18 kuukautta vanha tyttö kuoli kotonaan Britanniassa lauantaina, kun koira hyökkäsi tämän kimppuun. Poliisi pidätti tytön 32-vuotiaan sedän.
Koiran omistanutta setää epäillään kuolemantuottamuksesta, Telegraph-lehti kertoo. Brittilehtien mukaan kyseessä oli ilmeisesti mastiffi.
Poliisi hälytettiin Surreyssä sijaitsevaan kotiin lauantaina keskipäivältä. Tyttö oli tajuttomana ja hänellä oli lukuisia päävammoja. Talossa olivat paikalla tytön 3-vuotias sisko, äiti ja isoäiti.
Lapsi vietiin ambulanssilla heti sairaalaan, mutta hänet todettiin pian kuolleeksi.
- Tämä on todella kauhistuttava tapaus. Työskentelemme väsymättömästi, jotta saamme selville, mitä todella tapahtui, tutkintaa johtava Trevor Bowles Sussexin poliisista kertoi Sun-lehdelle.
Koira on poliisin hallussa. Nimettömänä kommentoinut naapuri kertoi epäillyn ulkoiluttaneen kahta isoa koiraa usein alueella.
- Hän piti koirista hyvää huolta. Olen todella yllättynyt, että näin tapahtui, naapuri sanoi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.