taas rävähtänyt oikein kunnon aivipieru suuhun. Sitä maiskutellessa sillä sitten seuraava vuorokausi meneekin, kunnes on taas painetta päässä ja seuraava löysä paska tipahtaa mieleen ja kieleen.
Hummeri on vain jumittunut tuolle tasolle, eikä kykene muuhun. Kovin on katkera ja sairas persoona.
Hummeri on vain jumittunut tuolle tasolle, eikä kykene muuhun. Kovin on katkera ja sairas persoona.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei häävi tuo sinunkaan jumiutumisen taso.
mieltä aloittajan kanssa, hummerilla huippaa ja heittää vuorokauden eri aikoina kulloisenkin tilanteen mukaan. Eihän mieheltä voi odottakaan mitään järkevää kuin pieninä palasina. Itsekin hymyilen itsekseni.
hummerilla paikat löysällä, sen verran pahan hajuisia aivopieruja päästelee.
viikonloppuna baarissa erään psykiatrin, joka oli jo pitkään käyttänyt terapistisena hoitomuotona tätä huuhailu palstaa. sanoi aina antavansa tänne osoitteen potilailleen ja ovat kuulemma palautteen mukaan olleet hyvin tyytyväisiä palstan antiin, on kuulemma niin helppo samaistua porukkaan mukaan -:DD muutaman oli joutunut passittaan niuvanniemeen, kun homma oli mennyt överiksi. nytkin sanoi muutamien olevan täällä tarkkailun alla, joille voi olla siirto tiedossa pikapuoliin -:DD
usein kaikenlaisia henkilöitä, jotka osoittautuvat tuhnuksi seuraavana aamuna, varsinkin "se helvetin hyvänäköinen nainen jonka kanssa illalla lähdin. Ilmiselvästi olin nukahtanut hänen kämppiksen viereen, vaikka kertoikin yksin asuvansa. Tuo ei varmaan ollu se eilinen muija."
Hummeri on todettu jo toivottomaksi tapaukseksi, ei häntä voi auttaa.
oli Hummerilla. Osaa olla itseironinenkin.
hyvin usein huumorintajuisia, sillekin asialle on löytynyt poikkeus tai pari tältä palstalta. Onnittelut, olet yksi heistä.
minä en olekaan vammainen mutta huumorintajua riittää.
äitisi sanoihin "pikku Orbit olet ihan normaali lapsi, vaikkei sulla ole käsi ja jalkoja"?
Uskot varmaan Joulupukkiinkin? Pyydä ensi Joululahjaksi kuolalappu.
minulle koskaan noin sanonut vaan väitti joskus jopa korkean älykkyyteni perityvän häneltä.
Joulupukkiinkaan en uskonut kun nelivuotiaana luin pukinkin olevan huuhaata.