ihmisuhri?

miten on mahdollista että jumala hyväksyy ihmisuhrin? ( genesis ja jeftah)
18233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

>>miten on mahdollista että jumala hyväksyy ihmisuhrin?>>

Kyllä se on ihan hyvin mahdollista, kun on kyse Vanhan Testamentin julmasta jumalasta. Tuon jumalan kerrotaan muutenkin reagoineen jokaiseen poikkipuoliseen sanaan tai tekoon väkivallalla. Hän ei kerta kaikkiaan voinut sietää muulla tavalla ajattelevia ihmisiä. Siksi Raamatussa hänen kerrotaan tapattaneen lähes 33 miljoonaa ihmistä:

http://flux64.wordpress.com/2007/02/27/how-many-has-god-killed-complete-list-and-estimated-total/

Seuraavassa vielä yksi kuvaava katkelma tuon jumalan vaatimista ihmisuhreista. Tuo verenhimoinen sadisti vaati seitsemän syyttömän nuorukaisen raakaa murhaamista, ennen kuin suostui rauhoittumaan vihastaan:

"Mutta kuningas otti Rispan, Aijan tyttären, kaksi poikaa, Armonin ja Mefibosetin, jotka tämä oli synnyttänyt Saulille, sekä Meerabin, Saulin tyttären, viisi poikaa, jotka tämä oli synnyttänyt Adrielille, meholalaisen Barsillain pojalle, ja luovutti heidät gibeonilaisten käsiin; ja nämä lävistivät heidät paaluihin vuorella Herran edessä, niin että ne seitsemän sortuivat kaikki yhdessä. Näin heidät surmattiin elonleikkuun ensimmäisinä päivinä, ohranleikkuun alussa. - - Tehtiin kaikki, mitä kuningas oli käskenyt. Niin Jumala leppyi maalle. - 2. Samuelin kirja 21:8, 9, 14

Tällainen syyttömien ihmisten murhaaminen on hieman ristiriidassa jumalan väitetyn rakkauden, oikeudenmukaisuuden sekä kaikkivaltiuden kanssa.
Mutta ei se mitään, onhan monilla muillakin taruolennoilla ristiriitaisia ominaisuuksia ja jakautunut luonne; eikä ihmekään, ovathan ne monien eri aikoina eläneiden keksijöidensä ristiriitaisten toiveiden ja pelkojen summa.

Äänestä
  • "Mutta ei se mitään, onhan monilla muillakin taruolennoilla ristiriitaisia ominaisuuksia ja jakautunut luonne; eikä ihmekään, ovathan ne monien eri aikoina eläneiden keksijöidensä ristiriitaisten toiveiden ja pelkojen summa."
    Tuo on niin naulankantaan kuin olla voi. Uskontojen jumalat ovat ihmisten kehittämiä ajatusmalleja. Vaan paljon jaksetaan palstalla kinata että kellä on se oikea jumala ja oikea usko. Huoh...!

    Äänestä

  • Huoh...... kirjoitti:

    "Mutta ei se mitään, onhan monilla muillakin taruolennoilla ristiriitaisia ominaisuuksia ja jakautunut luonne; eikä ihmekään, ovathan ne monien eri aikoina eläneiden keksijöidensä ristiriitaisten toiveiden ja pelkojen summa."
    Tuo on niin naulankantaan kuin olla voi. Uskontojen jumalat ovat ihmisten kehittämiä ajatusmalleja. Vaan paljon jaksetaan palstalla kinata että kellä on se oikea jumala ja oikea usko. Huoh...!

    >>Uskontojen jumalat ovat ihmisten kehittämiä ajatusmalleja>>

    Näinhän se juuri on. Tässä muuten eräs mielenkiintoinen tutkielma aiheeseen:
    http://jumalasuomi.tripod.com/jumalasuhde.htm

    Raamatunkin "jumalan" julistetaan sen enempää asiaa pohtimatta olevan esimerkiksi Isä ja Rakkaus.

    Mutta kuka isä tappaa lapsensa, jolla on vaikeuksia, joka on erehtynyt tai vaikka tämä olisi ollut tottelematonkin?

    Kuka isä pakottaa lapsensa rakastamaan häntä ehdoitta? Mitä iloa pakotettu rakkaus voisi kenellekään terveelle persoonalle tuottaakaan?

    Kuka isä hermostuu lapsilleen ja lyö heidät kuoliaiksi, jos he eivät tuo hänelle säännöllisesti lahjoja?

    Kuka lapsiaan rakastava ja kunnioittava isä kieltäisi lapsiaan ajattelemasta asioista itsenäisesti? Millainen isä rankaisee lapsiaan ankarasti, jos nämä yrittävät muodostaa omaa käsitystään maailmasta tai saada tosiasioita selville?

    Millainen "Kaikkivaltias Rakkaus" sellainen todellisuudessa on, jolla ei ole mitään muuta keinoa käsitellä ristiriitatilanteita kuin tappaminen?

    Kumpaa seuraava teksti kuvailee paremmin, Kaikkivaltiasta luojaa vai primitiivistä kostonhimoista ihmistä:

    "Minä nostan käteni taivasta kohti ja sanon: Niin totta kuin minä elän iankaikkisesti, kun minä teroitan miekkani salaman, kun minun käteni ryhtyy tuomiota pitämään, niin minä kostan vastustajilleni ja maksan vihamiehilleni. Minä annan nuolteni juopua verestä - ja minun miekkani syö lihaa - surmattujen ja vangittujen verestä, vihollispäällikköjen päistä." - 5. Moos. 32:40-42

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    Niin ja millainen on "kaikkivaltias, ylivoimainen ja erinomaisen viisas" jumala, jonka kuitenkin pitää tapella jotain vastustajiaan vastaan? Eihän kaikkivaltias, joka kaiken on luonut, ole itselleen voinut luoda vastavoimia. Älytöntähän se olisi!

    Äänestä

Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi.
Ihmisessä oleva synti on se joka johtaa murhaamiseen. Myös Kansana synnin mitta voi täyttyä niin että, tuomion koetukset on ainut joka voi vielä herättää ihmisen synnin pimeydestä, sen hän tekee rakkaudesta.
1Moos.15:16, Herra sanoi Abramille: ja neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne takaisin; sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi.
Mitenkä on sinun sielusi laita, jos et vielä ole ottanut Jeesusta syntiesi sovittajana, ja elämasi Herraksi, niin älä viivyttele et tiedä huomista onko enää, vaan koe ihana armo.

Äänestä
  • >>Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa>>

    Jota ennen hän vaati kymmenien miljoonien eläinten ja ihmisten veren vuodattamista. Tappaminen on tämän "jumalan" ainoa tuntema keino laittaa asiat järjestykseen; juuri niin kuin kaikkien ihmisdiktaattorienkin.

    >>Ihmisessä oleva synti on se joka johtaa murhaamiseen>>

    Ja Jumalassa oleva synti on johtanut sitten varmaan hänetkin murhaamisen tielle. Miksi hän muuten teurastaisi miljoonittain kuvakseen luomiaan ihmisiä? Jopa viattomia pieniä lapsia ja myös vielä syntymättömiä lapsia. Vanhan testamentin kirjoitustapa vieläpä ilmaisee hänen NAUTTIVAN tällaisesta toiminnasta. Mutta vain narsistiset sadistit nauttivat väkivallasta, ja vallasta yleensäkin.

    >>Mitenkä on sinun sielusi laita, jos et vielä ole ottanut Jeesusta syntiesi sovittajana, ja elämasi Herraksi>>

    Näen kummallisena koko ajatuksen siitä, että pari tuhatta vuotta sitten tapetun elämänfilosofin kuolema liittyisi minuun millään tavalla. Varsinkaan, kun hänen opetuslapsilleen antamat lupaukset palata yliluonnollisella tavalla heidän omana elinaikana eivät toteutuneet. Näin hän lupasi:

    "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matteus 10:23

    Myöskään hänen "ihmetekojaan" emme löydä muualta kuin Raamatusta. Todellinen historia ei tunne yhtäkään Jeesus nasaretilaisen suorittamaa ihmetekoa. Hyvä puhetaito ja seuraajien kerääminen kun ei vielä tee kenestäkään fakiiria.

    >>älä viivyttele et tiedä huomista onko enää, vaan koe ihana armo>>

    Kaikkina aikoina on ollut niitä, jotka ovat kiivaasti odotelleet maailman päättymistä tai Herran paluuta. Tässä yksi esimerkki noin 18 vuosisadan takaa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Montanolaisuus

    Otsikkoosi viitaten voitaneen todeta, että kaikkina aikoina ja lähes kaikissa kulttuureissa on ollut aina se porukka, joka "on tuntenut kirjoitukset":

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanloppu#Uskonnollinen_maailmanloppu

    Kertoo vaan siitä, että tällainen höyryäminen ja draaman hakeminen elämään on aina kuulunut ihmisluonteeseen. Tietynlaiset ihmiset vievät sen vaan vähän pidemmälle kuin toiset. Toisille riittää Kauniit ja rohkeat, toiset hakevat extreme-kokemuksia ja jotkut keräävät opetuslapsia maailmanloppua vastaanottamaan.

    Sitten on niitä, jotka tyytyvät elämään tavallisena ihmisenä ja heille riittää mainiosti tämä yksi elämä. Itse voin lainata erään ajattelijan mottoa: uskon kuolemaa edeltävään elämään.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa>>

    Olin aikeissa vastata sinulle, mutta annankin Jumalan Sanan puhua puolestani ja siksi pyydänkin sinua lukemaan rauhassa ja ajatuksen kanssa vanhan testamentin Jesajan kirjan läpi. Toivon, että se avaa sinut ymmärtämään Raamatun punaista lankaa hieman paremmin!

    Siunausta ja antoisia lukuhetkiä, kun olet kirjan tuoreeltaan lukenut, voimme ilomielin keskustella aiheesta lisää!

    Äänestä

  • gtt kirjoitti:

    >>Olin aikeissa vastata sinulle, mutta annankin Jumalan Sanan puhua puolestani>>

    Olisit vaan vastannut ihan itse. Raamattu on tullut kyllä luettua, ja siltä pohjalta kysymykseni esitänkin.

    >>pyydänkin sinua lukemaan rauhassa ja ajatuksen kanssa vanhan testamentin Jesajan kirjan läpi>>

    Jesajan kirjan rauhassa lukeminenkaan ei valitettavasti vastaa moniin, jo kymmeniä kertoja tällä palstalla esittämiini kysymyksiin, kuten esim. miksi Kaikkivaltiaan Rakkauden tarvitsee alentua samoihin keinoihin, joilla itsekkäät ihmiset ovat aina ajaneet omia asioitaan läpi historiassa; siis uhkailuun ja tappamiseen. Tai miksi Jumala tappaa täysin syyttömiäkin ihmisiä?

    Tai miksi Raamatussa esitetyt ennustukset eivät ole toteutuneet?

    Äänestä

  • Jumalan pyhää Sanaa "Mitenkä on sinun sielusi laita, jos et vielä ole ottanut Jeesusta syntiesi sovittajana, ja elämasi Herraksi, niin älä viivyttele et tiedä huomista onko enää, vaan koe ihana armo. "

    Lue miten Henki toimi Pietarissa helluntaina. Pietari julisti lakia: Te tapoitte Kristuksen! Sen kuulleessan kuulijat saivat piston sydämeensä ja alkoivat kysellä mitä pitää tehdä, että he pelastuisivat. Ei Pietari julistanut armoa ennenkuin oli kehottanut: Tehkää parannus. Sen jälkeen kuulijat kastettiin ja heidän syntinsä pestiin pois uskon kautta, jonka Henki vaikutti.

    Oletko joku hurmahenkinen armonjulistaja, antinomisti, joka hihhuloi???

    Äänestä

  • altavastaaja kirjoitti:

    Jumalan pyhää Sanaa "Mitenkä on sinun sielusi laita, jos et vielä ole ottanut Jeesusta syntiesi sovittajana, ja elämasi Herraksi, niin älä viivyttele et tiedä huomista onko enää, vaan koe ihana armo. "

    Lue miten Henki toimi Pietarissa helluntaina. Pietari julisti lakia: Te tapoitte Kristuksen! Sen kuulleessan kuulijat saivat piston sydämeensä ja alkoivat kysellä mitä pitää tehdä, että he pelastuisivat. Ei Pietari julistanut armoa ennenkuin oli kehottanut: Tehkää parannus. Sen jälkeen kuulijat kastettiin ja heidän syntinsä pestiin pois uskon kautta, jonka Henki vaikutti.

    Oletko joku hurmahenkinen armonjulistaja, antinomisti, joka hihhuloi???

    olen ollut herätyskokouksessa, ja nähnyt kuinka Herra armoitetun julistajan kautta palavasti hengessä ilmiantaa synnin, ja henkilöön ei katsota. Ja sen jälkeen että Jeesus, hänen veri vapauttaa, kun on tunnustanut synnit. Se on yksin armosta.
    Se on on vain yleismuistus, täällä kirjoitellessa, mutta on se Herra henkilökohtaisessa keskustelussa jonkun sanan kauttani puhunut.

    Äänestä

  • Kyllä tiedän, kirjoitti:

    Hypnoottista suggestiota jota käytetään yleisesti kaikkien uskontokuntien lahkoissa. Ei sen kummempaa. Joukossa henkilöitä, jotka käytöksellään ja huudahduksillaan edesauttavat transsiin vaipumista. Ammattimaista toimintaa etenkin lahkoissa. Psyykeä osataan käsitellä ovelasti ja henkisesti heikot luulevat saaneensa "jumalallisen" kokemuksen.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Olin aikeissa vastata sinulle, mutta annankin Jumalan Sanan puhua puolestani>>

    Olisit vaan vastannut ihan itse. Raamattu on tullut kyllä luettua, ja siltä pohjalta kysymykseni esitänkin.

    >>pyydänkin sinua lukemaan rauhassa ja ajatuksen kanssa vanhan testamentin Jesajan kirjan läpi>>

    Jesajan kirjan rauhassa lukeminenkaan ei valitettavasti vastaa moniin, jo kymmeniä kertoja tällä palstalla esittämiini kysymyksiin, kuten esim. miksi Kaikkivaltiaan Rakkauden tarvitsee alentua samoihin keinoihin, joilla itsekkäät ihmiset ovat aina ajaneet omia asioitaan läpi historiassa; siis uhkailuun ja tappamiseen. Tai miksi Jumala tappaa täysin syyttömiäkin ihmisiä?

    Tai miksi Raamatussa esitetyt ennustukset eivät ole toteutuneet?

    >>>Tai miksi Raamatussa esitetyt ennustukset eivät ole toteutuneet?>miksi Kaikkivaltiaan Rakkauden tarvitsee alentua

    Äänestä

  • Kyllä tiedän, kirjoitti:

    olen ollut herätyskokouksessa, ja nähnyt kuinka Herra armoitetun julistajan kautta palavasti hengessä ilmiantaa synnin, ja henkilöön ei katsota. Ja sen jälkeen että Jeesus, hänen veri vapauttaa, kun on tunnustanut synnit. Se on yksin armosta.
    Se on on vain yleismuistus, täällä kirjoitellessa, mutta on se Herra henkilökohtaisessa keskustelussa jonkun sanan kauttani puhunut.

    todistanut siitä, vaan annoit ymmärtää että se olisi ikäänkuin ihmisestä kiinni, että antaa pelastaa itsensä tai ottaa vastaan pelastuksen.

    Jos tietäjähenki ilmoittaa hurmahenkisissä kokouksessa jonkin ihmisen synneistä, se ei ole sama asia kuin että
    Jumalan profeetta ja julistaja lain kautta saarnaa ja Jumalan Henki Sanan terävällä miekalla pistää ja viiltää oikean synnintunnon ja saa aikaan todellisen katumuksen. Antikristuksen henki voi puhua verestä, mutta ei tunnusta sitä Pyhästä hengestä siinneen ja neitseestä syntyneen Jeesuksen kristuksen, Jumalan Pojan pyhäksi vereksi.

    Samoin lakihenkinen kristitty voi tuomita toisen ihmisen tämän pahoista teoista, mutta siitäkään ei tule Jumalan mielen vaan kuulijoiden mielen mukainen murhe, mutta sekään ei ole oikeaa parannusta, vaan lahkohenkistä petosta.

    Ei saarnaa ihminen ihmisen syntejä anteeksi. Eikä YKSIKÄÄN MAALLIKKOSAARNAAJA pysty ketään tuomitsemaan. Tällä palstalla riehuu PERKELEEN työrukkanen tuomitsemassa, vaan itsensä vain on jo tuominnut.

    Äänestä

  • l u k i j a kirjoitti:

    Ei saarnaa ihminen ihmisen syntejä anteeksi. Eikä YKSIKÄÄN MAALLIKKOSAARNAAJA pysty ketään tuomitsemaan. Tällä palstalla riehuu PERKELEEN työrukkanen tuomitsemassa, vaan itsensä vain on jo tuominnut.

    ihminen, mutta Jumala ihmisessä ja ihminen Jumalassa: Jeesus sanoi: Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut....

    Jokainen Jeesukseen uskova, jolla on Pyhä Henki ja Hengen vaikuttama usko, voi julistaa syntiselle lain kautta synnin synniksi ja katuvalle armon eli synnit anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä, mikä ei todellakaan ole ihmisen teko, vaan Jumalan teko.

    Äänestä

  • miä. kirjoitti:

    >>>Tai miksi Raamatussa esitetyt ennustukset eivät ole toteutuneet?>miksi Kaikkivaltiaan Rakkauden tarvitsee alentua

    >>Kaikki toteutuu. Anna vain aikaa niille>>

    Kuinka paljon sinun logiikkasi mukaan olisi annettava aikaa vaikka seuraavan Jeesuksen esittämän lupauksen lunastamiselle:

    "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat." - Matteus 24:34

    Tuossa Matteuksen 24. luvussa Jeesus luettelee kaikki paluutaan edeltävät merkit ja sen jälkeen hän yksiselitteisesti toteaa, että se sukupolvi, jolle hän nuo asiat kertoi, ei tulisi missään tapauksessa katoamaan ennen kuin KAIKKI tuossa luvussa esitetyt asiat toteutuisivat.

    Kuinka monesta sukupolvesta Jeesus siis puhui? Raamatun tekstin mukaan ainoastaan yhdestä sukupolvesta. Myös tässä seuraavassa yhteydessä Jeesus esitti aivan selvästi, että nimenomaan hänen kuulijansa eivät tulisi kuolemaan ennen kuin hän palaisi:

    "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matteus 10:23

    Ja juuri tällä tavalla ymmärsi asian myös Paavali, joka kirjoitti Raamattuun 'Herran sanaa', kas näin:

    "Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." - 1. Tess. 4:15-17

    Tosiasiat ovat osoittaneet nämä Jeesuksen antamat lupaukset katteettomiksi ja niihin perustuvat odotteet perusteettomiksi. Jeesus ei palannut seuraajiensa elinaikana.

    >>Saatana on ovela>>

    Sinä tunnut itse olevan nyt varsin "ovela", kun vaihdat puheenaihetta Jumalasta Saatanaan.

    Selvä kysymykseni kuului: miksi JUMALAN täytyy tappaa, jos hän todella olisi kaikkivaltias, rakkauden personoituma ja alati muuttumaton? Miksi tuollaisilla ominaisuuksilla varustettu olento käyttää täsmälleen samoja keinoja kuin rajalliset ja itsekkäät ihmiset ovat aina käyttäneet?

    Äänestä

  • altavastaaja kirjoitti:

    ihminen, mutta Jumala ihmisessä ja ihminen Jumalassa: Jeesus sanoi: Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut....

    Jokainen Jeesukseen uskova, jolla on Pyhä Henki ja Hengen vaikuttama usko, voi julistaa syntiselle lain kautta synnin synniksi ja katuvalle armon eli synnit anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä, mikä ei todellakaan ole ihmisen teko, vaan Jumalan teko.

    Lahkojen harhaoppia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mr.don kirjoitti:

miten on mahdollista että jumala hyväksyy ihmisuhrin? ( genesis ja jeftah)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu