voisko joku jt vastata? miten te kastatte jt:t? eli miten käytännössä kaste tapahtuu?
kaste
utelias
4253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensin tutkitaan Vartiotorni-oppia ainakin puoli vuotta. Sitten vanhimmat pitävät kuulustelun, onko aivopesu mennyt perille. Sitten konventissa vannotaan vala Järjestölle (samaan tapaan kuin esim. sotilasvala). Yleensä kastettavat ovat todistajien omia lapsia, nuorimmillaan 9-vuotiaita, mutta ovityön tuloksena saattaa joku aikuinenkin joskus kääntyä.
Kaste on toimenpiteenä seuraavanlainen: Ensin jonotetaan kastealtaalle. Sitten astutaan veteen. Kastajaveli upottaa sitten kastettavan täysin veden alle. Muistaakseni vielä kättelee lopuksi. Mitään kastekaapuja ei ole käytössä.
Meillä on käytössä ns. aikuiskaste (toki kastettava voi olla lapsikin, ei kuitenkaan mikään pieni vauva) ja konvettisalissa saattaa olla kasteallas jossa tuo kastaminen tapahtuu. Altaaseen mennään ihan uikkareissa, ei ole mitään sen kummempia "rituaaleja" eikä muuten mitään valojakaan vannota.. Kastetta edeltää kastepuhe, ja kastettavilta kysytään menevätkö omasta tahdostaan kasteelle.
Tätä ennen on luonnollisesti tutkittava Raamattua ja omaksuttava myöskin sen periaatteet, Jehovan todistajiin ei noin vain voi liittyä. Tutkimisen jälkeen tulee itse lähestyä srk:n vanhimpia ja ilmaista halunsa kasteeseen. Tietysti täytyy myös henkilökohtaisesti rukouksessa vihkiä elämänsä Jumalalle.
Kasteeseen valmistaudutaan kolmiosaisella sarjalla kastekysymyksiä, joilla varmistaudutaan siitä, että kastettava ymmärtää todella sen mihin on ryhtymässä.
Itse olen ollut muutaman vuoden JT, ja en ole lapsia vielä nähnyt kastettavan. Toki heitäkin kastetaan, mutta periaate on että sinun on ymmärrettävä mitä olet tekemässä. Oman lapseni (9) en antaisi vielä mennä kasteelle tuossa iässä.
Kastavatko Jt:t Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Mt.28:18-20)?
Jehovantodistajat ovat kastaneet vuodesta 1985 Isän, pojan ja järjestön nimeen.
*** Watchtower 1985 June 1 p.30 Subjecting Ourselves to Jehovah by Dedication ***
Decision Based on Knowledge
At the close of the convention baptism talk, the baptism candidates will be in position to answer with depth of understanding and heartfelt appreciation two simple questions that serve to confirm that they recognize the implications of following Christ's example. The first question is:
On the basis of the sacrifice of Jesus Christ, have you repented of your sins and dedicated yourself to Jehovah to do his will?
The second is:
Do you understand that your dedication and baptism identify you as one of Jehovah's Witnesses in association with God's spirit-directed organization?
Having answered yes to these questions, candidates are in a right heart condition to undergo Christian baptism.
Kastevalan kehitystä voi tarkastella täällä:
http://quotes.watchtower.ca/baptism.htm
(sivun alalaidassa)