Kirkasta kuunsirppi yötä! :)
Mä olen päättänyt lopettaa yksinäisyyteni, ainakin yritän:)
Olen lukenut tätä palstaa ja täällä on paljon hyviä ohjeita ja neuvoja. Mielestäni tuo joka tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa on oikein hyvä, meni jotenkin näin...
"Ei kannata etsiä itselleen ystävää, vaan pitää etsiä ihmistä jolle voisi olla ystävä" Yksinäisyydessä täytyy olla joku syy, jota voi yrittää poistaa tai sitten pitää yrittää toimia toisella tavalla kuin aikaisemmin. Helppo tietysti neuvoa itseään, mutta jostakin on aloitettava...:) Evoluutiobiologian kannaltahan yksinäisyys ei ole kovin hyödyllinen ominaisuus...joten täytyy yrittää muokata tulevaisuutta.
Itselläni on ystävät kadonneet lukio opiskelu aikaan, pitkälti omasta syystäni tai sitten tämän mun sairastumisen vuoksi, miten sen nyt haluaa ajatella. Sairastuin siis noihin aikoihin pakko-oire häiriöön, joka sitten häiritsikin oikein tehokkaasti. Vähitellen alkoi tulla pahenevaa bakteerikammoa, sitten aloin välttellä julkisia likaisia paikkoja kuin ruttoa. Koulun tai kirjaston vessassa oli lähes mahdoton käydä. Mahdollisen kontaminoitumisen jälkeen mun oli pakko päästä peseytymään ja vaihtamaan vaatteet. Niin kyllä nykyisinkin..Sitten tähän liittyy nämä perinteiset turvaa tuovat rituaalit...sata x tarkistukset, että kaikki on hyvin, en polta taloa, jätä auton ovi lukitsematta jne. Järki sanoo, että ei noissa mitään peruuttamatonta yleensä edes tapahtuisi, jos joskus jotain unohtaisin...mutta ei se vaan mene niin..
Tämä kaikki häiritsee arkipäivääni melko paljon. Minulla on kuitenkin harrastuksia ja asun yksin, joten siltä osin olen toimintakykyinen, no psyykkinen sairaushan tämä onkin. Sairauteeni liittyy myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Pelottaa, mitä joku toinen sanoisi jos huomaisi, että tarkistelen asioita, laitan tehtäviä muistilapuille jne. Niinhän kaikki tekevät, kysymys onkin määrästä...Aika yksin olen siis nämä viime vuoden elänyt. Tämä kaikki on sitten aihettanut myös masennusta. Toivoisin löytäväni ihmisen, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia tästä sairaudesta ja yksinäisyydestä. Olisi varmaan hyvä jos sinullakin olisi jonkunlainen rajapinta näihin asioihin, se on sitten aivan sama kummalla puolella rajaa olet? Mä olen tällä hetkellä siinä rajalla, enkä oikein tiedä minne päin olen menossa? Tottakai toivon että parempaa kohti..? Ei se kuitenkaan mikään este ole kirjoittaa, vaikkei sulla näistä asioista kokemusta olisikaan. Ikä voisi olla n.20-32. Itse asun pääkaupunkiseudulla, mutta liikun aika paljon, joten voit kirjoittaa kauempaakin.
Harrastan aika paljon, mutta sosiaaliset kontaktit multa puuttuu. Kesäisin valvon todella paljon, unen tarve on silloin vähäinen. Kesäaamu ja usvainen meren tai järvenranta on parasta! Joskus sitten olen "sisähoidossa" useampia päiviä...aina on aurinko kuitenkin noussut:)
Tavallaan ymmärrän, että juuri tämä mun sairaus tekee sen etten kohtaa ihmisiä "normaalisti" eli mahdollisia ystäviä. Toisaalta kun näitä palstoja lukee, niin aika monet 100% terveet ja menestyneetkin ihmiset voi olla aika yksinäisiä, joten sitten jos oot jo vaikka kuinka monetta vuotta saikulla, ei se asioita ainakaan helpommaksi tee.
Olisi kiva kuulla muiden OCD-ihmisten kokemuksia (toki muutkin voi kirjottaa) tai sitten voi kirjottaa mulle s-postiinkin.
[email protected]
Mä olen päättänyt lopettaa yksinäisyyteni, ainakin yritän:)
Olen lukenut tätä palstaa ja täällä on paljon hyviä ohjeita ja neuvoja. Mielestäni tuo joka tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa on oikein hyvä, meni jotenkin näin...
"Ei kannata etsiä itselleen ystävää, vaan pitää etsiä ihmistä jolle voisi olla ystävä" Yksinäisyydessä täytyy olla joku syy, jota voi yrittää poistaa tai sitten pitää yrittää toimia toisella tavalla kuin aikaisemmin. Helppo tietysti neuvoa itseään, mutta jostakin on aloitettava...:) Evoluutiobiologian kannaltahan yksinäisyys ei ole kovin hyödyllinen ominaisuus...joten täytyy yrittää muokata tulevaisuutta.
Itselläni on ystävät kadonneet lukio opiskelu aikaan, pitkälti omasta syystäni tai sitten tämän mun sairastumisen vuoksi, miten sen nyt haluaa ajatella. Sairastuin siis noihin aikoihin pakko-oire häiriöön, joka sitten häiritsikin oikein tehokkaasti. Vähitellen alkoi tulla pahenevaa bakteerikammoa, sitten aloin välttellä julkisia likaisia paikkoja kuin ruttoa. Koulun tai kirjaston vessassa oli lähes mahdoton käydä. Mahdollisen kontaminoitumisen jälkeen mun oli pakko päästä peseytymään ja vaihtamaan vaatteet. Niin kyllä nykyisinkin..Sitten tähän liittyy nämä perinteiset turvaa tuovat rituaalit...sata x tarkistukset, että kaikki on hyvin, en polta taloa, jätä auton ovi lukitsematta jne. Järki sanoo, että ei noissa mitään peruuttamatonta yleensä edes tapahtuisi, jos joskus jotain unohtaisin...mutta ei se vaan mene niin..
Tämä kaikki häiritsee arkipäivääni melko paljon. Minulla on kuitenkin harrastuksia ja asun yksin, joten siltä osin olen toimintakykyinen, no psyykkinen sairaushan tämä onkin. Sairauteeni liittyy myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Pelottaa, mitä joku toinen sanoisi jos huomaisi, että tarkistelen asioita, laitan tehtäviä muistilapuille jne. Niinhän kaikki tekevät, kysymys onkin määrästä...Aika yksin olen siis nämä viime vuoden elänyt. Tämä kaikki on sitten aihettanut myös masennusta. Toivoisin löytäväni ihmisen, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia tästä sairaudesta ja yksinäisyydestä. Olisi varmaan hyvä jos sinullakin olisi jonkunlainen rajapinta näihin asioihin, se on sitten aivan sama kummalla puolella rajaa olet? Mä olen tällä hetkellä siinä rajalla, enkä oikein tiedä minne päin olen menossa? Tottakai toivon että parempaa kohti..? Ei se kuitenkaan mikään este ole kirjoittaa, vaikkei sulla näistä asioista kokemusta olisikaan. Ikä voisi olla n.20-32. Itse asun pääkaupunkiseudulla, mutta liikun aika paljon, joten voit kirjoittaa kauempaakin.
Harrastan aika paljon, mutta sosiaaliset kontaktit multa puuttuu. Kesäisin valvon todella paljon, unen tarve on silloin vähäinen. Kesäaamu ja usvainen meren tai järvenranta on parasta! Joskus sitten olen "sisähoidossa" useampia päiviä...aina on aurinko kuitenkin noussut:)
Tavallaan ymmärrän, että juuri tämä mun sairaus tekee sen etten kohtaa ihmisiä "normaalisti" eli mahdollisia ystäviä. Toisaalta kun näitä palstoja lukee, niin aika monet 100% terveet ja menestyneetkin ihmiset voi olla aika yksinäisiä, joten sitten jos oot jo vaikka kuinka monetta vuotta saikulla, ei se asioita ainakaan helpommaksi tee.
Olisi kiva kuulla muiden OCD-ihmisten kokemuksia (toki muutkin voi kirjottaa) tai sitten voi kirjottaa mulle s-postiinkin.
[email protected]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.