Yleistä

Yleistä siksi, ettei tämä suoranaisesti liity rasismiin vaan peelomaisesti palstan muihin kirjoittajiin. Tiedän että tällainen kirjoittelu on älytöntä, mutta onneksi olen älyttömän maineessa (ainakin) näiden suvaitsevaisten keskuudessa muutenkin.

Näkisin että Factum on liittänyt minut halveksimisluetteloonsa (uudelleen?), tosin ehkä syystäkin, kun olen lisännyt kritiikkiäni ehkä turhankin paljon. Perin ikävää, (mahdottomana?) tavoitteenani ja kokeilunani kun on ollut luoda asialliset välit tähän antirasismin linnakkeeseen.
Muutama teennäinen lällätys kuitenkin riitti tuomaan halveksunnan takaisin.

Seuraavaksi haluaisin tietää hieman Factumin taustatietoja. Hän ei ole kertonut itsestään mitään, epäsuorasti luulisin hänen olevan toimistotöissä ja käyttävän palstaa työpaikalla ja kotonaan. Siinä kaikki. Itsestäni täällä tiedetään vaikka mitä, puhumattakaan Robesta, josta kaikenlaiset paljastajat ovat paljastaneet faktoja ja "faktoja". Aikoinaan esitin kysymyksiä "pertille", joihin sain hyvin nihkeästi kyllä/ei vastauksia. Eli Factum voisi kertoa jotain itsestäänkin jotta keskusteluista tulisi mielekkäitä.

Factum väittää olevansa tavallinen kansalainen, jolle rasismi ei merkitse mitään jokapäiväisessä elämässä. Kuitenkin hän palaa tänne yhä uudelleen ja uudelleen; täytyisiköhän häntä pitää jonkinlaisena rasismi-addiktina? Factum myös tuntee alan, argumentit ja vasta - argumentit, hämmästyttävän hyvin tavalliseksi tallaajaksi. Tästä tulee mieleen nykykirjallisuudessa käytetty "valehteleva kertoja": kertoja esim. esittäytyy 11-vuotiaaksi lapseksi vaikka käyttää sivistyssanoja.

Tokihan Factum saattaa olla yhden miehen ristiretki pahaa vastaan, vaikka se kieltämättä oudoksuttavalta kuulostaakin, mutta nostan esiin taas "pertin". "pertti" vaikutti palstalla ennen Factumia aivan samanlaisin ottein, keskustelin hänen kanssaan taktiikkanani käyttäytyä samalla tavalla kuin hän, ts. vastata halveksuntaan halveksunnalla jne. Factum vaikuttaa "pertin" inkarnaatiolta siinä määrin, että joskus en edes muista, olenko käynyt jonkin keskustelun Factumin vai "pertin" kanssa, niin samanlaisia kun ovat. "pertin" loppu palstalla tuli samannimisen spämmääjän toimesta (jolle aplodit kun teki lopun tuon ego-ongelmaisen idiootin julistustyöstä!), ja kuinka ollakkaan, Factum ilmaantui palstalle muutama viikko "pertin" katoamisen jälkeen. Kuinka ollakkaan, Factumin nimellä ei voi spämmätä samalla tavoin kuin "pertin"...

Saattaahan niin ollakin, että Factum ja "pertti" ovat eri henkilöitä, kun kerran molemmat ovat kiistäneet kirjoittelevansa eri nimillä, ja vihjailuni ovat siis väärässä, mutta olen tällaisten arvailujen varassa kun Factum ei ole kertonut itsestään mitään.

Sen verran kommenttia Factumin kirjoitustyylistä, että mikäli hän on täällä viettämässä aikaa ja rasisteja henkisesti pieksemässä, niin OK, mutta jos hänen tarkoituksenaan on murtaa rasistien henkinen selkäranka ja käännyttää heitä, niin pieleen menee tuolla tyylillä. Kokemuksesta tiedän, että kohdatessaan tuontapaista vastarintaa ihminen radikalisoituu, itsestäni nimittäin tuli täysi natsi kun aloin 7. luokalla oli vähän aatteellisia erimielisyyksiä kaverini kanssa. Itse olin vähän nassahtava ja kaverini, josta tuli täysi kommunisti, hieman demareinen. Sittemmin, kun vastakkainasettelu väheni, kaverini aate laimeni ja hän omaksui kansallismieliset aatteet kaveripiiriltäni, ja on nyt pyrkimässä Sisun tiedusteluun! Omasta natsistiudestani hioutuivat räikeimmät kulmat pois tutustuttuani neohumanismiin, joka vähitellen syrjäytti natsismin.

Että näin. Tätä se teettää kun on päässyt koulun atk-luokkaan viettämään aikaa yksin... Taidanpa lähteä syömään.

Tämä oli siis jonkinlainen sovitteluntapainen Factumille.
5544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

työleirillä teloitusta odottaessanne! Neohumanistinen Vallankumousneuvosto on jo päättänyt kohtalonne! Loppu!

Äänestä

Ei kannata lukea tätä. Kunhan vastailen Iku-Turson minua koskeviin kyselyihin. Tuskinpa ketään kiinnostaa.

Vastaan kysymyksiisi rehellisesti, mutta aivan kaikkea en itsestäni kuitenkaan kerro. Totta kyllä tilanne ei ole kovin tasapuolinen. Minä tiedän sinun tai Robespierren henkilöllisyyden, mutta te ette tiedä minun. Tämän kaltaisen keskustelun käyminen omalla henkilöllisyydellä ei ole minusta järkevää. Sinunkaan ei kannattaisi enempää markkinoida identiteettiäsi näissä keskusteluissa. Suuri osa täällä keskustelevista ei vaikuta aivan tasapainoisilta ihmisiltä. Keskustelen kyllä omalla nimellänikin, mutten täällä.

En ole liittänyt sinua sinua mihinkään halveksimisluetteloon, eikä minulla sellaista ole ihmisistä vaan, jos on, niin aatteista ja teoista. Sinuun hieman kyllä petyin siirryttyäsi keskustelemaan asiallisen ja analyyttisen otteesi jälkeen tälle palstalle niin tyypilliseen paskanjauhantatyyliin.

Kuten sanoin en aio antaa sellaisia tietoja itsestäni, joilla minut voisi identifioida, mutten myöskään aio valehdella. Kirjoittelen tänne pääasiassa kotona, mutta myös työpaikallani. Työni on henkistä työtä, jota tulee tehtyä paljon myös kotona. Tälle palstalle kirjoittelu liittyy minulla usein tilanteisiin, jolloin teen jotain työtä koneella ja haluan hetkeksi saada ajatukseni johonkin muuhun. Käyn katsomassa mitä tänne on kirjoitettu ja mahdollisesti vastaan, kuten nyt.

Pidän itseäni tavallisena kansalaisena. Rasismi ei ole kovin läheinen ongelma minulle elämässäni. Rasismista en tosiaankaan pidä enkä oikein osaa nähdä itseäni minään "rasismiaddiktina". Melko harvoin keskustelen varsinaisesti rasismista. Työssäni pyrin kyllä vaikuttamaan, rasistisen asennoitumisen vähenemiseen. Enpä muista milloin viimeksi esitin, jotain rasismiin liittyvää muualla kuin täällä.

Hyvällä yleissivistyksellä pärjää näissä keskusteluissa aivan mainiosti. Ei tässä ole mitään halveksuntaa, mutta rasistien argumentit ovat melko heppoisia. En ole aivan varma, mitä tarkoitat "tavallisella tallaajalla"? Jotenkin se vaikutti alentuvalta suhtautumiselta? Olen tavallinen tallaaja hieman samoin kuin sinä tai perheesi olette tavallisia tallaajia.

Olen käyttänyt elämässäni muitakin nimimerkkejä, mutta samaan aikaan en käytä useita eri nimimerkkejä. En lähettele itselleni kannatusviestejä toisilla nimimerkeillä. Käytän tätä Factum nimimerkkiä näissä keskusteluissa. Olen tietenkin huomannut toisinaan jonkun muun kirjoittavan typeriä viestejään käyttäen tätä samaa nimimerkkiä. Tuo nyt on varsin yleistä.

Ei näitä pikaisia kirjoitelmiani voi miksikään ristiretkeksi sanoa. Maailmani täyttää aivan muut ongelmat. Miksi tänne sitten kirjoittelen? Löysin sattumalta tämän keskustelupalstan. Luin viestejä ja ihmettelin, miksei kukaan sano noihin ääliömäisyyksiin, joita näin, mitään. Kaikenlaisia idioottimaisuuksia väitettiin totuutena niin biologiasta, sosiaaliturvasta kuin älykkyyden mittaamisesta. En tiennyt silloin, enkä oikein vieläkään kirjoitetaanko noita höpinöitä tietäen ne valheiksi vai ovatko niiden kirjoittajat vain niin tyhmiä.

Toinen minua ärsyttänyt rasistien tyyli oli yhdistää isänmaallisuus ja rasismi toisiinsa. Pikkunäppärä yritys yhdistää positiiviseen asiaan siihen täysin kuulumaton suurimman osan ihmisistä kavahtama rasismi. Kaiken kaikkiaan palsta vaikutti minusta pelkältä rasistisen ja valheellisen propagandan jakokanavalta.

Ei tarkoitukseni ole ollut jotain Robespierreä käännyttää. Nuo tuollaiset ovat tiensä jo kauan sitten valinneet. Itse asiassa näin aluksi varsin karseana heidän jakaman disinformaation, jonka tarkoitus oli ilmeisesti saada rasistisille aatteille lisää kannattajia. Olisiko tässä yksi syy kirjoittamiseni aloittamiseen?

Sinua minä hieman ihmettelen. Et ole mitenkään typerä, mutta olet ajamassa epä-älyllisyyden asiaa. Älyllinen ote asioihin on alkanut tympiä sinua ja haet jotain voimakkaasti tuntevaa aatetta? En ymmärrä.

Enpä paljoa kertonut itsestäni. Jotain vielä: Olen naimisissa, on lapsia, olen eri sukupolvea kuin sinä.

Olen sitä mieltä, että keskustelu voi olla mielekästä ilman, että minä kerron itsestäni täällä. En oikein käsitä miten tämä itsestä kertominen tekee näistä keskusteluista yhtään mielekkäämpiä.

Äänestä
  • Ihan hyvä, tavallisella tallaajalla en muuten tarkoittanut mitenkään halveksivasti ja tarkoitin lähinnä keskivertokansalaista.

    Äänestä

  • Nythän taisikin tulla fläsäreitä Sisun palstalta muutaman vuoden takaa. Jankkaava tyylihän muistuttaa erehdyttävästi PONTIFEX-nimimerkkiä käyttäneen kirkkoherran tyyliä. Mutta tällaisten spekulaatioiden esittäminenhän on SYNTIÄ ja OIREELLISTA, ja siitä on vain LYHYT ASKEL HOLOKAUSTIN KIELTÄMISEEN.

    Äänestä

  • Streptodornaasi kirjoitti:

    Nythän taisikin tulla fläsäreitä Sisun palstalta muutaman vuoden takaa. Jankkaava tyylihän muistuttaa erehdyttävästi PONTIFEX-nimimerkkiä käyttäneen kirkkoherran tyyliä. Mutta tällaisten spekulaatioiden esittäminenhän on SYNTIÄ ja OIREELLISTA, ja siitä on vain LYHYT ASKEL HOLOKAUSTIN KIELTÄMISEEN.

    Mikä Tepsa? Minun on ilmeisesti kehitettävä tyyliäni johonkin suuntaan. Ei, en ole mikään Pentti Tepsa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Iku-Turso kirjoitti:

Yleistä siksi, ettei tämä suoranaisesti liity rasismiin vaan peelomaisesti palstan muihin kirjoittajiin. Tiedän että tällainen kirjoittelu on älytöntä, mutta onneksi olen älyttömän maineessa (ainakin) näiden suvaitsevaisten keskuudessa muutenkin.

Näkisin että Factum on liittänyt minut halveksimisluetteloonsa (uudelleen?), tosin ehkä syystäkin, kun olen lisännyt kritiikkiäni ehkä turhankin paljon. Perin ikävää, (mahdottomana?) tavoitteenani ja kokeilunani kun on ollut luoda asialliset välit tähän antirasismin linnakkeeseen.
Muutama teennäinen lällätys kuitenkin riitti tuomaan halveksunnan takaisin.

Seuraavaksi haluaisin tietää hieman Factumin taustatietoja. Hän ei ole kertonut itsestään mitään, epäsuorasti luulisin hänen olevan toimistotöissä ja käyttävän palstaa työpaikalla ja kotonaan. Siinä kaikki. Itsestäni täällä tiedetään vaikka mitä, puhumattakaan Robesta, josta kaikenlaiset paljastajat ovat paljastaneet faktoja ja "faktoja". Aikoinaan esitin kysymyksiä "pertille", joihin sain hyvin nihkeästi kyllä/ei vastauksia. Eli Factum voisi kertoa jotain itsestäänkin jotta keskusteluista tulisi mielekkäitä.

Factum väittää olevansa tavallinen kansalainen, jolle rasismi ei merkitse mitään jokapäiväisessä elämässä. Kuitenkin hän palaa tänne yhä uudelleen ja uudelleen; täytyisiköhän häntä pitää jonkinlaisena rasismi-addiktina? Factum myös tuntee alan, argumentit ja vasta - argumentit, hämmästyttävän hyvin tavalliseksi tallaajaksi. Tästä tulee mieleen nykykirjallisuudessa käytetty "valehteleva kertoja": kertoja esim. esittäytyy 11-vuotiaaksi lapseksi vaikka käyttää sivistyssanoja.

Tokihan Factum saattaa olla yhden miehen ristiretki pahaa vastaan, vaikka se kieltämättä oudoksuttavalta kuulostaakin, mutta nostan esiin taas "pertin". "pertti" vaikutti palstalla ennen Factumia aivan samanlaisin ottein, keskustelin hänen kanssaan taktiikkanani käyttäytyä samalla tavalla kuin hän, ts. vastata halveksuntaan halveksunnalla jne. Factum vaikuttaa "pertin" inkarnaatiolta siinä määrin, että joskus en edes muista, olenko käynyt jonkin keskustelun Factumin vai "pertin" kanssa, niin samanlaisia kun ovat. "pertin" loppu palstalla tuli samannimisen spämmääjän toimesta (jolle aplodit kun teki lopun tuon ego-ongelmaisen idiootin julistustyöstä!), ja kuinka ollakkaan, Factum ilmaantui palstalle muutama viikko "pertin" katoamisen jälkeen. Kuinka ollakkaan, Factumin nimellä ei voi spämmätä samalla tavoin kuin "pertin"...

Saattaahan niin ollakin, että Factum ja "pertti" ovat eri henkilöitä, kun kerran molemmat ovat kiistäneet kirjoittelevansa eri nimillä, ja vihjailuni ovat siis väärässä, mutta olen tällaisten arvailujen varassa kun Factum ei ole kertonut itsestään mitään.

Sen verran kommenttia Factumin kirjoitustyylistä, että mikäli hän on täällä viettämässä aikaa ja rasisteja henkisesti pieksemässä, niin OK, mutta jos hänen tarkoituksenaan on murtaa rasistien henkinen selkäranka ja käännyttää heitä, niin pieleen menee tuolla tyylillä. Kokemuksesta tiedän, että kohdatessaan tuontapaista vastarintaa ihminen radikalisoituu, itsestäni nimittäin tuli täysi natsi kun aloin 7. luokalla oli vähän aatteellisia erimielisyyksiä kaverini kanssa. Itse olin vähän nassahtava ja kaverini, josta tuli täysi kommunisti, hieman demareinen. Sittemmin, kun vastakkainasettelu väheni, kaverini aate laimeni ja hän omaksui kansallismieliset aatteet kaveripiiriltäni, ja on nyt pyrkimässä Sisun tiedusteluun! Omasta natsistiudestani hioutuivat räikeimmät kulmat pois tutustuttuani neohumanismiin, joka vähitellen syrjäytti natsismin.

Että näin. Tätä se teettää kun on päässyt koulun atk-luokkaan viettämään aikaa yksin... Taidanpa lähteä syömään.

Tämä oli siis jonkinlainen sovitteluntapainen Factumille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu