Mun mielestä on vähän outoa, että Pia oli ollut 9 vuotta kestäneessä suhteessa, kun näki telkkarissa Juhan ja ihastui heti ja laittoi kirjeen menemään, vaikka asui vielä edellisen ukkonsa kanssa. Ei ihan stabiili henkilö jos voi ihastua noin vaan telkkarissa esiteltyihin persooniin ja jättää vanhan arkipäiväisen taakse.
Pialla oli jo mies
19
2070
Vastaukset
- oikaisija
Tiedoissa oli, että suhde oli jo kuollut, mutta Juhan näkeminen oli viimeinen tikki muuttaa erilleen. Monihan elää esim. avioliitossa ihan vain sen takia, ettei viitsi siitä lähteäkään. Vaikkei tunteita olisi ollut enää aikoihin ja oltaisiin kuin kämppikset. Jos ei kerran lapsia ole, niin mitä siinä sitten miettimään kun näkee elämänsä miehen. Vaikkei Juha olisi ollutkaan napannut Piaa, olisi Pialla alkanut uusi elämänvaihe kuitenkin, johon hiljaa kypsynyt. Monet ihmiset tarvii tuollaisen potkaisun, että osaavat lähteä jostain kuolleesta tilanteesta elämään jälleen.
- mukaan...
se juttu veteli jo viimeisiään muutenkin...eli mikäs siinä sitten...miksi tuhlata elämää onnettomaan suhteeseen kun voi olla onnellinenkin? Elämä on loppujen lopuksi lyhyt...
- tsemppiä pia ja juha
Sehän juuri on rohkeaa! Ihmisellä on VAIN yksi elämä, joten miksi niuhottaa.
- samaa ihmettelin,
eikö entinen mies kelpaa enää, sellaistahan se on naisten kanssa, jo on mokoman miehen saanut mutta vielä uutta miestä haluaa, no jo on kyltymätön nainen, toki hänen pitäisi ymmärtää, että kaikenlaiset miehet ovat melkein sukupuuton partaalla oleva katoava luonnonvara, joita pitää säästää myös kanssasisarille, eikä miestä noin vaan oteta jos entinen kyllästyttää, sillä miehelläkin on oma tahto, ehkä ihan kaikilla maajusseilla sellaista omaa tahtoa ei taida sittenkään olla
- Näin sen näen
kuin pässiä narussa. Piahan sanoi ettei Juhalla ollut vaihtoehtoja. Jos on esittänyt uhkavaatimuksen että Juhan on pakko valita hänet koskalähti edellisestä suhteestaan Juhan takia. Pia taitaa olla taas yx kappale läheisriippuvaisia ihmisiä jotka ei kykene elämään yksin. Piahan on huomatavasti nuorempi kuin Juha. Pia on jotain 26-27-vuotias. Ja jos on ollut edellisessä suhteessa 9 vuotta niin on ollut 17-18-vuotias kun on aloittanut sen. Nyt hakee turvallista isähahmoa johon voi ripustautua.
- asia on niin,
Näin sen näen kirjoitti:

kyllä sen sitten ymmärtää, että Juha suostui Pian poikaystäväksi, jos Pia on mennyt vielä uhkailemaankin, voi voi sentään, ihan kauheeta tämä rakkauden intohimoinen palo, kuinka se roihuaa, ja nyt Juha sitten osataa Pialle yli neljäntuhannen euron kihlasormuksen, hirveetä miten kalliiksikin se rakkaus tulee
- plaah ja plääh
Näin sen näen kirjoitti:
kuin pässiä narussa. Piahan sanoi ettei Juhalla ollut vaihtoehtoja. Jos on esittänyt uhkavaatimuksen että Juhan on pakko valita hänet koskalähti edellisestä suhteestaan Juhan takia. Pia taitaa olla taas yx kappale läheisriippuvaisia ihmisiä jotka ei kykene elämään yksin. Piahan on huomatavasti nuorempi kuin Juha. Pia on jotain 26-27-vuotias. Ja jos on ollut edellisessä suhteessa 9 vuotta niin on ollut 17-18-vuotias kun on aloittanut sen. Nyt hakee turvallista isähahmoa johon voi ripustautua.
Jessus teidän juttuja....
Pia on varmaan ihan kauheasti uhkaillut Juhaa...voi ei...itse en kylläkään sitä tv:ssä koskaan nähnyt mutta joku teistä kotipsykologeista osasi varmaan tulkita uhkaukset eleistä ;). - omeletti
Näin sen näen kirjoitti:
kuin pässiä narussa. Piahan sanoi ettei Juhalla ollut vaihtoehtoja. Jos on esittänyt uhkavaatimuksen että Juhan on pakko valita hänet koskalähti edellisestä suhteestaan Juhan takia. Pia taitaa olla taas yx kappale läheisriippuvaisia ihmisiä jotka ei kykene elämään yksin. Piahan on huomatavasti nuorempi kuin Juha. Pia on jotain 26-27-vuotias. Ja jos on ollut edellisessä suhteessa 9 vuotta niin on ollut 17-18-vuotias kun on aloittanut sen. Nyt hakee turvallista isähahmoa johon voi ripustautua.
voi teitä urpojen urpot.te vääristelette asioita ei pia ole uhkaillut ketään ja toisekseen juha kyllä ei ole kenenkään kusetettavissa.ettäs tiedätte .satun tuntemaan tyypin .ette toopet ymmärrä edes heidän huumoriaan .joten älkää myöskään tulkitko asioita omalla koti psykologiallanne .olette naurettavia.
- antakeearmoa.
omeletti kirjoitti:

Jos nainen jättää miehensä niin sanotaan että: teki rohkean ratkaisun ja otti elämän omiin käsiin
Mies jos jättää vaimonsa niin sanotaan: Lähti jonkun lumpun matkaan ja julmasti hylkäsi perheensä
ps. Pialla sika rumat korvaläpät
ps2. Juha häpee niitä.. - kantensa valitsee
antakeearmoa. kirjoitti:
Jos nainen jättää miehensä niin sanotaan että: teki rohkean ratkaisun ja otti elämän omiin käsiin
Mies jos jättää vaimonsa niin sanotaan: Lähti jonkun lumpun matkaan ja julmasti hylkäsi perheensä
ps. Pialla sika rumat korvaläpät
ps2. Juha häpee niitä..vakka kantensa valitsee
- Näin sen näen
omeletti kirjoitti:
voi teitä urpojen urpot.te vääristelette asioita ei pia ole uhkaillut ketään ja toisekseen juha kyllä ei ole kenenkään kusetettavissa.ettäs tiedätte .satun tuntemaan tyypin .ette toopet ymmärrä edes heidän huumoriaan .joten älkää myöskään tulkitko asioita omalla koti psykologiallanne .olette naurettavia.
suunnittelee heille yhteistä kotia johon sitten tulee kylpyhuoneeseen kristallikruunu:)) No se kruunu oli varmaan Piian hjuumoria mutta se yhteinen koti... eikös Piia meinaakaan mennä lantalaan emännäksi???? Meinaako yrittää päättää siitäkin että missä se yhteinen koti sitten joskus tulee olemaan. Juhahan haki navettaansa emäntää. Onkohan Piia täysin sisäistänyt sitä asiaa, vai tekeekö Juhasta vain viikonloppuhoidon ja sormus pitää saada että saa näyttää exälleen että saa kyllä uudenkin miehen :((
- herkku ja kaisa

Kun näin Pian ekan kerran telkkaris, katoin että salkkarien Roosahan siinä hakee itselleen miestä. Mun mielestä Pialta rohkee veto jättää entinen huono mies ja lähtee tavoitteleen parempaa. Ei huonossa suhteessa kannata olla. Onnea Juhalla ja Pialle:)
- Urhos
herkku ja kaisa kirjoitti:

Avioehto, avioehto!!!
Älkää Urhot unohtako sitä! - pian tunteva
herkku ja kaisa kirjoitti:
Kun näin Pian ekan kerran telkkaris, katoin että salkkarien Roosahan siinä hakee itselleen miestä. Mun mielestä Pialta rohkee veto jättää entinen huono mies ja lähtee tavoitteleen parempaa. Ei huonossa suhteessa kannata olla. Onnea Juhalla ja Pialle:)
kuinka vertasit piaa roosaan heillä ei ole mitään yhteistä törkeää verrata näin .aika riskialtista verrata näin.
- köhömpsistä
pian tunteva kirjoitti:
kuinka vertasit piaa roosaan heillä ei ole mitään yhteistä törkeää verrata näin .aika riskialtista verrata näin.
Tarkoitin vain ja ainoastaan ulkonäköä.
- heheheee
köhömpsistä kirjoitti:
Tarkoitin vain ja ainoastaan ulkonäköä.
:D paras
- se sama taas
köhömpsistä kirjoitti:
Tarkoitin vain ja ainoastaan ulkonäköä.
Molemmilla on sellainen pieni söpö nykerönenä ja pyöreet kasvot. En siis missään nimessä tarkoittanut, että Pia näyttäisi samalla lailla vammautuneelta kuin Salkkarien Roosa. Jotain samaa pyöreyttä siinä ulkonäössä vain on.
- rfc
se sama taas kirjoitti:

Hirveä loukkaus!! Rosiksessa tavataan...t.Rosan fan club
- pimpeli pom
se sama taas kirjoitti:
Molemmilla on sellainen pieni söpö nykerönenä ja pyöreet kasvot. En siis missään nimessä tarkoittanut, että Pia näyttäisi samalla lailla vammautuneelta kuin Salkkarien Roosa. Jotain samaa pyöreyttä siinä ulkonäössä vain on.
äitis on
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768