Suomessa olisi tärkeitä asioita ratkaistavana kuten ydinvoimakysymys, YLEn rahoitusmalli, veroratkaisut, perustuslain muutokset, työurien pidentämistavat sekä viimeisen muttei vähäisin eli julkisen talouden nopea kuntoon saattaminen.
Näin tärkeässä vaiheessa hallitus tuntuu kuitenkin lamaantuneen jokseenkin täysin. Kumpaakin päähallituspuoluetta lamauttaa edelleen jatkuva ja päivä päivältä paisuva vaalirahoitussotku. Kepu on jo täysin shokissa ja puheet B-suunnitelman eli Vanhasen potkuista ennen Kepun puheenjohtajavaalia ovat käynnistyneet. Tämä on tietysti kepulaisilta äärimmäisen kova epäluottamuslause puolueen johdolle ja erityisesti pääministeri Matti Vanhaselle. Kovin sekavalta näyttää myös Vihreiden hallituspolitiikka. Ainoa hallituspuolue joka tuntuu pysyvän lestissään on RKP.
Tilanne ei ole enää vain hallituksen sisäinen ongelma. Nyt pitää jo alkaa kysellä sen perään, kestäkö Suomi tätä koko ajan jatkuvaa hallituslamaa seuraaviin vaaleihin asti. Tietysti kestää, jos hallituspuolueet saavat eduskunnan luottamuksen, mutta jos alussa mainitut tärkeät kysymykset jäävät ratkaisematta, siitä kärsii koko Suomen kansa. Ehkä Kokoomuksen Kataisen pitäisi suorittaa tässä tilanteessa hallituksen sisällä välttämätön sametti- ja kukkaisvallankumous eli antaa Matti Vanhaselle lepotuoli ja kukat käteen ja ryhtyä itse hoitamaan maan asioita tämän polvet notkollaan olevan pääministerin puolesta. Vanahnenhan tekee Kapulle vain koko ajan lisää hallaa, joten tällainen kevyt vallankumous voitaisiin sielläkin hyväksyä, jos hallitusta ei haluta kokonaan hajottaa. Nyt pääasia olisi se, että lepäämään jätetyt asiat saataisiin hoidettua kunnialla tällä hallituskaudella. Muutoin hallitus antaa kyllä oppositiolle turhan hyvät vaalieväät omasta tahdostaan käytettäväksi.
Hallitus kriisissä
12
140
Vastaukset
- vai mistä on kyse
Oletko aloittanut normaalin viikonloppujuopottelusi jo torstai ehtoona, vai mistä moinen väärää tietoa sisältävä sepustus?? Ole varovainen sen viinan kanssa, yleensähän et viikonloppuisin kykene kirjoittamaan ollenkaan juomiseltasi ja maanantaisin saamme sitten krapulaoksennuksesi palstalle.
Hallitushan tekee aivan suunnitellusti niin ydinvoimaratkaisua kuin monia muitakin luettelemiasi päätöksiä. Ei hallitus ole kriisissä tai lamaantunut. Mielikuvituksesi varmaan sellaista haluaa, ja siksi sellaista näet. Olethan tunnettu mielikuvitusesi luomien mielikuvien tunkemisesta faktoina kirjoituksiisi.
Kepun B-suunnitelma on niinikää pelkkää ulkopuolisten spekulaatiota, joka sinun surkealla medialukutaidolla on siis Kepun suunnitelma. Puolueen eduskuntaryhmä antoi täyden tukensa pääministerille tänään, ja ilmoitti samalla, että puoluekokous arvioi puoluesihteerin asemaa. Samaa kertoi Kääriäinen, ei hänkään mitään eroja tässä ja nyt vaatinut.
Kertoisitpa nyt vaikka sitten miten niitä työuria pidennetään, miten julkinen talous tasapainotetaan, montako reaktoria rakennetaan jne. Vai oletko kuten Jutta ja tyhjäpää? Eli osaat kyllä räksyttää muttet esittää omaa vaihtoehtoajo näitä vaatimiasi asioita kertonut. Julkisen talouden tasapainottamisessa ylivoimaisesti tärkein asia on julkisen talouden tuottavuuden parantaminen. Se tarkoittaa silloin lähinnä kuntatalouksien tuottavuutta, koska ongelmat ovat kunnissa. Tässä kohdin hallitus ei ole saanut juuri mitään konkreettista aikaiseksi, koska Kepu vastustaa kainelaista kuntien toiminnan tehostamista ja kunnallisen itsehallinnon syventämistä koskemaan myös kuntien omaa taloutta. Rahat varastetaan siis entiseen tapaan sieltä, missä asiat osataan hoitaa. Niissä kunnissa Kepu ei sitten ole häärännytkään päällepäsmärinä.
Työurien pidentäminen on edelliseen nähden toissijainen kysymys. Julkisen talouden kestävyysvajeesta ei sillä onnistuta ratkaisemaan kuin vähäinen osa. Vaikuttavimmat ratkaisut on jo tehty. Nyt hallituksen pitäisi tässä asiassa lopettaa poukkoileva politiikka, mikä aiheuttaa kansalaisissa ja talouden toimijoissa vain epätietoisuutta ja epävarmuutta. Ensin hallitus keksi nostaa eläkeikää ja sitten se ei enää kelpannutkaan, vaan nyt halutaan leikata eläkkeitä. Eikö tämä jos mikä kerro siitä, kuinka poikkoilevaa ja tolkutonta hallituspolitiikka on.
Ydinvoimalupia pitää myöntää vähintään kaksi ja se kolmaskin myöhemmin, jos se ei sovi jo nyt. Eli Skinnarin tekemä esitys on ihan hyvä, jos Kokoomuksen malli ei kelpaa kaikille. Risupaketit tulevalla kalliiksi sekä veronmaksajille että metsäteollisuudelle. Metsäteollisuuden tehdessä tästä omat johtopäätöksensä se tulee kalliiksi yhä enemmän veronmaksajille, kun Kepu ajaa tätä kautta metsäteollisuutta meiltä muualle.
YLEn rahoitusmalli voitaisiin ratkaista välittömästi. Yle-maksulle olisi löytynyt riittävä poliittinen tuki, mutta sellainen löytyy myös budjettiperusteiselle rahoitukselle. Ei muutakaan tekemään asiasta esitys ja päätökset.
Riittäkö tämä noin ensi alkuun tyhjäpäisyytesi täytteeksi.
- Vai mistä on kyse?
Oletko aloittanut normaalin viikonloppujuopottelusi jo torstai ehtoona, vai mistä moinen väärää tietoa sisältävä sepustus?? Ole varovainen sen viinan kanssa, yleensähän et viikonloppuisin kykene kirjoittamaan ollenkaan juomiseltasi ja maanantaisin saamme sitten krapulaoksennuksesi palstalle.
Hallitushan tekee aivan suunnitellusti niin ydinvoimaratkaisua kuin monia muitakin luettelemiasi päätöksiä. Ei hallitus ole kriisissä tai lamaantunut. Mielikuvituksesi varmaan sellaista haluaa, ja siksi sellaista näet. Olethan tunnettu mielikuvitusesi luomien mielikuvien tunkemisesta faktoina kirjoituksiisi.
Kepun B-suunnitelma on niinikää pelkkää ulkopuolisten spekulaatiota, joka sinun surkealla medialukutaidolla on siis Kepun suunnitelma. Puolueen eduskuntaryhmä antoi täyden tukensa pääministerille tänään, ja ilmoitti samalla, että puoluekokous arvioi puoluesihteerin asemaa. Samaa kertoi Kääriäinen, ei hänkään mitään eroja tässä ja nyt vaatinut.
Kertoisitpa nyt vaikka sitten miten niitä työuria pidennetään, miten julkinen talous tasapainotetaan, montako reaktoria rakennetaan jne. Vai oletko kuten Jutta ja tyhjäpää? Eli osaat kyllä räksyttää muttet esittää omaa vaihtoehtoa- Kyse mistä on
Oletko aloittanut normaalin viikonloppujuopottelusi jo torstai ehtoona, vai mistä moinen väärää tietoa sisältävä sepustus?? Ole varovainen sen viinan kanssa, yleensähän et viikonloppuisin kykene kirjoittamaan ollenkaan juomiseltasi ja maanantaisin saamme sitten krapulaoksennuksesi palstalle.
Hallitushan tekee aivan suunnitellusti niin ydinvoimaratkaisua kuin monia muitakin luettelemiasi päätöksiä. Ei hallitus ole kriisissä tai lamaantunut. Mielikuvituksesi varmaan sellaista haluaa, ja siksi sellaista näet. Olethan tunnettu mielikuvitusesi luomien mielikuvien tunkemisesta faktoina kirjoituksiisi.
Kepun B-suunnitelma on niinikää pelkkää ulkopuolisten spekulaatiota, joka sinun surkealla medialukutaidolla on siis Kepun suunnitelma. Puolueen eduskuntaryhmä antoi täyden tukensa pääministerille tänään, ja ilmoitti samalla, että puoluekokous arvioi puoluesihteerin asemaa. Samaa kertoi Kääriäinen, ei hänkään mitään eroja tässä ja nyt vaatinut.
Kertoisitpa nyt vaikka sitten miten niitä työuria pidennetään, miten julkinen talous tasapainotetaan, montako reaktoria rakennetaan jne. Vai oletko kuten Jutta ja tyhjäpää? Eli osaat kyllä räksyttää muttet esittää omaa vaihtoehtoa - Controlman vaan
Kyse mistä on kirjoitti:
Oletko aloittanut normaalin viikonloppujuopottelusi jo torstai ehtoona, vai mistä moinen väärää tietoa sisältävä sepustus?? Ole varovainen sen viinan kanssa, yleensähän et viikonloppuisin kykene kirjoittamaan ollenkaan juomiseltasi ja maanantaisin saamme sitten krapulaoksennuksesi palstalle.
Hallitushan tekee aivan suunnitellusti niin ydinvoimaratkaisua kuin monia muitakin luettelemiasi päätöksiä. Ei hallitus ole kriisissä tai lamaantunut. Mielikuvituksesi varmaan sellaista haluaa, ja siksi sellaista näet. Olethan tunnettu mielikuvitusesi luomien mielikuvien tunkemisesta faktoina kirjoituksiisi.
Kepun B-suunnitelma on niinikää pelkkää ulkopuolisten spekulaatiota, joka sinun surkealla medialukutaidolla on siis Kepun suunnitelma. Puolueen eduskuntaryhmä antoi täyden tukensa pääministerille tänään, ja ilmoitti samalla, että puoluekokous arvioi puoluesihteerin asemaa. Samaa kertoi Kääriäinen, ei hänkään mitään eroja tässä ja nyt vaatinut.
Kertoisitpa nyt vaikka sitten miten niitä työuria pidennetään, miten julkinen talous tasapainotetaan, montako reaktoria rakennetaan jne. Vai oletko kuten Jutta ja tyhjäpää? Eli osaat kyllä räksyttää muttet esittää omaa vaihtoehtoaLopeta se runkkaaminen samalla kun kirjoitat näitä oksenuksiasi talikkokommunisti, niin ei tule samoja viestejä perä jälkeen.
Kyse mistä on kirjoitti:
Oletko aloittanut normaalin viikonloppujuopottelusi jo torstai ehtoona, vai mistä moinen väärää tietoa sisältävä sepustus?? Ole varovainen sen viinan kanssa, yleensähän et viikonloppuisin kykene kirjoittamaan ollenkaan juomiseltasi ja maanantaisin saamme sitten krapulaoksennuksesi palstalle.
Hallitushan tekee aivan suunnitellusti niin ydinvoimaratkaisua kuin monia muitakin luettelemiasi päätöksiä. Ei hallitus ole kriisissä tai lamaantunut. Mielikuvituksesi varmaan sellaista haluaa, ja siksi sellaista näet. Olethan tunnettu mielikuvitusesi luomien mielikuvien tunkemisesta faktoina kirjoituksiisi.
Kepun B-suunnitelma on niinikää pelkkää ulkopuolisten spekulaatiota, joka sinun surkealla medialukutaidolla on siis Kepun suunnitelma. Puolueen eduskuntaryhmä antoi täyden tukensa pääministerille tänään, ja ilmoitti samalla, että puoluekokous arvioi puoluesihteerin asemaa. Samaa kertoi Kääriäinen, ei hänkään mitään eroja tässä ja nyt vaatinut.
Kertoisitpa nyt vaikka sitten miten niitä työuria pidennetään, miten julkinen talous tasapainotetaan, montako reaktoria rakennetaan jne. Vai oletko kuten Jutta ja tyhjäpää? Eli osaat kyllä räksyttää muttet esittää omaa vaihtoehtoaviestejäsi tässä lukee, voi tosiaankin kysyä, että kummalle meistä se juopottelu on ongelma.
Itse kirjoittelen enemmän arkisin, kun viikonloppuisin aikaa kuluu niin paljon perheen ja ystävien parissa. Ja pitäähän teitä kepureppanoitakin vähän sääliä.- vai niin
Mielipidepankki kirjoitti:
viestejäsi tässä lukee, voi tosiaankin kysyä, että kummalle meistä se juopottelu on ongelma.
Itse kirjoittelen enemmän arkisin, kun viikonloppuisin aikaa kuluu niin paljon perheen ja ystävien parissa. Ja pitäähän teitä kepureppanoitakin vähän sääliä.Vai ystävien ja perheen. Ystäviähän ne on juoppokaveritkin, eikö niin.
Näkeehän tuon tekstisi sisällöstä että joko olet kännissä tai sitten hullu. Ja maanantaisin saamme aina sellaisia pläjäyksiä joita ei normaali ihminen päästä. Krapulainen sellaisia tekee
Toivotaa että saat putkesi poikki, on sääli nähdä kuinka olet taantunut viime vuosina
Hauskaa luettavaa sinulta, samalla kun kuuntelee kepun puheenjohtajien vänkkäämistä puolueen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta puna-ylen ykköseltä.
- HEH-HEH-HOO_OOO
...., tarkoitan ERKON TALLIN höynäyttämät lampaat määkivät, mitä vaalirahajuttua uudelleen lämmittävät toimittajat lehden palstoilla "runoilevat".Samaa sapuskaakaan ei yleensäkään lämmitetä, kuin kerran uudelleen.
Mauttomat puniki-pukarit nyt ovat tietenkin sikalaumaan verrattavaa joille "KAIKKI MAISTUU NIIN HYVÄLTÄ." - Stierman
Vanhasen kakkoshallitus on edelleen erittäin toimintakykyinen ja yhtenäinen hallitustyöskentelyssään ja viimeinen vuosi tällä vaalikaudella käynnistyy tuloksellisena lakiuudistusten sarjana. Sosiaalipolitiikassa on otettu historian pisimmät harppaukset vähäosaisten toimeentulon turvaamisessa ja verotuksen keventämisessä juuri pienituloisten kohdalla. Yliopistolaki on ollut historiallinen muutos kohti uusia innovaatioiden luomista vanhan pysähtyneisyyden Brezneviläisyyden aikakaudelta, jossa pujopartaiset vasemmistoradikaalit saattoivat maleksia ylipiston käytäviä poliittisia teesejään toistaen vuosikymmenten ajan. Tästä loistaudista päästiin siis tällä vaalikaudella eroon.
Merkittävin ilmasto- ja energiapoliittinen uusiutuvien energialähteiden velvoitteita koskeva lakipaketti alkaa olla valmis eduskunnan päätöksiä varten ja mahdollinen kahden ydinvoimalan rakentamislupapäätös valmistunee sekin kevään tai kesän aikana, jolla päätöksellä sinänsä ei ole mitään kiirettä varsinaisen sähkön saannin turvaamisessa. Suomen johtavimmat asiantuntijat vakuuttavat ettei Suomeen välttämättä tarvita enää ainuttakaan uutta ydinvoimalaa hajautetun energiatuotannon takia, ainoastaan motiivit liittyy sähkön viennin suuntaan.
Yle-episoodin kaikki muistaa vielä hyvin, valmiin esityksen kaatoi SDP:n Heinäluoma, siitä ei sen enempää.
Vaalirahoitusta koskevassa julkisessa mediapölläkässä samat asiat on alettu toistaa uudelleen alusta, mitään uutta ei ole ilmennyt. KMS:n rahoittajat oli tiedossa vuosia sitten, eikä uusia nimiä listaan ole ilmestynyt, tosin kaikki rahatkin ovat jo palautettu aikoja sitten luultavasti myös niiden seitsemän demari kansanedustajan taholta, jotka vyyhteen olivat sotkeutuneet. Mainittakoon sivumennen ettei rahan vastaanottaminen ollut mitenkään lainvastaista.
Verotusta koskeva uudistaminen on valmistumassa Hetemäen työryhmässä ja työryhmän tulosten perusteella hallitus ryhtyy valmistelemaan laajasti veropohjan uudistamista maan taloudellisen dynaamisen toimeliaisuuden lisäämiseen, jossa luultavasti painopistettä siirretään työnverottamisesta kulutus- ja ympäristöverottamisen suuntaan. Vasemmistolaiset hätähousut ovat vaatineet verojen roiskimista silmät ummessa joka suuntaan tietämättä itsekkään niiden tulopohjan vaikutuksista tai niiden tuhovaikutuksista herkässä talouden tilassa.
Lopuksi muutama sana Vanhasen kyvyistä toimia pääministerinä ja hallitustyöstä vastaavana. Hallituspuolueet ovat parhaat asiantuntijat antamaan lausuntoja omasta työyhteisöstään ja viimeksi kokoomuksen Kataisen julkisuudessa esittämä kannanotto oli positiivinen ilmaus Vanhasen erinomaisista johtamisen taidoista.Vai tulevat parhaimmat asiantuntijalausuunot hallituksen sisältä. Voihan se niinkin olla, mutta onko se lausunto totta vai valhetta, onkin sitten toinen juttu. Muistamme varmaan 1990-luvun alussa, kun IIro Viinanen sanoi viimeiseen asti, ettei Suomi devalvoi. Lausunto oli epäilemättä asiantunteva, mutta valhetta.
- Hei olemattomilles
Mulkkusi on punikkitollo ollut kriisissä jo vuosikausia. Sinun kriisiarviosi on sama kuin virtaan paskantaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584