filosofiaa,,,,

14. huhtikuuta 2010
Filosofiaa lapsille?

Filosofeista ja kasvatustieteilijöistä koostuva kaaderi yliopistojen virkamiehiä ehdotti äskeisessä vetoomuksessaan, että filosofiaa alettaisiin opettaa myös peruskouluissa jo 7-vuotiaille.

Minulta on kysytty, miksi oma nimeni ei ollut listalla.

Pitää paikkaansa, ettei ollut. Ei ollut myöskään Esa Saarisen, Pekka Himasen, Heidi Liehun, Timo Airaksisen, Maija-Riitta Ollilan eikä juuri kenenkään muunkaan julkisuudessa pilaantuneen filosofin nimi.

Entä miksi en itse ollut aloitteen puoltajien joukossa?

1) Ensimmäinen syy on se, että listan allekirjoittamista ei edes esitelty minulle, ja tämä taas on ymmärrettävä osa syrjinnän vastaista taistelua.

2) Toinen syy on, että ehdotin filosofiaa peruskouluihin jo Niin & Näin -lehden 1/2006 kirjoituksessani ”Myrkkymaljan pohjanhuuhtojaiset – Miten sokraattinen lainsuojattomuus lopetetaan?”. Ilmeisesti on katsottu, että saman asian sanomiseen tarvitaan sata muuta filosofia, mutta oma juttuni riittää julkisuuden saamiseen yksin.

Miksi sitten kannatan filosofian opettamista myös peruskouluissa?

1) Kun filosofian oppikirjat kirjoitetaan 7-vuotiaille, on mahdollista, että Pekka Himanenkin ymmärtää niistä jotain.

2) Kun peruskouluistakin valmistuu filosofeiksi, kaikki ovat samalla viivalla, tutkinnot voidaan nollata, alalle tulee todellista kilpailua, ja vasta oman tuotannon kautta nähdään, kuka on kuka.

3) Filosofian kouluopetus tuo bisneksen kaikkien ulottuville. Ja rahaa on tultava, sillä julkkisfilosofien palkkioista tiedämme, ettei kukaan vaikene yhteiskunnan ongelmista pienellä rahalla.

4) Filosofien suhteellinen työttömyysprosentti laskee: kun kaikki kansalaiset ovat filosofeja, suurimman osan heistä pitää päätyä myös johonkin ammattiin ja tehdä työtä.

5) Filosofian opetuksen ahmaisivat lukioissakin papit. Niinpä teologian opettajat saavat lisää tunteja myös peruskouluissa, kun oppiaineen opetus junaillaan heille. Jeesus kiittää.

6) Filosofian professorit ja feministit ovat tähänkin asti kertoneet pelkkiä satuja monikulttuurisuudesta, kukista ja mehiläisistä, ja lapset tykkäävät sadunkertojista!

7) Listan allekirjoittajat saavat vertaistaan seuraa. Osa heistä voi kokea olevansa tosi viisaita ollessaan niin paljon opetettaviaan kehittyneempiä.

8) Kun eläintensuojelijat, rauhanpuolustajat ja muut päteviksi todetut ituhipit opettavat filosofiaa murkkuikäisille, nuoret ahdistuvat ja oppivat jälleen pelkäämään happosateita, tulvia, rajuilmoja ja absoluuttista ydintuhoa. Näin kasvaa taas moraalisten aikuisten sukupolvi.

9) Filosofien perusmotivaation sanotaan syntyvän kuolemanpelosta, joten se sopii erinomaisesti lapsille. Ihminen tulee tietoiseksi kuolevaisuudestaan noin 10-vuotiaana, ja mitä isompi on pelko, sitä väkevämpää filosofiaa saadaan.

10) Filosofian piirissä vältytään vihdoinkin työvoimapulalta, kun koulutusta jaetaan kuin ensiapukurssia: kaikille.

11) Virkamiesfilosofit eivät ole tähänkään asti tuottaneet mitään kulttuurikritiikkiä eivätkä puhuneet sopimattomia, joten aineisto on opettavaista ja sopii sellaisenaan 7-vuotiaille.

12) Lapsille voidaan jo varhain tähdentää, että vapaalla ajattelulla ja virkamiesfilosofialla on sama ero kuin paidalla ja pakkopaidalla.

13) Lapsetkin oppivat käsiteparadokseja, kuten ”demokratiajohtaja”.

14) Filosofiaa voidaan opettaa lapsille lähinnä uskonnollisten legendojen kaltaisten kertomusten kautta (en tarkoita Matti Vanhasen seikkailuja). Esimerkiksi Sokrateesta puhuminen tekee vihdoinkin tunnetuksi myös homoseksuaalisuuden ilosanomaa.

15) Jos filosofiaa opetetaan uskontojen asemasta, uskonsodat loppuvat ja lapset eivät opi ärräpäitä, mutta puhuvat silti kirkkoveneistä kuten ennenkin.

http://jukkahankamaki.blogspot.com/2010/04/filosofiaa-lapsille.html
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

...lapsille!? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu