Evokeista

Evoluutioreoria on yhtäläillä luomisuskoa vastaan kuin markkinatalous on ehdollistanut luonnonmukaisen viljelyn kilpailuun tehoviljelyn kanssa .
Luonnomukaisen viljelyn ehdot määrätään palvelemaan kaupallisia tarkoituksia jotta se olisi hyväksyttyä.
Todellisuudessa aidosti luonnonmukaista viljelyä voi olla vain puhtaasti omavaraistaloudessa jossa omat tuotteet kierrätetään vain oman viljelysalueen sisäpuolella.Näin maan ravinteet pysyvät pienellä alueella toisin kuin markkinataloudessa, jossa materiavajetta syntyy koko ajan kun tuotteet viedään kauas pois kasvusijoiltaan.
Joskus luin tutkimuksen, jossa oli laskettu Suomen metsien tuottavan nykymuodossa noin 5 satoa jonka jälkeen Suomen metsämaaperä on ravinteistaan niin köyhää, ettei se elätä nykyisenlaista puustoa.
17187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

""Evoluutioreoria on yhtäläillä luomisuskoa vastaan kuin markkinatalous on ehdollistanut luonnonmukaisen viljelyn kilpailuun tehoviljelyn kanssa .""

Olipas taas täysin päätön ja perusteeton rinnastus.

Ravinteita voi muuten myös maaperään lisätä.

Äänestä
  • Ravinteiden lisääminen maailmanlaajuisesti ei ole luomuviljelyä!
    Voihan sitä maan lannoittaakin tahi peittää vaikka asvaltilla!
    Ja voi olla tekemättäkin!
    Mitäpä sitä ei voisi?

    Äänestä

  • Sematti kirjoitti:

    Ravinteiden lisääminen maailmanlaajuisesti ei ole luomuviljelyä!
    Voihan sitä maan lannoittaakin tahi peittää vaikka asvaltilla!
    Ja voi olla tekemättäkin!
    Mitäpä sitä ei voisi?

    Luomuviljely onkin lähinnä suurta hypeä.

    Äänestä

  • jeesus kirstus kirjoitti:

    Luomuviljely onkin lähinnä suurta hypeä.

    Väitteesi ei sisältänyt yhtäkään todistetta saati perustelua ja on näinollen mitätön!
    kappas ;-? on ku tuuleen puhaltas .....

    Äänestä

  • tarvitse lannoitteita lisätä. Luonto huolehtii lannoittamisesta ihan itse. Puut kasvavat luonnossa niin hitaasti että ukonilmojen aiheuttama typpilannoitus riittää aivan hyvin kasvattamaan ihan jatkuvasti uutta puuta suomalaismetsistä.
    Metsien keinolannoitus lisää puiden kasvua huomattavasti, mutta samalla puun laatu heikkenee ja maan ravinteiden tasapaino järkkyy joten ei keinolannoitus ole pidemmän päälle viisasta.
    Niinpä evoluutioteoriakaan ei ole keinotekoisena pikavastauksena olemassaolollemme pidemmän päälle hyvä vastaus koska se on hätäisesti kokoon kyhätty ja päältä kaunis mutta ihan ontto sisältä, eikä kestä kovassa tuulessa vaan katkeaa keskeltä poikki eikä siitä ole sitten yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    tarvitse lannoitteita lisätä. Luonto huolehtii lannoittamisesta ihan itse. Puut kasvavat luonnossa niin hitaasti että ukonilmojen aiheuttama typpilannoitus riittää aivan hyvin kasvattamaan ihan jatkuvasti uutta puuta suomalaismetsistä.
    Metsien keinolannoitus lisää puiden kasvua huomattavasti, mutta samalla puun laatu heikkenee ja maan ravinteiden tasapaino järkkyy joten ei keinolannoitus ole pidemmän päälle viisasta.
    Niinpä evoluutioteoriakaan ei ole keinotekoisena pikavastauksena olemassaolollemme pidemmän päälle hyvä vastaus koska se on hätäisesti kokoon kyhätty ja päältä kaunis mutta ihan ontto sisältä, eikä kestä kovassa tuulessa vaan katkeaa keskeltä poikki eikä siitä ole sitten yhtään mihinkään.

    On tutkittua tietoa, että metsät lopettavat tuottamisen viimeistään viidennen peräkkäisen aukoksihakkuun jälkeen. Maasta poistuu joka hakkuukerralla paljon ravinteita jotka joutuvat pois vientituotteina.
    400 vuoden päästä metsät kasvat vain risukkoa.
    Kuusi happamoittaa maaperää, joka avohakkuun jälkeen useimiten soistuu ja alkaa kasvaa rahkasammalta.
    Näinollen ,kun maassamme suurin osa taimetettavista hakkuuaukoista istutetaan kuuselle, toimii jo itsessään vastoin pitkäaikaista etuamme.
    Hulluja nuo ihmisten päätökset! Ihmisten tekemissä toimenpiteissä ei lödä suurennuslasillakaan mitään luonnon kannalta kiitettävää.

    Äänestä

  • Touho Köpötti kirjoitti:

    paikkansa. Avohakkuut todellakin köyhdyttävät maaperää, koskapa maaperän metsälle ominainen aluskasvillisuuskin kuolee lähes tyystin ja tilalle tulee ties mitä puskikkoa ja heinää.

    Avohakatun metsän uudelleenistuttaminen on vaativa ja työläs homma.

    Mutta metsä saadaan tuottamaan jatkuvasti jos tyydytään järkevään harvennushakkuuseen, silloin ei tule ongelmia maaperän köyhtymisen vuoksi sillä metsiin kuuluva aluskasvillisuus huolehtii myöskin osaltaan maaperän ravinteiden pitämisestä puiden kasvulle sopivana. Avohakkuun myötä tulleet heinikko ja pajukko ja auringon polttama aluskasvillisuus ei siihen kykene.

    Jos katsoo satelliittin ottamaa väärävärikuvaa Suomen ja Venäjän rajan kohdalta, niin rajalinja näkyy selvänä kuin se olisi viivalla vedetty. Johtuen siitä että Suomen metsissä ei paljoa puuta ole, mutta heti itärajan takana alkavat sankat metsät, jotka ovat kylläkin ihan yli-ikäisiä, mutta sankkoja.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    Väitteesi ei sisältänyt yhtäkään todistetta saati perustelua ja on näinollen mitätön!
    kappas ;-? on ku tuuleen puhaltas .....

    Luepas ohesta: http://skeptoid.com/episodes/4019

    Skeptoidista löytyy muuten monia hauskoja jaksoja. Jaksot saa myös puhuttuina esim työmatkojen viihdykkeeksi. Myös kreationisteja muistetaan usean jakson voimin!

    Äänestä

Evoluutiobiologia vastaan luomistaru on kuin lääketiede vastaan henkiparannus.

Äänestä
  • Nimenomaan lääketiede! Lääkkeistä harva kuuluu ihmisen luontaiseen aineenvahduntaan ja ovat näinollen puoskarointia.

    Äänestä

  • ..+ kirjoitti:

    Nimenomaan lääketiede! Lääkkeistä harva kuuluu ihmisen luontaiseen aineenvahduntaan ja ovat näinollen puoskarointia.

    Tämäntyylin perustelut evoluutioteoriaa vastaan avaa mahdollisuuden tarkistella henkilöä joka kieltää totuuden.
    Ei tietopohjaista perustelua omasta mielipiteestä
    vertauskuvissa ei mitään asiaperäistä sanomaa

    Psygologit kutsuu tätä käyttäytymistä nimellä ITSEPETOS

    Perustelkaa omat uskomuksenne TIEDOLLA joka on todistettu tieteellisesti.
    Tai jos tuntuu niin ei ole pakko todellisuudesta kirjoittaa, silloin voitte harrastaa itsepetosta.
    Me jotka uskomme tieteeseen ymmärrämme teidän reaktiot, eikä se ole häpeä. Löydätte itsenne todellisuudesta kun kokeilette todistaa uskomuksianne väärin perustein.

    Jokainen vois laittaa vaikka 5 tieteellistä tosiasiaa älykkäästä suunnittelusta, minä uskallan laittaa omat näkemykseni uuteen arvojärjestykseen kun alkaa tulla niitä faktoja.

    siis tieteellisesti todistettuja faktoja. puolustakaa nyt sitä omaa uskomustanne

    Äänestä

  • zaqq kirjoitti:

    Jokainen viisas tunnustaa, kun lääkeaine ei kuulu elimistön luontaisiin aineisiin.
    Mikset sinä?
    Lääketiede jos mikä on puoskarointia.

    Äänestä

  • nojaa1 kirjoitti:

    Jokainen viisas tunnustaa, kun lääkeaine ei kuulu elimistön luontaisiin aineisiin.
    Mikset sinä?
    Lääketiede jos mikä on puoskarointia.

    "Jokainen viisas tunnustaa, kun lääkeaine ei kuulu elimistön luontaisiin aineisiin."

    Tavoittaanamme on elää luonnottoman terveenä, luonnottomasti ilman loisia ja syöpäläisiä, turvata luonnottoman alhainen lapsikuolleisuus ja elää luonnottoman pitkään. Miten kaikki keinot näiden tavotteiden saavuttamiseksi voisi olla "luonnollisia"?

    Äänestä

  • A.E.A. kirjoitti:

    Eikö löydy todisteita HÄH!!!

    Laittakaa nyt ne todisteet älykkäästä suunnittelusta.

    Taitaa olla teillekkin selviö mikä on totta ja mikä ei, siitä se todellisuus hahmottuu kun kokeilette oikein tosissanne kirjottaa niitä faktoja omasta uskomuksestanne.

    Jos olette huomanneet niin "evo-uskovat" ei lyttää uskovia vaan kirjoittelee tosiasioita joita sitten uskovat kokeilee kaikella ihmeellisellä selittää itselleen että EI EI TÄMÄ EI OO TOTTA, ja lisäksi oman uskon todentaminen ei onnistu kun ei ole niitä faktoja.

    joo älykästä todellisuudesta pakenemista ja itsepetosta

    5 TODISTETTA????????

    5 TIETEELLISTÄ TODISTETTA

    KUKA KIRJOITTAA

    Mollatkaa vaikka tiedettä jos huomaatte että ei löydy

    (((( 5 TIETEELLISTÄ TODISTETTA ...))))

    Laitappa sinä tasapuolisuuden nimissä 5 hengellisesti pätevää todistetta siitä, että evoluutio on totta.
    Että oltas edes samalla hehtaarilla ...

    Äänestä

  • buåhhåå kirjoitti:

    (((( 5 TIETEELLISTÄ TODISTETTA ...))))

    Laitappa sinä tasapuolisuuden nimissä 5 hengellisesti pätevää todistetta siitä, että evoluutio on totta.
    Että oltas edes samalla hehtaarilla ...

    Määritteletkö tämän "hengellisesti pätevän" miten se määritellään?

    Laitan sinun määritelmiesi mukaan 5 hengellisesti pätevää todistetta jos sinun määritelmä hengellisestä antaa siihen mahdollisuuden.

    Sinun reagointi minun kysymykseen paljastaa että et halua käsitellä aihetta koska vastauksena annat "puolustusreagtion" eli vastahyökkäyksen. Näin sinulla ei ole mahdollista vastata itse kysymykseen!

    Pieni vinkki!!! Tutki asiaa miten saat luotettavan todisteen uskonnosta ja unohda se mikä sinulla on mielipide. Näin suljet pois pakkomielteesi ja voit tutkia asiaa ilman ennakkoluuloja.

    Itsekkin vaati ponnisteluja että osasin katsoa asioita siten että unohdin omat ennakkokäsitykset.

    Tsemppiä!!!

    Äänestä

  • nojaa1 kirjoitti:

    Jokainen viisas tunnustaa, kun lääkeaine ei kuulu elimistön luontaisiin aineisiin.
    Mikset sinä?
    Lääketiede jos mikä on puoskarointia.

    ""Lääketiede jos mikä on puoskarointia.""

    tuo puoskarointi kelpaa kreationistillekin, kun tiukka paikka tulee. Eikä syyttä, onhan lääketiede pidentänyt elinikäämme rutkasti, samoin kuin parantanut elämänlaatuamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sematti kirjoitti:

Evoluutioreoria on yhtäläillä luomisuskoa vastaan kuin markkinatalous on ehdollistanut luonnonmukaisen viljelyn kilpailuun tehoviljelyn kanssa .
Luonnomukaisen viljelyn ehdot määrätään palvelemaan kaupallisia tarkoituksia jotta se olisi hyväksyttyä.
Todellisuudessa aidosti luonnonmukaista viljelyä voi olla vain puhtaasti omavaraistaloudessa jossa omat tuotteet kierrätetään vain oman viljelysalueen sisäpuolella.Näin maan ravinteet pysyvät pienellä alueella toisin kuin markkinataloudessa, jossa materiavajetta syntyy koko ajan kun tuotteet viedään kauas pois kasvusijoiltaan.
Joskus luin tutkimuksen, jossa oli laskettu Suomen metsien tuottavan nykymuodossa noin 5 satoa jonka jälkeen Suomen metsämaaperä on ravinteistaan niin köyhää, ettei se elätä nykyisenlaista puustoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu