A-talkista

Urpilainen oli vahvasti niskan päällä ja Sinnemäki oli pahimmillaan kuin karkkia ilman jäänyt lapsi naama vinossa. Ikäänkuin että kaikki mamumiehet tänne nyyh nyyh. Sinnemäki tahtoisi saattaa suomalaisen vähemmistöksi tässä maassa, jos laskeskellaan vähänkin syntyvyyslukuja kansalaisuustaustoittain, mutta ei hän ainoa ole laatuaan, joka sitä ajaa tietäen tai tietämättään.

Vihreiden ja RKP:n linja on sen mukainen ja tuo höpötys että apua tarvitsevia autetaan on mahdotonta, koska maailmassa on ja syntyy satoja miljoonia avun tarvitsijoita, koska lasten vanehmmat ovat sellaisia ja sellaisessa tilanteessa että eivät kykene hoitamaan velvollisuuttaan. Sellaiset eivät tarvitse lapsia, vaan 100%:sta ehkäisyä.

Sinnemäen kiukku oli niin näkyvää Urpilaisen perusjärkeviä asioita kohtaan, että tämä vaimeni yhdessä vaiheessa ihan kuin masennukseen. Ja sitten lopussa tuli oikein yhteishuutopurkaus. Soini ja Katainen olivat rauhallisia miehiä näiden naisten varjossa, mutta olihan tuo ilo nähdä, että naisissakin on sisimmässään eroja, vaikka muka yhtämieltä olivat asioista.

Tietysti meidän tulee muistaa, että PS avasi järjen kipinän maahanmuuttoaiheeseen ja heille se ääni kuuluu vaaleissa. Kyseessä on suomalaisten verovarat, joita kulutetaan jo liikaa muiden kuin pulassa elävien suomalaisten auttamiseen.

Vihreät ja RKP ovat osoittaneet puheillaan ja asioidensa esiintuomisilaan tai tuomatta jättämisillään, että heitä kiinnostaa näköjään vain ulkomaalaisten asiat tässä maassa.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Keihään Kärki kirjoitti:

Urpilainen oli vahvasti niskan päällä ja Sinnemäki oli pahimmillaan kuin karkkia ilman jäänyt lapsi naama vinossa. Ikäänkuin että kaikki mamumiehet tänne nyyh nyyh. Sinnemäki tahtoisi saattaa suomalaisen vähemmistöksi tässä maassa, jos laskeskellaan vähänkin syntyvyyslukuja kansalaisuustaustoittain, mutta ei hän ainoa ole laatuaan, joka sitä ajaa tietäen tai tietämättään.

Vihreiden ja RKP:n linja on sen mukainen ja tuo höpötys että apua tarvitsevia autetaan on mahdotonta, koska maailmassa on ja syntyy satoja miljoonia avun tarvitsijoita, koska lasten vanehmmat ovat sellaisia ja sellaisessa tilanteessa että eivät kykene hoitamaan velvollisuuttaan. Sellaiset eivät tarvitse lapsia, vaan 100%:sta ehkäisyä.

Sinnemäen kiukku oli niin näkyvää Urpilaisen perusjärkeviä asioita kohtaan, että tämä vaimeni yhdessä vaiheessa ihan kuin masennukseen. Ja sitten lopussa tuli oikein yhteishuutopurkaus. Soini ja Katainen olivat rauhallisia miehiä näiden naisten varjossa, mutta olihan tuo ilo nähdä, että naisissakin on sisimmässään eroja, vaikka muka yhtämieltä olivat asioista.

Tietysti meidän tulee muistaa, että PS avasi järjen kipinän maahanmuuttoaiheeseen ja heille se ääni kuuluu vaaleissa. Kyseessä on suomalaisten verovarat, joita kulutetaan jo liikaa muiden kuin pulassa elävien suomalaisten auttamiseen.

Vihreät ja RKP ovat osoittaneet puheillaan ja asioidensa esiintuomisilaan tai tuomatta jättämisillään, että heitä kiinnostaa näköjään vain ulkomaalaisten asiat tässä maassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu