Liisa Hyssälän osaaminen ei kertakaikkiaan riitä Kelan johtoon. Ei voi olla niin, että pelkän kepun jäsenkirjan avulla mennään tällaiseen vaativaan tehtävään.
Ministerinä Hyssälä on ollut täysi kävelevä katastrofi. Vaalikampanjoissaan Hyssälä lupaili kansaneläkkeisiin 700 euron kuukausikorotusta. Ministerinä Hyssälä ei ole pannut asian eteen tikkua ristiin.
Nyt pitää ottaa järki käteen ja lopettaa tällaiset poliittiset läänitykset. Kelan johtoon pitää valita pätevä ja se ei ole missään tapauksessa Liisa Hyssälä.
Ministerinä Hyssälä on ollut täysi kävelevä katastrofi. Vaalikampanjoissaan Hyssälä lupaili kansaneläkkeisiin 700 euron kuukausikorotusta. Ministerinä Hyssälä ei ole pannut asian eteen tikkua ristiin.
Nyt pitää ottaa järki käteen ja lopettaa tällaiset poliittiset läänitykset. Kelan johtoon pitää valita pätevä ja se ei ole missään tapauksessa Liisa Hyssälä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
kansanvallan puolesta, mielivaltaa vastaan
demaria suomen pankkiin, onneksi loppuu demarivalta ylestä joka on heillä ollut iät päivät.
ministerinä, parempaa ei voi olla, ei missään puolueessa.
"Voi hyvät Hyssälät" on tunnettu sanonta hallituksessa. Liisa Hyssälä on onnistunut töppäämään kaikissa hankkeissa ministerinä. Noilla näytöillä ei ole mitään asiaa Kelan johtajaksi.
Hallitus tekee ainoastaan esityksen pääjohtajanimityksestä. Varsinaisen nimityksen tekee tasavallan presidentti, Tarja Halonen.
Luulisin, että Halosella on taas haluja näpäyttää porvarihallitusta, jos joku asiallisesti pätevämpi hakija on ohitettu poliittisesti sopivamman avulla.
Näkyi siellä hakijoiden listalla olevan joku Kelan osastoapulainen ja lähettämön esimies. Lisäksi oli joku vähemmän pätevöitynyt ulkopuolinen hakija, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen.
Hyssälä sinänsä on erittäin pätevä henkilö pääjohtajan virkaan, sillä hänellä kaksi korkeakoulututkintoa ja väitellyt tohtoriksi erikoisalana sosiaalipolitiikka. Siihen kun lisätään erinomainen laintuntemus päätehtävän hoidossa, niin hyvä pitää olla joka hänet ohittaa, mutta Halosesta ei koskaan tiedä vaikka nimittäisi jonkun pesunkestävän kuhnuridemarin tavoilleen uskollisena.
Jokainen nimitys on omanlaisensa. Halosen historian tuntien, ei olisi yllätys jos hän toimisi samoin kuin Suomen Pankin pääjohtajan nimityksessä, kun koulutukseltaan ja kansainväliseltä kokemukseltaan ylivoimainen Sixten Korkman (sit) sivuutettiin, kun Brysselistä palaavalle Erkki Liikaselle (sd) tarvittiin hyväpalkkainen eläkevirka.
Ikävä kyllä on pakko samalla sanoa, että Vanhasen I punamulta lipaisi myös omalla nimitysesityksellään Halosta syvältä ja hellästi, jotta kepu pysyisi demareiden suosiossa.
Hyssälä osoittaa melkoista Kelan johtajuuden aliarvostamista hakemalla virkaa, josta hän parin vuoden kuluttua jäisi eläkkeelle. Hänen nimittämisensä osoittaisi jälleen kerran että kyseessä on poliittinen palkintovirka.
ylivertaiselta hakijalta vaikuttaa Kelan johtaja Mikael Forss. Hän on toiminut pitkään johtotehtävissä KELAssa sekä hoitanut mm. kansantaloustieteen professuuria. Hyssälällä ei voi olla missään tapauksessa parempaa asiantuntemusta KELAn toiminnasta kuin sen pitkäaikaisella johtajalla. Sitä en osaa sanoa, kuinka sopiva Forss on muuten johtajiksi eli miten hyvin hän on tähän asti onnistunut johtajantehtävissään. Jotta hän siinä suhteessa olisi Hyssälää heikompi, hänen pitäisi olla täysi katastrofi johtajaksi. Forssin puoluekantaa en tiedä, mutta kun sitä ei ole ilmeisesti missään mainittu, arvelisin hänen olevan sitoutumattoman.
Hyssälä on tullut tunnetuksi onnettomana sählärinä ja erittäin huonona henkilöstösuhteiden hoitajana, mikä tuli erinomaisesti esiin Lääkelaitoksen idioottimaista siirtoa koskevassa asiassa. On hyvin suuri todennäköisyys, että Hyssälä saa koko KELAn toiminnan sekaisin lyhyessä ajassa. Kepulaiseen hajasijoittamiseen vahvasti sitoutunut Hyssälä herättää varmasti epäluuloja henkilökunnassa ja on jo lähtökohtaisesti sen vuoksi huono valinta.
Jäbälle on syytä todeta, että vaikka TP päättää asiasta, myös hallituksen esityksessä tulisi laittaa ensisijalle tehtävään pätevin ja sopivin henkilö. Liisa Hyssälä on tuskin sen paremmin pätevin kuin sopivinkaan.
Sixten Korkman oli varmasti ylivertainen koulutukseltaan hakijoista, mutta kansainvälisen kokemuksen suhteen voikin olla sitten useampaa mieltä. Komissaarina Liikanen sai luonnollisesti paljon ja keskeistä kokemusta kansainvälisistä tehtävistä ja oppi tuntemaan erityisesti EU:n sisältäpäin. Tällaista kokemusta Korkmanilla ei ollut. Suomen Pankillahan ei enää ole sellaista päätäntävaltaa kuin ennen EU-liittosopimusta. Sen sijaan yhteistyö Euroopan keskuspankin kanssa on olennaisen tärkeää. Juuri tässä kohdin Liikasalle oli suuria vahvuuksia komissaarin tehtävien ansiosta. Itse pitäisi esim. Olli Rehniä vastaavassa tilanteessa nyt erittäin vahvana ehdokkaana Suomen Pankin johtajaksi samoista syistä, jos sellainen tulisi tässä tilanteessa eteen.
Tuskin Liikaselle mitään eläkevirkaa tarvitsi pedata. Jos Liikanen olisi halunnut esim. takaisin politiikkaan, hän olisi noussut pian demarien ykkösketjuun ja ollut esim. Lipposen jälkeen hyvin varteenotettava puheenjohtajaehdokas ja siten mukana pääministeritaistossa.
Jos haluat arvostaa pelkkää EU:n tuntemista ylitse kansainvälisen pankki- ja rahoituskokemuksen ja kansantalouden todellisen ymmärtämisen yli, niin valintasi on Liikanen.
Se, että Liikanen olisi komissaaripestinsä mukavien päivien jälkeen palannut rivipoliitikoksi käyttämään kyynärpäitään edetäkseen johonkin "eturiviin" on puhdasta mielikuvitusta.
Kyllä demarit katsoivat Liikaselle hyväpalkkaisen loppusijoituspaikan, siitä tuossa oli kyse ja siinä Vanhanen konttasi demareiden liekanarussa kuin kiltti puudeli.
Olli Rehnistä enne ole eri mieltä. Hänessä aitovierien änkyräkepulaiset hukkasivat yhden parhaista resursseistaan, kun eivät tajunneet, mitä mikkeliläisen Fordin diilerikauppiaiden poika itse asiassa osaakaan. Rehn on minun mielestäni ainut ehdokas, jolla kepu voi voittaa presidentinvaalin 2012.
...olen samaa mieltä: pätevin edelle muita
On selvä, että Hyssälä parhaana mahdollisena valitaan ja puna-armeijan kuoro saa jatkaa itkuaan.
vähemmän pätevöitynyt on Vanhanen.
.. A-studion Korvolan mukaan, joka ikisen tehtävänsä komissaarina, koko komissio joutui mm. eroamaan LIIKASEN töppäilyjen vuoksi, kun YHTÄ KOMISSAARIA; LIIKASTA, ei voitu erikseen erottaa. Lisäksi edelleen A-Studion mukaan LIIKANEN syyllistyi maanpetturuuteen valtiovarainminusterinä, kun yritti Moskovassa neukkuvisrkamiesten kanssa torpetoida Väyrysen vaalikamppanjan.
MUTTA MPP on TUNNETUSTU VALIKOIVA kehuessaan ja muistellessaan poliitikkojen tekemisiä. OLISI MUKVA JOS JOSKUS EDES KIRJOITTELISIT REHELLISESTI !!!
Hyssälän kompetenssi riittää Kelaan paremmin kuin hyvin. Kiellä kiellä ja kiellä etuudet.
Ei tohon ruudinkeksijää tarvita.
Huvittavinta tuossa Kelan johtajan nimityksessä on se, että paikan sanotaan kuuluvan kepulle. Mikähän mahtaa olla niin hyvä ja painava peruste, että ryvettyneimmän puolueen pitäisi tuo paikka saada?
Koska kyseessä on poliitinen nimitys, ei pätevyydelle ja osaamiselle ole tarvetta. Toisaalta poliitikkohan osaa ihan mitä vaan ja silloinhan Hyssälä on täysin pätevä ihan mihin vaan. Ei jossain sattuisi olemaan kirurgin paikka auki...?
Totta puhuen Hyssälältä puuttuu koulutusta ja alan kokemusta, ja poliitikon työstä saatu kokemus onkin vain pieni osa alalla tarvittavaa osaamista. Mutta kuka sitä huomaa, kun Hyssälä on tähänkin asti esittänyt sellaista keputeatteria, ettei paremmasta väliä.
Hyssälän ansiolista ei ainakaan kansalle ole auennut. Mitään merkittävää hän ei ole vielä tehnyt, ellei sitten parin vuoden takaista, lehdissä ja tv:ssäkin näytettyä laihduttamista sellaiseksi lueta. Pois karisseet kilot näyttäisivät kuitenkin tulleen takaisin...
Olisi hyvä tietää edes jotain plussapuolia, mutta mitähän niitä olisi? Ei tule mieleen, vaikka kuinka muistia pinnistäisi. Taisi päästä ministeriksikin aivan sattumalta, kuten pääsi hänen "esimiehensäkin". Aiheutti Lääkelaitoksellakin kymmeniä irtisanoutumisia ja sen seurauksena työttömiä, mutta tällaiset asiathan eivät politiikan vaakakupissa paina yhtään mitään. Ei ainakaan niin, että vaakakuppi putoaisi Hyssälän omille varpaille.
Pakkomielteiset munaukset (esim. Lääkelaitos) näyttävät olevan vain eduksi, kun aletaan jahtaamaan uusia nimityksiä ja johtajan virkoja. Pääministerikin kehui Hyssälää oikein vuolaasti ja sanoo Hyssälän olevan sopivin Kelan uudeksi johtajaksi. Taannoin Vanhastakin luultiin sopivaksi pääminsteriksi.
Tämä on varmaa tietoa, hallitus ei tule olemaan yksimielisesti Hyssälän takana ja näin ollen Halonen katsoo että hänellä on vapaat kädet nimittää pätevin, eikä poliittisesti sopivinta.
Hyssälä voisi mennä johonkin terveyskeskukseen jakamaan 3pvän sairaslomia ja asperiinia.
Jos Halonen nimittää pätevimmän hän nimittää Hyssälän. Jos hän nimittää jonkun muun kysessää on törkeä poliittinen nimitys.
Vai puuttuu Hyssälältä koulutusta. Tarkistapa asia, jos kyksyi riittää siihen.
Onhan se valtiotieteiden maisteri ja entinen hammaslääkäri. Siinähän sitä "pätevyyttä" Kelan tai minkä tahansa firman johtajaksi... Jos Hyssälä pääsee Kelaan, hän pääsee sinne poliittisen sulle mulle-järjestelmän avulla ja takia. Pätevyys ei ole pääasia. Viisainta olisi palkata politiikan ulkopuolelta joku muu, jolla on työhön inhimillinen ote. Hyssälän Lääkelaitos-pakkomielle ei antanut siitä viitteitä.
Tuli mieleen eräs toinen valtiotieteiden maisteri. Kovasti se haki töitä, mutta ei vaan saanut. Kunnes vihdoin tärppäsi, hän pääsi erääseen virastoon kellariarkistoa seulomaan...
Liisa Hyssälän pätevyys ja osaaminen ei riitä Kelan johtoon.