Jt-Seuran sisäiseltä, ulkopuolisilta suljetulta palstalta - erään Jt-isukin vastaus toisen Jt:n kysymykseen, kuinka saada justiin kävelemään oppinut mukula istumaan paikallaan useamman päivän kestävissä "suurkokouksissa" elikkä konventeissa, ( "arkikokouksissa", joita on viisi viikossa):
"...nuijanukutus yms vastaavat keinot on suljettu pois?
Ei parivuotiasta saa millään jaksamaan koko päivää. Sen kun saat miellettyä niin tulee vähemmän stressiä ja huonoa omaatuntoa.
Mitä enemmän hän nukkuu sitä enemmän pääsette kuulemaan ohjelmaa. Jos hän kuitenkin sattuisi olemaan hereillä muutama perusasia on jäänyt ns. hanskaan, on meinaan oltu ennenkin.
Mitä vähemmän oheistavaraa sen parempi. Siis piirustusvälineitä, leluja, evästä yms. Tiedän että vanhemmanvaistot huutavat tässä vaiheessa että onhan sitä oltava jotain, että lapsi jaksaa keskittyä. Uskallan olla eri mieltä. Kokemuksesta (kirjoittaja ilmoittaa lastensa lukumäärän & iät).
Lasten opettaminen istumaan kokouksissa on lapsesta riippuen joko hermoja raastava koetus tai sitten hyvillä aikomuksilla silattu tie lopulliseen hermoromahdukseen. Kokemukseni mukaan siinä on aloitettava varhain. Esikoisemme istui omassa tuolissaan reilusti alle kahden vuoden ikäisenä. Siihen mennessä oli käyty varsinainen henkien taistelu. Vierestä seuranneet olivat kauhuissaan. Miten lapselle voi pitää noin kovaa kuria. "Kauhuissaan" ei riitä alkuunkaan kuvailemaan meidän tunteitamme. Mutta kun emme päästäneet poikaa sitä ensimmäistäkään kertaa ohjelman aikana penkkien väliin konttaamaan autojen perässä, hän oppi. Ns. helppojen lasten vanhemmilla tuli vaikeuksia myöhemmässä vaiheessa, he kun eivät määrätietoisesti opettaneet lastaan alusta asti. Tämä käsikirjoitus ei sitten ole toiminutkaan sellaisenaan xx (seuraavien lasten lukumäärä) seuraavan lapsemme kanssa.
Palataan siis lähtökohtaan. Lapsi ei voi keskittyä koko päivää. Lapsi on välillä levoton, kiukkuinen, itkuinen. Sitä ei voi estää. Ei millään "oheisohjelmalla". Kun siltä tuntuu, ja erityisesti kun lähellä istuvat häiriintyvät, silloin on mentävä. Onneksi eteiseenkin kuulee ohjelman. Lohduttaudu sillä, että kymmenen vuoden päästä voit opetella muistiinpanojen tekemisen uudelleen ihan uutena, tuoreena taitona.
En tiedä onko tästä teille mitään iloa, mutta jos loppuyhteenvedoksi listaisi:
-Pyri minimoimaan kaikki lelut yms. Kirja, esim. my-kirja, on hyvä juttu, mutta vain yksi kerrallaan, muuten ne "muuttuvat" autoiksi, laivoiksi yms.
-Ehdoton: älä ikinä päästä lasta "irti" ohjelman aikana. Hän oppii heti, jos annetaan, että on sopivaa konttailla/juoksennella penkkirivien välissä ja käytävillä
-Ota reilusti kärsivällisyyttä ja huumorintajua mukaan
-Älä kanna huonoa omaatuntoa, jos tuntuu, että jotkut ohjelmajaksot menevät ns. ohi. Jos voit muistaa konventista yhden kohdan, jota voit soveltaa, olet saanut arvokkaan hengellisen lahjan, joka kasvattaa lapsesi hengellistä perintöä.
Lapset kasvavat ja ajan oloon arvostavat sitä, että heitä vietiin kokouksiin ja konventteihin vaikka aina ei olisi jaksanut tapella ja riidellä ja aina ei itsekään oikein tahdo muistaa mitään siitä ohjelmasta.
Toivon teille antoisaa konventtia ja sitä, että sairaudet eivät pääse pilaamaan nautintoa. XX:n kanssa pärjää, kun itse yrittää pysyä leppoisana ja pitää odotukset realistisina."
Itse olen vähän sitä mieltä, ettei ole oikein aivopestä lapsia pienestä pitäen vaan yhteen suuntaan ja ajatusmalliin. Mitäs mieltä muut on?
"...nuijanukutus yms vastaavat keinot on suljettu pois?
Ei parivuotiasta saa millään jaksamaan koko päivää. Sen kun saat miellettyä niin tulee vähemmän stressiä ja huonoa omaatuntoa.
Mitä enemmän hän nukkuu sitä enemmän pääsette kuulemaan ohjelmaa. Jos hän kuitenkin sattuisi olemaan hereillä muutama perusasia on jäänyt ns. hanskaan, on meinaan oltu ennenkin.
Mitä vähemmän oheistavaraa sen parempi. Siis piirustusvälineitä, leluja, evästä yms. Tiedän että vanhemmanvaistot huutavat tässä vaiheessa että onhan sitä oltava jotain, että lapsi jaksaa keskittyä. Uskallan olla eri mieltä. Kokemuksesta (kirjoittaja ilmoittaa lastensa lukumäärän & iät).
Lasten opettaminen istumaan kokouksissa on lapsesta riippuen joko hermoja raastava koetus tai sitten hyvillä aikomuksilla silattu tie lopulliseen hermoromahdukseen. Kokemukseni mukaan siinä on aloitettava varhain. Esikoisemme istui omassa tuolissaan reilusti alle kahden vuoden ikäisenä. Siihen mennessä oli käyty varsinainen henkien taistelu. Vierestä seuranneet olivat kauhuissaan. Miten lapselle voi pitää noin kovaa kuria. "Kauhuissaan" ei riitä alkuunkaan kuvailemaan meidän tunteitamme. Mutta kun emme päästäneet poikaa sitä ensimmäistäkään kertaa ohjelman aikana penkkien väliin konttaamaan autojen perässä, hän oppi. Ns. helppojen lasten vanhemmilla tuli vaikeuksia myöhemmässä vaiheessa, he kun eivät määrätietoisesti opettaneet lastaan alusta asti. Tämä käsikirjoitus ei sitten ole toiminutkaan sellaisenaan xx (seuraavien lasten lukumäärä) seuraavan lapsemme kanssa.
Palataan siis lähtökohtaan. Lapsi ei voi keskittyä koko päivää. Lapsi on välillä levoton, kiukkuinen, itkuinen. Sitä ei voi estää. Ei millään "oheisohjelmalla". Kun siltä tuntuu, ja erityisesti kun lähellä istuvat häiriintyvät, silloin on mentävä. Onneksi eteiseenkin kuulee ohjelman. Lohduttaudu sillä, että kymmenen vuoden päästä voit opetella muistiinpanojen tekemisen uudelleen ihan uutena, tuoreena taitona.
En tiedä onko tästä teille mitään iloa, mutta jos loppuyhteenvedoksi listaisi:
-Pyri minimoimaan kaikki lelut yms. Kirja, esim. my-kirja, on hyvä juttu, mutta vain yksi kerrallaan, muuten ne "muuttuvat" autoiksi, laivoiksi yms.
-Ehdoton: älä ikinä päästä lasta "irti" ohjelman aikana. Hän oppii heti, jos annetaan, että on sopivaa konttailla/juoksennella penkkirivien välissä ja käytävillä
-Ota reilusti kärsivällisyyttä ja huumorintajua mukaan
-Älä kanna huonoa omaatuntoa, jos tuntuu, että jotkut ohjelmajaksot menevät ns. ohi. Jos voit muistaa konventista yhden kohdan, jota voit soveltaa, olet saanut arvokkaan hengellisen lahjan, joka kasvattaa lapsesi hengellistä perintöä.
Lapset kasvavat ja ajan oloon arvostavat sitä, että heitä vietiin kokouksiin ja konventteihin vaikka aina ei olisi jaksanut tapella ja riidellä ja aina ei itsekään oikein tahdo muistaa mitään siitä ohjelmasta.
Toivon teille antoisaa konventtia ja sitä, että sairaudet eivät pääse pilaamaan nautintoa. XX:n kanssa pärjää, kun itse yrittää pysyä leppoisana ja pitää odotukset realistisina."
Itse olen vähän sitä mieltä, ettei ole oikein aivopestä lapsia pienestä pitäen vaan yhteen suuntaan ja ajatusmalliin. Mitäs mieltä muut on?
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Itse olen vähän sitä mieltä, ettei ole oikein aivopestä lapsia pienestä pitäen vaan yhteen suuntaan ja ajatusmalliin. Mitäs mieltä muut on?"
Hyvä kysymys ja tuskin oikeata vastausta on olemassakaan. Eiköhän kuitenkin alaikäisen ole mentävä vanhempiensa mukana. Tuskinpa vanhemmat opettavat lapsilleen jotain johon itse eivät usko. Jos he uskovat esimerkiksi Jumalaan, niin haluavathan he lapsensa myös uskovan siihen.
Kysymyksen voisi kääntää siten että onko oikein että lapsilta kielletään esim. kaverit joiden vanhemmat uskovat olevan huonoa seuraa? Tai voiko vanhemmat sanoa mitä lapsi katsoo tv,stä? Eikö olisi parempi että lapsi päättää itse?
Samoin pitäisi kieltää kaikki isänmaallisuusopetus, historianopetus ja muut vastaavat "aivopesut". Pelkästään mainokset aivopesevät lapsia satoja kertoja päivässä. Me elämme aivopesuaikakautta ja sitä on vaikeata karttaa.
Minä ainakin uskon että on oikein että vanhemmat kasvattavat lapsiaan parhaalla katsomallaan tavalla. Sitten täysi-ikäisenä lapset voivat tehdä omia päätöksiään. Ei me voida päättää naapurin kakaran puolesta....
Olen itse pienestä pitäen kaikissa JT:n kokouksissa ja konventeissa istunut..Olen ei-traumaattinen ja normaali aikuinen ihminen ,jolla oma lapsi.Tein omat valintani ajat sitten ja voin sanoa että en kenenkään muun kuin itseni takia. lapseni istuu nyt viisi vuotiaana kokouksissa enemmän tai vähemmän rauhallisesti, enkä jaksa otta stressiä siitä. Aikuisillakin on huonot hetkensä..joten lasten mukaan mennään, ei pakoteta heitä mihinkään..:)
jos lasten antaa olla täysin vapaasti..
http://www.aftonbladet.se/vss/foraldrar/story/0,2789,462783,00.html
kerrotaan siitä kuinka lasten äänet (kirkumiset) esikouluissa ja päiväkodeissa aiheuttavat henkilökunnalle kuulovaurioita. 44 tutkitusta henkilöstä 3 eri esikoulussa 20:llä oli kuulovaurioita. Lasten äänet nousevat 78 - 88 desbeliin.