Verohallinnon logo?

Miksi verohallinon logossa on kuninkaan kruunu?
5648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

suomenruotsalaiset ja ahvenanmaalaiset ovat edelleenkin SUOMALAISTEN kukkarolla,niin sitä logoa ei ole haluttu muuttaa.Näiden lisäksi kukkarolle ovat tulleet MAMUT,(somput ja muut rätti ym.päät).

Äänestä

Ruotsista tultiin suomeen ristiretkille ja pakotettiin maksamaan veroa Ruotsin kuninkaalle.

Äänestä

Verovaakuna on osa Verohallinnon historiaa
Verovaakuna on Verohallinnon pitkäaikainen tunnus, joka
suunniteltiin valtion heraldisessa toimikunnassa 1950-
luvun lopussa. Pääsuunnittelijoina olivat professori Kauko
Pirinen ja tunnuksen toteuttanut taiteilija Ahti Hammar.
Ristikkäiset nuolet ovat löytyneet Kustaa Vaasan aikana
1520-luvulla lyödyistä äyrin rahoista, joihin ne oli lainattu
Taalainmaan vaakunasta. Kruunu on valtiovallan symboli
ja pyörylät ovat rahan vertauskuvia.
Verohallinnon tunnus muutettiin 1997 lisäämällä verovaakunan
viereen sanat Verohallinto, Skatteförvaltningen.
Vuonna 2003 uudistetun yhteisötunnuksen avoin vaakuna
kuvaa yhteistyöhaluista hallintoa ja siihen yhdistetään
perustoimintaa ja verkko-osoitetta kuvaavat sanat vero,
skatt.
Uuden yhteisötunnuksen suunnittelussa huomioitiin Verohallinnon
arvot: tasapuolisuus, luotettavuus ja korkea ammattitaito.
Uusittu yhteisötunnus heijastaa avoimuutta ja
rohkeaa, positiivista uudistusta ja eteenpäin menemistä.
Vihreä väri symboloi turvallisuutta, arvokkuutta, aktiivisuutta,
palveluhenkeä ja avoimuutta.
Perinteikäs verovaakuna säilyy kuitenkin tietyissä Verohallinnon
tuotteissa koriste- tai turvaelementtinä. Verovaakunaa
on alettu käyttää myös erillään Verohallinnosta, yleisesti
verotusta kuvaavana symbolina

Äänestä

Muutoinki hyvin väkivaltainen.

Äänestä

Kannettiin veroa kruunulle. Siitä se jäi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maaailmaa kirjoitti:

Miksi verohallinon logossa on kuninkaan kruunu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu