kaikki, mikä ei ole uskosta,

on syntiä

(Rom 14:13->>) Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.

Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.

Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.

Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi;

sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.

Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.

Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.

Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.

Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;

-->> mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.

6

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sette+sette

      Otapa huomioon kohta: " ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää."! Riippuu siis kunkin omista ajatuksista, asenteista ja uskomuksista, mikä on syntistä.

      Toinen hyvä lause on: "Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;" Eli sen minkä itsekukin uskoo olevan hyvää, on hyvää tai toisaalta; mikä on pahaa, on hänelle pahaa.

      • koska ei

        halua alistua Jumalan suunnitelman mukaiseen yhteyteen Jeesuksessa Kristuksessa.
        Riippuu siis kunkin omista ajatuksista, asenteista ja uskomuksista, mikä on syntistä.

        1Ms 6:5-7) Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,

        niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.

        Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni". Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

        Tämä on kertomus Nooan suvusta. --->>> Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.

      • koska ei kirjoitti:

        evankeliumia, jossa on apu vaikeuksiin. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen/

      • OttoPetteri
        penttiz kirjoitti:

        evankeliumia, jossa on apu vaikeuksiin. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen/

        Miksi kirjoittaa tänne pelkkiä lainauksia kirjoista?
        Eikö muuta sanottavaa ole?
        Vai eikö oma ajattelu ole sallittua tai eikö sitä olekaan?

        Vai haluatteko toisillenne todistella kuinka hyviä uskovaisia olette?

      • lainauksia
        OttoPetteri kirjoitti:

        kirjoista?" Syy on yksinkertaisesti niin, että silloihan ne sanat eivät aina olisikaan puhdasta raamatun sanaa.
        Nämäkin sivustot on sanan väärentäjiä täynnä ja sen vuoksi Raamatun sanojen lainaaja vain ilmaisee, mitä mieltä hän itse on.

        Ja kun rakastaa, niin tottahan se tulee esille kirjoituksissa.

      • ohjelmassa:
        OttoPetteri kirjoitti:

        Miksi kirjoittaa tänne pelkkiä lainauksia kirjoista?
        Eikö muuta sanottavaa ole?
        Vai eikö oma ajattelu ole sallittua tai eikö sitä olekaan?

        Vai haluatteko toisillenne todistella kuinka hyviä uskovaisia olette?

        Juha Ketola jututtaa Hannu-Heikki Hyppöstä maailman menosta. Missä on järki ja missä rajat?
        http://tv7.fi/vod/player.html?file=elava_yhteys-101-w.MP4&dir=elava_yhteys
        Elävä yhteys

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe