Kiitos kaikille..

Oli mielenkiintoista taas pitkän tauon jälkeen ruotia näitä mormonismin epäkohtia ja uskonnon piirissä edelleen toimivien ihmisten mietteitä. Katson itselleni asettamani tavoitteeni saavutetuksi, mutta jätän ne tässä nyt kertomatta koska ne liittyvät henkilökohtaisesti myös muihin täällä kirjoittaviin henkilöihin kuin itseeni.

Kaikkea hyvää teille kaikille ja yrittäkää olla onnellsia ja pyrkikää paremmin ymmärtämään toisianne.
17222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kiitos samoin. Toivon, että olet löytänyt elämässäsi oman tiesi jota haluat kulkea.
Toisten ymmärtäminen on toki tärkeää. Minulle sopii erinomaisesti MAP-kirkon opit ja uskon niiden olevan oikein ja totta. Tärkeintä onkin, että olemme myös itsemme kanssa sopusoinnussa.

Äänestä

Kirjoitit aisiantuntevasti, sinulle totuus "totuudesta" on selkeää.

Äänestä
  • Juu en suuttunut ja muutenkin pyrin pitämään tunteet kirjoituksistani poissa. Minulla oli tänne kirjoittelussani omia henkilökohtaisia tavoitteita ja olen niistä kommunikoinut poistumis-ilmoituksen jälkeen niille henkilöille joita asiat koskevat samalla paljastaen heille oman henkilöllisyyteni. En siis näe tämän jälkeen syytä jatkaa kirjoittelua tänne, koska kyseisten henkilöiden suhtautuminen kirjoituksiini ja minuun muuttuisi huomattavasti henkilökohtaisemmaksi ja vastineiden objektiivinen analysointi ei olisi enää mahdollista.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Juu en suuttunut ja muutenkin pyrin pitämään tunteet kirjoituksistani poissa. Minulla oli tänne kirjoittelussani omia henkilökohtaisia tavoitteita ja olen niistä kommunikoinut poistumis-ilmoituksen jälkeen niille henkilöille joita asiat koskevat samalla paljastaen heille oman henkilöllisyyteni. En siis näe tämän jälkeen syytä jatkaa kirjoittelua tänne, koska kyseisten henkilöiden suhtautuminen kirjoituksiini ja minuun muuttuisi huomattavasti henkilökohtaisemmaksi ja vastineiden objektiivinen analysointi ei olisi enää mahdollista.

    Arveletko, että olet pystynyt olemaan arvioinneissasi objektiivinen? Henkilö, joka on eronnut MAP-kirkosta tai mistä muusta kirkosta tahansa, puolustelee toimintaansa pikemminkin kuin ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat. Tällaiselle henkilölle kielteiset asiat korostuvat. Ihmiset ovat epätäydellisiä, mutta se ei muuta sitä, mikä kirkossa on totta. Jos antaa kielteisyydelle vallan, niin siinä menee mukana joskus hyväkin ellei tee parannusta. Parannus on arvokkainta, mitä ihminen voi tehdä, sillä siitä seuraa uusi kehitys ylöspäin. Palaaminen kirkkoon on mahdollista.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Milloin aiot tehdä parannuksen? Enkä tarkoita sillä mitään uskonnollista hihhulointia suuntaan tai toiseen.

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Milloin aiot tehdä parannuksen? Enkä tarkoita sillä mitään uskonnollista hihhulointia suuntaan tai toiseen.

    Parannuksen tekeminen on jokapäiväistä pyrkimystä parempaan. Teen parannusta joka päivä. Evankeliumissa on kysymys yrittämisestä lankeemuksista huolimatta. Kukaan meistä ei ole synnitön ja valmis niin, ettei tarvitsisi jatkuvaa pyrkimistä parempaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Arveletko, että olet pystynyt olemaan arvioinneissasi objektiivinen? Henkilö, joka on eronnut MAP-kirkosta tai mistä muusta kirkosta tahansa, puolustelee toimintaansa pikemminkin kuin ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat. Tällaiselle henkilölle kielteiset asiat korostuvat. Ihmiset ovat epätäydellisiä, mutta se ei muuta sitä, mikä kirkossa on totta. Jos antaa kielteisyydelle vallan, niin siinä menee mukana joskus hyväkin ellei tee parannusta. Parannus on arvokkainta, mitä ihminen voi tehdä, sillä siitä seuraa uusi kehitys ylöspäin. Palaaminen kirkkoon on mahdollista.

    ...se MAP-kirkon suurin ongelma onkin juuri siinä ettei se ole totta.

    Muutenhan se on kiva kirkko jossa on mukaviakin ihmisiä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Parannuksen tekeminen on jokapäiväistä pyrkimystä parempaan. Teen parannusta joka päivä. Evankeliumissa on kysymys yrittämisestä lankeemuksista huolimatta. Kukaan meistä ei ole synnitön ja valmis niin, ettei tarvitsisi jatkuvaa pyrkimistä parempaan.

    Jotain edistymistä kyllä sinussakin on tapahtunut esim. tyttäresi suhteen. Muista jatkaa samalla linjalla. Helpottaisi huomattavasti asiaa, jos jättäytyisit sivuun Smithin kirkon toiminnasta.

    Äänestä

Kiitos, että tulit ruotimaan. Palstaan tuli uutta näkökulmaa ja eloa kirjoitustesi ansiosta ja juttuja oli hauska lukea.
On sääli, että mormonit eivät salli entisten mormonien kertoa mielipiteitänsä ilman, että aletaan painostamaan ja kiristämään ihmissuhteilla. Mormonismissa luopiot jotka avaavat suunsa ovat pahimpia. Mikä on sanottava se pitää sanoa, ajattelipa siitä muut mitä tahansa. Joskus on otettava askel sivulle päin, jotta pääsisi eteenpäin. Kaikkea hyvää sinulle! Kerrohan joskus kuulumisesi meille, jotka jäämme tänne palstalle.

Äänestä
  • älähän yleistä liikaa....

    "että mormonit eivät salli entisten mormonien kertoa mielipiteitänsä ilman, että aletaan painostamaan ja kiristämään ihmissuhteilla."

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    älähän yleistä liikaa....

    "että mormonit eivät salli entisten mormonien kertoa mielipiteitänsä ilman, että aletaan painostamaan ja kiristämään ihmissuhteilla."

    Toisinto eräästä vitsistä.

    Joukko tiedemiehiä matkusti junalla konferenssiin Uuteen Englantiin. Juna kulki maaseudun läpi. Tähtitieteilijä katsoi ikkunasta ulos ja näki lampaan laiduntamassa vainiolla.
    ”Jaahas täällä Uudessa Englannissa kaikki lampaat ovat mustia”, tähtitieteilijä virkkoi.

    Hytissä istui myös fyysikko, joka korjasi tähtitieteilijää;
    ”eihän yhdestä lampaasta voi tehdä johtopäätöksiä seudun kaikista lampaista”. Fyysikko jatkoi:
    ”täällä Uudessa englannissa on ainakin yksi lammas, joka on musta” – ja myhäili mielessään.

    Matemaatikko kuunteli kollegoidensa keskustelua ja pahoitellen sanoi:
    ”Olette molemmat syyllistyneet yleistykseen”, ja jatkoi:
    ”Uudessa englannissa on ainakin yksi lammas, jonka toinen puoli on musta”.

    Luonnollisestihan matemaatikko oli oikeassa vaikka sellaista lammasta, jonka toinen puoli olisi musta ja toinen puoli valkoinen, ei ole välttämättä ole olemassa.

    Junan hytissä istui myös neljäs tiedemies, joka ei sanonut mitään, mutta veti äkkiä verhot junan ikkunan eteen. Muutaman viikon päästä Fair:n sivuilla oli artikkeli: Kurelomeja nähty Uudessa Englannissa!

    Erik Hoffer kirjoittaa kirjassaan tosiuskovainen:
    ”Tehokkaan opin todenperäisyys voidaan ratkaista vain taivaissa tai kaukana tulevaisuudessa. Kun jokin osa oppia on melko yksinkertainen, uskovaisilla on taipumus mutkistaa ja hämärtää se. Yksinkertaiset sanat ladataan merkityksellä ja saadaan näyttämään salaisen viestin symboleilta. Näin kaikkein kirjaviisaimmassakin tosiuskovaisessa on lukutaidottomuuden hajahdus. Hän tuntuu käyttävän sanoja kuin ei tietäisi niiden tosi merkitystä. Tästä myös johtuu hänen mieltymyksensä saivarteluun, hiuksenhalkomiseen ja skolastiseen mutkikkuuteen.” Tosiuskovainen s. 103

    Äänestä

  • IRanon kirjoitti:

    Usko ei ole täydellistä tietoa. Siksi on totta tämä edellä olevan tietyin osin: ”Tehokkaan opin todenperäisyys voidaan ratkaista vain taivaissa tai kaukana tulevaisuudessa. Kun jokin osa oppia on melko yksinkertainen, uskovaisilla on taipumus mutkistaa ja hämärtää se." Kuitenkin voi tietää, että usko on oikea, vaikka sen kaikki yksityiskohtaisuudet selviävätkin vasta taivaissa. Totta on se, joka on ilmoitusten mukaista. Toinen puoli totuutta on ihmisen totuudellisuus eli se, ettei hän petä itseään, vaan ilmaisee asiat itselleen sellaisina kuin tietää niiden olevan tai ettei tiedä.

    Äänestä

vaikka ei minusta mormonismissa ole epäkohtia.

Äänestä
  • Tässä Nenadan vastauksessa on syvällistä sisälöä jota jokaisen on syytä itse pohtia.

    Äänestä

  • Pohjois-Korean oloissa ei myöskään ole epäkohtia.

    Äänestä

Koska kyky nauraa itselleen ja se ettei ota itseään tai omia ajatuksiaan liian vakavasti on mielestäni tärkeää onnen ja hyvän itsetunnon löytämiseksi niin jätän vielä jäähyväiseksi teille kaikille linkin pieneen huumoripläjäykseen.

http://www.southparkstudios.fi/episodes/712/

Jääkää hyvästi ja opetelkaa kunnioittamaan toistenne mielipiteitä.

R. Sitia has left the building...

Äänestä
  • En ole pahemmin South Parkia viitsinyt katsella joten päätin katsoa tuon suosituksen mukaisen pätkän. Tietsikkani tosin kieltäytyi jatkamasta, kun perhe heitettiin ulos kyläpaikasta uskonsa takia.
    Minun kävi sääliksi mormoniperhettä, joka kovasti yritti ystävystyä, mutta joka suljettiin omaan yksinäisyyteensä uskonnon takia. Se pieni poikakin niin iloinen ja kykenevä ja reipas ja muut ei edes tervehtineet, kun hän ensimmäsitä kertaa tuli luokkaan ja opettaja esitteli hänet, vaikka hän tervehti kaikkia. Heti olivat vain valmiita tappelemaan. Olisi kai olut parasta jos se uusi poika olisi heti vaikka näyttänyt kieltä tai jotain muuta vastaavaa, niin ois varmaan otettu hyvin vastaan, mutta hyväkäytös on todella epäsuosiossa tänä päivänä. Juuri tuollainen tosin on usein ei mormonien suhde mormoneihin.
    Todella pateettista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

R. Sitia kirjoitti:

Oli mielenkiintoista taas pitkän tauon jälkeen ruotia näitä mormonismin epäkohtia ja uskonnon piirissä edelleen toimivien ihmisten mietteitä. Katson itselleni asettamani tavoitteeni saavutetuksi, mutta jätän ne tässä nyt kertomatta koska ne liittyvät henkilökohtaisesti myös muihin täällä kirjoittaviin henkilöihin kuin itseeni.

Kaikkea hyvää teille kaikille ja yrittäkää olla onnellsia ja pyrkikää paremmin ymmärtämään toisianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu