Kusipäitten palsta

Tänne kirjoitteleva asholet, joista ei kukaan tykkää, ei edes oma äiti. siksi pitää tulla köyhien ja vähäosaisten palstalle pätemään. Olette niin täynnä pahuutta, että kohta ihonnekin muuttuu mustaksi. Onko kiva olla ilkeä paha narsisti? Tuleeko hyvä olo? Minä olen mikä olen, ainakin parempi kuin sinä, joka tästä suutuit.
10146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

..en tarkoita oikeasti vähävaraisia, vaan provoilijoita ja rahoillaan kerskujia sekä niitä, jotka tuleva vain **ttuilemaan kohottaakseen omaa (olematonta) egoaan.

Äänestä
  • Onko se syvää pahuutta, jos ei kiinnsotaisi maksella kaiken maailman laiskimusten elämää?

    Onko mielestäsi oikeasti ihan jees, että ihmisten huolena on, ettei työttömyysturvalla ole kovin hyvin varaa pitää autoa tms.?

    Onko todella mielestäsi oikein, että jotkut näkevät paljon, siis todella paljon vaivaa oman uransa eteen ja kaikki hyöty otetaan veroina opis ja jaetaan niille pelleille, jotka jo koulussa keskittyivät muiden kiusaamiseen, eivätkä koskaan ole olleet kiinnostuneita itsensä elättämisestä?

    Suomi on varmastikin maailman ainoa maa, jossa oikeasti köyhät tuntuvat kuvittelevan, että on valtion tehtävä pitää huolta, että heillä on suunnilleen sama elintaso kuin työtä tekevällä naapurilla. Ja että on riistoa pakottaa heidät "noyryyttäviin" kurssituksiin, tai jopa jonottamaan usein sitä tukea.

    Itse kyllästyin makselemaan tällaisten täysin kyvyttöämien paskojen siipeilyä ja muutin pois. Silti tekisi mieli joskus asua ehkä taas suomessakin ja siksi kiinnostaa, miten perseelleen siellä asiat vedetään.

    Jossain vaiheessa tulee stoppi käsittämättömän suurille sosiaalituille, kun ei kerta kaikkiaan enää kukaan halua niitä maksaa. Mutta miten syvän kuopan kautta tähän järkevöittämiseen mennään, sen aika näyttää.

    Äänestä

  • UPDATE_9258419 kirjoitti:

    Onko se syvää pahuutta, jos ei kiinnsotaisi maksella kaiken maailman laiskimusten elämää?

    Onko mielestäsi oikeasti ihan jees, että ihmisten huolena on, ettei työttömyysturvalla ole kovin hyvin varaa pitää autoa tms.?

    Onko todella mielestäsi oikein, että jotkut näkevät paljon, siis todella paljon vaivaa oman uransa eteen ja kaikki hyöty otetaan veroina opis ja jaetaan niille pelleille, jotka jo koulussa keskittyivät muiden kiusaamiseen, eivätkä koskaan ole olleet kiinnostuneita itsensä elättämisestä?

    Suomi on varmastikin maailman ainoa maa, jossa oikeasti köyhät tuntuvat kuvittelevan, että on valtion tehtävä pitää huolta, että heillä on suunnilleen sama elintaso kuin työtä tekevällä naapurilla. Ja että on riistoa pakottaa heidät "noyryyttäviin" kurssituksiin, tai jopa jonottamaan usein sitä tukea.

    Itse kyllästyin makselemaan tällaisten täysin kyvyttöämien paskojen siipeilyä ja muutin pois. Silti tekisi mieli joskus asua ehkä taas suomessakin ja siksi kiinnostaa, miten perseelleen siellä asiat vedetään.

    Jossain vaiheessa tulee stoppi käsittämättömän suurille sosiaalituille, kun ei kerta kaikkiaan enää kukaan halua niitä maksaa. Mutta miten syvän kuopan kautta tähän järkevöittämiseen mennään, sen aika näyttää.

    Vauva suuttui. En osaa sossusta sanoa mitään, en ole ikinä käynyt siellä. Josku olen saanut vähän työttömyyspäivärahaa, mutta kun katsotaan puolisoni maksamat verot, ne kattavat sen täysin ja ylikin jää. Nyt en saa.

    Sitä en käsitä, miksi tietyt tyypit palkataan. Ne pölkkypäät, joiden mielestä työttömyys on statuksena oikeutus kaikenmaailman tukiin heti kun työttömäksi jää, ja joiden mielestä kaikki pitkänkin työuran aikana hankittu omaisuus pitäisi heti pistää lihoiksi.

    Tuosta kiusaamisesta, kiusaajat joko päätyvät johtajiksi tai vankilaan, oman kokemukseni mukaan. Kiusatuilla on heikompi tulevaisuus. Mielestäni ex-koulukiusaajat ovat juuri näitä palstojen kiusaajia, jostain se kiusattava pitää aina löytää.

    Minun mielestäni työstä kuuluu maksaa palkkaa. Kai ymmärrät, että ne kurssit ja harjoittelut vasta yhteiskunnalle kalliiksi tulevatkin? Nyt kaupoissa on harapaikkoja nuorille, ennen aikaan ne olivat ensimmäisiä työpaikkoja, pienipalkkaisia, mutta niistä sai palkkaa. Itselläni on sattumalta vähän (tuki)työn kautta tietoa, mitä ne kurssittajat veloittavat, summa on järkyttävä. Varsinkin kun niiden kurssien työllistävyys on lähellä nollaa.

    Äänestä

  • sinua parempi kirjoitti:

    Puolisosi on maksanut veroja, kyllä, mutta siitä 0,2% menee työttömyykassaa, sillä et sinä paljoa juhli, ellei miehesi ole miljoonatuloinen.
    Katsos kun suomessa on muutakin menoa kuin pummit, ei siis miehesi maksamat verot mene kokonaisuudessaan työttömyyteesi.
    Taidat olla harvinaisen tyhmä???

    Äänestä

  • Asiat kuntoon kirjoitti:

    Saatan olla tyhmä, mutta onneksi sinä kirjoitat tänne, niin tiedän, että ainakin yksi on vielä tyhmempi. Mistä teitä sikiää, jotka ette ymmärrä, että työtönkin on ollut joskus töissä? Miksi sinä et ole töissä, jos olet opiskelija, pidä mölyt mahassasi ja ala päteä sitten 20 vuoden kuluttua, jos ojan pohjalta enää pystyt. Et osaa edes lukea, tulkkat viestit ihan miten sattuu oman mielesi mukaisesti. Jos kirjoitan, etten nyt saa päivärahaa, niin vaatii jo melkoista idiotismia lukea tuo jotenkin että saisin. Menestystä opiskeluun, tuolla sisälukutaidolla tarvitset sitä paljon.

    Äläkä aloita taas selittelyjä vuorotyöstä ja vapaasta yms. niitä kyllä riittää.

    Äänestä

Ei mustaihoiset ole valkoisia jotka ovat olleet ilkeitä.
Taidat olla aika sairas mieletäsi, ei taida työ maistua?
Kotona sossun rahoilla kiva makoilla ja vetää röökiä ketjussa.

Hellurei, se on pillu ruotsiks.

Äänestä
  • En käy sossussa, enkä saa tukea, koska puolisoni on töissä. En ole koskaan tupakoinut, kerran 24 vuotta sitten erehdyin maistamaan, yäk! KAdun sitä yhä. Tuleeko sinulle hyvä mieli siitä, että syytät minua kaikesta sellaisesta, mitä en tee? No jos itsetuntosi tuosta kohoaa, niin kiva, mutta minulla on täysi oikeus pitää sinua typeryksenä.

    Äänestä

  • sinua fiksumpi kirjoitti:

    En käy sossussa, enkä saa tukea, koska puolisoni on töissä. En ole koskaan tupakoinut, kerran 24 vuotta sitten erehdyin maistamaan, yäk! KAdun sitä yhä. Tuleeko sinulle hyvä mieli siitä, että syytät minua kaikesta sellaisesta, mitä en tee? No jos itsetuntosi tuosta kohoaa, niin kiva, mutta minulla on täysi oikeus pitää sinua typeryksenä.

    Pidä minä lystäät, se ei muuta tosiasiaa että olet tyhmä loinen.

    Äänestä

  • Asiat kuntoon kirjoitti:

    Pidä minä lystäät, se ei muuta tosiasiaa että olet tyhmä loinen.

    Tuskinpa mitään teet itsekään, olet joku opiskelija, tyhmimmästä päästä. Tuollaista paskaa ei ota kuin idiootti - eikun sorry, olet joku lehtimyyjän paska, ts. kotirauhan häiritsijä. On se kiva että voit netissä päteä, tuskin mihinkään muuhun pystytkään. Sillä työnantajalla viiraa päästää, joka sinut palkkaa, varo konkurssia, niin tyhmät on harvassa.

    Juu siis ammattikorkeakoulun ykkösen tason opiskelija, joka kuvittelee sitä leikkikoulua korkeakouluksi. Kävin itsekin sen, naurettavaa sanoa korkeakouluksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyvä ihminen kirjoitti:

Tänne kirjoitteleva asholet, joista ei kukaan tykkää, ei edes oma äiti. siksi pitää tulla köyhien ja vähäosaisten palstalle pätemään. Olette niin täynnä pahuutta, että kohta ihonnekin muuttuu mustaksi. Onko kiva olla ilkeä paha narsisti? Tuleeko hyvä olo? Minä olen mikä olen, ainakin parempi kuin sinä, joka tästä suutuit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu