Tuon Sananlasku kahdeksan tähän Biblia 1776 jakeesta 22 lähtien sen takia, että jokainen käsittää, että myöhemmissä käännöksissä jae 22 on käännetty väärin. Se pitäisi kyllä huomata aivan vain lukemalla tuo Sananlasku, koska jae 22 ei puhu samaa kieltä väärissä jakeen käännöksissä.
He, jotka eivät tunne kokonaista Ilmoitusta perustavat jakeisiin ja saavat sekaannuksen aikaan. Tuosta jakeestakin on alkanut oma uskomus, väärin käännetystä jakeesta:)!!!!!!
JUMALAN SANA/VIISAUS Ilmoitetaan tässä Sananlasku kahdeksassa:
22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.
24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet.
25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria.
27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi.
28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet;
29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski,
30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.
He, jotka eivät tunne kokonaista Ilmoitusta perustavat jakeisiin ja saavat sekaannuksen aikaan. Tuosta jakeestakin on alkanut oma uskomus, väärin käännetystä jakeesta:)!!!!!!
JUMALAN SANA/VIISAUS Ilmoitetaan tässä Sananlasku kahdeksassa:
22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.
24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet.
25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria.
27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi.
28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet;
29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski,
30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.
Vastaukset 144
Vanhimmat
senkin version 23. jakeessa sanotaan että hänet on "asetettu olemaan" ja 25. jakeessa hän tunnustaa: "minä synnyin" ja Psalmissa 2:7 Isä sanoo synnyttäneensä hänet, joten heprean kielen asiantuntijat lienevät oikeassa että poika on sekä luotu, syntynyt, tehty ja valmistettu, niin kuin kaikkialla muualla raamatunteksteissä sanan alusta on kirjoitettu. Lyhyesti ilmaistuna Jeesus Kristus on Jumalan teko;
Apostolien teot 2
36 "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että - J u m a l a - o n
h ä n e t - H e r r a k s i - ja K r i s t u k s e k s i - t e h n y t, - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
Itkekää tahi valittakaa, mutta Raamattu tämän asian tällä tavalla todistaa!
´
lähestymään asiaa jälleen väärin. Eikö tuosta Sananlasku kahdeksasta yhäkkään käy sinulle ilmi, että Jumalan Sana, joka on ollut alusta asti Herra Jumalan kanssa, ei ole voinut tulla tänne ihmiseksi muuten kuin siittymällä Pyhästä Hengestä. Siis, Jumalan olevaisuus ei voinut tulla tänne ihmisen siemenestä, vaan tuli VALMISTETTUUN RUUMIISEEN ja syntyi NEITSYEN kautta, LUPAUKSEN mukaan Daavidin huoneesta.
Eikö tuosta yhäkkään selviä sinulle, että Isä, joka lähetti Poikansa on yhtä Pojan kanssa, siis aivan samaa. Isä lähetti omaa olevaisuuttaan tänne. Käykö yhäkkään selville, että Isä ja Poika ovat yhtä ja Isä, joka oli ristinpäällä pojassaan, on Jumala YHDESSÄ POIKANSA KANSSA. Näin Isä ja Poika on Jumala Pyhän Hengen liittyessä samaan lähteeseen.
Israelin Jumala LÄHETTI oman olevaisuutensa, eli OMAN SANAN tänne ja tuo SANA on Jumala heissä, joille Pyhä Henki Sanan todistaa.
Tuo sama Sana on vain sana heille, joille ei Lähettäjä Jumala lähettänyt Itseään ja joille Lähettäjä Jumalasta lähtenyt Pyhä Henki ei sitä valaise ja todista ja ole VOIMANA USKOLLE.
Joka tapauksessa itkemiseen ja valittamiseen ei ole aihetta. Kyseessä on Herra Sebaot joka on sinulle Joosefin poika.
Johanneksen todistus Jeesuksesta VT:n Herrasta Sebaotista.
Jes 6:1. Kuningas Ussian kuolinvuotena minä [Jesaja] näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. 2. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät.
3. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot
↨
Joh. 12:38. Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut:
40. "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi."
41. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä [Jeesuksesta].
42. Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi.
jae 41 KR.1992 mukaan:
Joh. 12 41. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
Jes. 44:6. Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.
ei ole yksi kuin Isä, vaan poika on ainoataan - y h t ä - Isän kanssa, täysin samalla tavalla niin kuin - m e k i n - o l e m m e - y h t ä - I s ä n - ja - p o j a n - kanssa, [Joh.17:11,21-23]
´
ekivaarista otetaan henki pois ruumiista on, jos Isästä otetaan Poika pois. Ei olisi tuon teon jälkeen ekivaaria. Eikä olisi Jumalaa jos ekivaarin tavoin Poika otettaisiin pois Isästä.
Tai jos ekivaarista otettaisiin sielu pois, niin ei olisi ekivaaria, vaan olisi vain tyhjä kuori.
Samoin, jos Jumalasta otettaan Pyhä Henki pois, ei ole Jumalaa, vaan on vain jumala, tyhjä ja voimaton kivijumala ja kuori. Tai otetaan Poika pois, niin ei olisi Jumala sisintä, ei olisi eläväksi tekevää Jumala omaa Sanaa, vaan olisi kuollut jumala.
Jumala on vain siellä missä Isä, Poika ja Pyhä Henki tunnustetaan.
ja kaikkialla, vaikka kaikki ei sitä tiedä eikä tunnusta;
Apostolien teot 17
27 "että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niin kuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."
Psalmit 68
18 (68:19) "Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä."
Niskoitteleville uskovaisillekin Jumala on sama kuin "sammumaton tuli", sillä;
Heprealaiskirje 12
29 "sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
´
"synnytti" Jeesuksen. Heb. sanoo, "Ruumiin sinä minulle valmistit, sinun tahtosi minä teen mielelläni." * Kyllä Hän sai ruumiin, "Tänäpäivänä minä sinu synnitin." Puhutaan Jeesuksen ihmisyydestä, Hän sai ruumiin, mutta Jeesus on ollut olemassa Jumalan luona aina ja iankaikkisesti. Hänelle vaan Jumala VALMISTI RUUMIIN, tärkeää tehtävää varten.
* Ja nyt Hän on kirkastetussa ruumiissaan, ruumiissa, joka muutettiin liha ruumiista ylösnousemuksessa iankaikkisuus ruumiiksi. Ja samanlaisen ruumiin saamme mekin, jotka olemme uskoneet Häneen, Jumalan Poikana, ei Joosefin poikana.
* Sinä ekivaari käytät paljon energiaa oman jeesuksesi luomiseen, miksiköhän? Mitä se hyödyttää sinua. Ei omatekoinen jeesuksesi voi pestä pois syntejäsi, ei kastaa PH:llä, ei koskaan tule noutamaan ketään täältä, koska sinun jeesuksesi ei ole kuollut ainoankaan synin edestä, kun hänen pitää omat synnitkin sovittaa.
* Mä en ymmärrä sinun logiikaa? Miksi sinä haluat omalla tavallasi käsittää Raamatun, joka ei anna sinulle yhtään mitään. Et sinä halua täyttyä PH:llä, et sinä odota Jeesusta tulevaksi, 1Tess. 4:13-18. kerrotulla tavalla. Etkö sinä haluaisi myös taivaaseen kun Jeesus tulee noutamaan omansa, ja muuttaa nämä liha ruumimme omaksi kuvansa kaltaiseksi, silloin, kun myös ruumiimme luanastus tapahtuu, ja saamme iäksi vapauden syntistä lihastamme, joka on muutettu taivaskelpoiseksi ylösnousemuksen aamuna? Miksi sinä haluat vastustaa tätä uskovaisten jo kaksituhatta vuotta odottamaa hnekmme ja ruumiimme lunastusta, iankaikkiseen elämään Jeesuksen luona?
ekivaari, että jumalattomat eivät pala niin, että heistä ei jää juurta, eikä oksaa? Tarkoitatko sitä, että Raamatun opetus saatanalle ja hänen enkeleilleen valmistetusta helvetistä on valhetta. Onko kaikki se valhetta, missä Raamattu kertoo jumalattomien tulevasta kohtalosta? Eikö Jumala käskenytkään kaikkien kaikkialla tehdä parannusta? Eikö laki olekkaan voimassa ja eikö laittomut hankikkaan itselleen laille vastaamisen tuomiota. Eikö kukaan ole enää lain alla, vaikka miten rikkoisi Jumalan käskyjä ja rakkaudenlakia, vaan siltikö kaikki pelastuvat. Eikö Jumalan Sanasta voikkaan ottaa kuin kolmanneksen uskottavaksi!
Niin ja kaikkialla oleva Jumala on Jeesus kun on olemassa vain yksi paimen jonka äänen lampaat saavat kuulla. Hän ei ole Joosefin aikaan saama persoona.
Ps. 23:1. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu
Joh.10:14. Minä olen SE hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
15. niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
16. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja YKSI paimen.
29 "sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli", jossa on elämä itsessään ja tämä tuli on nielevä kaiken vajavaisen ...
2. Kor. 5:4
"Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista"
1. Kor. 15:54
"Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu:
»Kuolema on nielty ja voitto saatu«".
En usko Jumalan tekevän siitä uudestaan enää mitään vajavaista!
´
puhutaan Sanan uskollisille.
Kysyin sinulta, että eikö jumalattomia perikkään se kohtalo, mistä Raamattu kertoo??? Eli pitääkö sinun oppisi mukaan hyljätä Raamattusta melkeinpä kaikki???? Ottaa vain jakeita sieltä täältä ja pyrkiä niillä rakentamaan uskoa.
on siis se, jossa molemmat osapuolet tuntevat toisensa; paimen tuntee lampaat ja lampaat tuntevat paimenen. "Muut lampaat" ovat se lauma, jonka paimen kyllä tuntee, mutta lauma ei vielä ole oppinut tuntemaan paimenta. Mutta sen jälkeen kun tulevat tuntemaan paimenen, kahdesta laumasta tulee yksi lauma, jolla on vain yksi paimen.
´
tekee Sanaan uskovista viisaita, sillä Sanaan uskovat ovat saaneet tulla ihmeellisen neuvontanjan luokse. He ovat saanet tulla Jumalan Pojan pelastamiksi, Väkevän Jumalan pelastamiksi jolla on antaa kansalleen oma rauhansa, sillä onhan Hän Rauhanruhtinas, Iankaikkinen Isä.
Jes. 9:6
(9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
sama kuin Isä, ei Jeesus olisi tällä tavalla todistanut;
Johannes 7
28 "Niin Jeesus puhui pyhäkössä suurella äänellä, opetti ja sanoi: »Te tunnette minut ja tiedätte, mistä minä olen; ja - i t s e s t ä n i - m i n ä - e n - o l e
t u l l u t, - vaan hän, joka minut on lähettänyt, on oikea lähettäjä, ja - h ä n t ä - t e - e t t e - t u n n e.«"
Jeesus tuli maailmaan tehdäkseen - I s ä n - n i m e n - t u n n e t u k s i - ei omaa nimeänsä;
Johannes 5
43 "Minä olen tullut - I s ä n i - n i m e s s ä, - ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan." [1.Joh.5:19,20]
Johannes 17
26 "Ja minä olen tehnyt - s i n u n - n i m e s i - h e i l l e - t u n n e t u k s i - ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
´
sinulle kertoisi:)? Isä on LÄHETTÄJÄ, Poika tuli Lähettäjän sisimmästä ja on Isän aivoitus, joten Isä ja Poika ovat samaa. Poika teki Ihmisenä Isän nimeä tunnetuksi, sitä samaa nimeä, joka oli Isällä ja Hänellä, eli teki tunnetuksi Lähettäjänsä, eli Isänsä nimeä, sen Isän, minkä sisin aivoitus Hän on, eli omaa nimeään. Joten Isä ja Poika ovat yhtä.
Sinun pitäisi nyt käsittää se, että Jeesuksen uskominen ilman Jeesuksen Sanaan uskomista on Herra, Herra hokemista.
Jos Jeesus sanoo, että minä ja Isä olemme yhtä, niin silloin sinun on se uskottava, eikä tuotava selityksiä sen sijaan, joissa alat kertomaan, että kaikki on Jumalassa yhtä. Ei nimittäin ole. On vain he, jotka ovat JUMALAN SANAN PYHITTÄMIÄ ja siksi Jeesuksen ruumissa. He ovat yhtä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kanssa, mutta eivät omasta voimastaan ja tahdostaan, vaan Jumalan voimasta ja Jumalan Tahdosta.
Eivät kaikki tule koskaan olemaan yhtä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kanssa, vaan he tulevat, jotka ovat uskoneet Jumalan Sanaan ja pyhittyneet Sanan kautta.
Johannes 17
1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
5 Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
6 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
7 Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.
8 Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
9 Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun-
10 ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä.
11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
12 Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
pakottaa minua uskomaan sellaista, mikä on Jumalan sanan vastaista? Miksi itse et usko etkä myönnä että "Kristus on Jumalan", [1.Kor.3:23] ja; "että Jumala on Kristuksen pää." [1.Kor. 11:3] Se olet sinä joka et ymmärrä että vaikka pää ja ruumis ovat yhtä, ne eivät ole yksi ja sama, vaan pää on se, josta käskyt ja komennot muille ruumiin jäsenille lähtevät!
´
Eihän sinun ole pakko tulla tyrmäämään Raamattu nimimerkillä kirjottavan viestejä. Vai onko?
Jumala on Lähettäjä. Sana tuli Lähettäjästä. Sana on meidän, seurakuntalaisten Pää, sillä Sana palaa Lähettäjään, vieden Sanan pyhittämät mukanaan.
Daniel näki yöllisessä näyssä miten Ihmisen Pojan kaltainen tuli taivaan pilvissä vanhaikäisen/Isän ja tulivirran/Pyhän Hengen luo ja sai ikuisen vallan ja valtakunnan. Sanan pyhittämille on valmistettu ikuinen valtakunta.
Jeesus, Ihmisen Pojan kaltainen voitti ja siksi Jeesuksen ruumiin jäsenet elävät VOITOSSA. Jokainen, joka pitää Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt on siinä kärsivällisyydessä, joka vie ikuiseen valtakuntaan.
vaan ihmisenä, Ihmisen Poikana. Johannes sanoo myös, että kenelle Poika tahtoo ilmoittaa isän, ja kelenlle Isä tahtoo ilmoittaa Pojan, ja muuten ei voi tunteakkaan kumpaakaan. Jeesus teki ihmisenä tunnetuksi Isän nimeä, Hän oli yksi meistä, kuitenkin ilman syntiä, muuta eroa ei sitten ollutkaan. Hänen lihansa oli PYHÄÄ, synnitöntä. viatonta, kuka oliskaan ollut parempi tekemään tunnetuksi Jumalaa, kuin Jeesus Ihmisen Poikana. Jumalana Hän oli ja on ja ollut ikuisuuksista toinen kolmiytesen Jumalan persoona, Isä poika ja Pyhä henki. Tämä kolminaisuus ei ole ikimaailmassa rikkoutunut, niin, että Heistä kukaan olisi ollut sekuntiakaan tosistaan erillään. Jumala on yksi, kolmessa persoonassa. Vaikka Jeesus oli ristillään, ja rukoili Isää, oli Jeesus Jumalana Isässä, yhtä tiiviisti, kuin Isäkin on, samoin Pyhä Henki. Siksi mikään " kaikkiykseys", niinkuin sinä olet tätä yhteyttä rakentanut, ei ole mahdollista. Jumala on Jumala, jonka tykö ei voi kukaan tulla, joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Jumalan.
Jeesuksen lihassa ollessaan Jumalanakin puhuneen, [kun Isä hänen kauttansa puhui];
"MINÄ OLEN",!
´
Hän ilmestyi Pojassa ja nyt todistaja on Kristuksen ja Jumalan Pyhä henki
Jumala loi, Lunasti, Pelasti ja pelastaa ja pelastaessaan ihmiskuntaa Jumalan nimi
on Jeesus, koska muuta nimeä ei ole ihmiselle annettu jossa heidän pitää pelastuman.
Silti Jumala on Hän joka pelastaa.
Jumala itse sovitti maailman itsensä kanssa ja sovitustyön Hän itse suoritti
Poikansa liharuumiin kautta.
Mikään luotu ei voinut sovitusta suorittaa, ei ollut mitään korkeampaa, Jumala yksin,
alennustilassa ihmisruumissa, synnittömässä ja täydellisessä.
Koska syntikin tehtiin liharuumissa Hänkin tuli niistä yhtäläisellä tavalla osallisiksi
On vain yksi Jumala joka pelasti ihmiskunnan Jeesuksen kautta ja on nyt
lähettämänsä Pyhän Hengen kautta maailmassa ja asuu uskovaisissa
koska olemme Jumalan asumus Hengessä(Jumaln lapsiksi syntyneet ovat)
Joka ei usko että Jeesus sikisi Pyhästä hengestä ja neitsyt Mariasta syntyi,
ei voi olla Jumalan lapsi, koska sellainen ihminen kieltää Pojan,
Raamatun Jeesuksen, eikä Pojan kieltäjällä ole myöskään Isää.
Suuri on eksytys ja monet kulkee sitä seuraten koska eivät ottaneet
vastaan rakkautta totuuteen, voidakseen pelastua.
Rationaalisuus ei saa ylittää sitä totuutta jonka Jumala osoittaa todeksi
Sanassaan Henkensä kautta.
Näin on, TOTISESTI
varoitusta tuossa sananlaskussa!
32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.
joka ei ole poika vaan tyttö (Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni", kutsu ymmärrystä sukulaiseksi,)12 Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden...viisaus on todella syntynyt "Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt; " viisautta pitää etsiä, tietenkin.
" Minun todistajani, sanoo Herra, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule."
Vanha suomennos on huono en ymmärrrä miksi pitää hakea virheellisin käännös, alkukielihän kuitenkin ratkaisee, ei se miten joku on siitä kääntänyt.
Jumalan Sanan viisaudesta. Jeesus, joka on Jumalan Sana, on viisaus ja ennen Häntä ei ole ollut muuta Jumalaa, eikä Hänen jälkeensä tule toista Jumalaa.
Jumalan Sanan viisaus kuuluu maskuliineille ja feminiineille?
ei ole JHWH:n sana eikä kristinuskon Jeesus. Sanot:"Jeesus, joka on Jumalan Sana, on viisaus ja ennen Häntä ei ole ollut muuta Jumalaa, eikä Hänen jälkeensä tule toista Jumalaa."
Jos kristinusko pitääkin viisautta Jeesuksena ja opettaa että Jumalan sana on Jumala, niin VT:n viisauskirjallisuus ei sano mitään tällaista. Viisaus luotiin "Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata " Snl 8:22
Viisaus on arvokasta mutta ei ole Jumala "sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta." Snl 3:14 Viisaus häviää tiedollekin. Jumalalta viisaus silti tulee "sillä viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen. " Snl 2:6 mutta viisaudella on rajansa :"Ei auta viisaus Herran edessä, ei ymmärrys, ei ihmisen harkinta. " Snl 21:30
Viisaus kuuluu kaikille, mutta jos siitä yrittää tehdä Jumalan pojan se ei onnistu. Viisaus on meidän sisaremme, ei veljemme.
käännetyn jakeen takia toin Sananlasku kahdeksan 1776 Bibliasta, koska siinä se on käännetty yhteneväisesti koko Sanan lasku kahdeksan muiden jakeiden kanssa. Lueppas rauhallisesti koko Sananlasku kahdeksen ja huomaa, että viisautta/Jumalan Sanaa ei luotu.
Viisaus, jonka Jumala antaa Sanassaan on totisesti totta ja siksi Jumalan Sanaan uskovat ovat niin viisaita, että he pysyvät vapaudessa ja ilossa. Joka Sanaan uskova ei sitä vielä ole, niin on aivan varma, että Sanan uskova kasvaa viisauden kautta vapauteen. Pienten alkujen päivistä alkaa suuret tapahtumat ja suuret muutokset.
lukijoita enemmin. Kumma juttu, kun joillekin Raamatun Sana ei kelpaa sellaisenaan, vaan sieltä löytyy aina vaan ristiriitaisuutta, väärää käännöstä tai perättömiä lisäyksiä ym ym.
Ja kumma juttu on sekin, että näiden joidenkin oma näkemys menee jonkin ei-kristillisen uskonsuunnan tai kultin mukaan.
Jumalan sanan viisaus on Jumalan viisautta, mutta ei koko Jumala vaan ainoastaan Jumalaa, niin kuin meille annettu Pyhä henki ei ole koko Jumala vaan ainoastaan osa Jumalan Pyhää henkeä!
1. Kor. 1:30
"Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,"
Ef. 1:8
"Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,"
Itse Isä Jumala on paljon enemmän kuin joillakin sanoilla lausutut osatekijät.
´
pyörtää puheitasi ja uskoa, että Sana kuuluu Jumalaan Pyhän Hengen kanssa. Näin on. Sana ei ole erillään Isästä, vaan on Isän olevaisuutta. "Itse Isä on paljon enemmän kuin joillakin sanoilla lausutut osatekijät", mutta Jumalan Sana on Jumala, suuri Isä, Pyhän Hengen todistuksella.
* < 1. Kor. 1:30
"Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi," >" ?
* Ethän sinä edes usko ruumiin lunastukseen? Etkä Kristuksen ruumiin urin kautta pyhitykseen kertakaikkiaan. Heb.10:10. Etkä usko Jeesuksen synnittömyyteen? Nämä lainaamasi Raamatun kohdat on täysin ristiriidassa uskomuksiesi kassa, Raamattu ei ole ristiriitainen. Vaan sinun uskomuksesi Raamattuun on täysin sukset ristissä! Ja se alkaa siitä, kun et usko, että Jeesus on Jumalsata kokonaan, myös Hänen ruumiinsa pn pyhää, synnitöntä ja viatonta, syyttömänä tuomittiin, meidän syntisten edestä.
* Sinä väität sokeasti, että Jeesuskin oli syntinen lihansa puolesta, ja vielä kirottu, meidän syntisten tavoin. EI OLLUT, ekivaari!
* Hän kyllä otti meidän synnit pääleen, ja oli kirottu meidän edestämme, että me päästäisiin kirouksen alta Hänen synnittömän uhrinsa kautta.
* Sinä loukkaat Jumala, Jeesusta, Pyhää Henkeä, uudestisyntyneitä uskovaisia kaikissa kristillisissä yhteisöissä, väittämällä Jeesusta syntiseksi! Sinä suljet itsesi, ja kaikki jotka sinua kuulevat ja uskovat, täysin Jumalan ulkopuolelle, kauas Jumalasta, ja Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta.
eikä mikään käännös pysty muuttamaan alkutekstiä, koko Sananlaskujen ja VT:n sisältö on linjassa saman ajatuksen kanssa:
יְהוָה--קָנָנִי, רֵאשִׁית דַּרְכּוֹ: קֶדֶם מִפְעָלָיו מֵאָז
Viisaus myös leikkii samaan aikaan kun Jumala luo muun maailman " kun hän pani merelle rajat, loi rannat patoamaan sen vedet, ja kun hän lujitti maan perustukset.
Jo silloin minä, hoidokki, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään."
Viisautta eivät kaikki VT:n kirjoittajatkaan arvostaneet yhtä paljon:"Viisaus vain on sikäli rahaa hyödyllisempi, että se pitää omistajansa hengissä. " toteaa Saarnaaja lakoniseen tapaansa.
ruumiin lunastukseen ja uskon "pyhyyden Hengen puolelta" syntyneen [Room.1:4] Jeesuksen hengellisen ruumiin pyhitykseen ja lunastukseen [1.Kor.15:44; 1.Piet.3:18,19]
Jeesus oli lihansa puolesta kirottu, ihan niin kuin Aabraham oli ja mekin olemme;
Galatalaiskirje 3
13 "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: »Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu«" -
Paljastat itsesi noilla tyhmillä ja raamatunvastaisilla väitteilläsi.
Markus 12
24 "Jeesus sanoi heille: »Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?«"
´
eivät tällä haavaa ole tiedossa, mutta kopiot ovat.
Sananlasku kahdeksan jae 22 ei ole yhteneväinen muun luvun tekstin kanssa, paitsi Biblia 1776:ssa.
Sananlaskussa kerrotaan miten viisaus syntyi ennen kuin mitään oli ja varoitetaan, että joka hylkää tuon viisauden, rakastaa kuolemaa. Poika leikitsi ihmislasten kanssa ja sitä Hän tekee yhä tänäänkin. Poika on Isässä ja siksi alku ja loppu.
Sananlaskussa puhutaan tästä samasta viisaudesta, mistä Ilmestyskirja tässä puhuu:
Johanneksen ilmestys 22
12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
oman syntisyytensä takia kirottu? Näytä missä niin kerrotaan?
Minun Raamatussani kerrotaan, että Hän oli viaton Uhri, ihmisen edestä annettu. Kerrotaanpa viellä, että Hän Itse antautui meidän puolestamme Uhriksi, jotta meillä rauha olisi. Minulla on syvä rauha, sen Jeesus antoi minulle, tullessaan minun syntieni takia Uhriksi, eli minä sain panna Hänen sielunsa päälle kaikki syntini ja Hän on jo ne sovittanut.
Jesaja 53
1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
minua kenenkään syntejä kaivelemaan ja osoittelemaan, mutta todennäköisesti hänenkin lihassaan jotakin vajavaisuutta oli, koska apostolit sanoivat hänen oppineen siitä mitä hän kärsi, ja lopuksi tiedetään hänen tulleen täydelliseksi,
[Hepr. 5:8,9]
´
versiot kertovat että viisaus on "asetettu" (jae 23.) ja "syntynyt" (jae 25.9 ja nämä todistavat että joku on viisauden "asettanut" ja "synnyttänyt", [Psalmit 2:7]!
Mark. 12:24
"Jeesus sanoi heille: »Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?«"
´
ei pantu kenenkään syntejä kaivelemaan, niin miksi väität, että Herra oli syntinen lihassaan. Miksi valehtelet. Jeesus oli esimerkki, eikä Hän syntiin langennut. Hän oppi kärsimyksen kautta kuuliaisuuden, mutta se ei tarkoita sitä, että Hän olisi joskus ollut kuulematon ja tehnyt syntiä.
Tästähän uskovaiset ovat kautta aikojen kertoneet, että Jeesus oli Ihmisen Poikana kuuliainen Isän Tahdolle ja VOITTI. Hän voitti siis Ihmisenä ollessaan ihmisen tuoman kirouksen, eli synnin. Hänessä ei syntiä ollut!
1. Pietarin kirje 2
21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,
24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
25 Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.
sinäkin alat vihdoin käsittää, että Jumalan Sana on viisaus, joka on yhtä Isän kanssa ja joka on ollut ennen minkään luomista?
Joko käsität, että tuo Viisaus/Sana tuli tänne valmistetussa ruumiissa, sillä Jumalaa ei ihminen voi siittää?
Vai vieläkö väität, että Jeesus on Jumalasta erillinen, tehtävään valittu joku vain? Vieläkö sinulla on Iso Jumala ja pieni jumala?
Vai mikä Jeesuksen laatu on sinulle?
11. jakeessa Jumala kutsuu poikaansa - p a l v e l i j a k s e e n - ei Jumalaksi, niin kuin te väitätte!
"Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa".
Mooseksen kautta Jumala puhui pojastaan Mooseksen kaltaisena profeettana:
5. Mooseksen kirja 18
15 "Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle p r o f e e t a n, - minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
18 - P r o f e e t a n - minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua."
-
Poikaansa palvelijakseen silloin, kun tämä Ihmisen Pojan muotoisena sovitti ihmisen synnin.
Mooses sai tietää, että Jumala lähettää tänne Mooseksen kaltaisen, eli IHMISEN MUOTOISEN profeetan, jota on kuultava elämän ja kuoleman uhalla.
Jumala lupasi Moosekselle, että Hän ei enää puhu palavassa pensaassa, koska Mooses ja kansa pelkäsi sitä tulta, mikä pensaassa paloi.
miten viisaus syntyi mutta missään ei kerrota miten Jumala (Luoja) syntyi vaan pidetään viisautta Jumalan töiden ensimmäisenä. Noudattamalla viisauden ohjeita saa monenlaista hyvää ja samoin kerrotaan että tyhmyyden seuraamisessa käy päinvastoin, viisauden kanssa "tulevat rikkaus ja kunnia, ehtymätön vauraus ja suuri siunaus."
"Poika leikitsi ihmislasten kanssa ja sitä Hän tekee yhä tänäänkin. Poika on Isässä ja siksi alku ja loppu." Kukaan poika ei tuossa leikitse koska verbi on feminiinissä, vaan edelleen, viisaus on sisar ei veli, eikä poika. Hepreassa verbit taipuvat eri tavoin riippuen siitä onko teon tekijä mies vai nainen, jos poika leikkii sanotaan mesachek מְשַׂחֶ֖קֶ, tuossa on mesacheket מְשַׂחֶ֖קֶת eli leikkijä on tyttö. Hepreassa näkee aina heti kumpi tekijä on, mies tai nainen.
syntiseksi sanoneeni! Kun esität jonkun muka minun sanomani väitteen, ole hyvä ja esitä siitä dokumentti, missä olen niin sanonut!
´
kärsi toisten puolesta rangaistuksen ja sai siitä itselleen palkkion "Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa".
Jumalako uhrasi itsensä ja palkitsi itsensä? Jumala runteli kyllä jonkun sairaudella tuon mukaan, mutta tuskin itseään.
>>>Jumala lupasi Moosekselle, että Hän ei enää puhu palavassa pensaassa, koska Mooses ja kansa pelkäsi sitä tulta, mikä pensaassa paloi.
Eikö se Joh.10:34-35 selityksestä tule kun väität Jeesukselle tuomarien kaltaisen jumaluuden jonka Tuomaskin sinun selityksen mukaan tunnusti.
5. Mooseksen kirja 18
16 On tapahtuva aivan niin, kuin sinä Herralta, sinun Jumalaltasi, anoit Hoorebilla, silloin kun seurakunta oli koolla ja sanoit: 'Älköön minun enää suotako kuulla Herran, minun Jumalani, ääntä älköönkä nähdä tätä suurta tulta, etten kuolisi'.
17 Ja Herra sanoi minulle: 'Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu.
18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.
sitten, että tyttö leikitsi ihmislasten kanssa, sillä Jumalan viisaus ei ole maskuliini, eikä feminiini, vaan neutri.
Vaikka tuo Viisaus tulikin Pojassa tänne:
runnellu Itseään tähtemme??? Niin suuri on Hänen rakkautensa, että Hän antoi henkensä puolestamme. Eikö olekkin harvinainen rakkaus.
Jeesus, Jumalan Sanan antoi henkensä meidän puolestamme Ihmisen Pojan päivinä, mutta koska Jumala oli Jeesuksessa, niin Jumala oli se, joka Itse sovitti meidät Itsensä kanssa.
Kenestäkään muusta siihen tehtävään ei ollut!!!
väitteet olen tosin monen monta kertaa toistanut, mutta Jeesus lainasi minua ennen näitä Psalmin 82:6,7 jakeita, puolustaessaan Isältä Jumalalta saamaansa jumaluuttaan;
Psalmit 82
6 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;
7 kuitenkin te kuolette, niin kuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niin kuin kuka ruhtinas tahansa."
Johannes 10
34 "Jeesus vastasi heille: »Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli-ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin-«"
Näistä jakeista voimme päätellä että Jumalan sana raukeaisi tyhjiin, jos ei meitäkään Jumala saisi jumaliksi nimitellä!
´
tarpeeton ja mahdoton. Onko jumala nyt kuollut? Toisten puolesta kuoleminen ei muuten ole harvinaista, minullakin on sodassa kaatunut sukulainen. Lähes 100 000 muutakin miestä antoi henkensä muiden puolesta.
VT:ssä muuten JHWH:a kutsutaan eläväksi Jumalaksi, sanontaa ei enää ymmärretä- kai nyt Jumala on elävä? Nimitys johtuu siitä tuohon aikan muiden kansojen jumalat välillä kuolivat ja nousivat taas henkiin, mutta JHWH ei kuollut eikä muuttunut, kaikkivaltiaan ei tarvitse.
Miksi siis Jumalan pitäisi sovittaa itse luomansa maailma itsensä kanssa?
Jumala ensin luo, kaikki on lähtöisin vain hänestä, sitten hän päättää että hänen on tapatettava itse itsensä uhriksi itselleen, jotta pääsisi johinkin päämäärään johon ei muuten pääse. Niinkö?
>>Onko jumala nyt kuollut?
Ei ole kuollut kun sielua ei voi tappaa.
Matt. 10:28. Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua
mitään pohjaa kristinuskolle? Oletko käynyt koskaan vaikkapa kirkossa, tai muussa paikassa kuulemassa saarnoja? Onko suvussasi ketään, joka olisi muistuttanut sinulle Jumalasta? En utele näitä uteilaisuuttani, vaan sen takia, että ihmettelen miten vähällä tiedolla voi ihmisiä täällä elää ja olla. Siis miten kristityssä maassa eivät kaikki tunne kristinuskon alkeitakaan.
Jumala EI OLE KUOLLUT. Jumalan piti Itse sovittaa lankeemus sen takia, kun muita viattomia ei ollut. Miksi piti olla viaton voittaakseen synnin. Juuri siksi, että viaton ei tee syntiä, eikä ole siihen osallinen, vaan on siitä erillään ja sen yläpuolella ja näin voittaja.
Jos Jumala olisi tehnyt luoduistaan tahdottomia, niin mikäpä siinä sitten. Hän olisi potkaissut langenneen enkelin menemään ja pitänyt sen jälkeen muut väkisin Tahdossaan, mutta tuo ei ole Jumalan suunnitelma, sillä Häntä miellyttää vapaatahto ja ystävät, jotka aivan vapaasta tahdosta haluavat olla Hänen ystäviään. Jumalan ystävät eivät halua tehdä syntiä, vaan haluavat pysyä vapaudessa.
Opetuslapsesta kasvaa Jumalan ystävä, jos hän uskoo Jumalaa ja tekee mitä Jumala neuvoo, sillä Jumalan neuvot ovat se viisaus, joka johdattaa ihmisen sielun puhtauteen ja vapauteen. Vapaus karkottaa kaiken pelon ja masennus ja katoaa iäksi ja ilo astuu sijaan. Tuohon ihmeelliseen vapautteen Jeesus antaa kasvun Sanat, eli Elämän Sanat.
ja jos kuka väittää että Kristus on sama kuin Jumala, hän tekee Kristuksesta Jumalan pään, eikä hänellä ole silloin Jumalaa;
Johannes 10:29
"Minun - I s ä n i, joka on heidät minulle antanut, - o n - s u u r e m p i
k a i k k i a, - eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä."
Johannes 14:28
"Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä - I s ä - o n - m i n u a - s u u r e m p i."
2. Johanneksen kirje 1
9 "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."
´
tullut Jumalan Sana täällä? Jos oli, niin oliko Hän ihminen? Jos oli, niin kenelle Hän oli kuuliainen?
Oli Jumalasta tullut Sana täällä! Hän oli siinä ihminen kuin ihmiset ovat ja oli vielä enemmänkin, sillä Hänen piti kestää kaikessa kiusaamiset ja kiusat.
Koska Hän, vaikka oli riistuutunut jumaluudesta ja ottanut orjan, eli ihmisen muodon, kuuli kaikessa Isää, eli oli kuuliainen Isälle hamaan ristinkuolemaan asti, VOITTI Hän synnin ja kuoleman.
Jeesus saarnaa kaikessa lain täytettyä, sillä vain Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat pelastava usko.
Lue Jeesuksen omaa opetusta. Lue sitä aina uudelleen ja opi. Näe, että Jeesus nostaa kaikkien eteen ikuisen lain täyteyden. Hänen yksikään opetuksensa ei riko lakia, vaan vahvistaa sen. Rakkaus on laki ja lain vahvistus.
Jeesus on voittaja, Hän oli kuuliainen sille Sanalle, joka oli Hänellä ja jota Hän puhui tänne elämäksi. Takasin jumaluuteen pukeuduttuaan Hän lähetti Pyhän Hengen kirkastamaan ja todistamaan Sanan ja niin Jumala on kansansa keskuudessa tänäänkin. Hän ei ole ulkopuolella, vaan oman kansan keskuudessa. Jumala näkee kaiken ja kuulee kaiken, mutta Hän elää ystäviensä kanssa.
Henki-Isä lähetti Pojan, joka on seurakunnan Pää. Henki-Isä oli Pojan pää Hänen vaeltaessaan Ihmisen Pojan pävissä.
Yksi Jumala ja yksi valtaistuin, sillä Isä, Poika ja Pyhä Henki on yhden Jumalan koko olevaisuus.
Toinen kohta jolla julkeat alentaa Jeesuksen niin sanottuihin jumaliin tekee Hänet syntiseksi. Etkö käsitä ettei taivaallisella Aadamilla ole maallisen Aadamin perimää.
1. Kor. 8:5. Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
6. niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
että tarvitaan uhri jotta Jumala voi antaa anteeksi, eikö Jumala ollutkaan kaikkivaltias? Miksi Jumala ylipäänsä taistelee itse luomiaan asioita vastaan?
Jumalan suunnitelma siis oli että ihmiset lankeavat vrt lankeemus taivassa, jonka jäljet siivottiin ihmisten kiusaksi. Mistä muuten kapinahenki tuli taivaan auvoon, tapahtuiko sielläkin lankeemus?
Jos ihminen vapaasta tahdostaan ei halua olla Jumalan ystävä ("Häntä miellyttää vapaatahto ja ystävät, jotka aivan vapaasta tahdosta haluavat olla Hänen ystäviään.") miksi Jumala rankaisee näitä ihmisiä? Ihminenkin on tässä jalompi, harmittaa jos menettää ystävän, mutta ei sentään tee mieli kiduttaa.
Joka ainoa palstaa lueskellut, vaikka pari kolme vuottakin, on nähnyt hänen selostavan tätä mieliaihettaan. Ja sitä on jauhettu satoja, ehkä tuhansiakin kertoja. Joten siinä mielessä jokainen kyllä uskoo mitä ekivaari on sanonut: "...minä olen jumala, en Tosi Jumala, mutta ...."
Näin - ole sitten jumala niinkuin lystäät ja mitä sitä enempää höpsötät.
Mutta silloin olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan tarkemmin, jos voisit kertoa, että sinusta tuntuu kuin olisit muuttumassa kuolemattomaksi ja kaikin puolin yli-ihmiseksi, jota ei fysiikan lait ja biologinen maallisen elämän todellisuus enää kosketa.
Viitsitkö antaa jotakin infoa, kun tällaista alkaa ilmetä?
.
Act 7:55 Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
Act 7:56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".
Act 7:57 Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
Act 7:58 ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät.
"Stefanus näki yhden Jumalan koko olevaisuuden."
Jumalan ja Jeesuksen hänen oikealla puoleellaan. Kenties tämä oli harhanäky?
että Raamattu todistaa lihan puolesta Jeesuksen Daavidin siemenestä syntyneeksi, [Room. 1:3] ja lihan puolesta hän oli naisen kohdusta, siis lihasta syntynyt.
Jeesus itse todisti;
Johannes 3
6 "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
[1.Kor. 15:50; Ef. 2:3]
Jan myös apostoli Paavali analysoi erikseen Jeesuksen lihan syntymisen ja erikseen Kristuksen pyhyyden hengen puolesta syntymisen:
Roomalaiskirje 1
3 "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme",
´
harhanäky? Mitä tarkoitat tuolla sanomisella. Jumalan Sana on Henki Isän ja Pyhän Hengen kanssa yksi Jumala, eli koko olevaisuus. Jumalan Sana on Poika, joka tuli tänne valmistetussa ruumiissa ja puhui Elävän Sanan, joka on elävä Pyhän Hengen todistuksella.
Lue tämä Johanneksen ilmetys tarkasti, mutta älä lue ilman Pyhää Henkeä. Jokainen saa pyyttää Pyhää Henkeä avaamaan Sanan, sillä vain Pyhä Henki on kelvollinen todistamaan Sanan. Hän on Jumala, joka kertoo Itsestään.
Joka pyrkii erottamaan Isän, joka on Henki ja Sanan, joka on Poika ja Pyhän Hengen, joka on todistaja ja voimavaikutus, joutuu sekaoppiin, josta on melkein mahdoton päästä ulos.
Sana on voittanut Jumalalle kansan, sillä Sana pyhittää ja vanhurskauttaa Itseensä/Sanaan uskovat, Pyhän Hengen todistuksella ja voimalla.
Johanneksen ilmestys 1
7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
9 Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.
10 Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen,
11 joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan".
12 Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,
13 ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.
14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
15 hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
16 Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.
17 Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
18 ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
19 Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva.
20 Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa."
Jatketaan selvitystä. Oliko Jeesus samalla tavalla liha kuin syntiin langennut ihminen? Jumala totesi hänet lihaksi.
1. Moos. 6:3. "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha.
vanhaan liittoon. Silloinkin tarvittiin uhreja, koska niiden kautta ihminen kiinnitti katseensa siihen, minkä takia uhrasi. Jos antoi kiitosurin, kiinnitti kiitollisena katseensa Jumalaan. Jos antoi syntiuhrin, kiinnitti katseensa sen uhrin yli Jumalaan ja katui tekoaan ja halusi tehdä parannuksen.
Nyt on vain yksi Uhri, jonka kautta kaikki siihen Uhriin uskovat pelastuvat, sillä tuo yksi ainoa arvokas Uhri saa siihen katseensa kiinnittävät parannukseen ja kiitosmieleen Jumalaan. Jos ei olisi Uhria, ei olisi pelastusta, sillä ei olisi mihin katseemme voisi kiinnittyä. Jeesus on malli kaikessa.
Uhrin tarkoitus on kiinnittää ihmisen mieli siihen asiaan, minkä takia uhri annettiin. Jeesus antoi kertakaikkisen Uhrin ja siksi me kiinnitämme Uhrin kautta mielemme ja koko olevaisuutemme Jumalaan ja sielumme saa puhdistua tuon kertakaikkisen Uhrin ansiosta. Me tiedämme miksi Uhri annettiin ja mitä se tuottaa Jumalan kansalle. Sen Uhrin puhtaus puhdistaa Jumalan kansan sielun parannuksen kautta pyhäksi. Pyhille on valmistettu oma valtakunta.
Jeesuksen omaaja apostolien opetusta, että "Isä yksin on totinen Jumala". Miksi tuot tänne noita valheellisia kolminaisuusopin turmelemia lauseita?
Johannes 17
3 "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, - j o k a - y k s i n
olet - t o t i n e n - J u m a l a, - ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen"
1. Kor. 8:6
"niin on meillä kuitenkin ainoastaan - y k s i - J u m a l a, - I s ä, - j o s t a
k a i k k i - o n - ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."
Ef. 4:6
"y k s i - J u m a l a - ja - k a i k k i e n - I s ä, j o k a - on - y l i - k a i k k i e n
ja kaikkien kautta ja - k a i k i s s a."
Miksi et usko Jeesuksen terveitä sanoja että Isän Jumalan kaikkiyhteys on meissä kaikissa, eikä vain kolmessa persoonassa?
Koska sinä et usko Jumalan sanaa Jeesusta Kristusta, vaan kolminaisuusoppia!
´
et usko, että Jumala lähetti Poikansa ja Poika Pyhän Hengen ja siinä on yksi totinen Jumala?
Sinun sanomasi kumoaa Raamattua. Sinä et usko Raamattuun, vaan kuvitelmiin, jotka ovat sielun kautta sinulle tarjottu muusta hengestä.
Sinun oppisi kumoaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen olevaisuuden. Sinun oppisi kumoaa sen, miksi Jeesus tuli tänne Ihmisen Pojaksi, eli kumoaa sen, että Jeesus tuli vapauttamaan ja pelastamaan sieluja.
Sinun oppisi kumoaa sen, että kaikki eivät pääse Jumalan valtakuntaan, vaan vain Sanan pyhittämät pääsevät sinne.
Sinun oppisi kumoaa ikuisen kadotuksen ja suuren osan Raamattua. Sen verran oppisi jättää Raamatun sanomaa jäljelle, että tietämättömät lankeavat jopa uskomaan oppiisi.
Sinun oppisi kumoaa Raamattu niin paljon, että se vie pimeyteen, sillä vain Raamatun Sana on todellinen uskonopin antaja, ei sinun sielullinen oppi.
aivan viime aikoina yksi Närhin veljeksistä oli todennut ettei yhden raamatunjakeen perusteella pitäisi mitään oppeja perustaa. Olen samaa mieltä ja totean että yksi tällainen on Johannes 1:1 jae, jossa sanaa sanotaan Jumalaksi! Kymmenissä muissa raamatunkohdissa Jeesusta, Jumalan sanaa, sanotaan,
- J u m a l a n - p o j a k s i - !
Luuk. 3:2
"siihen aikaan kun Hannas oli ylimmäisenä pappina, ynnä myös Kaifas, tuli
- J u m a l a n - s a n a - Johannekselle, Sakariaan pojalle, erämaassa."
Luuk. 8:11
"Vertaus on tämä: siemen on - J u m a l a n - s a n a -."
Joh. 10:35
"Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille - J u m a l a n - s a n a - tuli-ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin-"
Ap. t. 6:7
"Ja - J u m a l a n - s a n a - menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi."
Ap. t. 12:24
"Mutta - J u m a l a n - s a n a - menestyi ja levisi."
Ap. t. 13:46
"Silloin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat: "Teille oli
- J u m a l a n - s a n a - ensiksi puhuttava; mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen.
Room. 9:6
"Mutta ei niin, että - J u m a l a n - s a n a - olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel,"
1. Kor. 14:36
"Vai teistäkö - J u m a l a n - s a n a - on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?"
Ef. 6:17
"ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on
- J u m a l a n - s a n a -
2. Tim. 2:9
"jonka julistamisessa minä kärsin vaivaa, kahleisiin asti, niin kuin pahantekijä; mutta - J u m a l a n - s a n a - ei ole kahlehdittu."
Tit. 2:5
"olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei
- J u m a l a n - s a n a - pilkatuksi tulisi."
Hepr. 4:12
"Sillä - J u m a l a n - s a n a - on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;"
1. Joh. 2:14
"Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja - J u m a l a n - s a n a - pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha."
Ilm. 19:13
"ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on
- J u m a l a n - Sana."
Johannes 1:1 jakeen loppuosan oikea suomennos olisi: "Sana oli Jumalan."
´
keksimiä omia kuvitelmiasi, eivät Jumalan sanaa.
´
sanotaan, kun ne hössöttävät jotakin tolkutonta.
Miksi halusit vetää huomioon siihen tapaan, jolla olet omat harhaoppisi kehitellyt?? Olet palstalla ainoa, joka tekee yhden jakeen oppeja! :))
ole keksinyt, vaan ainoastaan muistutin siitä mitä Pyhä henki minulle muistutti mitä Isä oli Jeesukselle muistuttanut, että hän itse kutsuu jumaliksi niitä, joille on sanansa antanut! Pilkatkaa sitten miten paljon tahansa, asiaa ette voi muuksi muuttaa!
´
sitten sinulle puhuu, kun tuo "yksi kohta" pitää hyljätä mielestäsi:
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
yhden jakeen varaan tehnyt? Kerro niistä opeista, niin etsin niiden perusteluksi lisäjakeita! Siitä ne vahvistuvat.
´
olet jakeilla selittänyt. Sinä selität, että Jumala ottaa vain hengen, jonka on ihmiselle antanut ja nakkaa muun osan ihmisestä johonkin. En ole päässyt käsitykseen miten se tapahtuu, jos selittäisit sen.
kun kysyin sitä tilannetta tarkemmin? Onko jo tuntunut, että olisit muuttumassa sellaiseksi?
Ehkä sinun pitää etsiä uusia yhden jakeen oppeja, kun entisten jauhaminen ei ole kehittänyt edes paremmaksi harhaoppiseksi!
Tai kysy neuvoa mormoneilta. Ne myös kehittyy jumaliksi! :)))
Roomalaiskirje 1
3 "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme",
-----
No, tilannetta avartaisi jo se, jos kertoisit uskotko edes tuohon Raamatun ilmoitukseen,- joka erittelee lihallisuuden ja Hengelisyyden erilleen Pojasta. Tämä aihehan on aiheuttanut suurempia ja voimakkaampia keskusteluja,------- koska kaikki osapuolet EIVÄT USKO ,- mitä tuossa kohdassa Jumala ilmoittaa ihmiselle.
Niin, uskotko sinä tuohon ilmoitukseen ilman selittelyjä ja siirtämistä kesklustelua toisaalle.Muuten,- YMMÄRRÄTKÖ, miten ekivaarin kanssa on "hankala" kesklustella,- koska hän huomioi ja ymmärtää ja erittelee pohdinnoissaan nämä kaksi asiaa. Lihallisuuden ja Hengellisyyden.
No, etkö todella usko RAAMATUN ILMOITUSTA SELLAISENAN, että mies on vaimon pää, ja Kristus on miehen pää ja että JUMALA ON KRISUKSEN PÄÄ.
Jos tuohon/kaan ilmoitukseen et usko, niin olet todella kaukana Raamatun keskeisimpien ilmoitusten ymmärtämisessä. Tarvittaessa voin tuoda Raamatun kohdan esille.
PS:
Ymmärräthän mitä tuo pää tarkoitaa.
siemenestä, eli miehen siittämä, vai oliko LUPAUKSEN mukaan Daavidin siemenestä, kuten kaikki uskovaiset ovat LUPAUKSEN mukaan Israelin perillisiä, koska ovat Aabrahamin siementä.
Annetaanpa Jeesuksen kertoa Itse:
Markus 12
35 Ja opettaessaan pyhäkössä Jeesus puhui edelleen ja sanoi: "Kuinka kirjanoppineet sanovat, että Kristus on Daavidin poika?
36 Onhan Daavid itse sanonut Pyhässä Hengessä: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle'.
37 Daavid itse sanoo häntä Herraksi; kuinka hän sitten on hänen poikansa?" Ja suuri kansanjoukko kuunteli häntä mielellään.
sanoin, että en usko Raamatun ilmoitukseen. Kirjoitin näin:
Henki-Isä lähetti Pojan, joka on seurakunnan Pää. Henki-Isä oli Pojan pää Hänen vaeltaessaan Ihmisen Pojan pävissä.
Yksi Jumala ja yksi valtaistuin, sillä Isä, Poika ja Pyhä Henki on yhden Jumalan koko olevaisuus.
Miksi sinä et usko sitä, että Jumalan Poika on Jumala?
Miksi sinä tuet ekivaarin harhaa, etkä näe, että hän kumoaa Raamattu ja kutsuu uskomaan sielulliseen oppiin????
Näin meni vanhassa laulussa. Ja kaikki ymmärretään mitä ml213 selostaa. Se taas johtuu siitä, kun ekivaari on ml213:n pää.
ekivaari on taas kerran halunnut kompuroida San. 22:8 kanssa. Kun ekivaarismi perustuu siihen oppiin, että Jeesus on luotu eli ihminen ja Joosefin poika, niin miksei opetuslapsi kaatuisi samaan kasaan
ja luvut sekaisin. Tietysti se on San 8:22!!
selitti tämän asian yksityiskohtaisesti Roomalaiskirjeen 1. luvun 3. jakeessa ensin "lihan puolesta", joka oli Daavidin siementä;
3 "hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä":
ja sitten erikseen 4. jakeessa "pyhyyden hengen puolesta" Jumalan pojaksi syntyneen ja asetetun Kristuksen "sukuselvityksen" erikseen, josta sanotaan että tämä on meidän Herramme.
4 "ja pyhyyden hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,"
´
sinultakin, että miksi Daavid, jos oli Jeesuksen isä, sanoi Jeesusta HERRAKSI?
Minä olen lukemattomia kertoja tämän vierailun aikana korostanut, että oppikaa tuntemaan Jeesus ja sitten vasta muut Pyhät Kirjoitusket. Te eksytte, kun ette tunne Jeesusta, vaan yritätte selittää vain apostolien kirjoituksia, joita ei ilman Jeesusta ja Hänen tuntemustaan voi käsittää.
Apostolit palauttavat teidät alkulähteille, mutta te ette näy innostuvan alkulähteestä.
että päästä lähtevät käskyt ja ohjeet, joita kaikki muut ruumiin jäsenet noudattavat ja tottelevat. Kristus Jeesus on seurakunnan pää, mutta ei ole Isän Jumalan pää!
´
perustuu Raamatun siihen oppiin että lihan puolesta Jeesus oli Joosefin poika kuten Raamattu sanoo:
Luukas 3
23 "Ja hän, Jeesus, oli aloittaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niin kuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,"
Myös Jeesuksen lihallinen äiti, Maria tunnusti Jeesuksen maalliseksi isäksi Joosefin. Miksi minun pitäisi tehdä poikkeus hänen tunnustuksestaan?:
Luukas 2
48 "Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: »Poikani, miksi meille näin teit? Katso, - s i n u n - i s ä s i - ja
m i n ä - olemme huolestuneina etsineet«"
´
jae San 8:22 ja liitetään siihen vahvistusjae Joh. 3:6
"Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
Kun on ensin löydetty Jeesus olevan luotu ihminen, niin tottakai se selitetään, että lihasta syntyy vain lihaa.
Ml213 on opetuslapsena sisäistänyt ekivaarismin ytimen. Hän ilmoitti: "...miten ekivaarin kanssa on "hankala" kesklustella,- koska hän huomioi ja ymmärtää ja erittelee pohdinnoissaan nämä kaksi asiaa. Lihallisuuden ja Hengellisyyden. "
Mielestäni EI OLE hankalaa kesklustella ekivaarin kanssa. Pitää vain asettua samalla tasolle. Muistan esim. ekivaarin tulkinnan Jeesuksen opetuksesta, jossa kaksi miestä makaa samalla vuoteella ja toinen otetaan ja toinen jätetään.
Hän selitti näin:
- hengellinen mies otetaan ja lihallinen (eli ruumiillinen) jätetään.
Näin yksinkertaista on "Lihallisuus ja Hengellisyys" ja tämän ymmärtäminen selittää loputkin ekivaarilaisuudesta.
Vastauksesi selkeästi ilmentää, ettet usko tähän ilmoitukseen.
Roomalaiskirje 1
3 "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme",
Ymmärrä, miten tukalassa tilanteesa olet kun pyrit itse järkeilemään tätäkin asiaa.Ymmärrä, miten ihmisen on aloitettava Raamatun ilmoituksien ymmärtäminen helpoimmasta päästä ja kasvatettava ymmäärrystään näin laajentaen.
Sinulle on erittäin tärkeää alkaa uskomaan Raamatun ilmoituksia, jotka on helppo ymmärtää. Kertaappa viestejäsi ja huomaa miten selittelet ja kiertelet asioita, joita sinulta kysytään.
on hukassa se tärkeä tieto, että lihallisen, eli sielullisen ihmisen pitää puhdistua Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen todistuksella hengelliseksi ihmiseksi. Jotku luulevat, että ihmisestä otetaan osa taivaaseen ja toinen osa revitään irti ja hyljätään, mutta se on harhaopetusta.
Sielullisen, eli lihallisen ihmisen tuki on JEESUS, sillä Hän on sielujemme Paimen, joka antaa meille oman Henkensä kautta muutoksen, eli kasvun uudeksi luomukseksi.
Jos Jeesus, Jumalan Sana ei kykenisi muuttamaan sieluja uudeksi, niin kuka parantuisi. Sielu, joka ei ole puhdistunut saattaa sairastaa vakavasti, esim. mielialasairauksia ja sairauksia, jotka tulevat esiin ruumiin kautta. Jeesus tuli vapauttamaan sielumme ahdistuksesta ja toi täydellisen vapauden heille, jotka uskovat Jumalan Sanan ja pitävät kaikessa Jeesusta mallinaan.
1. Pietarin kirje 2
21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,
24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
25 Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.
vaan niitä uhrattiin Jumalalle jonka uskottiin määränneen ne eri syistä, osin koska hän nautti uhrien tuoksusta. Ei ollut kertakaikkista uhria koska joka uhrille oli eri syy ja koko systeemi oli olemassa uhrien takia, vastaavaa olisi jos joku uusi uskonto opettaisi että kristityt pääsevät ehtoollisen nauttimisesta, kasteesta ja rukouksista koska nyt joku on rukoillut kertakaikkisen rukouksen, nauttinut ehtoollisen kerralla kaikkien puolesta ja kastautunut kertakaikkisesti.
tilanteessa. Minä uskon, että Jeesus on Daavidin siementä LUPAUKSEN MUKAAN ja minä olen Aabrahamin siementä LUPAUKSEN MUKAAN. Uskon siemen ei ole lihalla selitettävissä.
Miksi sinä et usko Jeesuksen omia sanoja. Miksi et usko, että Daavid kutsuu Jeesusta HERRAKSEEN??
Näin juuri tehdään yhden jakeen oppeja. Joissakin hänen opeissa on useampi jae peräkkäin kehäpäätelmänä.
Ekivaarilaisuudessa jae otetaan silloin kirjaimellisesti, kun se palvelee tarkoituksen mukaisuutta. Kuten jae Luuk 2:48.
Samalla logiikalla ekivaarilaisuus varmaankin löytäisi Jeesukselle vaimoja, jos olisi oppi siitä aiheesta
Johanneksen evankeliumi:
2:4 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut."
19:26 Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!"
20:15 Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet."
tähän: Monia oppeja
olet jakeilla selittänyt. Sinä selität, että Jumala ottaa vain hengen, jonka on ihmiselle antanut ja nakkaa muun osan ihmisestä johonkin. En ole päässyt käsitykseen miten se tapahtuu, jos selittäisit sen.
että miksi Daavid, jos oli Jeesuksen isä, sanoi Jeesusta HERRAKSI?
----
Mutta, huomioippa, miten Jeesus Krisus ei ole Daavidin siemenestä, vaan tämä Jeesus Krisus on Hengellinen Jeesus ja siten hänen Isänsä on totinen Jumala.
Roomalaiskirje 1
3 "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme",
Juuri tuo jae ilmentää lihallisuuden ja Hengellisyyden. Monen ihmisen mielikuvista jo ilmentyy, etteivät usko edes tuon jakeen ilmoitukseen.
***
"että miksi Daavid, jos oli Jeesuksen isä, sanoi Jeesusta HERRAKSI? "
-----
Siis Daavid sanoi Jeesusta Krisusta Herrakseen,- koska ei ollut Hengellisen Jeesuksen isä.Hengellinen Jeesus on Jeesus Kristus eli Jumalan Poika-
jotain poikaa oli sanottu niin eikä puhuttu tytöstä. Jos se on sinusta neutri, mikset puhu Jumalan tyttärestä, koska poikaa ei Sananlaskuista löydy. Minusta tekstiä täytyy sentään kunnioittaa ja vaikka se ei olisi itselle mieleen, ei sitä voi sen takia muuttaa.
Jeesus syntyi. Syntyikö Hän suoraan Jumalasta, Pyhän Hengen siittämänä, neitsyt Marian kautta niin, kuin Raamattu Ilmoittaa.
Vai saiko Hän alkunsa miehen, esim. Joosefin siemenestä, jota tietoa Raamattu ei ikinä ilmoita, vaikka sanookin Jeesusta luullun Joosefin pojaksi. Kotikaupunkilaiset luulivat niin lujasti, että estivät Jumalan Voiman toimimisen kaupungissaan. Hehän luulivat, että Jeesus on puusepän tavallinen poika.
Miksi et usko, että Daavid kutsuu Jeesusta HERRAKSEEN??
---
Siksi, koska Jeesus Kristus on kaikkien uudestisyntyneitten ihmisten Herra.Myös Daavidin. Ymmärrä, miten Jumala teki Jeesuksesta Krisuksen ja Herran.Vaikka Jeesus on Daavidin siemenestä, niin silti Jeesus KRISTUS on Daavidinkin Herra.
Lueppa uudestaantuo Raamatun ilmoitus, jossa on sanat,-------- JA OLI, niin kuin luultiin Joosefin poika jne....
Asian pohtiminen on siksi hankalaa kun sinä ET USKO NÄITÄ ILMOITUKSIA,- jotka myös liittyvät Jeeskseen.Olenko väärässä??????
pelastaa, sillä me kiinnitämme kaikkemme Häneen. Me uskovaiset olemme luovuttaneet Hänelle koko elämämme.
Jumala, pelastaa ja Jumala on kansan keskuudessa, sillä Jeesus puhui tänne Jumalan Sanan ja Pyhä Henki todistaa sen ja kun ME tulee ihmiseen asumaan, on tästä tullut Jumalan kansan jäsen.
Jeesus on niin ihmeellinen Uhri, että ikinä minun ei ole pitänyt mitään uhrata. Saan elää vapaudessa ja ilossa ja sen sai Jeesuksen uhraus puolestani aikaan.
Oletko ajatellut, että Salomo oli niin viisas mies, että tiesi, että Jumala ei sovi asumaan käsin tehdyissä temppeleissä?
Raamatun Ilmoituksia. Minä uskon ja minulla on todistukset. Minä en kiellä mitään Raamatusta!!!
Uskotko sinä tähän?
Matt. 1:18
Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
Ei tarvitse olla yli-ihminen voidakseen olla jumala.
Ihminen voi olla jumala. Olihan Mooseskin Isän Kaikkivaltiaan luvalla jumalana.
Joka ottaa vastaan ja puhuu Isän Jumalan sanoja on jumala, mutta ei Herra, Kaikkivaltias Jumala.
Ei Mooseskaan ollut Tosi Jumala, mutta jumalana välitti Kaikkivaltiaan sanat. Mooses oli tavallinen ihminen heikkouksineen ja vahvuuksineen.
2. Moos. 4:
14 Niin Herra vihastui Moosekseen ja sanoi: "Eikö sinulla ole veljesi Aaron, leeviläinen? Minä tiedän, että hän osaa puhua. Ja katso, hän tuleekin sinua vastaan; ja kun hän näkee sinut, iloitsee hän sydämestänsä.
15 Ja puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa. Ja minä olen sinun suusi apuna ja hänen suunsa apuna ja opetan teille, mitä teidän on tehtävä.
16 Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänellä jumalana.
Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänellä jumalana.
Vuoden -92 käännöksessä sana "jumalana" on korvattu muodolla "kuin Jumala".
Mooses oli jumalana veljellensä Aaronille, joka puolestaan oli Mooseksen suuna (profeettana) puhuen kansalle Herran Jumalan sanat, jotka Hän antoi jumalana toimivalle Moosekselle. Kolmiportainen hierarkia, mutta ei viittaa kolminaisuusoppiin, vaan yksinkertaisiin totuuksiin. Siihen, että Mooses ei ollut puhetaitoinen ja esteli heikkouteensa vedoten kansalle puhumistaan. Veljensä Aaron oli hyvä puhumaan ja sai siksi tehtävän olla välikätenä Jumalan tahdon toteuttamisessa.
Herra Jumala Kaikkivaltias asioi suoraan vain Mooseksen kanssa.
Miksi sinä et usko sitä, että Jumalan Poika on Jumala?
Miksi sinä tuet ekivaarin harhaa, etkä näe, että hän kumoaa Raamattu ja kutsuu uskomaan sielulliseen oppiin????
------------
Kunnioitan suuresti Ekivaarin tietämystä syvällisten asioiden pohtimisessa ja tuomalla niitä tälle foorumille, mutta sinullekkin haluan sanoa, että minun oppi-isäni ei ole Ekivaari. Olen ymmärtänyt Raamatun ilmoitukset näin ja 90-luvun alusta lähtien laajentuen ymmärryksessäni.
Niin, en usko Jeesusta Krisusta Jumalaksi,- koska ensiksikin Jumala teki Jeesuksen Herraksi ja Krisukseksi. Mutta, se taas on totta, miten Jumala oli Jeesuksessa,- koska Sana on Jumala.Siis missä Sana ilmentyy tai tulee esille, niin siellä on Jumala,- koska Jumala on Henki.
Siisa aivan sama asia kun meidän ihmistenkin tulee KIRKASTAA JUMALA ruumiissamme.
Niin, juuri Jeesus itse opetti, ettei hän ole Jumala, vaan hänen kauttaan Jumala puhuu.Aivan kuin ihmisenkin kautta mahdollistuu Jumala puhumaan.Jumala on Henki. Parempi on todeta, miten Jumala ilmenstyi Poikansa kautta,- koska Poika/Jeesus Krisus on Sana ja tämän elävän ja voimallisen Sanan kautta ihminen uudestisyntyy.
tähän:
Matt. 1:16
Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.
Mieti tarkasti mitä tuossa sanotaan ja vastaa uskotko sinä Jeesuksen siittyneen Pyhästä Hengestä ja syntyneen neitsyt Mariasta.
Jos uskot, niin tunnustat, että Daavidin siemen ei ollut lihallinen, sillä Jumala ei synnyt lihallisesta siemenestä. Jos et usko, niin olet Pyhän Sanoman hylkääjä.
ml213 siihen ilmoitettuun, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Marian kautta?
Tässä tämä 1992 käännös, joka on osannut laittaa tämän jakeen yhteneväisesti Raamatun koko Ilmoituksen kanssa:
Luuk. 3:23
Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä. Hän oli -- näin luultiin -- Joosefin poika. Joosefin isä oli Eeli, [3:23-28: Matt. 1:1-17 : Luuk. 4:22; Joh. 6:42]
Jakeille ei voi perustaa uskoa, sillä Jeesus on loukkauskivi ja kompastuskivi, joka on tunnettava, jos ei tahdo loukkaantua ja kompastua.
Jeesus oli----NÄIN LUULTIIN------
Näin sana on kääntynyt joissakin käännöksissä kuin sanaksi.
Jumala, koska Isä Jumala on Pojan ja meidän kaikkien Isä!
´
KAIKKI mikä liittyy Jeesuksen Hengellisyteen ja sen syntymään ja miten Jeesuksesta tuli Krisus ja Herra niin uskon kaikkiin näihin ilmoituksiin.
Matt. 1:16
Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.
Tuossa juuri kuvataan Jeesuksen sukujuuria ja syntymää,- jonka Jeesuksen Jumala teki Herraksi ja Krisukseksi.Ymmärrän, ettei Jeesus syntynyt Krisukseksi ja Herraksi, vaan Jumala koroitti/teki Jeesuksesta Herran ja Krisuksen kun Jeesus oli yli 30-vuotias eli juuri silloin kun Jumala ilmoitti: Tämä on minun rakas Poikani jne... eli vesikasteen jälkeen.
Tätä muutosta ennen Jumala ilmoittaa, miten ihmiset tunsivat Jeesuksen Joosefin pojaksi ja kuten Jumala ilmoittaa, niin hän myös oli Joosefin poika.Usko tai älä, mutta näin on Raamatussa ilmoitettu.
Mutta, edelleen kysyn,- koska et uskolla vastata, niin uskotko sinä niihin Raamatun ilmoituksiin, joita aiemmin kysyin sinulta.Miksi et vastaa, vaan muutat puheen aihetta.Siis,
- Uskotko, että Raamatussa on ilmoitettu, että Jeesus oli Joosefin poika........, ja oli, niinkuin luultiin....
- Uskotko, että Jumala on Krisuksen PÄÄ.
- Uskotko, että Jumala on tehnyt Jeesuksesta Krisuksen ja Herran.
- Uskotko, että Poika antaa lopussa tämän vallan/Herrauden takaisin Jumalalle
-Uskotko, että Jeesuksella Krisuksella, on Jumalalta saatu niin suuri valta, että joklaisen ihmisen,- joka on ihmiskuntaan syntynyt, niin tulee notksitamaan polvensa ja suullaan tunnustaman; Jeesus Kristus on Herra.
Oleppa rohkea ja vastaappa,- mutta älä selittele.
Tarkoitan sitä, että pidätkö Stefanuksen harhanäkynä sitä, että hän näki Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.
Vaikka hän oli täynnä Pyhää Henkeä luodessaan katseensa taivaaseen.
Miten selität tämän kolminaisuusopillasi? Sen, että Jeesus seisoi Jumalan oikealla puolella.
Jään odottamaan vastaustasi.
Eikö mielestäsi Stefanuksella ollutkaan Pyhää Henkeä?
Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä. Hän oli -- näin luultiin -- Joosefin poika. Joosefin isä oli Eeli, [3:23-28: Matt. 1:1-17 : Luuk. 4:22; Joh. 6:42]
---------
Muuten ymmärrätkö mitä tuossa Jumala ilmoittaa.
Siis,- HÄN OLI, näin luultiin, Joosefin poika. Ymmärrätkö, jos ihminen ei ole täysin varma asiasta/on epävermuudessa, niin ihminen luulee.Mutta, monasti ihan ihmisen elämässäkin on todelliusuutta se,m että ihmisen luulemiset on totta.
Monasti olen huomannut tämän ihmisten parisuhteessa.Esim. jos toinen puoliso luulee toista uskottomuudesta, niin tämä voi olla totta ja toisaalta valhetta,- mutta monasti jo ihmisen luuleminen, niin siihen liittyy jo ripaus tietämystä. Siis ihminen on ohjeutunut käsittelemään tätä asiaa ja silloin siihen jo liittyy ripaus tieämystä.
Siis moni aviopuoliso voi tänä päivänä todeta, että hän oli uskoton kuten luulinkin.
Ymmärrän, miten Jeesukseen liittyi tuona aikana sama mielikuva mistä kerroin. Siis ihmiset yhdistivät ripauksen tietoa ja siten yhdistivät Jeesuksen Joosefiin ja taas Jeesuksen olemus/toiminta aktivoi heissä epävarmuuden eli he luulivat Jeesusta Joosefin pojaksi ja taas Jumala varmistaa tuon luulon todeksi,----- koska on on ilmoittanut, että -------------------JA OLI, niinkuin luultiin.
Niin, jos ei olisi ilmoitettu noita kahta ratkaisevaa ja kuukuisia sanoja,- JA OLI. , niin silloin ihmisen luulemiselle ei olisi saatu selvyyttä. He olisivat mahdollistuneet luulemaan väärin tai oikein, mutta nyt Jumala ilmoitti ihan painottaen, että he luulivat oikein eli Jeesus OLI Joosefin poika.
Tämä pitää yhtä Ef. kirjeen kanssa jossa Jeesuksessa yhdistetään jälleen kaikki yhdeksi
uudeksi ruumiiksi Hengessä, eli ne jotka ovat uudestisyntyneet Jumalasta Hengen kautta
Tämä koskettaa myös kaikille Jumalan kutsumille luvattua Hengellistä pappeutta
Kristuksessa, jossa ei erotella miestä eikä naista.
Tämä koskee myös Jumalan kutsumia palveluksen työhön, eri virkoihin.
Hän kutsuu ja valtuuttaa.
Miehille selkeästi nimetyt tehtävät ovat paimen ja vanhimmistoveli.
5.Moos.6:4 Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
Mark 12:29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
Lue ympäröivät jakeet, niin ei tarvitse sanoa, että jakeet on erotettu asiayhteydestään. Ei koko Raamattua voi kopioida, jokainen voi itse katsoa Sanasta onko asia näin, sikäli mikäli ymmärtää.
Jumalan Poika ei ole Jumala. Niinkuin ei sinunkaan poikasi ole sinä itse.
Sano nyt sitten, että ei tämä ole järjellä ymmärrettävissä, se on Jumalan salaisuus, tämä kolminaisuus. Vain ne, joilla on Pyhä Henki voivat tämän ymmärtää.
Tällainen oppi on "salatiedettä", eikä ole ollenkaan Raamatun sanan mukaista.
kun Jumala aivoitteli, suunnitteli ja teki päätöksiä,
silloinhan ne syntyivät ja tulivat asetetuiksi.
äidin rinnat, ihminen on Jumalan kuva ja
Hän loi heidät mieheksi ja naiseksi.
mitalla repäistään kappaleiksi.
Eiks koko Jumalan täyteys ollut Jeesuksessa?
Ja Jeesuksen vastaanottaville on kaikki se rikkaus annettu
rajattomasti,,,kaikki lupaukset Jeesuksessa on KYLLÄ.
Uskon kautta sit niitä ammennetaan...ja uskon Jeesus itse vaikuttaa,,,
eli siis Jumala Jeesuksessa, uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä
omaisuuskansalleen ja antoi valtuudet toimia sanantuojana
2 Moos 7:1 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä asetan sinut jumalaksi faraolle, ja veljesi Aaron on oleva sinun profeettasi.
2 Puhu kaikki, mitä minä sinun käsken puhua; ja Aaron, sinun veljesi, puhukoon faraolle, että hän päästää israelilaiset maastansa.
Täällä asia saa koomisia piirteitä, kun palstan vakioeksyttäjän virkaa hoitava ekivaari koettaa pistää kaikki ihmiset jumaliksi ja inttää jotain omaa käsitystään, kuinka kaikki olisimme täydellisessä yhteydessä Kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Tällä hän yrittää kumota Jumalan kolmiyhteyttä, jossa hänen mukaansa on vain yksi Jumala ja luotu Jeesus sekä me muut kaikki maailman luodut ihmiset muodostamme "täydellisen yhteyden."
Vuosikymmeniä kestäneen itsensä eksyttämisen tuloksena hän siis yrittää kumota näitä Jeesuksen sanoja:
Johanneksen evankeliumi:
10:30 Minä ja Isä olemme yhtä."
Ekivaarilla on paineita uskottavuutensa kanssa. Vuodet soljuvat kohti loppuaan ja sanoma ei kanna. Ei vaikka muuten ympäröivässä maailmassa eksytys sakenee. Kerran hän julisti olevansa "Huutavan ääni Suomen kristityille" joka ainakin palstalla herätti hilpeyden sekaista sääliä.
Samoin jokainen näkee lävitse, mitä tämä jumala-höpötys on. Sitä samaa on kuuluisimmat menestysteologiset megajulistajat (Hinn, Cerullo jne) toitottaneet niin, että jumala- ja messias-puheet, jollaisia he muka olisivat, ovat menettäneet merkityksensä.
Yksi ainoa opetuslapsi, ml213, seuraa uskollisena, mutta hänenkin ekivaaria tukevat kommenttinsa tekevät usein molemmista pellen. Saman sarjan miehiä on merihukka (ent nm. löysäpää).
.
on astunut ihmisruumiissa keskuuteemme
tämä lause sen paljastaa;
"Jeesus oli lihansa puolesta kirottu, ihan niin kuin Aabraham oli ja mekin olemme;
Synnin tähden tulee kuolema,(Jeesus tuomittiin meidän syntiemme tähden, ei omiensa,
koska Hänessä ei ollut syntiä, Hän eli täydellisesti Isän tahdossa, olihan Jumala itse Hänessä,
puhui ja teki ihmetekoja, herätti kuolleita, paransi sairaita, antoi syntejä anteeksi,
ollessaan liharuumiissa Jeesuksessa ihmisten keskellä/Jumala meidän kanssamme)
mutta se joka ei ole itse tehnyt syntiä, on ainoa jonka ruumis ei näe katoavaisuutta.
Katsokaa näin saatana on ilmaissut ja paljastanut itsensä.
Jumalan Pojan kieltäjä,,,joka ei usko Pyhästä Hengestä sikiämiseen
ei usko siihen Jeesukseen joka on Jumalan Poika.
Meidän syntiemme tähden.
Oletat että Jeesus teki syntiä.
Olet isästä perkeleestä.
Se on valheen isä, sinun isäsi.
5. ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
niitä vetelisi lausekotelostaan, mutta ei kai ketään kiinnosta, että valhesepitelmiä kuorrutetaan Raamatun jakeilla :(
Etkö sinä kykene vertaamaan tuota jaetta koko Sanomaan. Etkö sinä kykene enää vastamaan siihen, että syntyikö Jeesus neitsyt Mariasta ja siksikö Pyhästä Hengestä? Mikä pitää sinut tuossa asenteessa, vai onko pimeys jo niin sakea, että et näe tottuutta, vaikka sinun puolestasi taistellaan ja pyritään saamaan sinut irti harhasta.
Sikisikö Jeesus Pyhästä Hengestä, syntyikö neitsyt Mariasta, vai onko se sinulle VALHE?
suostu lähtemään alusta. Sinä et suostu siihen, että Jumala Itse muuttaa sielullisen ihmisen hengelliseksi. Sinä valehtelet Jeesuksesta. Hengellistät Häntä, vaikka samalla lihallistat. Sinä teet Hänet halvaksi. Sinä et suostu korottamaan Jumalan Poikaa siihen asemaan, mikä Jumalan Pojalla, joka tuli taivaasta tänne, on kuulunut ja on kuuluva.
Sinä otat Raamatusta mikä sinua huvittaa ja muun Jumalan ilmoituksen sinä hylkäät röykeästi.
Huomaatko, ettet mahdollistu olemaan rehellinen ja vastaamaan uskotko noihin Raamatun ilmoituksiin. Nuo ilmoituksethan ei ole minun keksimiä tai päätelmiä,- vaan suoraan Jumalan ilmoituksia Raamatusta.Huomaappa ja ole rehellinen kuka ei usko ja mihin ja kuka todelisuudesa hylkää ja mitä.Sinä hylkäät uskossasi tärkeimmät ilmoitukset, jotka liittyvät Jeesuksen Krisuksen tehtävään.Tarvittaessa voi tuoda esiin Raamatun ilmoitukset sanasta sanaan.
- Uskotko, että Raamatussa on ilmoitettu, että Jeesus oli Joosefin poika........, ja oli, niinkuin luultiin....
- Uskotko, että Jumala on Krisuksen PÄÄ.
- Uskotko, että Jumala on tehnyt Jeesuksesta Krisuksen ja Herran.
- Uskotko, että Poika antaa lopussa tämän vallan/Herrauden takaisin Jumalalle
-Uskotko, että Jeesuksella Krisuksella, on Jumalalta saatu niin suuri valta, että joklaisen ihmisen,- joka on ihmiskuntaan syntynyt, niin tulee notksitamaan polvensa ja suullaan tunnustaman; Jeesus Kristus on Herra.
Jos uskoisit ja vastaisit niihin kysymykskiin, mitä sinulta kysytään, niin kokonaisuus hahmotuisi keskustelussa molemmin puolin.Olisi rakentavaa pohtia asiaa. Ymmärrän sinua niin, ettet usko moniinkaan tärkeisiin asioihin mikä liittyy ihmisen pelastukseen/Krisukseen. Sama asia, jos muslimin kanssa keskustelisi miten Jumala teki Jeesuksesta Krisuksen ja Herran. Muslimitkaan eivät usko tähän Herruuteen ja Krisukseksi tekemiseen.
Mielenkiintoinen keskustelu teillä huomaan.
3 "hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä": Syntyikö Pyhästä hengestä siitetty Jeesus Mariasta joka oli neitsyt?
Ja oliko Poika Jumalasta, taivaasta tullut?
ja sitten erikseen 4. jakeessa "pyhyyden hengen puolesta" Jumalan pojaksi syntyneen ja asetetun Kristuksen "sukuselvityksen" erikseen, josta sanotaan että tämä on meidän Herramme.
4 "ja pyhyyden hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta(huom!)
------------------------------- asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme," -------------------------------------------------------------
Missä vaiheessa Jeesus oikeastaan syntyi Hengestä Jumalan Pojaksi, Jumalahan todisti Jeesuksen Pojakseen ihmisten kuullen kun Hänet oli kastettu ja nousi kastevedestä. Monestiko Jeesus oikeastaan syntyi mielestäsi Pyhän Hengen kautta Jumalan Pojaksi?
Joosef oli kasvattanut Hänet ja opettanut Hänelle
puusepän ammatin.
Jeesushan oli kasvoi ja eli ennen varsinaisen tehtävänsä aloittamista
jälkeensä syntyneiden todella Joosefin lasten parissa.
Tosin 12 vuotiaana erottui muista aikalaistensa lapsista ja sisaruksistaan
osoittamalla itse olevansa Jumalan Poika.
(jäi temppeliin sinne missä Hänen Isänsä oli)
Hän oli Joosefin poika, etenkin oman kaupungin asukkaat
eivät epäuskonsa tähden uskoneet Jeesusta Jumalan Pojaksi
vielä sittenkään, vaikka Hän teki ihmeitä, herättäen kuolleita,
parantaen sairaita ja antaen syntejä anteeksi....
jota ei voinut tehdä kukaan muu kuin Jumala yksin...
Jeesus itse kyllä irtisanoutui Joosefin pojan asemasta tunnustamalla
kerta toisensa jälkeen Jumalan Isäkseen.
Siis,- HÄN OLI, näin luultiin, Joosefin poika.
Huomioi; Kuka luuli?
Jumala? Jeesus? Joosef? Maria?
Vai sen paikkakunnan epäuskoiset ihmiset?
Vain epäusko voi sokaista näkemästä Jumalan kirkkautta
säteilevän Pojan ja Isän tahdossa suvereenisti elävän
synnittömän, Pyhän ja Vanhurskaan Vapahtajan.
Jos Jeesus ei ollut synnitön ja Pyhä,
millainen toivo meillä sitten on?
Nyt jo jotkut väittävät olevansa synnittömiä,
vaikka elävät lankeemuksen saastuttamassa kehossa.
Jos Jeesus olisi yhtälailla saastainen, valehtelevat
Natteus ja kumppanit todistaessaan
Jeesuksen voittaneen kaikki kiusaukset vastaamalla
kiusaajalle Jumalan Sanalla ja sanallahan Häntä yritettiin
langettaakin.
Sitä samaa kiusaaja ja valheen isä tekee nytkin.
VT:n uskovat uskoivat tulevaan Vapahtajaan ja Herraan.
Daavid uskoi tulevaan Messiaaseen.
Hän tunnusti Herrakseen Jeesuksen joka oli tuleva ihmiseksi,
ja todisti, ettei Hänen Herransa (silloinen ja tuleva)
näkisi katoavaisuutta koska oli synnitön.
Jeesus kuoli meidän synneistämme rangaistuna ja siksi
ei kuolema voinut Häntä pitää, vaan Hän nousi ylös
kirkkauden ruumiissa, jollainen meillekin on luvattu, kirkastettu ruumis.
vain sen osan mikä meissä on Jumalasta, ja hylkää sen, mikä meissä on maailmasta;
Roomalaiskirje 8
28 "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
29 Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
30 mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut."
Mekin olemme siis jo ennen maailman perustamista valitut Kristuksessa Jeesuksessa, [Ef.1:3-5; 1.Joh.5:4]
´
Jeesusta? Kunnioitatko Häntä? Ketä sinä näin tehdessäsi rakastat ja kunnioitat? Ihmistäkö vai Jumalaa?
Jeesushan antoi rakkauden kaksoskäkyn, rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niinkuin itseään.
Uudessa testamentissa kymmenissä kohdissa puhutaan Jeesuksesta Jumalan sanana eikä Jumalana! Tätä sanotaan asiayhteydeksi eli kontekstiksi jonka yksikin tahallinen tahi tahaton painovirhe voi rikkoa, jos sitä totuutena opetetaan.
Sana on tietenkin sen sana, joka on sanan sanonut. K.o. kohdassa siis Jumalan sana! Nämä ovat luomakunnan esikoisen, Jumalan pojan luomissanat;
2. Korinttolaiskirje 4
6 "Sillä Jumala, joka sanoi: »Loistakoon valkeus pimeydestä«, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa."
Heprealaiskirje 1
3 "Poika on hänen kirkkautensa säteily ja hänen o l e m u k s e n s a - k u v a
ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,"
´
>>Jeesushan antoi rakkauden kaksoskäkyn, rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niinkuin itseään.>Rakastatko Jeesusta? Kunnioitatko Häntä? Ketä sinä näin tehdessäsi rakastat ja kunnioitat? Ihmistäkö vai Jumalaa? ><
Jeesus on rakas Jumalan Poika. Rakastan ja kunnioitan häntä. Jumalan Poikaa rakastaessani rakastan Jumalaa, Taivaallista Isääni, joka on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä.
2. Kor. 1:3
Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
Kol. 1:3
Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän edestänne,
Ef. 1:3
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa
1. Joh. 5:12
Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
Joh. 11:27
Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan".
1. Joh. 4:15
Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
Psalmi 2:
11 Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.
12 Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.
Ilm. 4:11
"Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut".
Juud. 1:25
hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.
Piispa Lizelius oli satakuntalainen. Miten olet noin vakuuttunut Lizeliuksen työryhmän erehtymättömyydestä kielitieteellisissä kysymyksissä 1700 luvulla?
Totuus on että kielellinen käännöstyö tuhansia vuosia sitten vallinneesta juutalaiskielestä ja kulttuurista ei ole mikään yksiselitteinen kysymys. Lizeliuksen käännöksessä on virheellisiä tulkintoja, samoin kun nykyisessä ja sitä edeltäneessäkin kirkkoraamatun painoksessa. V. 1992 kirkkoraamatun käännöksessä on poikettu sanasta sanaan käännöksestä, se luo monia mahdollisuuksia väärintulkinnoille. Kun yritetään kääntää asiakokonaisuuksia siihen pääsee helposti nykykulttuuri vaikuttamaan. Silloin alkuperäinen ilmaisu muuttuu
pahastikin. Kun käännetään sana sanalta, silloin joudutaan pohtimaan jokaisen sanan merkitystä erikseen paljon tarkemmin. Joka tapauksessa käännös on aina käännös. Kulttuuri ja aikaerosta jotuen erehtymisen mahdollisuus on suuri.
Enlanniksi kuningas Jaakon käännöksessä
"The LORD possessed me in the beginning of his way, before his works of old". Possessed (hallussa) sanatarkasti. Näin käännetty myös Septuagintaan.
Kreikaksi septuagintaan käännettynä:
κυριος εκτισεν με αρχην οδων αυτου εις εργα αυτου.
Siis hallussa, omistaa ennen teittensä alkua. Alkuteksti tuskin tekee vääryyttä käännökselle "synnyin ennen aikojen alkua". Teksti viittaa viisauteen ja apostoliset kirjoitukset Jeesukseen viisautena ja vanhurskautena ja kaiken luojana.
Pro 8:24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
Pro 8:25 Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
Syntyikö joku, joka sanoi syntyneensä, vai ei? Varsinkin kun se, joka sanoi syntyneensä oli Jeesus?
Uskon Raamatun sanaan, uskotko sinä?
jumalasta paitsi jos ajatellaan tuolle jumalalle jokin alku. Viisauskirjallisuus ylistää nimenomaan viisautta, ei siitä saa tehtyä muuta.
Elikä Jeesus syntyi jo ennenkuin maa oli !! Eli Jumala !! Isä otti pala itsestä niinkuin Hän vertauxissa otti Adamilta palan ja teki Eva niin Hän samalla viisi teki Jeesuxen rinnalle koska yxin ei ole hyvä olla Hän kirjoittaa!
No nyt on jotkut yxinkertaisuudessa ajatellut että meistäkin on luotu samalla viisiin. Kuka meistä on ollut jo silloin luotuja ennen maa luotiin?? Ja on syntynyt sitten uudestaan! Oho siitä tule jo vaellusoppi jos siirretään ihmislle tän opin mukaan,, monta kerta synnytetty? Hassu on ekivaari joka on bannattu! VAROKAA HÄN VOI TUHOTA SE JOKA EI OLE HÄN ITE JA AINOA MAHDOLLISUUS ON TULLA YHTÄ HÄNENKANSSA SIIRTYÄ UUDESTISYNYMISEEN KAUTTA HÄNEEN. SITTEN,,,,,,,,,,,,,,,,,,, ÄLÄ ENÄÄ MENE ULOS SIELTÄ OXENNUXIEN LUOXE EKI.....
SIINÄ ULKONA MEITÄ TUHOTETAAN KOSKA KATOVAISUUS KATOA MIKÄ EI OLE PALA JUMALALTA !!!!!
Hän, joka synnytti Jeesuksen. Joku oli jo siis ennen Häntä.
25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
Sitä sopii pohtia.
kuitenkaan kaikkeen. Sillä ihminen ei ymmärrä Kaikkivaltiaan Jumalan olemusta ja todellisuutta. Ehkä joskus kirkkaudessa on toisin ja näemme paremmin. Luotu ihminen ei pysty käsittämään Hänen luomistyötään, ja miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa. Vielä vähemmän kannattaa lähteä kuvittelemaan kuinka kolmiyhteisesti toimiva Jumala on muodostunut ja olisi luonut tai synnyttänyt osia itsestään, sillä se tie vie aina itsensä eksyttämiseen ja harhaoppeihin. Siinä aiheessa on vaara astua pilkkaamisen puolelle tai ainakin vatvoa turhia sanoja, joista joudumme aikanaan tilille.
Uskovalle riittää, että on päässyt osalliseksi Jumalan armotyöstä Jeesuksessa Kristuksessa. Tärkeintä on säilyttää ylhäältä saatu usko, jossa ojentuen voi kulkea taivastietään. Ja kuulla sydämessään Pyhän Hengen kirkastavan Kristusta ja opettavan Jumalan ilmoitusta Sanassaan.
Itseään koskevaa opetusta Jeesus antoi paljon ja mikään niistä ei nouse ongelmaksi. Olkoon tässä esimerkit Hänestä itsensä sanomana sekä apostolin kautta
Ilmestyskirja:
22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu
1.Johanneksen kirje:
1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
---------------------------
Tätä ketjua voisi summailla ja tiivistellä vaikkapa mitä eri kirjoittajat sanoneet. Sieltä erottuu selvästi yksi ristin vihollinen, ekivaari, ja häntä säestävät ml213 ja to.., joiden tarkoitus on hyökätä Kristusta ja Hänen evankeliumiaan vastaan. On yhden jakeen oppeja sekä yritystä hämärtää ja sekoittaa Raamatun kertomuksiin muiden uskontojen opetuksia. Ja tietysti itselle hankalat jakeet ovat väärin käännettyjä ja aikoinaan joidenkin kirjoittajien asiattomasti Raamattuun lisäämiä tai väärin käsitettyä Raamatun historiaa!
Nämä kolme jatkavat vuosikausia kestänyttä sitkeätä harhaopin kaupustelua, jossa toistuu ja toistuu saman levyn soittaminen Ehkä se terävöittää muitten lukijoiden Raamatun ymmärrystä nähdä eksytyksen tarkoitusperien läpi ja huomata kuinka laittomuus vaikuttaa maailmassa. Lisäksi se opettaa huomaamaan, kuinka vaikeaa on eksyneitten ihmisten havaita omat harhansa. Pikemminkin he jankutuksellaan vain paaduttavat itseään syvemmälle epäuskoon.
Hebrealaiskirje:
4:2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Onko autossa moottori auto joka laitetaan sinne vähän myöhemmin kun karossi on tehty? Mutta jos moottori on tehty ennenkuin karossi niin olisko moottori sitten auto? Niin olette niin suloisia höpönassuja että! Tulkaa sieltä pimeydestä jo !
eivät löysää otettaan. Siksi jokaisen pitää tietää mihin uskoo. Sen tiedon löytää lukemalla Raamattua ja kuuntelemalla Sanaa. Jos näyttää, että joku asia ei Raamatussa voi pitää paikkaansa, niin silloin saa olla varuillaan, että ei lähde uskomaan siihen luuloon, että Raamattu on väärin kirjoitettu. Raamattu ei anna mitään väärää opetusta, vaikka virheitä onkin sanoissa. Ihminen ja henkivallat vääristelevät Raamatun oppia.
Jos ei voi jotakin kohtaa uskoa, niin silloin pitää rukoilla ja vaieten odottaa kirkastusta.
ekivaaria säestävät ml213 ja to. Eihän to käsittääkseni yrittäkään esiintyä kristittynä. Ml213 säestää ekivaaria, mutta en ole havainnut hänen pilkkaavan Raamattua, kuten olen nähnyt ekivaarin tekevän. Ml213 ei tunnusta Raamattua, mutta ei ole käsittääkseni käynyt pilkka asteelle.
esimerkki, millä tavalla olen Raamattua pilkannut! Tunnustan kaiken sen Jumalan sanaksi, mikä on Jumalasta lähtenyt ja jota ihmiset eivät ole tahallaan tahi tahattomasti muuksi muutelleet!
´
saa tehdä joku muu. Tässä en kovin tarkkaan käyttänyt mitään nimeä niistä, jotka ovat aina murentamassa Raamatun keskeisiä totuuksia, Jeesuksen ristinsovitustyötä, pelastumista, kadotusta ym. Mutta harhaoppien kaupustelija on kuitenkin harhaoppinen ja tehdessään sillä innolla kuin ekivaarikin, voi sanoa eksyttäjä
Hyvin usein ekivaari intoutuu esittämään suorastaan Jumalan pilkkaa, kun keskustelu käy vauhdikkaana. Näin kävi tässäkin ketjussa. Ml213 rientää yleensä innolla mukaan, säestämään, missä ekivaari on päässyt alkuun. Usein hän on antanut suoraa tukea ja puolustellut ekivaarin ajatuksia. Vaikka ml213 ei aina näytä kunnolla ymmärtävän, mistä on kysymys, on eksyttäjän jatkuva avustaminen on vaarallista ja mikäli ei irtisanoudu pilkkapuheistakaan, yhtyy niihin
milloin ja millä sanoilla "ekivaari on intoutunut esittämään suorastaan Jumalan pilkkaa",??
Kirjoituksellasi viittaat ikään kuin olisin joskus jossakin kaupustellut Jumalan sanaa, kun kirjoitit; "harhaoppien kaupustelija on kuitenkin harhaoppinen".
Tuohon voin puolustautua puhtaalla omallatunnolla, että en ole hengellisten asioiden puhumisesta enkä kirjoittamisesta koskaan penninkään vertaa maksua ottanut. Toisten tekemiä kirjoituksia olen lahjaksi antanut, mutta niitäkään en ole maksusta kaupitellut!
Tuntuu todella ilkeältä ja inhottavalta tuollaiset syytökset joita vain arvaillaan eikä yksilöidä tarkemmin, jotta voisin Jumalan sanalla puolustautua! Tuollainen vaikuttaa ihan rikolliselta toiminnalta ja tahalliselta loukkaukselta!
´
totta, että jos ei sanoudu irti pilkkapuheista yhtyy niihin.
Jumalan sanalla toteen, mitä ne pilkkapuheet ovat! Kolminaisuusoppi on Jeesuksen opetuksen vastaista, ja on siten pilkkapuhetta, koska se kieltää Raamatun opetuksen ...
Efesolaiskirje 1
10 "siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoo toteuttaa, — on yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä."
[Joh.17:11,21-23; 1.Kor.15:27,28]
´
Sinulle onkin tunnusomaista sanojen merkitysten vääristely ja keksityn tai paikkansa pitämättömän väitteen mukaan määritellä muiden näkökantoja. Hyvin usein aloitat viestisi laittamalla muiden keskustelijoiden suuhun jotain perätöntä ja alat sitä innolla oikomaan
Ei mikään uusi asia.
Satutko tietämään mikä olento keksi myös paikkansa pitämättömiä väitteitä tai otti Kirjoituksista tahallisesti vajaita siteerauksia kiusatessaan Jeesusta erämaassa?
Rikolliseksi voidaan myös sanoa julkisesti esitetty, jatkuva ja tahallinen vääristelevä tai pilkkaava puhe uskonkysymyksistä. Nimike on uskonrauhan rikkominen
.