Äänestä

  • on toimittava kirjoitti:

    niillä joukoilla, mitkä on käytössä. Mannerheimin saavutukset joukkojen tasoon nähden olivat aivan erinomaiset. Vastassa oli v. 1918 lukuunottamatta aina sotilaallinen suurvalta suurempine resursseineen.

    M. ei tosin ollut mikäämn erityinen organisaation ja operaatiotaidon kehittäjä. Hän ei myöskään osannut/halunnut antaa siihen valtuuksia alaisilleen. Suomen armeijaa olisi voitu kehittää 1941-44 asemasodan aikana huomattavasti enemmän kuin tapahtui.

    "Vastassa oli v. 1918 lukuunottamatta aina sotilaallinen suurvalta suurempine resursseineen."

    Mannerheim löi v. 1918 Tampereella hajanaisen joukon aseistautuneita rääsyläisiä. Tosin Mannerheimin omat osastot eivät olleet juuri sen parempia.

    "Suomen armeijaa olisi voitu kehittää 1941-44 asemasodan aikana huomattavasti enemmän kuin tapahtui."'

    Asemasodan aikana Mannerheim ajatteli jo, ettei enää tarvitsisi sotia ollenkaan. Talvesta 1941-1942 lähtien Suomen armeija istui korsuissaan odottaen rauhaa.

    Äänestä

  • höpinää kirjoitti:

    Mannerheimin ura lähti nousuun vasta avioeron jälkeen hänen osallistuttuaan Japanin sotaan ja tehtyään kuuluisan ratsastuksensa. Hän kunnostautui sekä Kauko-Idässä että 1. MS:ssa nimenomaan kenttäkomentajana. Hänellä oli myös suuri kokemus rauhan ajan joukko-osastojen ja yhtymänkin komentajana.

    Et näy tietävän M:n elämästä yhtään mitään? Eikö näitä asioita lainkaan käsitellä stallarien kirjoituskursseilla?

    Hitler-kortin kanssa; käytetään ketä ja mitä tahansa vastaan, joskin suositeltavaa on, että kohteella on ainakin johonkin asiaan kanta, joka voidaan mieltää vasemmistolaiseksi. Vasemmistolaisuuden asteella ei ole merkitystä. Stalin-kortti on Hitler-korttia kätevämpi, sillä sitä ei Hitler-kortista poiketen pidetä automaattisesti ääliömäisenä ja alhaisena temppuna, vaikka se on sisällöltään ja vaikutukseltaan täysin samanlainen. Stalin-kortti on uuskonservatiivien ja maahanmuuttokriittikoiden ahkerimmin käyttämiä kortteja. Heidän poliittisten vastustajiensa joukosta ei ole löytynyt vielä ainuttakaan ei-stalinistia.

    http://hikipedia.info/wiki/Hikikirjasto:Argumentoinnin_korttipakka

    ”Et näy tietävän M:n elämästä yhtään mitään? Eikö näitä asioita lainkaan käsitellä stallarien kirjoituskursseilla?”

    Äänestä

  • Barbarossassa kirjoitti:

    Operaatio
    Barbarossassa
    Adolf Hitler toimi ylipäällikkönä määrittäen tehtävät alaisilleen sotatoimiyhtymille

    ”Talvi- ja Jatkosdissa M. toimi ylipäällikkönä määrittäen tehtävät alaisilleen sotatoimiyhtymille”

    Ps. Kuten sanottua, niin Mikko Karjalaisen kirjoittama Päämajan operatiivisen osaston historiikki (Ajatuksista operaatioiksi) ei tekisi sinullekaan pahaa.

    M.n toimia pataljoona- ja komppaniatason tehtävien määrääjänä? Tietysti hänellä oli oikeus puuttua pikkuasioihinkin, mutta kyllä ylipäällikön johtaminen keskittyi operatiivisen tason päätöksiin eli sotatoimiyhtymien tehtäviin ja niiden suoritusten valvontaan.

    Äänestä

  • identtinen kirjoitti:

    Hitler-kortin kanssa; käytetään ketä ja mitä tahansa vastaan, joskin suositeltavaa on, että kohteella on ainakin johonkin asiaan kanta, joka voidaan mieltää vasemmistolaiseksi. Vasemmistolaisuuden asteella ei ole merkitystä. Stalin-kortti on Hitler-korttia kätevämpi, sillä sitä ei Hitler-kortista poiketen pidetä automaattisesti ääliömäisenä ja alhaisena temppuna, vaikka se on sisällöltään ja vaikutukseltaan täysin samanlainen. Stalin-kortti on uuskonservatiivien ja maahanmuuttokriittikoiden ahkerimmin käyttämiä kortteja. Heidän poliittisten vastustajiensa joukosta ei ole löytynyt vielä ainuttakaan ei-stalinistia.

    http://hikipedia.info/wiki/Hikikirjasto:Argumentoinnin_korttipakka

    ”Et näy tietävän M:n elämästä yhtään mitään? Eikö näitä asioita lainkaan käsitellä stallarien kirjoituskursseilla?”

    osoittaminenko on Stalin-kortin käyttöä? Valehtelit Mannerheimista sillä tavalla kuin stalinistit ja äärivasemmistolaiset yleensä.

    Äänestä

  • määrittää kirjoitti:

    M.n toimia pataljoona- ja komppaniatason tehtävien määrääjänä? Tietysti hänellä oli oikeus puuttua pikkuasioihinkin, mutta kyllä ylipäällikön johtaminen keskittyi operatiivisen tason päätöksiin eli sotatoimiyhtymien tehtäviin ja niiden suoritusten valvontaan.

    Mannerheim keskittyi pikkunäpertelyyn koska aina kun hän otti yhtymiä "peukalonsa alle" ,niin katastrofi oli lähellä. Talvisodassa kun pääasema murtui niin toinen kenttätäydennysdivisioona sijaitsi Itä-Kannaksella ja toinen Laatokan Karjalassa. Ratsuväkiprikaati siirrettiin pohjoiseen helmikuun alussa. Jatkosodassa rintaman murtuessa Valkeasaaressa yhtymät oli "ripoteltu" jopa Sallaan saakka. 1944 kesällä Suomen pelasti ainoastaan se, että vastapuolella oli yhtä kyvyttömiä (Govorov ja Meretskov) ja vanhoihin kaavoihin kangistuneita komentajia kuin Mannerheim oli.

    Ps. Onhan se tietenkin hyvinkin hellyttävää, että Mannerheimin ihailijaklubiin kuuluu edes kaksi henkilöä eli sinä ja Koroljov.

    Edelleenkin suosittelen Lehväslaihojen tilalle kirjaa Päämajan operatiivisen osaston toiminnasta tai siirtymistä vanhaan ja tuttuun Ylikangasta koskevaan juupas eipäs formaattiin.

    Äänestä

  • parempi, että kirjoitti:

    esittämään todisteita M:n puuhailuista komppaniatasolla? Väite ilman todisteita on yhtä tyhjän kanssa.

    Sinä siis tiesit jo kesällä -44 tulevat tapahtumat? Vai hallitsetko vieläkään edes 65 vuoden takaisia jutuja? Tekstistä päätellen et. Toisekseen avaus oli M.n toiminnasta v. 1918.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Vastassa oli v. 1918 lukuunottamatta aina sotilaallinen suurvalta suurempine resursseineen."

    Mannerheim löi v. 1918 Tampereella hajanaisen joukon aseistautuneita rääsyläisiä. Tosin Mannerheimin omat osastot eivät olleet juuri sen parempia.

    "Suomen armeijaa olisi voitu kehittää 1941-44 asemasodan aikana huomattavasti enemmän kuin tapahtui."'

    Asemasodan aikana Mannerheim ajatteli jo, ettei enää tarvitsisi sotia ollenkaan. Talvesta 1941-1942 lähtien Suomen armeija istui korsuissaan odottaen rauhaa.

    "Mannerheim löi v. 1918 Tampereella hajanaisen joukon aseistautuneita rääsyläisiä. Tosin Mannerheimin omat osastot eivät olleet juuri sen parempia."

    Punakaartin vaatteiden tasoa en tunne. Kaupunkia puolusti kuitenkin noin 13 000 miestä ja naista. Tykkejä ampumatarvikkeineen oli aluksi enemmän kuin hyökkääjällä. Tukena oli lisäksi runsaasti konekivääreitä ja valmiita kenttälinnoitteita.

    Hallituksen joukoilla ei ollut kokemusta linnoitettujen asemien murtamisesta. Ne olivat lähinnä puolustautuneet.

    Äänestä

  • kykene kirjoitti:

    esittämään todisteita M:n puuhailuista komppaniatasolla? Väite ilman todisteita on yhtä tyhjän kanssa.

    Sinä siis tiesit jo kesällä -44 tulevat tapahtumat? Vai hallitsetko vieläkään edes 65 vuoden takaisia jutuja? Tekstistä päätellen et. Toisekseen avaus oli M.n toiminnasta v. 1918.

    jatkaa. On kaikkein järkevintä jos sinun kaltainen/ tasoinen evp tallivääpeli siirtyy takaisin Huhticaust/ Ylikangas ketjuun jahnaamaan silmät kiiltäen pikkupoikien kanssa.

    Toivottelen hyvää päivän jatkoa enkä missään nimessä toivo minkään laista vastinetta viestiini.

    Äänestä

  • rääsyläisiä kirjoitti:

    "Mannerheim löi v. 1918 Tampereella hajanaisen joukon aseistautuneita rääsyläisiä. Tosin Mannerheimin omat osastot eivät olleet juuri sen parempia."

    Punakaartin vaatteiden tasoa en tunne. Kaupunkia puolusti kuitenkin noin 13 000 miestä ja naista. Tykkejä ampumatarvikkeineen oli aluksi enemmän kuin hyökkääjällä. Tukena oli lisäksi runsaasti konekivääreitä ja valmiita kenttälinnoitteita.

    Hallituksen joukoilla ei ollut kokemusta linnoitettujen asemien murtamisesta. Ne olivat lähinnä puolustautuneet.

    pieni karttaharjoitus Tampereen taistelusta, mutta aika olisikin helmi- maaliskuun vaihde. Punaisten komentaja olisi huippupätevä venäläinen ye-eversti jolla olisi perinteiseen tapaan täydellinen käskyvalta joukkoihinsa. Poriin, Lahteen ja Etelä-Suomeen oltaisiin jätetty ainoastaan heikot ja sitovat voimat. Silloisilla miesmäärillä Tampereelle oltaisiin saatu lähes 15000 punaista. Vilppulan ja Längelmäen (Jämsä) suunta varmistetaan 2000 miehellä. Kuten kaikilla menestyneillä komentajilla, niin meilläkin olisi ollut painopiste kirkkaana mielessä. Tampere- Kuru- Virrat- Haapamäki rintamanosalle me olisimme sijoittaneet hyökkäämään 10-12000 punaista sotilasta. Haapamäen vallattuamme varmistamme eteläisen Vilppulan suunnan ja itäisen Jyväskylän suunnan heikoilla voimilla ja jatkamme hyökkäystä pääradan suunnassa Seinäjoelle. Mitä luulet olisiko vapaussodan historia silloin ollut punainen vai se perinteisen valkoinen.

    Äänestä

  • turha++ kirjoitti:

    jatkaa. On kaikkein järkevintä jos sinun kaltainen/ tasoinen evp tallivääpeli siirtyy takaisin Huhticaust/ Ylikangas ketjuun jahnaamaan silmät kiiltäen pikkupoikien kanssa.

    Toivottelen hyvää päivän jatkoa enkä missään nimessä toivo minkään laista vastinetta viestiini.

    tuli jo täysin selväksi. Silloin siirrytään solvauksiin ja yritetään vaihtaa aihetta parhaaseen Huhticaust/Ylikangas - tyyliin. Ilmeisesti olet niissä jutuissa viihtynyt. Tiedon tasosi viittaa sinne.

    Vastaa vain tähän ja todista vielä kerran tietojesi puute.

    Äänestä

  • kehiteltäisiin kirjoitti:

    pieni karttaharjoitus Tampereen taistelusta, mutta aika olisikin helmi- maaliskuun vaihde. Punaisten komentaja olisi huippupätevä venäläinen ye-eversti jolla olisi perinteiseen tapaan täydellinen käskyvalta joukkoihinsa. Poriin, Lahteen ja Etelä-Suomeen oltaisiin jätetty ainoastaan heikot ja sitovat voimat. Silloisilla miesmäärillä Tampereelle oltaisiin saatu lähes 15000 punaista. Vilppulan ja Längelmäen (Jämsä) suunta varmistetaan 2000 miehellä. Kuten kaikilla menestyneillä komentajilla, niin meilläkin olisi ollut painopiste kirkkaana mielessä. Tampere- Kuru- Virrat- Haapamäki rintamanosalle me olisimme sijoittaneet hyökkäämään 10-12000 punaista sotilasta. Haapamäen vallattuamme varmistamme eteläisen Vilppulan suunnan ja itäisen Jyväskylän suunnan heikoilla voimilla ja jatkamme hyökkäystä pääradan suunnassa Seinäjoelle. Mitä luulet olisiko vapaussodan historia silloin ollut punainen vai se perinteisen valkoinen.

    pätevä venäläinen eversti Svetsnikov ja apuna joukko venäläisiä upseereita mm. everstiluutnantti Bulatsel. Lisäksi oli suuri määrä tykki-ja konekiväärimiehiä. Olipa osasto latvialaisia matruusejakin. Vallankumousintoa puhkuvista joukoista ei ollut pulaa. Hyökkäystä yritettiin moneen kertaan. Miten kävikään?

    Ei ollut punaista Mannerheimia. Siinä koko juttu.

    Äänestä

  • komentajana kirjoitti:

    joukkonsa ympäri Etelä-Suomea ja heillä ei ollut minkäänlaista painopistettä. Eversti Svetsnikovilta (joka sinänsä oli hyvin pätevä alallaan) puuttui päätäntä/käskyvalta ja sen mukana kaikki. Punaisilla oli pitkälle maaliskuulle voima ja keinot voittaa sota, mutta toisaalta heiltä puuttui kyky koordinoida / johtaa joukkoja järkevään (heidän kannaltaan) päämäärään. Oli ainoastaan iso kasa täysin paikallista nuhjaamista ja kyvyttömyyttä mikä sitten aikanaan kostautui totaalisena tappiona.
    Wer sichert alles sichert nichts.

    Äänestä

  • vaarini oli taisteli kirjoitti:

    Vuonna 1918 Lahdessa on vaarini oli kävelemässä pihalla ja räkimässä lintuja niin kuului huutoa talosta yhtäkkiä! No sinnepä se nuorena ja vetreänä juoksi vaarini ja löysi kolme suomalaista punikkia raiskaamssa Suomineitoa. Noh, vaarini sitten sanoi pettureille "nyt loppu nää pelit" otti vauhtia molautti nyrkillä lähintä punaista naamaan niin, että kuului rusahdus...suomineito juoksi äkkiä huutaen pakoon.

    Kun vaarini kääntyi ja valmistui antamaan opetuksen lopuille punikeille, niin voi! komerosta tuli kolme POLITRUKKIA pyssyt tanassa ja sanoivat "suemi poike kesi ylos" ja vaarini joutui antautumaan! kamalaa.
    Sen jälkeen vaarin silmissä pimeni ja herätessään löysi itsensä tolppaan köytettynä
    pihamaalta...siinä seisoivat kolme punikkia ja politrukit naureskellen huumesätkät (moraalittomia kun ovat) suusta roikkuen.

    Vaarini kirosi ja huusi niin hemmetisti, mutta eihän se auttanut...siinäpä tuikkasivat
    vaarini tuleen ja katselivat kun avuttoman vangin jalat alkoivat palaa! Onneksi vaarillani oli kannukset,
    joilla sai nopeasti katkaistua köydet notkeilla liikkeillä! siinäpä olikin punaroistoilla ilmeet näkemisen arvoiset, kun tulijalkainen suomalainen MIES katseli häijysti mokomaa punaista roskasakkia!

    Ennen kuin politrukit ehtivät saada pistoolitkoteloista, niin vaarini jalat olivat töissä...ensimmäinen
    punaroska ei ehtinyt edes tajuta kun liekehtivä kierrepotku irrotti miehen (punapelkurin) saastaiset kasvot muusta vartalosta ...kaksi muuta potkua ja suomalaiset punaiset makasivat kuolleina maassaa...tai kuolevina....he eivät enään koskaan yrittäisi häpäistä suomineitoa!

    Jäljellä olevat kaksi politrukkia nostivat kätensä ylös ja itkien nuo saastat mölysivät "itisutaa finske poike",
    mutta vaarini ei aikonut vankeja ottaa. Uusi kierrepotku iskeytyi hirvittävällä voimalla toisen pelkurin naamaan ja sekuntia myöhemmin toinen jalka toisti liikkeen! uskokaa tai älkää mutta miehen pää irtosi täydellisesti.

    Viimeinen punikki politrukki oli joku "isoherra" ja vaarini ei päästänyt miestä niin helpolla...
    hän nosti treenatun vartalonsa avulla liekehtivän tolpan maasta ja lävistä punaryssän sillä....ja oi!
    Hän näkisi että tolppa olikin lipputanko missä siniristilippu liehui!

    Ryssä valahti mahallen pientareelle niin, että tolppa oli pystyssä ja lippumme liehui! Se nostatti kyyneleet vaarini silmiin... hän polvistui lipun eteen ja sanoi "Oikeus voitti ja tämä pitäjä on kohta puhdas punaisesta saastasta", sen jälkeen hän marssi valkoisten luokse ja taisteli kunniakkaaseen loppuun asti.

    Vedä ittes viemäristä alas natopalstalle.

    Äänestä

oli tarkoitettu nimenomaan hyvien suhteiden luomiseksi Suomen ja Venäjän välille. Kun Suomi osallistuisi Pietarin vapauttamiseen bolsevikeilta, antaisi se hyvän pohjan suhteille. Näin M. ajatteli. Tietysti hän oli vielä lojaali keisarille, mutta piti itseään nimenomaan suomalaisena upseerina.Hän oli hyvin selvillä venäläisten sortotoimista, eikä hyväksynyt niitä. Ne olivat kohdistuneet mm. hänen kahteen veljeensä.

Äänestä
  • Hyvien suhteiden? Nikolai Judenitš valehteli niin että korvat heilui. Lupasi tunnustaa Suomen itsenäisyyden. Onneksi Aleksandr Koltšak oli rehellisempi kuin Judenitš ja Lenin.

    Äänestä

lordi Kitchener zulusodissa. Kouluttamatonta ja heikosti aseistettua vastustajaa vastaan on aina mukavampaa sotia.

Äänestä
  • hallituksen armeija. Rintamalle lähdettiin parhaimmilaankin parin viikon koulutuksella. Aseistus oli täysin samanlainen. Alussa punaisilla oli jopa parempi. Esimerkiksi Tampereella heillä oli enemmän tykistöä, samoin Karjalan rintamalla he olivat ylivoimaisia Viipurin operaatioon asti.

    Äänestä

  • oli myös kirjoitti:

    hallituksen armeija. Rintamalle lähdettiin parhaimmilaankin parin viikon koulutuksella. Aseistus oli täysin samanlainen. Alussa punaisilla oli jopa parempi. Esimerkiksi Tampereella heillä oli enemmän tykistöä, samoin Karjalan rintamalla he olivat ylivoimaisia Viipurin operaatioon asti.

    Punaisilla oli iivanat kaverinaan. Brest-Litovskin sopimus esti Leniniä tukemasta punaisia enempää. Saksa siis taas kerran pelasti Suomen.

    Molotov-Ribbentrop sopimus olikin sitten vähän huonompi juttu.

    Äänestä

  • Lev Trotski kirjoitti:

    Punaisilla oli iivanat kaverinaan. Brest-Litovskin sopimus esti Leniniä tukemasta punaisia enempää. Saksa siis taas kerran pelasti Suomen.

    Molotov-Ribbentrop sopimus olikin sitten vähän huonompi juttu.

    Mannerheimin johdolla. Ei siihen Saksaa tarvittu. Sieltä saatavia aseita kyllä.

    Äänestä

  • itse itsensä kirjoitti:

    Mannerheimin johdolla. Ei siihen Saksaa tarvittu. Sieltä saatavia aseita kyllä.

    Mannerheimin joukot suorittivat ennen saksalaisten tuloa sotilaallisen demonstraation punaista Tamperetta vastaan. Sen merkitys oli enemmän poliittinen kuin sotilaallinen, sillä sotahan ratkaistiin Saksan ja Venäjän bolsevikkihallituksen välisellä sopimuksella, ei taistelukentillä Suomessa. Saksalaisvastainen Mannerheim tiesi, että vapaussotamyytti olisi tulevaisuudessa poliittisesti erittäin käyttökelpoinen, ja Tampereen taistelu antoi tuolle myytille tarpeelliset tosiperäiset rakennusaineet. Kun saksalaismiehitys Suomessa päättyi v:n 1918 lopussa, Mannerheim saattoi uutena valtionhoitajana korostaa suomalaisten omia ponnisteluja sisällissodassa joka ratkaistiin aivan muualla kuin Suomessa. Se oli tarpeellista saksalaisten poistuttua itsenäiseksi pakotetun kansakunnan itsetunnon kannalta.

    punaisten päävoimat Tampereella. Sen valtaus ratkaisi sodan. Sen jälkeen vallattiin nopeasti läntinen Suomi ja Häme. Vapaussodan päätti Viipurin operaatio. Saksalaiset miehittivät lähes puolustamattoman punaisten selustan väestön ja suojeluskuntien tuella lyhentäen sotaa parilla viikolla.

    Maassa ei koskaan ollut saksalaismiehitystä. Saksalaiset joukot pitivät silmällä bolsevikkeja ja englantilaisia. Ne pysyttelivät muutaman kuukauden varuskunnissaan. Jo alkusyksystä -18 alkoi Saksan tappio olla selvä. Mannerheim oli käsittänyt sen jo aiemmin.

    Äänestä

  • löivät kirjoitti:

    "Hallituksen joukot löivät punaisten päävoimat Tampereella."

    Suomessa oli kaksi hallitusta, jolla kummallakin oli vankka kannatus, edellisen vuoden vaaleissa mitattuna ehkä 55 vs. 45 %. Kun kumpikin puoli valmistelee vaaleista riippumatta puolen vuoden ajan aseelliseen välienselvittelyyn ja tukeutuu vieraaseen suurvaltaan, kysymys laillisuudesta on akateeminen, kuten olen aiemminkin sanonut. Raaka voima ratkaisi laillisuuden - jälkeenpäin.

    Tampereen taistelu oli tarpeeton sotilaallisesti, koska saksalaiset olivat joka tapauksessa tulossa, mutta tarpeellinen poliittisesti. Mannerheim katsoi jo tulevaisuuteen jossa Saksa ei hallitsisi Suomea. Se Suomi tarvitsisi myytin "vapaussodasta", joka voitettiin omin voimin.

    "Maassa ei koskaan ollut saksalaismiehitystä."

    Tämä on taas sitä suomalaista korrektista termistöstä kiistelemistä. Saksalaismiehitys, saksalaisvalta, samantekevää. Suomi oli sitoutunut maaliskuun 1918 sopimuksessa kokonaan Saksasta riippuvaiseksi.

    "Jo alkusyksystä -18 alkoi Saksan tappio olla selvä."

    Ei ainakaan valtionhoitaja Svinhufvudille eikä hallituksen johtaja Paasikivelle, joka teki elämänsä pahimman virheen.

    "Mannerheim oli käsittänyt sen jo aiemmin."

    No hän olikin kunnon venäläinen valkokenraali.

    "No hän olikin kunnon venäläinen valkokenraali"

    Soso, Koroljov. Koeta säilytää edes kohtuullinen rehellisyys.

    Mannerheim vapautettiin Venäjän armeijan aktiivipalveluksesta lokakuussa 1917. Hän oli itse jo ehtinyt anoa sitä tarkoituksenaan siirtyä Suomeen. Pietarissa hän joulukuussa hankki todistuksen siitä, että oli itsenäisen Suomen kansalainen. Sen jälkeen hän meni pääesikuntaan ja ilmoitti, ettei katsonut voivansa enää palvella Venäjän armeijassa, vaan palaisi Suomeen.

    M. ei siis koskaan ollut venäläinen valkokenraali.Virallisen määräyksen Suomen sotavoimien ylipäälliköksi M. sai 27.1. 18.

    Äänestä

  • tarvitaan taas! kirjoitti:

    >Hän oli itse jo ehtinyt anoa sitä tarkoituksenaan siirtyä Suomeen<

    Koetahan pysyä faktoissa.

    Mannerheimin komentama armeijakunta hajosi ja joukot käytännössä karkasi rintamalta. Hän oli mies vailla armeijaa ja lähti siis matkalle kohti Pietaria. siellä oli jo hommat mennete hulinaksi ja upseereita ammuttiin silloilla jokiin. Hyvä että M pääsi hengissä pakenemaan Suomeen.

    Wikissä on siistitty versio tapahtuneesta. Lue kirjoista oikeampi kuvaus.

    "Mannerheim toimi Romaniassa armeijakunnan komentajana. Siellä hänen mielessään kypsyi syksyllä 1917 ajatus, ettei hän voisi palvella armeijassa, joka oli ajautumassa anarkian tilaan."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Gustaf_Emil_Mannerheim

    http://www.mannerheim.fi/05_s_ura/s_manmm1.htm

    "Mannerheim nimitettiin 12.6. 1917 v.l. VI Ratsuväkiarmeijakunnan komentajaksi ja osallistui sen riveissä Romanian rintaman taisteluihin 12.7.-22.8. 1917 v.l. Hän luovutti 8.9. 1917 v.l. armeijakunnan komennon terveydellisistä syistä, ja 20.9. 1917 hänet siirrettiin "nykyisiin oloihin sopeutumattomana" Odessan sotilaspiirin upseerireserviin."

    http://www.mannerheim.fi/05_s_ura/s_eroven.htm

    "Syyskuussa 1917 loukkaantuminen ratsasturetkellä antoi hänelle mahdollisuuden miettiä tulevaisuuttaan sairaslomalla Odessassa. Lokakuun 3. päivänä hänet pyynnöstään siirrettiin reserviin. Mukana olleessa kirjelmässä valitettiin, ettei Mannerheim ymmärtänyt Venäjällä tapahtuvia "demokraattisia muutoksia ja suhtautui virheellisesti väliaikaisen hallituksen komissaareihin.""

    Äänestä

  • Asiaa! kirjoitti:

    Jos lähteesi on Wiki, niin on aivan turha antaa minulle neuvoja. Pelkästään tuossa hyllyssä on toistakymmentä erilaista tutkimusta ja elämäkertaa neljän maan tohtoreilta Mannerheimista. Niistä olen poiminut faktat.

    M:n armeijakunta ei hajonnut sen kummemmin kuin kuin muutkaan. Päinvastoin hänen vanhassa 12. Ratsuväkidivisoonassaan säilyi jonkinlainen kuri ja M:lla oli edelleen arvovaltaa. Hän loukkasi jalkansa ratsastusonnettomuudessa ja sai siitä hyvän syyn siirtyä Odessaan hoitoon. Sinne tuli ilmoitus reserviin siirtämisestä. Saman kohtalon koki usea muukin oikeistolaiseksi tiedetty kenraali.

    M. lähti Odessasta junalla 3.12. 17. Matkasta on tarkka kuvaus mukana olleelta vapaaehtoiselta Martin Franckilta. Tuolla edellä on useassa kohdassa esitetty tarkistettuja faktoja M:n matkasta Suomeen.

    Koeta ymmärtää, että M:n kohdalla ei mustamaalaus onnistu. Hänestä on ainakin 200 elämäkertaa, joiden joukossa on kymmeniä tieteelliset vaatimukset täyttäviä.

    Äänestä

Mannerheim oli riippuvainen Saksalta saaduista aseista ja sotilasta. Tsaari oli lakkauttanut suomalaisen armeijan ja maassa ei ollut kuin venäläisiä joukkoja. Rahja ja punaiset olivat myös riippuvaisia Leniniltä saadusta tuesta.

Kyllä on niin että Saksa, Venäjä ja Ruotsi yllytti suomalaisia tappelemaan keskenään.

Äänestä
  • Punaiset aloittivat terrorin ja kapinan. Hallitus vastasi palauttamalla järjestyksen. Kapina murskattiin Mannerheimin taitavalla johdolla.

    Äänestä

  • yllytystä. kirjoitti:

    Punaiset aloittivat terrorin ja kapinan. Hallitus vastasi palauttamalla järjestyksen. Kapina murskattiin Mannerheimin taitavalla johdolla.

    Jöpöttääkö sulla nyt flanellihousussa kun tuon kirjoitit?

    Äänestä

  • t4gq kirjoitti:

    Jos pystyt.

    Äänestä

  • t4gq kirjoitti:

    Jöpöttääkö sulla nyt flanellihousussa kun tuon kirjoitit?

    Hävityn kapinan jälkeen punakaartin johto pakeni suomalaisista pankeista ryöstettyä
    rahaa taskut ja matkalaukut pullollaan Pietariin ja alkoi elää ylellistä elämää.
    Kyse oli todellakin laatuajasta hotelli Astoriassa. Hotelli oli Pietarin ylellisimpiä. Muut työmiestaustaiset paenneet punakaartilaiset elivät suuressa kurjuudessa mätänevissä hylätyissä kasarmeissa. He olivat erittäin
    katkeria petettyjä pelivälineitä. Heitä kaikkia odottikin Poika Tuomisen ja O.W. Kuusisen järjestämä niskalaukaus viimeistään v.1938.Vain nämä kaksi "suurta työväenjohtajaa" jäivät henkiin tästä raukkamaisesta rosvojoukosta.

    Suomeen jääneet vapautetut punikit jatkoivat normaalia elämäänsä ja lähes kaikki pystyvät
    taistelivat oppia saaneena ja onton aatteensa hylänneen sodissamme. Joku vakaukselainen
    punikki pakoili rikkaana vuosikymeniä "omassa" maassaan ja jakeli Stalinin rahaa SKP;n peitejärjestöille.
    Mainittakoon, että Neuvostoliitossa valko- ja muissa kaarteissa Tsekaa ja Punakaartia vastaan
    taistelleet ammuttiin kyselemättä. Erityisesti naissotilaita odotti vakiona ikävä reitti kuolemaan.

    Äänestä

hallituksen joukkojen tulikoe. Mannerheim halusi vallata kaupungin ja tuhota punaisten vahvimman voimaryhmän.

Rintamakomentajien vastustuksesta huolimatta M. ajoi päätöksensä läpi. Varsinkin ruotsalaiset Linder ja Hjalmarson pitivät operaatiota vaatimattoman miliisiasteen saavuttaneille joukoille ylivoimaisena. Sitä se lähes olikin.

Tampere olisi punaisten hajaanuksen takia voitu vallata nopeastikin, mutta rintamakomentajien, etenkin Hjalmarsonin, viivyttely pelasti kaupungin vähäksi aikaa. Punaiset ehtivät lujittaa puolustuksen. Tuloksena oli pohjoismaiden siihen asti suurin taistelu, johon osallistui yhteensä noin 25 000 miestä osapuolten melko tasavahvuisin joukoin. Kaupunki vallattiin 6. huhtikuuta. M:lla oli kiire, sillä saksalainen apuretkikunta oli noussut maihin Hangossa 3.4. vastoin hänen tahtoaan.

Äänestä

Sotavankina saksalaisten puolelle mennyt tsaarin armeijan everstiluutnantti Wilhelm Thesleff toimi Jääkäripataljoona 27:n komentajana 6.11. 17.-25.1. 18. Hän laati jo 4. tammikuuta -18 esityksen 5 000 miehen jääkäriprikaatiksi. Siihen siis sijoitettaisiin rungoksi kaikki jääkärit. Thesleff myös ylensi omavaltaisesti jääkärien pääosan upseereiksi ja aliupseereiksi Suomeen lähdettäessä astuen näin M:n jo tuolloin pitkiksi osoittautuneille varpaille.

Ylipäällikön tarkoituksena oli käyttää jääkäreitä perusteilla olevien varusmiesjoukkojen johtajina. Jääkärit eivät tätä aluksi hyväksyneet. He eivät halunneet joutua "ryssänupseerien" johdettaviksi. Lopulta itsekin "ryssänupseeri M. sai heidät suostumaan. Niin perustettiin aluksi kolme, myöhemmin kuusi jääkärirykmenttiä eli 18 jääkäripataljoonaa, tykistöä ja ratsuvälkeä jääkärit johtajina. Kun rykmenttien komentajiksi tuli aluksi saksalaiset kapteenit eversteiksi ylennettyinä ja sitten jopa jääkäreitä, ei jääkärien tarvinnut sietää tsaarinupseereita suoranaisia esimiehinään.

Tilanne oli välillä sellainen, että M. harkitsi eroa, mutta ei löytänyt pätevää seuraajaa itselleen.

M. sai vähitellen useimpien jääkärien hyväksymisen, mutta riita tsaarinupseerien ja jääkärien välillä kärjistyi uudelleen 1924 jääkäriupseerien joukkoeroksi. Se rauhoitettiin potkimalla pois pääosa entisistä tsaarinupseereista.

Äänestä

Saksalaisten tulo muutti poliittisen tilanteen. Mannerheim ei halunnut vasallisuhdetta tuolloin vielä voimakkaaseen Saksaan. Lisäksi hänellä oli jatkuvasti ongelmia poliittisen johdon kanssa. Sodan käännyttyä voitolliseksi se halusi aina enemmän puuttua sotatoimiin.

Mannerheim käynnisti Viipurin operaation todistaakseen Suomen joukkojen ratkaisseen sodan.Hän kokosi kaikkiaan noin 20 000 miestä käsittävämn hyökkäysryhmän runkona Karjalan suojeluskuntarykmentit, jääkärijoukot ja eräät värvätyt yksiköt. Rintamakomentajana toimi kenraalimajuri Ernst Löfström. Inho oli molemminpuolinen. Löfström oli kuitenkin toiminut divisioonan komentajana rintamalla, joten hän oli M:n ohella ainoa pätevä suurten joukkojen johtaja.

Hyökkäyksen todellinen johtaja oli kuitenkin Mannerheim. Hän oli sotatoimien sydän ja aivot. Hän puhalsi hengen valkoisten kitisten käyneeseen sotakoneeseen ja sai sen toimimaan melko tehokkaasti.Viipuri vallattiin 29.4. ja voitto oli täydellinen. Kuka oli voiton todellinen arkkitehti? Siitä kiisteltiin M:n ja Löfströmin kannattajien kesken vielä 10 vuotta sodan jälkeen. Ansionsa oli kyllä Löfströmilläkin.

Äänestä

Silloin Mannerheim juhlavassa paraatissa esitteli pääkaupungille luomansa valkoisen armeijan. Se veikin helsinkiläisten sydämissä paikan, joka oli ollut saksalaisilla. Mannerheim ja jääkärit olivat päivän sankareita ja koko armeija.

Syitä huoleen oli kuitenkin. Saksa ei hyväksynyt menoa Pietariin ja hallitus oli sitoutunut Saksaan. Myös armeija oli tarkoitus panna saksalaiseen kuosiin, mitä M. ei hyväksynyt. Niinpä hän katkerana kirjoitti eronpyyntönsä 30.5. ja nousi jo seuraavana päivänä Turun junaan lähtien saman tien ulkomaille.

Äänestä

------parahaimmillaan Vapaussodassa---

Höpöjä, mitään Vapaussotaa ei ollut koska itsenäisyys oli myönnetty jo 31.12.1917. Oli vain työväestöön suunnattu tuhoamissota.

----. Hän loi hajanaisista suojeluskunnista, värvätyistä, asevelvollisista, jääkäreistä sekä ruotsalaisista vapaaehtoisista sotajoukon, joka löi vastustajan säälittä----

Oikein sanot että säälittä. Ennen Tamperetta ampui kaikki vankinsa ja murhasi ihmisiä ympäri maan niin, että kokonaisuhriluku oli lopulta kammottavat 27 000. Ja olisi vielä jatkanut ties minne asti mutta ulkovallat vihelsivät pelin poikki.

Äänestä
  • oli samalla Vapaussota, koska venäläiset joukot riisuttiin aseista ja ajettiin maasta. Samalla vapauduttiin punaisten hirmuhallinnosta.

    Punaiset aloittivat vankien murhaamisen. Valkoiset kostivat. Ennen Tamperetta oli kuitenkin otettu noin 4 000 punikkia vangeiksi ja suljettu leireille.

    Mannerheim kielsi useaan otteeseen teloitukset ilman tutkintaa.

    Kaikkiaan 61 000 punavankia armahdettiin, pääosa jo 1918.

    Ulkovallat vaativat vain irtiottoa Saksasta ja demokratiaan siirtymistä.
    Mannerheim hoiti homman.

    Äänestä

Stallari: "Suuri kansallinen valhe ja epäjumala on tuhonnut suomalaisen Suomen kulttuuria ja kehitystä jo vuosisadan. "

Marski oli tunnetusti sivistynyt, kielitaitoinen ja laajalti matkustellut mies. Hänen lähipiiriinsä kuului mm. suuri taidemaalari Akseli Gallen-Kallela.
Marski oli mm. Helsingin Yliopiston kunniatohtori.

"Perverssi homo ja koulupudokas jonka verinen taival johti melkein Suomen tuhoutumiseen on lopulliseti pantava historian roskatynnyriin. "

Marski oli suuri naistenmies ja menestyi hyvin kouluissaan kirjoittaen mm. ylioppilaaksi.

"Suomen kansaa on jo tarpeeksi kärsinyt tyhmyydestään josta viimeinen ja kavalin rangaistus oli pääsotarikollisen ja kansan kärsimysten aihheuttajan armahtaminen sodan jälkeen..."

Marskia ei armahdettu, vaan hän toimi tasavallan presidenttinä. Mihinkään sotarikoksiin hän ei syyllistynyt, kuten ei kukaan muukaan Suomen johtomies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sotapäällikkönä kirjoitti:

parahaimmillaan Vapaussodassa. Hän loi hajanaisista suojeluskunnista, värvätyistä, asevelvollisista, jääkäreistä sekä ruotsalaisista vapaaehtoisista sotajoukon, joka löi vastustajan säälittä. Saksalaisten apu lyhensi sotaa, mutta punaisten pääjoukot oli tuhottu jo heidän tullessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu