Nyt tuli tenkkapoo?

Kun tuolla aijemmin kerroin paratiisista, muistin, että siellä puhuttiin siitä ettei ole kipua, tuskaa, synnyttämistä, seksiä eikä vanhenemista mummoassa?
Tarkoittaako se sitä, että jos lyön vahingossa sormeen vasaralla en tunne mitään kipua, ja haavat muutenkin paranee hetkessä, vähän niin kuin Robocopissa?
Eikä myös saa pitää laatuaikaa vaimon kanssa, saatikka muksuja lisää, ja lapset ovat aina pieniä kun vanhenemista ei tapahdu?
Ja vielä vanhemmat könköttää keppien ja rullaattorien kanssa ikuisesti?

Alkaa "pikkusen huolestuttamaan tämä JT:uus".
7417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

YHWH-setä on viisaudessaansa ratkaissut asian siten, että on piilottanut kaikki vasarat ja naula temppelin esiripun taa Liiton arkkiin. Ja sinnehän ei ole rivikuolemattomilla asiaa. Haavoja ei juuri pääse tulemaan koska Pyhä Pietari jakaa kaikille turvakäsineet jo taivaan portilla. Lisäksi veitsiä ei jaeta kuin vanhimmille ja kiihkouskiksille: niistä kun ei ole niin väliä, vaikka vähän ratkovatkin uskonkiistojaan ko. välineillä.

Laatuaika siipan kanssa on todella onkelma, sillä niin meisseli kuin pimpsloorakaan ei tunne mitään. Mutta asiaan ollaan paraikaa komiteassa hakemassa ratkaisua. Samoin keppi- ja rollaattorionkgelmaan ollaan hakemassa ratkaisua. On mm. ehdotettu, että YHWH-setä parantaisi heidät, mutta jessuli ja pyhä hengi vastustavat täyttä parantamista, osittainen kyllä kävisi. Saa nädä mihin ratkaisuun satuolennot päätyvät.

Äänestä
  • >>YHWH-setä on viisaudessaansa ratkaissut asian siten, että on piilottanut kaikki vasarat ja naula temppelin esiripun taa Liiton arkkiin.

    "Jes. 65:21, 22:n ennustus kertoo, miten uudessa järjestelmässä asuvat rakentavat itselleen oman kodin ja istuttavat oman puutarhan,..." (Vartiotorni 1. elokuuta 1970 sivu 342)

    Saakohan rivijulle lainata vasaraa ja ottaa arkista nauloja edes kodinrakennuskäyttöön?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>YHWH-setä on viisaudessaansa ratkaissut asian siten, että on piilottanut kaikki vasarat ja naula temppelin esiripun taa Liiton arkkiin.

    "Jes. 65:21, 22:n ennustus kertoo, miten uudessa järjestelmässä asuvat rakentavat itselleen oman kodin ja istuttavat oman puutarhan,..." (Vartiotorni 1. elokuuta 1970 sivu 342)

    Saakohan rivijulle lainata vasaraa ja ottaa arkista nauloja edes kodinrakennuskäyttöön?

    Se jää nähtäväksi. Komiteat kun tuppaavat olemaan mitä ovat, vaikkakin tässä komiteassa kaikki jäsenet ovat kaikkitietäviä ja kaikkivoipia. Ehkä päädytään siihen, että rivikuolematon saapi nauloja muttei vasaraa, tai päinvastoin. Tai ehkä kummatkin saa käyttöönsä, mutta ei yhtä aikaa. Tai ehkäpä enkelit hoitavat kirvesmiehen hommat: mitäpä heillä on enää n.7 miljardin syntisen teurastamisen jälkeen muutakaan tekoa. Kun kaikki suojelusenkelitkin jäivät työttömiksi.
    Odottelemme komitean päätöstä. Kiirettähän ei liene, koska wc-klubin ennustusten paikkansa pitävyys on tiedossa.

    Äänestä

  • koo.koo kirjoitti:

    Saatetaan sallia ainoastaan liimaamalla koottuja pikakoteja. Ja ongelmahan koskee ainoastaan köyhempiä alueita, joissa ei ole valmiina tyhjiä asuntoja. Kehittyneemmillä alueilla on kenttäreissuilla apustettu jo oma lemppariasunto.

    Niin tai mahdollisesti jt:lle sallitaan omasta päästä tehtyjä pahvimajoja.

    Äänestä

  • koo.koo kirjoitti:

    Niin tai mahdollisesti jt:lle sallitaan omasta päästä tehtyjä pahvimajoja.

    Osin piirustukset voi kopioida kahden hengen päästä vedettävän pukkisängyn piirustuksista.

    Äänestä

[][][] Kun tuolla aijemmin kerroin paratiisista, muistin, että siellä puhuttiin siitä ettei ole kipua, tuskaa, synnyttämistä, seksiä eikä vanhenemista mummoassa? [][][]

Kyllä tulevassa tulevassa paratiisissa, messiaanisessa 1000 vuoden
rauhanajassa, naidaan ja synnytetään, mm. Jes. 11. luvun mukaan.
Mutta senjälkeen, taivaassa, ei naida eikä synnytetä, kuten Jeesus opettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jt-alokas kirjoitti:

Kun tuolla aijemmin kerroin paratiisista, muistin, että siellä puhuttiin siitä ettei ole kipua, tuskaa, synnyttämistä, seksiä eikä vanhenemista mummoassa?
Tarkoittaako se sitä, että jos lyön vahingossa sormeen vasaralla en tunne mitään kipua, ja haavat muutenkin paranee hetkessä, vähän niin kuin Robocopissa?
Eikä myös saa pitää laatuaikaa vaimon kanssa, saatikka muksuja lisää, ja lapset ovat aina pieniä kun vanhenemista ei tapahdu?
Ja vielä vanhemmat könköttää keppien ja rullaattorien kanssa ikuisesti?

Alkaa "pikkusen huolestuttamaan tämä JT:uus".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu