antiadventistien

raamatuntulkinta on tällaista:

Yläkerran Isäntä näki hyväksi laittaa risteykseen STOP-merkin. "Risteyksessä on STOP-merkki osoittamassa, että päätiellä ajavia tulee väistää", lukee Isännän ohjeistuksessa.

uskova1 tulee naama punaisena paikalle sapattina, kirkuu "ellen-demoni, ellen-demoni", kaataa STOP-merkin ja kirkuu vielä kovempaa "ellen-demoni, ellen-demoni" ennenkuin häipyy odottamaan seuraavaa sapattia.

anttivkantolalaiset huutavat kuorossa STOP-merkin nähdessään "satanistisia säkeistä. advarit on niin satanisteja, niin satanisteja", ja varmuuden vuoksi ottavat pari sanaa Paavalia sieltä täältä sekasotkumaisesti ja saavat Paavalin sanomaan, että maito on piimää, kun se on kermassa hiillostettu (lauseessa ei ole järkeä, mutta mitä sitten).

nimettömät antiadvarit huutavat kuorossa "STOP-merkki kuuluu vain juutalaisille, STOP-merkki kuuluu vain juutalaisille" ja haistattelevat alatyylisesti *kaikille*, jotka pysähtyvät STOP-merkin nähdessään, odottavat että tie on vapaa ja vasta sitten jatkavat matkaansa.

nimimerkki "vaan" (ja moni muu) liittyy kuoroon ja sanoo STOP-merkkiä pahan ilmentymäksi, josta on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä.

puskajussi huutaa ääni käheänä "tiede on todistanut, että STOP-merkki on vain muinaisia satuja". Darwinismi rulez ja STOP-merkit pois!

ja yläkerran Isäntä ITKI.

repikää siitä.
9115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tietenkin voi kysyä että onko tuo raamatullista? Että noinko Jumala siunaa lainnoudattajat ja pyhänsä.

Luulisi että kyseessä pahemman luokan nettihörhöt.

Äänestä
  • sepä se.

    Äänestä

Kerrankin numeropelle osui naulan kantaan ja hänen jumalansa tahto, taidot ja osaaminen tulivat hänen viestissään esille paremmin kuin hyvin.

Ensimmäisenä huomiona on mainiota, että otit esimerkiksi STOP-merkin, sillä kaikki nämä hassujen amerikkalaisten kulttien säännöt ovat yleensä kieltoja. Älä tee sitä ja älä tee tätä, niin kuin jäsenistö olisi lobotomiapotilaiden armeija odottamassa hidasta ja tuskallista kuolemaa.

Toisena huomiona jumalasi ei näy tietävän juuri mistään mitään, sillä kirjoitit hienosti näin:

>>>> Yläkerran Isäntä näki hyväksi laittaa risteykseen STOP-merkin. "Risteyksessä on STOP-merkki osoittamassa, että päätiellä ajavia tulee väistää", lukee Isännän ohjeistuksessa. >>>>

http://alk.tiehallinto.fi/www2/liikennemerkit/etuajo.htm

STOP -merkki ei ole merkki siitä, että päätiellä ajavia tulee väistää, vaan STOP on tiukka kielto siitä, että on pakko pysähtyä, näkyi autoja tahi ei. Niinhän se amerikan kulteissa on tapana, että älä ajattele itse, vaan sinun puolestasi ajatellaan kaikki valmiiksi. Väistämisvelvollisuus risteyksessä on täysin eri merkki, mutta Toivonlinnan fanaatikoille ei taida autokoulua olla oppisuunnitelmissa, niin tätä et ymmärrettävästi tiennyt.

Mutta palatkaamme päivän epistolaan ja katsokaamme Raamatusta, että millaisen liikennemerkin Yläkerran Isäntä oikeasti laittoi meidän tiellemme matkallamme taivasten valtakuntaan:

Evankeliumi Mark. 12: 28-34 ( http://www.evl.fi/raamattu/1992/Mark.12.html#o72 )

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: »Mikä käsky on kaikkein tärkein?» Jeesus vastasi: »Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.»

Lainopettaja sanoi hänelle: »Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.» Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: »Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.»

Äänestä
  • sanoi mies joka kutsui Jumalaa narsistiseksi ..

    Äänestä

  • 645231546 kirjoitti:

    sanoi mies joka kutsui Jumalaa narsistiseksi ..

    Lienet ymmärtänyt jotain väärin.

    Ei minun Jumalani ole narsistinen, vaan näiden hassujen kulttien (Made In USA) jumala on narsistinen, mustasukkainen hullu, joka kyttää lakkaamatta jäsenistönsä tekemistä ja ei siedä vaikkapa kolmivuorotyötä, vaan pakottaa jäsenistöön kuuluvan eroamaan tästä työstä, jotta ihmisparka voisi lakkaamatta palvoa tätä narsistista, luonnehäiriöistä kahjoa. Sellainen on jumala, joka on syntynyt USA:ssa ja on antautunut jonkin amerikkalaisen kultin päähahmoksi.

    Kristittyjen Jumala, mm. Bushmannin, on täysin erilainen. Hän on armollinen Kaikkivaltias, joka ei omaa inhimillisiä vajavaisuuksia, mm. olemalla mustasukkaisen vainoharhainen siitä, että häntä varmasti palvotaan pe klo 18 - la klo 18.

    Mutta jos joku haluaa pitää jumalanaan mustasukkaista, vainoharhaista kahjoa, joka ei salli sinun tekevän vaikkapa lauantaina työtä, niin pitäkää veikkoset jumalanne. Se on teille pölvästeille ihan oikea jumala se.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    ainoaa oikeaa Jumalaa, josta olet tehnyt itsellesi pelkän irvikuvan. Se tuli nyt täysin selväksi. Kun Jumala sanoo, että hänen kansansa tulee elää kuten hän sanoo, niin sinä sanot Jumalaa vainoharhaiseksi kahjoksi. Olet puhdas jumalanpilkkaaja jolla ei ole pelastusta. Tee parannus.

    Äänestä

  • 234234234 kirjoitti:

    Katsopa lapseni. Me tiedämme, että kukaan henkiolento EI ole luonut ihmistä savesta n. 6000 vuotta sitten, niin se tarkoittaa suomeksi sitä, että sellaista henkiolentoa EI ole olemassakaan, vaikka siihen moni USA -kulttiin sekaantunut kovasti haluaa uskoa. Se ei kuitenkaan uskomalla muutu todeksi, ei itse tapahtuma, eikä henkiolento.

    Joten kun sinä toivottelet minua helvettiin, niin minä voin olla 100 prosenttisen huoleton, sillä sitä sinun toivomaasi henkiolentoa ei ole minua, eikä ketään muutakaan sinne helvettiin pukkaamassa.

    Jumala tosin on olemassa, mutta se Jumala ei ole sekaantunut kultteihin Made In USA ollenkaan, joita edustaa mm. adventtikirkko, Jehovan Todistajat ja Mormonikirkko.

    Nämä kultit ovat luoneet jumalasta irvikuvan ja sen tietää suurin osa ihmisitä ja siksi he eivät näihin kultteihin liity. Vain harvat liittyvät ja se on niille liittyneille ihan oikein. Siellä ovat tyytyväisinä omiensa keskellä, poissa normaaleja ihmisiä kiusaamasta.

    tyypillinen jumalaton pellehermanni.

    Äänestä

naulan kantaan meni!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

32423423423 kirjoitti:

raamatuntulkinta on tällaista:

Yläkerran Isäntä näki hyväksi laittaa risteykseen STOP-merkin. "Risteyksessä on STOP-merkki osoittamassa, että päätiellä ajavia tulee väistää", lukee Isännän ohjeistuksessa.

uskova1 tulee naama punaisena paikalle sapattina, kirkuu "ellen-demoni, ellen-demoni", kaataa STOP-merkin ja kirkuu vielä kovempaa "ellen-demoni, ellen-demoni" ennenkuin häipyy odottamaan seuraavaa sapattia.

anttivkantolalaiset huutavat kuorossa STOP-merkin nähdessään "satanistisia säkeistä. advarit on niin satanisteja, niin satanisteja", ja varmuuden vuoksi ottavat pari sanaa Paavalia sieltä täältä sekasotkumaisesti ja saavat Paavalin sanomaan, että maito on piimää, kun se on kermassa hiillostettu (lauseessa ei ole järkeä, mutta mitä sitten).

nimettömät antiadvarit huutavat kuorossa "STOP-merkki kuuluu vain juutalaisille, STOP-merkki kuuluu vain juutalaisille" ja haistattelevat alatyylisesti *kaikille*, jotka pysähtyvät STOP-merkin nähdessään, odottavat että tie on vapaa ja vasta sitten jatkavat matkaansa.

nimimerkki "vaan" (ja moni muu) liittyy kuoroon ja sanoo STOP-merkkiä pahan ilmentymäksi, josta on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä.

puskajussi huutaa ääni käheänä "tiede on todistanut, että STOP-merkki on vain muinaisia satuja". Darwinismi rulez ja STOP-merkit pois!

ja yläkerran Isäntä ITKI.

repikää siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu