Tyhjä hauta

Oletteko koskaan miettineet, miksi ristinkiesuksen opetuslapset eivät odottaneet kolmannen päivän aamuna haudan edessä luvattua ylösnousemista psalmeja veisaten ja jumalaansa ylistäen?

Voisiko olla, että he tiesivät jo, että hauta on tyhjä?

Se selittäisi naisten tulon paikalle, koska heille ei kerrottu suurta salaisuutta (ihan viisaasti tehty) että kroppa oli jo viety muualle.

Ehkä kalmo oli juhlapukuun puettuna pitosalissa ja opetuslapset valvoivat sen ympärillä ihmettä odottaen.

No, ihmettä ei tapahtunutkaan ja seuraava ongelma olikin mätänevän ruumiin kätkeminen.
1211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tarinassa on että Jeesus ilmestyi erihahmossa kuin oli ennen kuolemaansa.Naisia vedätettiin etteivät
epäilisi mitä haudalla oli puuhasteltu.
Onhan Jeesuksen perheen hauta luuarkkuineen löytynyt Jerusalemin lähistöltä.(Jeesuksen kadonnut Hauta)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


febus kirjoitti:

Oletteko koskaan miettineet, miksi ristinkiesuksen opetuslapset eivät odottaneet kolmannen päivän aamuna haudan edessä luvattua ylösnousemista psalmeja veisaten ja jumalaansa ylistäen?

Voisiko olla, että he tiesivät jo, että hauta on tyhjä?

Se selittäisi naisten tulon paikalle, koska heille ei kerrottu suurta salaisuutta (ihan viisaasti tehty) että kroppa oli jo viety muualle.

Ehkä kalmo oli juhlapukuun puettuna pitosalissa ja opetuslapset valvoivat sen ympärillä ihmettä odottaen.

No, ihmettä ei tapahtunutkaan ja seuraava ongelma olikin mätänevän ruumiin kätkeminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu