perikatoon sillä nyt meidän pitää osallistua jopa itse konkurssiin ajaneen kreikan tukemiseen ja se varmaankin on niille eu fanaaatikoille mieleen jotka euhun menoa kannattivat,suomi on taantunut kovasti euhun menon jälkeen elämä on vaikeutunut erillaisten typerien eu direktiivien vuosi eivätkä meidän ns omat eu edustajamme kykene tekemään mitään! ainoa keino pelastaa suomi on erota eusta
eu vie Suomen
talollinenn
6211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näin se on nähtävä!
Millä tavalla Suomi on taantunut? Taloudellisesti Suomella on mennyt erittäin lujaa ennen nykyistä lamaa. Kuntien rahoituksen ja sosiaalipolitiikan heikkeminen taas on ihan suomalaisten itsensä aikaansaannosta.
Aikamoinen taantuma on sekin kun olemme lamaan ajautuneet vaikka olemme osana talousmahti EU:ssa.
Varsinainen taantuma on iskenyt teollisiin työpaikkoihin, niitä olemme ymmärtämykseni mukaan ainakin 150 000 menettäneet. Niiden menetystä eivät sosiaali- ja kaupan- jne työpaikat korvaa, ne eivät tuo maahamme valuuttaa ulkoa. Joten odotellaan rauhassa, eiköhän kaikki EU-fanaatikotkin maamme taantuman tule huomaanaan...
Totta siinä mielessä, että EMU-jäsenyys on edesauttanut lamaa euron jäätyä markkinavoimien kysynnän takia liian arvokkaaksi. Tämä ei kuitenkaan kerro kovin paljoa. On sitä lamaa muuallakin.
Muualta tämä taantuma(lama) alkoikin eikä sen pitänyt EU:hun mitenkään vaikuttaa.
Mutta lamaa ei tietty tule jos se nimitetään taantumaksi :-D
Suomi on niin tavattoman holmö EU maa, täälä kaikkia sääntöjä noudetetaan niin vit...(oho) tarkkaan. Saksalaisilla esim. aivan erilainen "kulttuuri" EUssa. Turhempaa keskustelua ei voi olla kuin pohtia esim. mikä saa olla kurkun käyryys, mikä on mansikan oikea koko- tai kananmunan.
Tälläset asiat kuvastaa kuinka turhaa ja kahlitsevaa politiikkaa tämä on. Mitään hyvää ainakaan minun elämääni ei EU ole tuonut. Hinnat nousee jatkuvasti, tavallinen työmies voi ripustaa hampaat naulaan tai lähteä pakolaiseksi.....