Ehkei kukaan tullut ajatelleeksi, mutta . . .

Yleisesti tunnutaan kuittaavan "kritiikiksi" kaikki se ikävä mitä itse sanoo muista. Mutta kun "kritiikki" kohdistuu itseen tai omaan suosikkiin, se tulkitaan "haukkumiseksi".

Kritiikillä ja haukkumisella on eroa, ja mielestäni se ero on motivaatiotasolla.
Joka kritisoi, yleensä haluaa, pyrkii tai ainakin tuntee vilpitöntä toivetta siitä että asiat kehittyisivät paremmiksi. Ja kritisoi vain asioita, joita on mahdollista kehittää.

Haukkuminen taas on negatiivissävytteistä kommentointia, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa kommentoijalle itselleen jonkin tasoista tyydytyksen tunnetta. Se on siis negatiivista itsetarkoituksellisessa mielessä. Nautitaan toisten lyttäämisestä ja "asiantuntevasta" pätemisestä asioissa, joista ei oikeastaan ymmärrä mitään.

Haukkumiselle tyypillistä ovat kaikenlaiset kärjistykset, alatyylinen ja provosoiva sanankäyttö, ivallisuus ja toisten mielipiteiden ja makuasioiden halventaminen.
Sekä myös se, että esitetään "mielipiteitä", jotka ovat oikeastaan väitteitä. Kuten "väärä voitti", joita varmasti tulee sitten kun kisa on ohi.
(Tällaiseen suuntaan antaa sysäystä kaikenlaisten nettiäänestysten kysymyksenasettelu, jota pidän melko ärsyttävänä ja epäkypsänä. Tyyliin: "Kenen kuuluisi voittaa X-factor" Tai Kuorosota tai mikä hyvänsä. "Putosiko oikea kilpailija?" jne.)


Kritiikillä sen sijaan on aina jonkinlainen hyvä ja hyödyllinen tarkoitus, oikeastaan riippumatta siitä pidetäänkö realistisena sitä että asiat kritiikin vaikutuksesta kehittyisivät mihinkään suuntaan.
Kritiikin antaja myös muistaa kunnioittaa ihmistä kaiken sen takana, jota kritisoi, ja muistaa että kyse on pitkälti vain mielipiteistä.
Krtitisoija myös ymmärtää että kritiikin kohteellakin on tunteet, ja osaa asettua toisen asemaan. Julkisuudessa olevilta henkilöiltä vaaditaan usein sietokykyä, joka olisi mahdoton useimmille heidän haukkujilleen. Tätä vastuuta sitten väistetään vetoamalla siihen ettei ole itse kisassa mukana, vaan istuu turvallisesti kotisohvalla.


Toivon, että tulevaisuudessa ymmärretään, että ne Idols- ja X-factor -kilpailijat, jotka eivät ole menestyneet niin hyvin kuin joidenkin tahojen mielestä olisi pitänyt, eivät ole syyllisiä vaan uhreja. Näinkään ei toki tarvitsisi olla.
Mutta aika monet katsojat omaksuvat kilpailijoita ja heidän tulevaa mahdollista uraansa arvioidessaan sen näkökulman, joka levy-yhtiöllä ja tuotantoporukalla on. Eli sen, että myyntiluvut ja sen mukana tulevat rahavirrat ovat kaikki kaikessa, ja artistin arvo määräytyy sen mukaan. Tämän takiahan koko formaatti on kehitetty. Jos sitten tavoitteisiin ei päästä, artisti saa syyt niskoilleen, ja yleisö hyvin mielellään uskoo että henkilössä täytyy olla jotain vikaa kun on niin epäsuosittu.

Totta on ettei kukaan pakottanut heitä osallistumaan, mutta minusta meidän, jotka olemme yleisöä, pitäisi pitää kaikin tavoin kilpailijoiden puolta. (Myös silloin kun kritisoimme heitä.)
Koska hehän ovat yksiä meistä. Aivan tavallisia ihmisiä, jotka jostain syystä halusivat lähteä mukaan tavoittelemaan suurta unelmaa. (Vaikka se olisikin epärealistisen suuri)
Kuka hyvänsä heistä voisi asua meidän naapurissamme, ja voisimme roskapöntöllä vaihtaa heidän kanssaan muutaman sanan, täysin riippumatta siitä miten esitys meni.


Tämä kirjoitus oli tarkoitettu kritiikiksi tietynlaista ja tietynsävyistä keskustelua kohtaan.