Kunnanvaltuustoa

Nyt Tiuran jutun yhteydessä alkoi lopullisesti ilmetä, että kaikki valuutetut ja muut edustajat ottavat pimeätä rahaa ja tekevät sen mukaan päätöksiä eli päätetään niiden mukaan kuka maksaa eniten.

Olen ihemetellyt että mistä nuo kokoomuksen pikku poliitikot sitä rahaa niin paljon saavat kuin ei ole koulutuksia eikä muutakaan ansiotytötä. Sitä aina mainostetaan että kuulemma rahaa tulee paljon, mutta mistä kun ei ole työtä eikä koulutuksia.

Vantaan päätöksiäkin on viety tuomioistuimeen...

Hyvin koulutetut virkamiehet virkavastuulla sekä korkealla asiantuntemuksella riittäisivät kunnan asioiden hoitamiseksi. Säästöjä tulisi huomattavasti kun karsittaisiin pois nuo onnettomat poliitikot, jotka eivät ole kykeneet omalle koulutuksiakin hankkimaan; pelkästään helppo raha kiinnostaa.
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

teitä pikkuvirkamiehiä ole tätä gosplania rakentamassa jo ihan riittävästi. Jos olis julkisella vallalla vähemmän rahaa pyöriteltävä olisi myös vähemmän virkamiehiä ja vähemmän kähmintää. Jokainen osaa ihan itsekin päättää missä asuu, missä käy hoidattamassa terveyttään jne... . Tuloja on toki tasattava. Aina jollain menee paremmin kuin toisella mutta siihen hommaan ei montaa virkamiestä tarvi.

Äänestä

Poliittiset päätöksentekijät tietysti kuuntelevat virkamiehiä asiantuntijoina. Ei poliittisissa päätöksissä tarvita välttämättä asiantuntemusta, koska ne ovat usien arvokysymyksiä: mitä arvostetaan, mitä pidetään tärkeänä ja mihin halutaan suunnata rahaa. Yksityiskohdista ja toteutustavoista vastaavat virkamiehet asiantuntemuksellaan.

Sellaisia järjestelmiäkin on maailmassa, missä kansalaiset eivät saa valita päätöksentekijöitä. Niitä sanotaan diktatuureiksi. Minusta demokratia on parempi, vaikka siinä puutteita onkin. Esimerkiksi rahoitus on ongelmallista - paljonko köyhä ja kouluttamaton ehdokas saa ottaa vastaan tukea, ja paljonko pitäisi saada tukea, jotta voisi mainostaa ja menestyä yhtä hyvin kuin rikas ehdokas, jolla on suvun perintörahat käytösssään. Jos köyhä ei ota tukea, niin vain rikkaat tulevat valituiksi, eikä sekään ole hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarvitaanko? kirjoitti:

Nyt Tiuran jutun yhteydessä alkoi lopullisesti ilmetä, että kaikki valuutetut ja muut edustajat ottavat pimeätä rahaa ja tekevät sen mukaan päätöksiä eli päätetään niiden mukaan kuka maksaa eniten.

Olen ihemetellyt että mistä nuo kokoomuksen pikku poliitikot sitä rahaa niin paljon saavat kuin ei ole koulutuksia eikä muutakaan ansiotytötä. Sitä aina mainostetaan että kuulemma rahaa tulee paljon, mutta mistä kun ei ole työtä eikä koulutuksia.

Vantaan päätöksiäkin on viety tuomioistuimeen...

Hyvin koulutetut virkamiehet virkavastuulla sekä korkealla asiantuntemuksella riittäisivät kunnan asioiden hoitamiseksi. Säästöjä tulisi huomattavasti kun karsittaisiin pois nuo onnettomat poliitikot, jotka eivät ole kykeneet omalle koulutuksiakin hankkimaan; pelkästään helppo raha kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu