Tibetin maanjäristyksen uhrien hautajaisisten yhteydessä on kerrottu myös paikallisesta tavasta antaa vainaja korppikotkille. Käytännössä se tarkoittanee tapaa, jossa vainaja on käärästy ohueen harsoon siveyssyistä, ja perinteiseen tapaan paloiteltu siten, että pää ja raajat annetaan ensin nälkäisille korppikotkille, ja viimeisenä mehukkaamat eli vartalo.
Tällainen hautausmenetelmä, jossa henkilö tekee viimeisen palveluksen jälkeensä jääneille olennoille ruokkimalla ne itsellään, olisi varsin ekologinen kierrätystapa ei_tibetin_budhalaisellekin, joten kiinnostaisi.
Voisikohan jonnekin luonnonsuojelualueelle saada tähän tarkoitukseen vaikka saaren, jossa voisi loppukäsitellä maalliset jäännöksensä antamalla ne luonnolliseen kierrätykseen, Suomen oloissa korpeille, harakoille ja variksille, ehkä myös supeille ja ketuille.
Voisin kyllä olla ensimmäisenä siellä, jos ei muut ehdi ensin, sillä aikani ei ole vielä
Tiibetiläiset hautajaiset
5
940
Vastaukset 5
- er
jälkeläiset sen joutuvat tekemään.
- olennaista tässä
ja maksaa tekijöille, kelle vaan, niin eikös se ole sama kuin olisi itse homman hoitanut?
- Anonyymi
Kannatetaan. Olisin toinen jonossa.
Tiibetissä vainaja voidaan haudata maahan, tuleen, veteen tai ilmaan. Eräs ystäväni oli siellä nähnyt tuollaisen ilmaan hautauksen. Korppikotkat ovat vuosisatojen aikana oppineet odottamaan totutuilla pyhillä paikoilla. Minusta siinä on jotain hohtoa, palata heti luonnon kiertokulkuun sadan uljaan petolinnun mukana.
- Anonyymi
Sama systeemihän se on meillä, ruokitaan vain matoja ja muita mönkiäisiä.
Tiibetin tapa muuten johtuu siitä, ettei siellä useinkaan ole maata, mihin haudata. Vuoristo on kivikkoinen ja kaikki humus on varattu viljelyyn.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.113525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 54465
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410