Vittu!

Matti Vanhasen mukaan ulkomaalaisten sosiaalituista ei saisi puhua, koska he ovat ulkomaalaisia ja näin ollen puhuminen on muukalaisvastaisuuden lietsontaa. No eikö Tony Halmeen työkyvyttömyyseläkkeestä puhuminen ja varsinkin eläkkeen suuruudesta valehteleminen voida samalla logiikalla katsoa lietsomiseksi 145-kiloisia suomenruotsalaisia ammattinyrkkeilijöitä vastaan, joiden lapsuus on varastettu? Kuten Halme joskus itsekin sanoi niin siinä on yksi helvetin pieni vähemmistö. Tai suomalaisten sosiaalituista puhuminen?
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on sanoutunut jyrkästi irti perussuomalaisten pakolaisnäkemyksistä eduskunnan budjettikehyskeskustelussa.

Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) puhui turvapaikkaturismista ja vaati sellaisen tekemistä kannattamattomaksi. Hänen mielestään myös kehitysyhteistyö on ajettava alas.

Vanhasen mielestä muun muassa turvapaikkaturismista ja ankkurilapsista puhuminen on ulkomaalaisvastaisuuteen yllyttämistä."


http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/89824-vanhanen-tama-on-yllytysta-ulkomaalaisia-vastaan

- Miksi helvetissä Suomessa on noin idioottimainen pääministeri?

Äänestä

että hän itse viime marraskuussa sanoi näin:

"Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pelkää, että Suomeen tulevien turvapaikahakijoiden määrä kasvaa rajusti. Hän sanoo Aamulehdessä, että Suomeen saattaa pian pyrkiä yhtä paljon hakijoita kuin muihin Pohjoismaihin.

– Ei pitäisi julkisesti sanoa, mutta jos meidät löydetään yhtä laajasti kuin muut Pohjoismaat, hakijoita voi olla jopa 20 000, Vanhanen sanoi Aamulehdelle.

Turvapaikanhakijoita arvioidaan tulevan tänä vuonna Suomeen noin 6 000. Hakijamäärät ovat kasvaneet reilusti viime vuosina.

– Meidän turvapaikanhakijamäärämme on ehkä kolmasosa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Meidän kohdalla, jotka pelkäämme kustannuksia, riski on se, että meidät löydetään yhtä laajasti, Vanhanen muotoili.

Vanhanen muistuttaa, että maahanmuutolla voi vaikuttaa huoltosuhteeseen vain pieniltä osin. Hän toivoo kuulevansa valtaväestöltä maltillisia mielipiteitä maahanmuutosta.

– Osa kansalaisista asennoituu maahanmuuttoon hyvin tunneperäisesti. Heille se on joko-tai-kysymys. Se vaihe on ohi, sillä maahanmuutto on tosiasia."


http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76689-vanhanen-turvapaikanhakijoita-voi-pian-tulvia-suomeen

- Miksi Vanhanen arvelee, että pakolaiset "löytävät" Suomen? Olisikohan syynä juuri tuo raha?

Äänestä

"Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vaatii pitämään huolta, ettei rasismi nosta päätään Suomessa taantuman seuralaisena. Vanhasen mukaan suomalaiset puolueet eivät saa toimia kanavina rasistisille mielipiteille eivätkä poliitikot saa maalailla ulkomaalaisista valheellisia kauhukuvia.

Pääministeri linjaa näkemyksiään Hufvudstadsbladetin haastattelussa.

– Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle.

Vanhanen huomauttaa, että hän pyysi kuntavaalien yhteydessä Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia määrittelemään puolueen linjan maahanmuuttopolitiikkaan.

– Se mitä hän sanoi oli linjassa muiden puolueiden kannanottojen kanssa rasismia ja muukalaisvihaa vastaan. Siksi puoluetta ei pidä syyllistää. Mieluummin tuemme puoluejohdon linjaa, Vanhanen sanoo selvittää.

Pääministeri toivoo myös, etteivät poliitikot kuvaa maahanmuuttoa uhaksi, vaan mahdollisuudeksi ja välttämättömyydeksikin väestöltään vanhenevassa Suomessa. Puheet esimerkiksi hallitsemattomista siirtolaisvirroista on Vanhasen mukaan lopetettava."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46740-vanhanen-hyokkaa-rasisteja-vastaan

- Masa siis ohjeistaa ja käskyttää muita puolueita ja niiden äänestäjiä. On se aika pelle koko ukko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gfhgfhf kirjoitti:

Matti Vanhasen mukaan ulkomaalaisten sosiaalituista ei saisi puhua, koska he ovat ulkomaalaisia ja näin ollen puhuminen on muukalaisvastaisuuden lietsontaa. No eikö Tony Halmeen työkyvyttömyyseläkkeestä puhuminen ja varsinkin eläkkeen suuruudesta valehteleminen voida samalla logiikalla katsoa lietsomiseksi 145-kiloisia suomenruotsalaisia ammattinyrkkeilijöitä vastaan, joiden lapsuus on varastettu? Kuten Halme joskus itsekin sanoi niin siinä on yksi helvetin pieni vähemmistö. Tai suomalaisten sosiaalituista puhuminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu