Kuulkaa, te kaikki maan matoset. Olen tullut tänne pelastamaan teidän kiusatut sielunne taivaan iloilta. Uskomalla minuun, ja vain minuun, voitte päästä ikuiseen kadotukseen. Kuumille soille, joissa tovereiden suusta pääsee vain tukahdutettuja internationalen ensisanoja; helvetin pätsiin, jossa piru tökkii atraimella kommunistin takamusta; kiirastuleen, jossa reaalisosialismi muuttuu todelliseksi aatteen paloksi.
Tähän loppuun sopii hyvin näyte ihailijani Wolfgang Amadeus Mozartin äidin Anna Marian kirjeestä miehelleen Leopoldille:
"...ubrigens hoffe das du dich und die nanerl gesund befindest, was macht dan mein bimperl, ich habe schon lange nichts von ihme gehert, das die frau oberpreitherin so schnell gestorben, bedaure von herzen, ietz wird woll der freile tonerl das Maul wassern..." (Munchen, 26.9.1777.)
Kielitaidottomille sama suomeksi
"...näkemiin kultaseni. kisko perse suuhusi. Toivotan hyvää yötä ja paskannan sänkyyn niin että rutisee. Kello on jo yli yksi, nyt voit riimitellä itse..." (Munchen, 26.9.1777.)
suom. Seppo ja Päivi Heikinheimo
Tähän loppuun sopii hyvin näyte ihailijani Wolfgang Amadeus Mozartin äidin Anna Marian kirjeestä miehelleen Leopoldille:
"...ubrigens hoffe das du dich und die nanerl gesund befindest, was macht dan mein bimperl, ich habe schon lange nichts von ihme gehert, das die frau oberpreitherin so schnell gestorben, bedaure von herzen, ietz wird woll der freile tonerl das Maul wassern..." (Munchen, 26.9.1777.)
Kielitaidottomille sama suomeksi
"...näkemiin kultaseni. kisko perse suuhusi. Toivotan hyvää yötä ja paskannan sänkyyn niin että rutisee. Kello on jo yli yksi, nyt voit riimitellä itse..." (Munchen, 26.9.1777.)
suom. Seppo ja Päivi Heikinheimo
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oi Mestari! Jaa viisauttasi meille maan matosille!
... virvoitusta janoiselle. Tämä on aitoa Omar Khaijamin viisautta, mitä nyt muutamassa nelisäkeessä hieman Kundin pieniä muunteluja, mutta diskreetisti tehtyjä niin, että henkevyys säilyy.
Henkevyys oli kaukana tuosta nimelläni esiintyneen törkimyksen ulosteesta. Olen jo vastannut hänelle kirjoituksellani "Seppo Heikinheimon puolesta".
On täällä hengen pidot, joissa äly loistaa
ja kaiken epätietoisuuden meiltä poistaa,
kun kautta saitin, pitkin päivää, yötä,
se todistaa ja todistustaan toistaa.
Tääll` kepun parhaat, neropatit oivat
aatteensa siipiratsun satuloivat
ja taivaan korkeimmatkin kukkulat
he sillä valtaavansa arvioivat.
Kuin helminauhaan aateaarteitaan
he pujottavat, kovin kiihkoissaan,
ja varmoin äänenpainoin puhuvat
vaikk` mistään tiedä eivät paljonkaan
Ne älyllään nyt saitin täyttävät
ja mestareina sanaa käyttävät
ja muille totuutensa lyhtyjä
sytyttävät ja tietä näyttävät
mutt` itse eivät osaa milloinkaan
pois yöstänsä ja pimeydestä maan;
ne kertovat vain hetken tarujaan
kunnes taas uuvahtavat nukkumaan!
Salainko vyyhti heille aukeaa?
Sen alkupääkään tuskin laukeaa,
vaan jokainen, sen ongelmaa ken kehrää,
ennemmin ikiuneen raukeaa.
Hapuilet kädelläsi pimeää
ja itsellesi lampun sytyttää
taa verhon tahdot…. Mutt` kuiskaan sulle:
”Sokea minuutes` ei mitään nää”.
Sisintä ilmiöitten, asiain,
voi harhaluuloin kuvitella vain
se hyväuskoinen ken luulee
tosiksi puheet kepu-saarnaajain.
Kun sielun alueilla vaeltaa,
on paras, että järjen avuks´ saa –
maailman asioissa pienen äänen
pito on varmintakin varmempaa…
Kun tuskin kumpikaan me, sinä, minä,
olemme asiaimme määrääjinä,
alistu kohtaloosi: niitä, jotka
niin tekevät, voi pitää järkevinä.
Sanotte nyt, oot KUNDI arvoton,
ja vihan ansaitset ja tuomion,
kun pimeään jäät mitään tekemättä,
kun tuskaa tulvillaan tää saitti on.
Häpeä suurin, minkä tiedän, on
omata maine miehen mainion –
en mitään kurjempaa voi kuvitella
kuin Totuus kolhiessa Kohtalon!
Se totuus Teitä armotta nyt kohtaa
kun galluppeja demarit taas johtaa.
Vaaleissa seuraavissa nähdään, että
taas punaruusu kirkkaimpana hohtaa!
Kun kepun kannatus nyt tuuleen haipuu
mielenne varmaan valtaa menneen kaipuu,
mutt miksi surra: olleen mennä anna –
nyt viisas uuteen olevaiseen taipuu!
Jos synkkää mieltäs` viiniin hukutat,
valitse seuraas` miesten viisaimmat
ja armaat neidot, joiden poskilla
demariruusut kauniit kukkivat!
Sitoa älköön saako sydäntäs
muu kuin vain kutrein armaas lemmekäs –
äläkä kylvä elämääsi tuuleen,
vaan viiniä juo joka hetkenäs!
Pois eilispäivän muistelu ja kaipuu:
ei palaa päivä, kun se mailleen vaipuu –
ja huominen on vielä tulematta:
Miks`surra sitä, ennen kuin se haipuu?
Tulevan päivän huolet mielestäsi heitä
ja menneest` älä itke kaipuun kyyneleitä!
juo viiniä ja sulohuulten hurmaa,
niin aikasi ei lennä turhaan tuulen teitä!
Juo viinillä pois huoles synkeät!
On myrkkyä Maan murheet typerät
ja viini niiden vastalääke, jolla
surusi varmimmasti lievität.
Myös ihmisylpeyden pöhöpään
saa pienemmäksi viini ihmeellään
ja viinin taivaisella taialla
lujinkin solmu auki liisitään
Suo päiviesi sarjaa haipuvaa
ilon ja viinin aina virvoittaa –
kas: vaikka aarreaitan omistaisit,
et rahtuakaan Rajan taakse saa.
On viini kyllä paljon pahan syy
ja maine seurassa sen tärveltyy…
Mutt` mitä puoliksikaan yhtä oivaa
voi ostaa se, ken muille viinin myy?
Suo neitten, ihanain kuin enkelten,
nyt pääsi täyttää riemuin rakkauden.
Ojenna kätesi – oi Herra, anna
minulle viinimalja ikuinen!
Kun kevät palaa jälleen Pohjolaan
ja talvi väistyy; samoin huomataan
väistyvän Kepun, päivä päivän jälkeen
sen kirjaa täällä loppuun luetaan.
Miks` sallit, veli, mieltäs` ahdistaa
sen, mitä emme estetyksi saa;
pelon ja kauhun, turhan epätoivon
ja sieluntuskan, joka tuhoaa?
Pää kirkkaana ja kevein sydämin
Maa-matkaas riennä mielin riemuisin;
et itse suunnitellut elämääsi –
ja aivan tahdotta se alkoikin.
Minua nyt ja aina miellyttää
näin juoda viiniä täysväkevää
ja kuulla, kuinka taivaisesti huilu
ja kolmikieli viulu heläjää…
Käy istumaan ja riemun pikarista
juo Sinäkin nyt viintä oivallista:
unohda virvakuvat, joiden hohde
vain hetken hehkui ennen sammumista!
Ja pyydä: Armahtaja kärsiväin,
luo silmäs` minuun vaivan vankiin päin –
päin sydäntäni, jolla taakkanaan
on paino tuskain sietämättömäin,
Suo armos jaloilleni, vaikka lie
ne horjuvat, ja viinitupaan vie –
vapisevia käsiäni sääli:
pois viinimaljaa älä niiltä vie!
Jokainen tietysti tajuaa, että en minä suoltaisi tuollaista, joten sen vuoksi minun ei tarvitse siihen puuttua. Puutun lähinnä Seppo Heikinheimon - vaimoni sukulaismiehen - muiston halventamisesta. Seppo tuskin enempää kuin kukaan muu Heikel-Heikinheimojen sivistyssukuun kuuluva olisi voinut suomentaa tuollaista törkyä. Täytyypä kysäistä pappisveljeltään Miikalta seuraavassa tapaamisessamme.
Mozart oli tosin mieltynyt lapsellisiin kakkavitseihin, joista on mainintoja kolmessa hyllyssäni olevassa Mozart-kirjasakin, mutta tuota en niistä ainakaan äkikseltään löytänyt. Viitettäkään tuollaisesta ei löydy Seppo Heikinheimon postuumeista "Mätämunan muistelmista". Joten arvelisin, että nuo ovat oman henkesi tuotteita, mutta olisitkohan pystynyt tuottamaan tuon saksaksi? No, on niitä törkimyksiä myös saksankielisellä alueella.
Mutta kyllä tuo esityksesi kuuluu siihen sarjaan, jonka jo palkitsin kirjoituksellani "on palkitsemisen aika".
Ettet nolaisi enempää itseäsi Mozart-tiedoillasi vaimosi sukulaisista puhumattakaan, tässä sinulle oikea viite.
Wolfgang Hildesheimer: Mozart, sivut 79-80. Suomentaneet Seppo ja Päivi Heikinheimo.
Kirjasta löytyy Amadeuksen itsensäkin kirjoittamia kakkajuttuja. Sinänsä surullista, että Seppo teki fataalin ratkaisunsa, näin hänet Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla edellisenä kesänä ennen itsemurhaa. Olin kaikista konserteista suurin piirtein samaa mieltä kuin hän Hesariin kirjoitti. Joka tapauksessa Suomen tähän asti paras musiikkikriitikko oli hän.
Seppo Heikinheimon muistolle Mozartin itsensä kirjoittama elegia:
Hier ruht ein lieber Narr,
Ein Vogel Staar.
Noch in den besten Jahren
Musst er erfahren
Des Todes bittern Schmerz.
Mir blu't das Hertz,
Wenn ivh daran gedenke.
O Leser! schenke
Auch du ein Thränchen ihm.
Er war nicht schlimm;
Nur war er etwas munter,
Doch auch miunter
Ein lieber loser Schalk,
Und drum kein Dalk.
Ich wett, er ist schon oben,
Um mich zu loben
Fur diesen Freundschaftsdienst
Ohne Gewinnst.
Denn wie er unvermuthet
Sich hat verblutet,
Dacht er nicht an den Mann,
Der co schön reimen kann.
(Den 4 Juni 1878)
Ja kielitaidottomille:
Tässä lepää rakas narri, lintu nimeltä Star. Vielä parhaina vuosinaan se joutui kokemaan kuoleman katkeran tuskan. Sydämeni itkee verta ajatellessaan sitä. Oi lukija! Lahjoita sinäkin sille pieni kyynel. Se ei ollut paha, vain hieman iloluontoinen, mutta toisinaan myös rakas ja huikentelevainen lurjus eikä siksi mikään veijari. Lyönpä vetoa, että se on jo yläkerrassa ylistääkseen minua tästä ystävyyden palveluksesta ilman voittoa. Sillä heittäessään odottamatta henkensä se ei ajatellut miestä, joka osaa riimitellä niin kauniisti.
4. kesäkuuta 1787
Mozart
"Luulin kerran olleeni väärässä, mutta huomasin erehtyneeni", sanoi Paavo Väyrynen, mutta minun on nyt myönnettävä olleeni väärässä.
Kun kepulaisiin ei ole luottamista ja kun minun kirjastostani ovat Mozartista vain kirjat "Mozart: Nero ja ihminen (Maija Lehtosen suom. 1983), Heikki Poroilan "Mozartin sävellykset" (1991) ja musiikin klassikot sarjasta Yves ja Ada Remyn kirjoittama ja Hannu-Ilari Lampilan suomentama "Mozart" (1985), niin soitin Sepon Jukka-veljelle (Miikaa en tavoittanut) ja sain kuulla, että on Seppo suomentanut vaimonsa Päivin kanssa kaksikin Mozart-kirjaa ja kertoi Jukka niiden nimetkin ja toinen oli tuo mainitsemasi.
Ei musiikkitietous taidelajeista minun vahvimpiani ole (vaikka kitaraa soittelen ja parissakin kuorossa olen laulanut), eikä varsinkaan säveltäjätietous, on myönnettävä, mutta eihän ihminen kaikkeen ehdi. Minulle nimittäin kirjallisuus on paljon läheisempi. Vaatimattomassa kotikirjastosani on pitkälti yli 2000 teosta, joukossa mm. lähes 100 runoteosta, mutta ei tuo oma kirjastoni mihinkään riitä, yleisten kirjastojen suurasiakas olen.
Muuten, hyllysäni on kaksikin raamatun paksuista sukukirjaa tuosta vaimoni suvusta, Genealogia Heikeliana, Ilmo Heikinheimon kokoama vuodelta 1980 ja samanniminen uusi, Yrjänä Heikinheimon pääasiassa työstämä vuodelta 2001. On tuossa uudemmassa esitetty melko pitkänä Sepon curriculum vitae, mutta hänen tekeminään kirjoina on mainittu vain "Martti Talvela - Jättiläisen muotokuva" ja "Aarre Merikanto - säveltäjäkohtalo itsenäisessä Suomessa.
Heikel-Heikinheimo on muuten harvinainen sivistyssuku oloissamme. Se alkoi 1600-luvulla Oulun seudulta opintielle Upsalaan päässeestä Heikkilän Jaakosta, josta tuli Jakob Heikel. Suku pitkälti ruotsinkielistyi, mutta pysyi hyvin suomenmielisenä ja suomalaisuuden aallon aikana 1920-30 luvuilla suurin osa siitä suomensi nimensä Heikinheimoksi.
Suvusta on tullut mm. monia "isiä", kuten Suomen voimistelun isäksi kutsuttu Ivar Heikel, metsänhoidon isä Olli Heikinheimo ja jopa Paraguain nykyaikaisen maanviljelyksen isäksi tituleerattu Ben Walter Heikel. Eniten suvussa on ollut pappeja - vaimonikin isoisä - ja toiseksi eniten lakimiehiä, mutta on ollut yksi kenraalikin, Vallisaaren räjähdysonnettomuudessa jo ennen sotia kuollut jääkärikenraali Aarne Silvio Heikinheimo.
Kyllä siellä Genealogia Heikelianassa minunkin tietoni ovat. Olen virnuillut, että vaimoni myötä minäkin pääsin kantakirjaan.