Lannoituksesta ja tomaateista.

Istutin tomaatinsiemenet n. viikko sitten.
Nyt alkaa olla paljon n. 2-3cm pitkiä varsia, joiden päässä on kaksi pientä lehteä.
Olen kastellut joka päivä ja ovat olleet auringonvalossa joka päivä, ovat tällä hetkellä puutarhamullassa.

Milloin pitäisi istuttaa taimet isompiin ruukkuihin, miten lannoitan ja MILLÄ?
Ja paljon ne tomaatit tarvii vettä? Joskus joudin kastelemaan kahdesti päivässä, koska multa kuivui päivän aikana.
1429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun huomaat että tomaateilla on sirkkalehtien lisäksi kaksi "oikeaa" lehteä, voit alkaa istuttamaan niitä uudelleen, eli koulia.

Käytä joko n. 12cm halkasijan ruukkuja tai vaikka pestyjä maitotölkkejä. Leikkaa tölkit jotain 10cm matalammiksi, ja pohjakulmiin pienet viillot, ylimääräisen veden poistamiseksi.

Sekoita ihan pohjamultiin esim. kanankakkarakeita (ruokalusikkallisen verran) ensilannoitteeksi. Jos sinulla ei ole sitä mahdollisuutta, ei hätää. Istuta varoen taimet yksi kuhunkin astiaan. Laita niin syvälle, että sirkkalehdet ovat latteena mullan pinnalla. Jos taimet ovat venahtaneet oikein hujopeiksi, istuta niin syvälle kuin voi, kuitenkin niin, että ylimmät lehdet eivät kauheasti kosketa mullan pintaa. Jos varsissa on enemmän lehtiä ja haluat taimet syvemmälle, irrota sivuttain napsaisten liiat lehdet pois (homehtuvat mullan alla). Älä tiivistä liikaa, mullan tulee olla mahdollisimman ilmavaa.

Melkeinpä mikä tahansa lannoite käy, veteen sekoitettavat ovat helpoimmat. Jos lehdet alkavat kellastua, lisää valoa ja lannoitetta. Jos taas lehden kärjet alkavat kippuroitua, kastele jonkun aikaa pelkällä vedellä, yleensä se on liikalannoituksen merkki.

Tomaatti vaatii tasaisen kosteuden. Kun hedelmät alkavat muodostua, epätasainen kastelu näkyy mm. haljenneissa tomaateissa. Jos vaan mahdollista, kastele alakautta. Näin on helpointa todeta, imeytyykö vesi (ja lannoiteet) vai onko multa jo tarpeeksi kosteaa. Jos vesi seisoo aluslautasella kauan (yli tunnin), kasvi on tarpeeksi kosteassa.

Jos laitat koulintavaiheessa kanankakkaa, lannoitteita ei tarvita 3-4 viikkoon ainakaan. Muussa tapauksessa voit alkaa lannoittaa kasteluveden mukana n. viikon kuluttua. Tomaatti tarvitsee paljon typpeä kasvukaudella (ennen kukintaa ja hedelmiä) mutta yleislannoite kattaa kyllä koko kasvukauden kotipuutarhureilla.

Toivottavasti saat mahtavan sadon =).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tomatokko kirjoitti:

Istutin tomaatinsiemenet n. viikko sitten.
Nyt alkaa olla paljon n. 2-3cm pitkiä varsia, joiden päässä on kaksi pientä lehteä.
Olen kastellut joka päivä ja ovat olleet auringonvalossa joka päivä, ovat tällä hetkellä puutarhamullassa.

Milloin pitäisi istuttaa taimet isompiin ruukkuihin, miten lannoitan ja MILLÄ?
Ja paljon ne tomaatit tarvii vettä? Joskus joudin kastelemaan kahdesti päivässä, koska multa kuivui päivän aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu