Ranskalaiset lähdössä

Toistuvien kidnappausten takia Ranska kehottaa kansalaisiaan lähtemään Irakista!
2223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Myös Portugali suosittelee kansalaistensa lähtemistä Irakista.

Venäläinen rakennusalan yritys Tekhpromexport vetää kaikki 370 työntekijäänsä pois Irakista.

Tänään siepattiin neljä italialaista.
Yli 30 ulkomaalaista 12 eri maasta on siepattu Irakissa viime aikoina. Mm. 8 amerikkalaista urakoitsijaa on kadoksissa, samoin kolme japanilaista.
Sitä vastoin 8 venäläistä ja ukrainalaista on vapautettu.

Äänestä
  • Onkos tuli hännän alla?

    Pelkäävätö he olevinaan jotakin?

    Millaista sakkia sinne oikein lähetetään?

    Joittenkin pikkujuttujen takia piti näköjään peruuttaa jopa Irakin jälleenrakennusmessutkin.

    Kyllä on merkillistä periksiantamista.

    Sattuiko kukaan muuten eilen näkemään mitään uutisia niistä shiioista, kun heillä oli se pyhiinvaelluspäivä, jolloin ainakin miljoona shiaa lähtee eri tyyleineen liikkeelle.

    Viime vuonnahan niistä oli paljon juttua ja aika hurjaahan se meno oli ja veri vaan roiskui, kun he puukottivat ja ruoskivat itseään.

    Merkillistä, ettei tuosta suuresta tapahtumasta ole ollut mitään tänä vuonna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irakista kirjoitti:

Toistuvien kidnappausten takia Ranska kehottaa kansalaisiaan lähtemään Irakista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu