Historiaa

Jehovan todistajien eskatologia eli oppi nykyisen maailman viimeisistä tapahtumista ja Harmageddonin tulemisesta on keskeinen heidän uskonnollisissa käsityksissään. He uskovat, että Jeesus Kristus on hallinnut kuninkaana vuodesta 1914 ja että tuon vuoden tapahtumat on ennustettu Raamatussa. He myös uskovat, että vuonna 1919 Jumala valitsi Jehovan todistajat kansakseen.
1. Nykyiset uskomukset
Jehovan todistajat opettavat, että Raamatun Danielin kirjassa luvussa 2 ennustetaan 2 520 vuoden ajanjakso, jota kutsutaan "pakanain ajoiksi" tai "kansakuntien määräajoiksi". Ilmaisu on peräisin Luukkaan kirjan 21. luvun 24. jakeesta. He uskovat, että tämä ajanjakso on keskeyttänyt Jumalan maata koskevan hallitusvallan ja että se ajoittuu vuosiin 607 eaa. - 1914 jaa.
Jehovan todistajat uskovat nykyään, että Jeesus Kristus on hallinnut kuninkaana näkymättömästi lokakuusta 1914. Jehovan todistajat tulkitsevat kreikan kielen sanan parousia, joka tavallisesti käännetään "tulemukseksi", olevan tarkemmin ymmärrettynä "läsnäolo".
Jehovan todistajat opettavat, että vuodesta 1914 eteenpäin ihmiskunta on elänyt "viimeiksiksi päiviksi" kutsuttua ajanjaksoa, jonka aikana ongelmat lisääntyvät nopeasti. Tällä viitataan Raamatun Ilmestyskirjan 11. lukuun ja jakeisiin 15-18. He opettavat, että sota, taudit, nälänhätä, maanjäristykset, lähimmäisenrakkauden puute, moraalin rappeutuminen ja Jehovan todistajien tekemä saarnaamistyö ovat näiden "viimeisten päivien" tunnusmerkkejä. Tällä viitataan Matteuksen kirjan lukuun 24. ja Luukkaan kirjan 21. luvun jakeisiin 7-13. Tapahtumat, joita Jehovan todistajat tyypillisesti käyttävät todisteina tunnusmerkkien toteutumisesta, ovat ensimmäinen maailmansota, espanjantaudin puhkeaminen toukokuussa 1918, toinen maailmansota ja viimeisimmäksi syyskuun 11. päivän terroristi-iskut vuonna 2001 New Yorkissa.
Jehovan todistajat uskovat, että vuonna 1918 Jeesus Kristus tuomitsi kaikki maailman uskonnot. He opettavat, että 18 kuukautta kestäneen tuominnan jälkeen maailmasta voitiin löytää vain yksi uskonnollinen ryhmä, joka ryhmänä teki nöyrästi Raamatussa ilmoitetun Kristuksen tahdon. Jehovan todistajat esittävät, että Raamatuntutkijat, josta Jehovan todistajien uskonnollinen liike myöhemmin muodostui, oli tämä ainut ryhmä.
Jehovan todistajien eskatologia on läpi liikkeen historian käynyt läpi useita muutoksia, enimmäkseen liittyen tulkintoihin koskien vuosilukuja 1874, 1914, 1918 ja 1925. Kun Jehovan todistajien julkaisuissa on painotettu näihin vuosilukuihin liittyviä eskatologisia odotuksia, lukijoille on vakuutettu, että odotukset perustuvat Raamattuun ja ovat sen vuoksi luotettavia. [1] Kuitenkin Jehovan todistajat ovat myöntäneet, että heidän tulkintansa ovat toisinaan olleet vääriä,[2] ja että he eivät ole väittäneet olevansa erehtymättömiä.[3] Jehovan todistajat myös kieltävät koskaan "profetoineensa" eli panneensa alulle ennustuksia.[4]Vartiotornissa 1.6.1981 sivulla 19 sanotaan: "Näitä julkaisuja valmistavat veljet eivät tosin ole erehtymättömiä. Heidän kirjoituksensa eivät ole henkeytettyjä, niin kuin Paavalin ja muiden raamatunkirjoittajien kirjoitukset olivat. (2. Tim. 3:16) Ja aika ajoin on ollut tarpeellista oikaista näkemyksiä, kun ymmärrys on tullut selvemmäksi."

Jehovan todistajat uskovat, että nykyajan maailmantapahtumissa toteutuvat Raamatun ennustukset koskien maailmanlopun läheisyyttä. Nykyisin he eivät kuitenkaan ennusta tarkkaa vuotta Harmageddonille, joka heidän tulkintansa mukaan tarkoittaa nykyisen maailmanjärjestyksen loppua. Jehovan todistajat pitävät vuotta 1914 koskevaa oppiansa edelleen keskeisimpänä eskatologisena tulkintana heidän Raamatun ennustusten ymmärrykselleen.
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Teksti on tuskaista luettavaa koska kirjoitettu "yhtenä mössönä". Ole hyvä ja tee jatkossa kunnon kappalejaot helpottamaan ja selkiyttämään lukemista.

Äänestä

Olisit voinut laittaa myös linkin sivulle josta teksti kopioitu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

e243r5645 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu