Vaikeimmat klassikot

Joycen Finnegans Wake. Jopa Odysseus on "tavalliselle pulliaiselle" haastava, mutta tosiasiassa ihan Harlekiini-sarjaa FW:hen verrattuna.

Haastavinta FW:ssä on mielestäni se, että siihen "sisälle päästäkseen" on opeteltava tavallaan uudelleen lukemaan. Myös kirjan pääteemat ja rakenne on hyvä luntata jostain ennen kuin sukeltaa ko. opukseen.

ei juuri muistijälkiä jättänyt. Danten "Helvetti" olisi edellyttänyt keskiaikaisten italialaisten kaupunkivaltioiden koko seurapiirijuorujen hallintaa. Todella vaikeaa jos haluaa niin Hans Selon "Diiva" on se jokin. Ei se kyllä maailmankirjallisuutta ole eikä klassikkokaan.

kysymys. :)

Saman voi kääntää muotoon... mitkä kirjat ovat liian yksinkertaisia, maanläheisesti toteutettuja, liian ymmärrettäviä että "epätavalliset" ihmiset voisivat niitä käsittää? Taiteellinen snobi on snobi vaikka voissa paistaisi. Useat nykyään mestariteoksina pidetyt ja klassikon aseman saavuttaneet ovat aikanaan olleet väheksyttyjä: jotkut epätavallisen toteuttamistavan eli taiteellisuuden vuoksi, jotkut liian helppoina ja rahvaanomaisina.

Taiteellisuutta on monenlaista. En sanoisi että kaikki ns. moderni ja rajoja rikkova kirjallisuus on tekotaiteellista, arkielämän realiteetteja pakenevan tekijänsä todellisuuspaosta syntyvää hölynpölyä, mutta en myöskään että esim. mutkaton kansanelämän kuvaus on väistämättä taidetta tai väistämättä epätaidetta, moukkamaisuudesta puhumattakaan.

Moukkia löytyy kaikista kansankerroksista on taiteelliset mieltymykset ja arvostukset millaisia tahansa... Minun mielestäni armoton totuus on, että lähimmäiseen väheksyvästi ja hänen mieltymyksiään pilkaten asennoituva käyttäytyy moukkamaisesti, tehköön sen millaisesta norsunluutornista tahansa. Armollista tässä totuudessa on, että myös hän, joka on moukka, on rakastettava lähimmäinen.

Tämä vaatii henkistä kasvua meiltä itse kultakin?
Niin että halauksia norsunluutorniin - ilman sarvia ja hampaita.

PS.

Myös ns. viihdekirjallisuus on taitolaji. Kirjoittaa ruusunpunaisia päiväunia kotiäitien romantiikannälkään tai muuta puolivillaista höttöä niin että onnistuu vaikuttamaan varteenotettavalta ja jopa syvällisestä. Se jos mikä on taidetta?

Volter Kilpi ei aukene millään, useammallakaan yrittämällä. Joycea en edes yritä.

Annoin itselleni armoa ja myönsin, että elämä ei riitä kaikkien pakollisten klassikoiden läpikäymiseen. Jos kirja ei edes yritä "aueta" ensimmäisten 30-50 sivun jälkeen, niin annan olla. Eikä klassikon täydy välttämättä olla 200-300 vuotta tai sitä vanhempaa tekstiä; monet 1900-luvun modernimmat kirjailijat, yhtä lailla klassikoiksi lukeutuvat, ovat jääneet kesken. Esimerkiksi Hemingway.

Mistä tahansa eurooppalaisesta klassikosta saa tosi vaikean, jos yrittää lukea ne alkukielellä... (huono vitsi!):