Jumalan pelko

Raamattu tekee selväksi, että jokaisen kristityn tulisi ‘pelätä’ Jumalaa. Todellinen Jumalan pelko pitää sisällään syvän kunnioituksen ja hämmästyksen, ja vielä paljon enemmän. Daavid sanoo: ”Synti sanoo jumalattomalle: minun sydämessäni ei ole Jumalan pelkoa hänen silmäinsä edessä.” (Psalmi 36:1) Daavid tarkoittaa oikeastaan: “Jos näen jonkun elävän pahuudessa, sydämeni kertoo ettei hän lainkaan pelkää Jumalaa. Hän ei tunnusta totuutta synnistään eikä kuule Jumalan kutsua pyhyyteen.”

Totuus on, että terve Jumalan pelko auttaa meitä voittoon vaikeina aikoina. Mistä me sitten saamme tällaisen pelon? Jeremia vastaa profetiassaan: ”Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. (Jer. 32:39-40)

Tämä on mahtava lupaus Jumalalta. Hän lupaa antaa meille pyhän pelon. Jumala ei istuta pelkoa sydämiimme yhdessä yliluonnollisessa välähdyksessä. Ei, hän istuttaa meihin pelon Sanansa kautta.

Tarkoittaako se sitä, että Jumalan pelko syntyy sydämiimme jos vain luemme Raamattua? Ei, ei lainkaan. Se tapahtuu, kun tietoisesti päätämme seurata Jumalan sanaa kaikessa mitä luemme. Näin kävi Esralle: ”Esra oli kiinnittänyt sydämensä Herran lain tutkimiseen, seuratakseen sitä ja opettaakseen Israelissa lakia ja oikeutta.” (Esra 7:10)

Jumalan pelko ei ole vain Vanhan testamentin asia. Se mainitaan molemmista testamenteissa. Vanha testamentti kertoo: ”Pelkää Herraa ja karta pahaa.” (Sananlaskut 3:7) Samoin Uusi testamentti julistaa: ”Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.” (Room. 3:18) Paavali jatkaa: puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.” (2. Kor. 7:1)
0331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Pelkää Jumalaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu